Neljä yötä Sydneyssä

Menimme sateiseen Sydneyyn saavuttuamme hotellille Sydney Shuttlella (15 AUD eli noin 10,35 euroa per lätty) ja olimme hotellille yhdeksältä illalla. Koska Hotel 59 on pieni majatalotyyppinen hotelli, sen respa ei ole miehitetty vuorokauden ympäri. Hotellinpitäjä olikin lähettänyt meille sähköpostitse hyvät toimintaohjeet ja ovikoodin sisään pääsemiseksi. Huoneessamme oli kokolattiamatto ja sen mukainen tunkkainen haju, mutta muuten paikka oli ihan hyvä. Hotellin netti tosin oli surkea, mutta ratkaisimme tämän käymällä tarpeen tullen surffaamassa läheisessä Cross Espresso -kahvilassa.

Huonehintaan kuului aamiainen, jonka nautimme hotellin kahvilassa ennen kuin lähdimme kävellen kylille. Hotel 59 sijaitsee Kings Crossin alueella eli se on kävelymatkan päässä kaupungin ytimestä.

Ostoksilla kiertelyä ja krokotiiliburgerin testausta

Meidän oli tarkoitus tehdä joitakin pieniä hankintoja, joten suuntasimme Westfieldin ostoskeskukseen. Väentungoksen nähtyämme muutimme mielemme ostarilla pyörimisestä. Sanotaanko näin, että Hullut Päivät on pientä Sydneyn joulupäivään verrattuna! Suunnistimme Westfieldin sijaan kiertämään läpi Kent Streetillä sijaitsevia retkikauppoja. Niissä ei ollut ruuhkaa.

Jatkoimme kaupunkikierrosta Darling Harbouriin, jossa kävimme lounaalla Harbourside-ostarilla. Meteli ruokatorilla oli sietämätön (paljon ihmisiä, betoniseinät, kovaan lattiaan kolisevat tuolit, ei akustiikkalevyjä tai muutakaan kaikua hillitsevää). Kävi mielessä, olisiko sittenkin kannattanut mennä niin sanottuun kunnolliseen ravintolaan, jotta lounaan kaupanpäällisenä ei tulisi kuulovauriota. Kävimme vielä Hard Rock Cafessa pinssiostoksilla ennen kuin palasimme ihan väsähtäneinä hotellille päin. Lähellä sijaitseva brittipubi veti meitä puoleensa, joten kävimme siellä muutamalla oluella ennen oman huoneen rauhaan vetäytymistä.

Seuraavana päivänä olimme pihejä, emmekä raaskineet maksaa 20 taalaa Pop to popism -taidenäyttelystä, vaikka näyttely olisikin varmasti ollut hieno. Maksullisen huvin sijaan kävimme kiertelemässä Paddington Marketsilla, jossa oli myynnissä vaatteita ja kaikenlaista tavaraa. Erityisesti taulut olivat hienoja, mutta eipä niitä oikein viitsi rinkassa kanniskella, joten sinne jäivät. Uskaltauduimme takaisin Westfieldin ostarille ja siellä Meyer-tavarataloon.

Lounaspaikaksi valikoitui Rocksin kaupunginosassa sijaitseva The Rocks Cafe, jonka Hemmo oli googlannut myyvän krokotiiliburgereita. Itse valitsin pihvisandwichin, joka oli herkullinen, mutta maistoin toki krokotiiliakin Hemmon lautaselta. Makua on hankala kuvailla, koska se ei muistuta suoraan mitään toista eläintä, mutta joka tapauksessa krokotiiliburgeri oli hyvää. Istuimme ensin ravintolan yläkerrassa kahdestaan, mutta yhtäkkiä yläkerta pakkautui täyteen porukkaa. Ilmeisesti kahdelta iltapäivällä on monen muunkin mielestä hyvä hetki mennä lounaalle.

Jäimme edellisenä päivänä arpomaan sadetakkien ostamista retkikaupoissa kierrellessämme. Nyt kävimme hakemassa retkikaupasta Hemmolle sadetakin, koska arvelimme sille tulevan taatusti käyttöä ja alennukset olivat massiiviset. Olisimme ostaneet takin minullekin, mutta sopivaa ei tällä kertaa löytynyt.

Harbour Bridgen näköalat

Kävelimme sataman kautta Sydney Harbour Bridgen Pylon Lookoutille katsomaan maisemia. Ylös oli noin 200 porrasta eli kapuaminen oli helppo nakki. Toinen meistä pääsi sisään Hunter Valleyn viinikierroksella tapaamaltamme Kennethiltä saamallamme vapaalipulla, joten vain toinen joutui maksamaan 13 taalan pääsylipun. Matkalla ylös tutustuimme näyttelyyn sillan historiasta ja rakentamisesta.

Maisemat ylhäällä olivat hienot, vaikka valitettavasti oli pilvistä. Alas palattuamme pyörähdimme sillan alla Dawes Pointissa piknikalueella istuskelemassa. Jatkoimme matkaa rantaa pitkin oopperatalon lähettyville sataman Circular Quay -alueelle, jossa on kivan näköisiä vanhoja punatiilirakennuksia. Näimme matkalla, kuinka ilotulitteita viriteltiin Harbour Bridgelle uudenvuodenaattoa varten.

Satamassa oli ilmeisesti Manly-rannalle meneviä lauttoja sahaamassa edestakaisin. Pienempien paattien lisäksi satamassa oli valtava risteilyalus ja paljon ihmisiä. Westfieldin kauppakeskuksen ja sataman lisäksi ihmisiä ei Sydneyssä muualla sitten juuri ollutkaan, mutta kuukauden Australiassa kiertelyn jälkeen tämä ei enää meitä yllättänyt. Joka kylä kun tuntui olevan tyhjää täynnä.

Hehkutettu Bondi Beach ei lopulta ole kovin ihmeellinen

Sadetakin hankkiminen myös minulle onnistui seuraavana päivänä toisesta liikkeestä. Täsmäostoksen jälkeen haimme minimarketista bussiliput Bondi Beachille, joka sijaitsee niin kaukana keskustasta, että sinne emme halunneet lähteä kävellen.

Meille kerrottiin hotellilla, että busseista ei saa ostettua matkalippuja, joten kertaliput on hankittava etukäteen tai hommattava Sydneyssä käytössä oleva Opal-matkakortti. Hotelliltamme oli niin näppärä kävellä keskustaan, että meidän ei kannattanut ostaa matkakorttia muutaman mahdollisen matkan takia. Kertalippuja myyvät ilmeisesti lähes kaikki minimarketit, mutta meille myytiin kolmessa paikassa eioota ennen kuin tärppäsi.

Meidän oli alun perin tarkoitus käydä lenkkeilemässä epäilemättä hieno kävelyreitti Bondilta Coogee-rannalle, mutta minua vaivanneen ikuisuusflunssan takia useamman kilometrin mittaisen reitin vetäiseminen ei tuntunut ollenkaan hyvältä idealta. Lähdimme siis Bondille ihan vain katselemaan rennosti meininkiä.

Bondi Beachin koko yllätti – pienuudellaan. Olimme siinä käsityksessä, että ranta olisi aivan valtavan suuri ja upea, kun sitä aina niin mainostetaan ja kehutaan. Rannan maine johtuu kuitenkin selvästi jostakin muusta kuin koosta, sillä pidempiä ja hienompia rantoja löytyy Australiasta pilvin pimein. Voi tietysti olla, että emme olleet Bondista juuri sen takia niin vaikuttuneita, että olimme vasta vierailleet toinen toistaan upeammilla rannoilla ajaessamme Australian itärannikon halki autolla.

Bondi Beachin läheisyydessä on paljon kahviloita ja pieniä ruokapaikkoja, joissa voi viettää aikaa. Meitä ei huvittanut mennä uimaan, joten seurailimme vain rannalla touhuavien ihmisten aktiviteetteja kunnes palasimme takaisin kaupunkiin.

Uuteen-Seelantiin ei pääse ilman lentolippua pois maasta

Seuraavana aamuna oli aikainen herätys ja lähtö kentälle. Shuttlebussi tuli hakemaan meitä hyvissä ajoin ja ajattelimme nauttivamme kentällä aamiaista. Menimme kirjautumaan lennolle ja kappas vain, aamiaissuunnitelma kosahti iloisesti.

TAM-lentoyhtiön työntekijä ilmoitti, että emme saa nousta Aucklandiin menevään koneeseen, jos meillä ei ole lentolippuja pois maasta. Emme olleet huomioineet tätä Uuden-Seelannin sääntöä. Niinpä meille tuli kivasti hässäkkää, kun piti hemmetin äkkiä päättää, minne haluamme mennä Uuden-Seelannin jälkeen ja saada vielä liputkin varattua samalta istumalta.

Onneksi olimme ehtineet suoda aiheelle edes pari hassua ajatusta muutama päivä aiemmin, joten meillä oli sentään jokin käsitys järkevistä vaihtoehdoista. Ostoskoriin lävähtivät hikikarpaloiden säestämän pikagooglailun jälkeen lentoliput Cookinsaarten Rarotongalle helmikuun alussa. Palmusaari, täältä tullaan! Menimme aika pitkälti suoraan koneeseen lähtöselvitysbyrokratiasta ja turvatarkastuksesta suoriuduttuamme, joten emme ehtineet aamiaiselle. Onneksi TAM tarjosi lennolla veloituksetta aamupalaa. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Seuraavaksi seikkaillaan Uudessa-Seelannissa!

Pysy matkassa mukana ja seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.

---

Lue myös:
Joulu Melbournessa
Vuodenvaihde Aucklandissa
Waiheke Island ja Aucklandin Skytower