Jokainen pitkiä lentoja tai bussi- ja junamatkoja etenkin kuumassa ilmastossa tehnyt tietää sen nihkeän tunteen, joka valtaa koko kropan jossain vaiheessa matkaa. Inhottavan hikinen olo voi joskus saada miettimään koko matkustamisen järkevyyttä, sillä kukapa haluaisi tuntea olonsa ällöttäväksi. Vaikka rähjäisyys ottaa väistämättä jossain vaiheessa vallan ihan jokaisesta, muutamia kikkoja hyödyntämällä tuota hetkeä saa siirrettyä eteenpäin. Näitä keinoja käytän itse pysyäkseni raikkaana pitkillä etapeilla – tsekkaa lista ja jaa kommenttiosiossa omat vinkkisi!
1. Käy aina suihkussa juuri ennen lähtöä
Muiden huomioiminen on elämässä muutenkin tärkeää, mutta erityisesti matkoilla ahtaissa olosuhteissa on mukavampaa, jos ei pahimmillaan joudu pohtimaan, häiritseekö oma rähjäinen ja kenties pahanhajuinen olemus vieruskavereita. Siispä: jos vaihtoehtoina on ottaa hotellilla suihku illalla ennen seuraavan aamun lähtöä tai nousta aamulla pari minuuttia aiemmin ja käydä suihkussa silloin, valitse jälkimmäinen. Vaikka voisi kuvitella, että ilmastoidussa hotellihuoneessa nukkuessa ei paljoa ehdi hikistyä, totuus on toinen. Eron huomaa pitkällä lennolla tai bussimatkalla selvästi, tai ainakin minä olen huomannut! Kun lähtee suihkunraikkaana liikkeelle, puhdas tunne säilyy huomattavasti pidempään.
2. Hyödynnä lentokentän suihkumahdollisuudet
Kun lento lähtee vasta illalla, lentokentälle saapuessa olo voi olla kuin urheilusuorituksen jäljiltä, jos päivä on tullut vietettyä trooppisissa olosuhteissa hikoillen. Ota tällaisissa tilanteissa etukäteen selvää, voiko lentokentällä päästä suihkuun. Lentokenttien verkkosivuilta löytyy usein hyvin tietoa lentokentän palveluista. Suihkumahdollisuus voi olla vaikkapa loungessa tai spassa, tai kentällä voi olla hotelli, josta saa vuokrattua huoneita tuntihintaan. Esimerkiksi Singaporessa Changin kentällä on useampia vaihtoehtoja suihkun ottamiseen. Näin lennolle voi lähteä niin sanotusti puhtaalta pöydältä.
Hyödynsimme Hemmon kanssa Singaporessa Changin kentän suihkumahdollisuuksia alkuvuodesta Aasian-matkallamme, koska emme halunneet lähteä yölennolle yltä päältä hikisinä kaupungilla vietetyn päivän jälkeen. Valitsimme tuolloin Plaza Premium Loungen (ykkösterminaalissa transit-alueella). Siellä sai 10 eurolla puolen tunnin vuoron suihkukopista, jossa oli peseytymistarvikkeita, hiustenkuivaaja ja niin edelleen. Myös pyyhe oli talon puolesta, ja koppi siivottiin jokaisen käyttäjän jälkeen. Diiliin kuului myös ilmainen juoma ja oikeus käyttää loungen nettiä.
Jos käyt kentällä suihkussa, pakkaa tietenkin käsimatkatavaroihin puhtaat vaatteet ja suihkureissua varten tarvitsemasi tuotteet. Kannattaa myös yrittää selvittää, onko suihkutiloissa jotain tuotteita valmiina, kuten tuolla Plaza Premium Loungessa oli.
3. Ota mukaan kosteuspyyhkeitä
Suihkumahdollisuuksien puuttuessa siistiytyminen esimerkiksi bussiaseman tai lentokentän vessassa onnistuu helposti, kun mukana on sopivat tarvikkeet. Joskus vessakopissa on lavuaari, jolloin siinä voi pesaista kainalot ja sujauttaa dödöä kainaloon. Voi olla hyvä idea pakata tätä tarkoitusta varten mukaan minikokoinen pyyhe tai muu kangas, jota voi käyttää kuivaamiseen, sillä useinkaan vessoista ei löydy paperipyyhkeitä (hyvä jos edes vessapaperia). Kuivaamisen voi tietysti käyttää myös paidanhelmaa, jos mukana on vaihtopaita. (Tai vaikka ei olisikaan.)
Yleensä lavuaari löytyy kuitenkin vain yleisistä tiloista, joissa ei kannata alkaa nakuilla. Silloin kainalot ja muutakin kroppaa voi puhdistaa saniteettipyyhkeillä (esim. Savett), joita kannattaa ottaa mukaan Suomesta, sillä niitä ei ole aina helppo löytää ihan joka kohteesta. Myös meikit saa puhdistettua tarkoitukseen myytävillä puhdistuspyyhkeillä, joskaan kaikkien iholle nämä eivät sovi. Esimerkiksi oma, herkkä ihoni ei kestä meikinpuhdistusliinoja ilman kasvojen huuhtelua pyyhekäsittelyn jälkeen, joten tarvitsen joka tapauksessa vesihanan.
