Autioita rantoja ja karavaanarielämää

Heräsimme uuteen aamuun hikisinä ilmaisella suihkuttomalla leirintäalueella, joten aamun teemana oli suihkun etsiminen niin äkkiä kuin mahdollista. Aamiainen sai odottaa vuoroaan, kun lähdimme ajelemaan Rollingstonesta noin 50 kilometrin päähän Townsvilleen. Ennen matkaan pääsyä piti tosin hätistää auton takaluukun lukon päälle pesiytynyt isohko ja vihaisen tuijotuksen omaava sammakko teilleen.

Löysimme Townsvillen lähiöstä kompleksin, jonka yksi osa on Riverway Lagoons -niminen uima-allasalue. Siellä kaupunkilaiset viettävät aikaansa viilentävissä altaissa täysin veloituksetta, ja paikalla on myös siistit ja tilavat suihkutilat kävijöitä varten. Tämä ilmainen paratiisi pelasti meidät nihkeältä olotilaltamme ja olimme paljon iloisempia otettuamme suihkut ja nautittuamme aamiaiset tyylikkäästi autossa uimahallin parkkipaikalla.

 

 

Ennen maantielle lähtöä kävimme katsomassa Townsvillen rantabulevardia, jossa on Cairnsistä tuttuun tapaan ilmaisia grillikatoksia ja juomavettä on tarjolla juoma-automaateista. Oli jälleen kuuma päivä, ja mereen pulahtaminen olisi ollut mukavaa. Rannalla liehui kuitenkin punainen lippu ja varoitustaulussa kerrottiin meressä elävistä myrkyllisistä meduusoista.

 

 

Asetimme päivän määränpääksi Bowenin, jossa on leirintäalueketju Big4:n leirintäalue. Halusimme yöksi hyvään paikkaan, joten päätimme kokeilla Isoa Nelosta, vaikka yöpymisen hinta ei halvimmasta päästä ollutkaan. Edelliseltä päivältä tutut sademetsämaisemat alkoivat päivän kuluessa muuttua toisenlaisiksi. Sokeriruokopeltoja oli edelleen, mutta muu maisema oli yhä kuivempaa.

Olimme jo edellisenä päivänä nähneet tien vieressä alueita, joilla puunrungot olivat mustiksi hiiltyneitä. Australiassa teiden varsilla on päivän metsäpaloriskin kertovia infotauluja. Ihmettelimme, että päivän erittäin korkeaksi luokitellusta tulipaloriskistä huolimatta jotkut maanviljelijät kulottivat peltojaan. Ajelimme useampaan otteeseen kulotuksesta aiheutuneiden savupilvien läpi.

Savu tiellä ja horisontissa sekä se, että teillä ei ollut juuri yhtään autoja meidän lisäksemme laittoivat meidät hetkellisesti pohtimaan maastopalon mahdollisuutta. Australiassahan on ollut suuria tuhoja aiheuttaneita maastopaloja ja metsäpalot ovat yleisiä nimenomaan marras–helmikuussa. Mielikuvitus (tai itsesuojeluvaisto?) laukkasi sen verran, että piti jo avata radio ja kuunnella uutisia, mutta ymmärsimme pian, että onneksi kyse oli vain kulotuksesta.

Saavuimme Big4 Holiday Parkiin Boweniin vaille kuudelta illalla. Leirintäalue oli lähes tyhjä. Se oli aivan meren rannassa, todella siisti ja siellä oli uima-allaskin. Meidän oli tarkoitus pestä pyykkiä ja Hemmo yritti käydä sitä varten vaihtamassa respassa kolikoita pyykkikonetta varten, mutta vastaanotto oli ehtinyt jo sulkeutua sillä välin kun parkkeerasimme auton ja kasasimme pyykit valmiiksi pesua varten. Opimme myöhemmin, että pohjoisessa Australiassa elämä leirintäalueilla loppuu täysin heti pimeän tultua – siis hyvin aikaisin illalla, sillä aurinko laskee joskus kuuden maissa. Viimeistään kahdeksan aikaan alueella kävellessä tuntuu siltä, että olisi häiritsemässä muiden yörauhaa. On yleistä, että vastaanotto menee aikaisin kiinni ja sen jälkeen leirintäalueella ei ole lainkaan henkilökuntaa. Me olimme liikkeellä joulukuussa, jolloin muita matkalaisia on hyvin vähän lukuun ottamatta joulun tienoota.