4. Pakkaa vaihtovaatteet käsimatkatavaroihin
Vaihtovaatteet ovat kaiken A ja O. Vaikka et aikoisi käydä suihkussa kentällä, on aina hyvä idea siirtää varsinaisesta laukusta käsimatkatavaroihin yksi puhdas vaatekerta: paita, alushousut ja sukat. Tämä on fiksua jo ihan siitä syystä, että saatat kaataa koneessa mustikkamehut rinnuksille, mutta myös siksi, että ruumaan laitettu laukku voi kadota matkalla. Silloin käytössäsi on sentään yhdet vaihtovaatteet.
Puhdas vaatekerta takaa, että et joudu viettämään kohtuuttoman pitkää aikaa hikistyneissä vaatteissa, sillä niissä oleilu ei varmasti kohota matkatunnelmaa. Jos matka on pitkä (esimerkiksi 12 tunnin lento ja päälle useamman tunnin bussimatka ja odottelut joka välissä), tulee jossain vaiheessa aivan varmasti sopiva rako vaihtaa päälle puhdas paita. Fiilis paranee taatusti, vaikka tämä olisi ainoa siistiytymistoimi, jonka teet! Paras teho puhtaalla paidalla on tietenkin silloin, kun sen laittaa puhtaalle iholle eli paidan vaihtamisen yhteydessä kannattaa vähän siistiytyä, jos se vain on mahdollista.
5. Ota hammasharja ja -tahna käsimatkatavaroihin yön yli kestäville matkoille
Lentokoneessa, bussissa tai junassa nukkuminen tuntuu raikkaammalta, jos ennen nukkumaanmenoa pääsee pesemään hampaat, kuten normaalistikin. Ota siis hammasharja ja -tahna mukaan. Kiittelet itseäsi päätöksestä myös silloin, jos ruumalaukku katoaa. Ainakin Aasiassa näkee ihmisten usein pesevän hampaitaan esimerkiksi lentokenttien vessoissa, joten ei tarvitse ajatella näyttävänsä kummajaiselta hampaita hinkatessaan.
5+1: Piipahda pesulla rantasuihkussa tai uimahallissa
Autolla reissaaminen on oma lukunsa. Hotelli- tai hostellimatkalla ei välttämättä tule mieleen edes miettiä asiaa, mutta jos reissaa autolla, jossa ei ole peseytymismahdollisuuksia, päivittäistä suihkua tulee äkkiä ikävä. Suihkuun on onneksi mahdollisuus monissa paikoissa, ja automatkailijoiden ideoita voi hyödyntää kuka tahansa muukin.
Joidenkin hotellien uima-altaille pääsee maksua vastaan viettämään päivää, ja samalla voi käydä suihkussa. Jos siis oma hotelli on ollut vähän alkeellisempi ja/tai et halua maksaa myöhäisestä uloskirjautumisesta kovaa hintaa, voit aina tsekata, löytyisikö lähistöltä tällaista mahdollisuutta. Tunnit ennen lentoa tai bussimatkaa kuluvat mukavasti altaalla ja matkaan voi lähteä suihkunraikkaana. (Automatkailija voi tällä tyylillä nauttia hotellin altaasta, mutta yöpyä kuitenkin edullisemmin omassa autossa.) Itse en ole tätä koskaan testannut, mutta pidän ihan mahdollisena, että joskus tulee kokeiltua.
Myös uimarannat, uimahallit ja yleiset uima-altaat ovat mahdollisia paikkoja suihkuun pääsemiseksi. Olemme Hemmon kanssa käyneet esimerkiksi Australian tropiikissa suihkussa yleisen uima-altaan suihkutiloissa. Järkyttävän hiostavan autossa vietetyn yön jälkeen kunnon suihku teki terää! Suihkuun voi päästä tällaisissa paikoissa täysin ilmaiseksi, kuten me pääsimme Australiassa, tai sitten kustannus voi olla uimahallireissun verran. Samalla voi tietysti pulahtaa veteen, jos on aikaa. Monilla uimarannoilla on vähintään rantasuihkut, joskus myös kunnolliset kopit.
Miten peseytymistarvikkeet saa mahtumaan mukaan?
Saatat miettiä, miten peseytymiskamat mahtuvat mukaan lentomatkalle, kun käsimatkatavaroita ei voi olla rajattomasti ja käytössä on vain litran pussi nesteille. Vastaus on, että ihan helposti, kun pakkaa järkevästi.
Kosteuspyyhkeitä ei lasketa nesteiksi, joten rajoitus ei vaikuta niihin. Hammasharja ei vie tilaa juuri yhtään, kuten eivät myöskään yhdet puhtaat sukat, alushousut ja paita. Tietenkin kannattaa valita mahdollisimman pieneen tilaan pakkautuvat vaatteet eikä esimerkiksi röyhelöistä maksimekkoa tai paksua villapaitaa. Olemassa on kiinteitä shampoita (esim. Lush) ja palasaippuoita, jotka ovat matkoilla muutenkin todella käteviä.
Nesteiden osalta kannattaa yksinkertaisesti hyödyntää joko valmiina myytäviä matkakokoisia pakkauksia tai pakata tarvittavat nesteet kotona isoista pulloista pieniin purnukoihin. Vaikka varautuisit käymään suihkussa kentällä, et silti tarvitse koko arsenaalia kotikylppäristäsi mukaan aina suihkusaippuoista, shampoista, hoitoaineista, hiusnaamioista ja mistä lie tököteistä lähtien. Peseytymisestä selviää vähemmälläkin eikä kauneusrutiineihin kannata olla niin jämähtänyt, että elämä kaatuisi yhteen suihkuun vähän vähemmillä tai erilaisilla tuotteilla.
Pakkaamisessa dödö voi aiheuttaa päänvaivaa, sillä dödöpurkit ovat usein ulkomitoiltaan yllättävän isoja, vaikka tilavuus ei ylittäisi sallittua yhtä desilitraa. Onneksi myös dödöjä saa matkakokoisina, jos normaali pakkaus ei meinaa mahtua. Ja muuten: stick-tyyppisiä deodorantteja ei lasketa nesteiksi! Finavian sivuilla on hyödyllinen listaus lentomatkustamisesta ja pakkaamisesta.
On lisäksi hyvä miettiä, mitkä jutut ovat oikeasti tarpeen lennolla. Lentokoneessa (tai bussissa) ei tarvita esimerkiksi hajuvettä, ja itse asiassa hajusteille herkkien kanssamatkustajien säästämiseksi sitä ei pitäisi käyttää, vaikka se mahtuisikin mukaan. Et varmaankaan halua olla se henkilö, joka aiheuttaa vieruskaverilleen hengenahdistusta liian voimakkailla tuoksuilla. Kaikenlaiset ”varmuuden vuoksi” -tavarat kannattaa ylipäätään jättää aina kokonaan kotiin.
Kosmetiikasta myös huulikiillot, ripsivärit, nestemäiset rajausvärit ja muut lentokoneessa täysin turhat tuotteet kannattaa suosiolla laittaa ruumaan, jotta tärkeämmät tuotteet mahtuisivat käsimatkatavaroihin. Viimeisen päälle tehtyä meikkiä tai geelattua kuontaloa tärkeämpää kun on puhdas ja raikas olo, sillä se vaikuttaa olemukseen kokonaisvaltaisesti. Suoremmin ilmaistuna: vimpan päälle oleva meikki ei paljoa auta, jos haiset kuin rankkitynnyri monen metrin päähän.
Millaisia kikkoja sinulla on pitkistä lento-, bussi- tai junamatkoista selviytymiseen ja hygieniatarvikkeiden pakkaamiseen?
Lue myös:
- Automatkailu: telttareissun varusteet
- Miten hyvin maailmanympärimatkalle pakkaaminen onnistui?
- Mikä on unelmiesi matka?
Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:
Hei,
Kiitos hyvästä postauksesta. Pieni siistiytyminen vaikuttaa yllättävän paljon matkalla viihtyvyyteen! Minulle ei myöskään herkkäihoisena nuo meikinpuhdistusliinat valitettavasti sovi (kerta umpeen muurautuneita silmiä riitti opetukseksi…) ja ajattelin vinkata misellivedestä. En tiedä onko tämä sinulle jo tuttu tuote koska näitä on ilmeisesti ollut markkinoilla jo vuosia.
Itse törmäsin ihan lumenen miselliveteen sattumalta ja on aivan loistava tuote! Joskus reissussa tulee niitä päiviä että on meikkiä ja/tai massiivinen naamahiki. Misellivettä vanulappuun ja sillä pyyhkiminen, tuntuu kuin olisi huuhdellut kasvot vedellä + meikit puhdistuu. Eikä herkistä ihoa niinkuin liinat. On myös pikkupullona myynnissä ja tämä ei muuten ole Lumenen maksettu mainos, niitä on lähes kaikilla markettimerkeilläkin versionsa. 🙂
Moikka! Kiitos kommentista! Olen kyllä kuullut noista misellivesistä, ja varmaan ovat ihan käteviä. Itse vain tykkään joka tapauksessa enemmän siitä, että kasvot saa ihan oikeasti kasteltua vedellä, joten jos vain sellainen mahdollisuus on, niin ennemmin hyödynnän sitä. Myös se vanulappujen kanssa puljaaminen tuntuu höhlältä. Mutta on noille paikkansa, koska aina sitä vettä ei tosiaan ole, ja kaikki eivät edes kaipaa sitä. 🙂 Meikinpuhdistusliinojen korvikkeena on varmasti silloin ihan pätevää tavaraa tuo misellivesi.