 

Pyykinpesun kariuduttua pulahdimme uimaan lämpimään altaaseen. Luksusta! Siinä pulikoidessamme suunnittelimme, että voisimme yrittää yöpyä keskimäärin joka toisen yön ilmaisella tai lähes ilmaisella leirintäalueella ja joka toisen yön jossain niin sanotusti kunnollisessa paikassa. Edellisen yön ilmainen leirintäalue oli ihan siedettävä paikka, mutta lähinnä siksi, että se oli täysin ilmainen. Edes säästösyistä emme kuitenkaan halunneet maksimoida kärsimystä (suihku pitää olla ja mielellään mahdollisimman vähän torakoita ja muita ötököitä saniteettitiloissa!), joten kunnolliset leirintäalueiden palvelut laitettiin jo ensimmäisen yön jälkeen toivelistalle määreellä ”riittävän usein”.

Uintihetken jälkeen Hemmo-kokkikolmonen lähti kenttäkeittiöön valmistamaan meille ruokaa ja minä tappelin ostamamme Telstran SIM-kortin kanssa, jotta saisimme dataa käyttöön nettisurffailuja varten. Kortin piti olla aktivoitu liikkeessä käyttövalmiiksi, mutta aktivointi ei ollut kunnossa ja jouduin tekemään sen itse uudelleen. Hetken säätämisen (ja australialaisen osoitteen keksimisen jälkeen) jäin odottelemaan uudemman kerran kortin aktivoitumista. Se onneksi tapahtui jo seuraavana aamuna, minkä jälkeen olimme koko Australian-matkamme ajan tietoyhteyksien äärellä. Itse SIM-kortti maksoi kaksi taalaa ja siihen sai ladattua käyttödataa helposti netissä.

Yöllä oli huomattavasti siedettävämmät nukkumaolosuhteet kuin edellisenä yönä. Ikkunoiden hyttysverkkojen läpi puhaltava merituuli viilensi mukavasti. Jossain vaiheessa yötä olin valveilla ja katselin hyttysverkon läpi aivan auton viereisessä palmussa touhuavan lepakon edesottamuksia sen mitä tähtien ja kuun tarjoamassa valossa pystyin. Jättimäinen siipiveikko liikkui oksia pitkin taitavasti ja lähes äänettömästi, mutta aina lentoon lähtiessään sen siivet pitivät melkoista lätinää. Lepakko lähti ja palasi useaan otteeseen. Hauska luontoelämys keskellä yötä.

Seuraavana aamuna satoi vettä, joten hurautimme Airlie Beachin ohi Hillsborough National Parkin tietämille, jossa kävimme rannalla katselemassa maisemia. Matkalla näin reissumme ensimmäisen elävän kengurun töröttämässä pellon laidalla. Kaiken peltojen tuijottelun jälkeen se oli suoranainen erävoitto. Hemmolta otus jäi ratin takaa bongaamatta, joten hän sai tyytyä päivän aikana havaitsemiimme 37 kuolleeseen kenguruun. Kävimme matkalla katselemassa maisemia myös Mackayssä Buchasia-rannalla.

 

 

Yöksi päätimme mennä ilmaiselle, lahjoitusperiaatteella toimivalle leirintäalueelle pieneen St Lawrencen kylään. Perillä huomasimme olevamme lännenelokuvien maisemissa. St Lawrence Recreational Reserve -niminen leiripaikka on peltojen ja laidunmaiden keskellä sijaitseva hiekkapohjainen parkkipaikka. Leiriytyjien vieressä on hevoshaka, jossa meidän käyntimme aikana oli kaksi hevosta. Maisema leiripaikan ympärillä on tasainen lukuun ottamatta muutamaa horisontissa siintävää mäennyppylää. Ympäristö toi meidän mieleemme välittömästi Dallasin ja rodeomeiningin.

 

Paikalla oli meidän saapuessamme jo useita isoja asuntoautoja, joiden rinnalla meidän pieni töpökulkupelimme näytti säälittävän pieneltä. Leirintäalueen saniteettitilat olivat niin siistit, että suorastaan hämmästyimme. Ilmainen paikka, joka on siistimpi kuin moni maksullinen, ja kaupan päälle upea, valosaasteeton tähtitaivas keskellä Australian outbackiä – ei paha!

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail