Kävimme vastikään lomalla Valenciassa, joka on Espanjan kolmanneksi suurin kaupunki. Kuuluisasta El Micaletin tornista maisemia katsellessa Valencia tuntuukin jatkuvan loputtomiin, mutta ei kliseisenä suurkaupunkina lasipilvenpiirtäjineen, sillä maisemaa täplittävät niiden sijaan historialliset tornit ja muut monumentit. Valencia on paitsi suurkaupunki kaikilla herkuilla, myös erinomainen paikka yhdistää kaupunkiloma ja rantaloma.
Valenciassa on noin 800 000 asukasta, mutta metropolialue mukaan lukien väkeä on jopa 1,6 miljoonaa. Kaupunkilomalle Valencia tarjoilee erinomaiset puitteet hienoista museoista ja taidenäyttelyistä lukemattomiin muihin kulttuurinähtävyyksiin, houkutteleviin ravintoloihin ja viihtyisiin puisto- ja viheralueisiin.
Rantalomailijalle Valencialla on tarjota hienohiekkaisia ja leveitä rantoja, joita riittää kilometritolkulla. Näin kevättalvella ei vielä ollut meidän makuumme ihan uintikelit, mutta aloin heti rantalenkille päästyämme haaveilla uudesta matkasta kesäisempänä ajankohtana, jolloin voisin uskaltautua myös uimaan.

Valencia ei ole Espanjan kaupunkikohteista yhtä suosittu kuin Barcelona, Sevilla tai Madrid, mutta sanoisin, että Valencia ei jää niiden rinnalla piiruakaan takamatkalle. Valencia on hieno kaupunki, jonne matkaamme toivottavasti toistekin.
Mitä kaikkea Valenciassa sitten kannattaa mielestäni nähdä, tehdä ja kokea? Tästä jutusta löydät kootut vinkit Valenciaan!
Valencian keskeiset kaupunginosat
Valencian vanha keskusta Ciutat Vella on ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Siellä on upeita rakennuksia, monia nähtävyyksiä sekä valtavasti ravintoloita ja putiikkeja – ja kaiken kaikkiaan kaunista. Kapeiden kujien sopukoissa kävellessä vastaan tulee kaikenlaista mielenkiintoista ja nättiä.

Vanhankaupungin tunnelma on espanjalaiseen tapaan eläväinen – paitsi muutaman tunnin ajan lounaan ja illan rientojen välissä (noin klo 15–18). Tämä kuollut hetki on tuttu lähes jokaiselle Espanjan-kävijälle. Lounasravintoloiden hiljennyttyä kaupungilla on pari tuntia kummallisen hiljaista, kunnes ravintolat alkavat availla uudelleen oviaan aperitiiveille valuville kaupunkilaisille ja lopulta noin kahdeksan aikaan myös illallisasiakkaille.
Russafan kaupunginosa (tai laajempi L’Eixample) Ciutat Vellan eteläpuolella on tällä hetkellä Valencian trendikkäintä aluetta. Se on hyvä paikka suunnata kahviloihin, drinkeille tai illalliselle, sillä ravintolatarjonta on runsasta. Myös monenlaisia putiikkeja löytyy.

Vaikka Russafan sanotaan olevan hieman rosoisempi kuin esimerkiksi vanhan keskustan, en meidän kokemustemme perusteella ihan täysin allekirjoita tätä. Niin rakennuskanta kuin ravintolat ovat mielestäni Russafassa enimmäkseen varsin tyylikkäitä eikä meille tullut sellaista fiilistä, että olisimme lähelläkään mitään vaihtoehtokulttuurien mekkaa. Vanhakaupunki on kyllä monumentteineen historiallisempi, joten siinä mielessä se on ulkoasultaan hieman erilainen kuin Russafa.
Keskustaa lähimpänä olevat upeat rannat alkavat El Cabanyalin kaupunginosasta ja jatkuvat sieltä kilometritolkulla pohjoiseen. Ravintoloita löytyy El Cabanyalissa niin sisämaasta kuin suoraan rannan tuntumassa olevan kävelytien varrelta.
Valencian nähtävyyksiä
Valencian vanhakaupunki Ciutat Vella on jokaisen matkailijan käyntilistalla hyvästä syystä: sieltä löytyy paljon nähtävää ja koettavaa. Moni alle listaamistani nähtävyyksistä sijaitsee nimenomaan vanhassa keskustassa tai sen lähellä.
Valencia on siitä kiitollinen kaupunkikohde, että siellä on aika paljon edullisia ja myös ilmaisia nähtävyyksiä, joten pienelläkin budjetilla voi kokea paljon.
Näköalapaikka: Kapua El Micaletiin maisemien perässä
Vanhankaupungin keskellä sijaitseva El Micalet (sisäänpääsy 3 euroa, maaliskuu 2026) on Valencian katedraalin torni, josta on erinomaiset näkymät joka suuntaan. Valencian suuri koko valkenee viimeistään siellä: tornista maisemia katsellessa kaupunki näyttää jatkuvan loputtomiin joka suuntaan. Ylös noustaan kapeita kierreportaita, joita riittää 207 askelman verran. Matkalla ei ole kunnollisia tasanteita, mutta rappusissa mahtuu onneksi juuri ja juuri ohittamaan, jos siihen on tarve.
Vaikka El Micalet on Valencian katedraalin torni, samalla lipulla ei pääse katedraaliin. Sinne pitää ostaa erillinen lippu (10 euroa, maaliskuu 2026). Lisätietoa ja aukioloajat sekä muut ajankohtaiset asiat kannattaa tarkistaa katedraalin omilta sivuilta.


Unesco-kohde: Ihastu Llotja de la Seda -silkkipörssin kauneuteen
Llotja de la Seda on 1400-luvulta peräisin oleva vanha silkkipörssi, joka on Unescon maailmanperintökohde. Kaunis rakennuskompleksi on yksi Valencian tunnetuimmista nähtävyyksistä. Silkkipörssin upein osa on vanha kaupankäyntisali, jonka kierteiset pylväät ja laattalattia ovat hieno ja uniikki näky. Myös yläkerran koristeellinen katto on todella upea.
Ulkoa silkkipörssi näyttää jonkinlaiselta linnalta. Sisäpihalla puolestaan on rauhaisa, appelsiinipuiden täyttämä keidas. Sisäänpääsymaksu on vain kaksi euroa (maaliskuu 2026). Aukioloajat ja muut ajankohtaiset asiat kannattaa tarkistaa esimerkiksi silkkipörssiä esittelevältä Visit Valencian sivulta.


Valencian kauppahallit: Nauti herkuista ja putiikeista
Valenciassa on useita kauppahalleja, joista vaikuttavin on Mercat Central de València. Se on ehdottoman suositeltava vierailukohde ihan jo hallin upean ulkonäön takia. Kyseessä on myös koko Euroopan suurin tuoretuotteiden kauppahalli.
Mercat Centralin tarjonta on erinomaista: kojuista saa vaikka minkälaisia herkkuja yllättävän kohtuulliseen hintaan. Me maistelimme hallissa muun muassa pasteijoita sekä mustekalalla ja perunamuusilla täytettyä baoa eli taiwanilaista sämpylää.





Toinen kaunis kauppahalli on pienempi Mercat de Colón, joka sijaitsee vanhankaupungin reunamilla kaakossa, heti leveän Gran Via -tien eteläpuolella. Colónin kauppahallissa ei ole nykyään perinteisiä kauppahallikojuja vaan ravintoloita ja putiikkeja. Halli on suosittu ajanviettopaikka ja siellä on kiva piipahtaa esimerkiksi oluella tai muuten vain katselemassa.
Russafan kaupunginosassa sijaitseva Mercat de Russafa sen sijaan on kaunis vain, jos pitää betonibrutalismista. Kauppahalli painii ulkoasultaan hyvin erilaisessa sarjassa kuin herkän koristeelliset Mercat Central ja Mercat de Colón. Myös Russafan kauppahalli on kuitenkin kauppahallina hyvä: siellä myydään vaikka mitä syötävää.


Kaupunginportit: Fiilistele Valencian historiaa
Vanhat kaupunginportit Torres dels Serrans (rakennettu 1300-luvun lopussa) ja Torres de Quart (rakennettu 1400-luvun loppupuolella) ovat Valencian merkittäviä historiallisia maamerkkejä. Kuvittelin etukäteen, että portit eivät olisi kovin suuria tai vaikuttavia, mutta tämä mielikuva osoittautui paikan päällä vääräksi. Kyllä ne aika kookkaita ja komeita ovat!
Vanhat kaupunginportit toimittavat myös näköalapaikkojen virkaa, sillä niiden yläosiin pääsee nousemaan rappusia. Pääsymaksu on kumpaankin pari euroa (maaliskuu 2026).

Taide ja museot: Kiertele katutaiteen perässä ja vieraile museoissa
Valenciassa on helppo bongailla hienoa katutaidetta. Esimerkiksi vanhankaupungin kaduilla monen liikkeen ovien eteen laskettavat suojat on maalattu taidokkaasti eri teemoilla.
Ilmaiseksi pääsee kiertämään myös nykytaiteen museon CCCC:n (Centro del Carmen de Cultura Contemporánea). Sen näyttelyt olivat tosin minusta toinen toistaan omituisempia, kuten nykytaiteen museoissa mielestäni oikeastaan aina. Itse rakennus on kuitenkin hieno! Museo toimii nimittäin 1200-luvulla rakennetussa luostarissa.





Kiinnostaviin Valencian vanhankaupungin museoihin lukeutuvat myös silkkimuseo (Museo de la Seda), jossa voi tutustua alueen kolmen vuosisadan mittaiseen silkkihistoriaan, sekä kansallinen keramiikkamuseo (Museo Nacional de Cerámica y Artes Suntuarias ”González Martí”). Espanjalainen keramiikka on minusta upeaa!
Silkkimuseon sisäänpääsymaksu on 9 euroa (maaliskuu 2026) ja keramiikkamuseon vain 3 euroa. Aukioloajat ja muut ajantasaiset tiedot kannattaa tarkistaa museoiden omilta sivuilta: silkkimuseo Museo de la Seda ja keramiikkamuseo Museo Nacional de Cerámica y Artes Suntuarias ”González Martí”.
Casa dels Gats: Bongaa kissa
Vanhankaupungin keskellä, vastapäätä CCCC:tä sijaitseva Casa dels Gats eli ”kissojen koti” on eräänlainen söpö eläinsuoja. Se on pieni, värikäs ja sympaattinen nähtävyys keskellä muutoin melko monumentaalista vanhaa keskustaa. Muurinpätkään tehdyn ”talon” fasadin toteutti taiteilija Alfonso Yuste Navarro vuonna 2003.
Kissojen talo on turistien parissa suosittu paikka yrittää nähdä muurin aukosta ”kotiin” pujahtavia kissoja. Mekin näimme yhden, mutta olin liian hidas kameran kanssa, joten en ehtinyt saada siitä kuvaa.

Arkkitehtuuri: Ihastele kontrasteja
Valencian vanhassa keskustassa on solkenaan upeita rakennuksia, joihin lukeutuvat muun muassa jo mainitsemani upean koristeellinen kauppahalli Mercat Central sekä vanha silkkipörssi Llotja de la Seda.
Kauppahalliin pääsee ilmaiseksi sisälle ja arkkitehtuurin näkökulmasta se onkin hienoin nimenomaan sisältä: suuntaa katse kattoon! Silkkipörssi on vaikuttavan näköinen paitsi sisältä, myös ulkoa. Myös El Micaletin torni on hieno ulkoa, kuten myös monet kirkot – ja kirkoissa voi yleensä vierailla sisällä ilmaiseksi.


Täysin erilaista, futuristista arkkitehtuuria löytyy Ciutat de les Arts i les Ciènciesin alueelta. Tämä taiteen ja tieteen keskus on valokuvauksellinen ja valtavan kokoinen kulttuuri- ja taidekompleksi. Jos ei mene vierailulle esimerkiksi alueella sijaitsevaan tiedemuseoon tai Euroopan suurimpaan akvaarioon, kompleksin ihaileminen on täysin ilmaista.
Eri tilojen aukioloajat ja hinnat sekä muut ajankohtaiset asiat kannattaa tarkistaa Ciutat de les Arts i les Ciènciesin omilta sivuilta.


Valencian puistot: Rentoudu viheralueilla
Valencian erikoisuus on keskustassa pitkulanmuotoisena kaarteleva, yli yhdeksän kilometrin mittainen Jardí del Túria. Se on entiseen joenuomaan rakennettu kaupunkipuisto, joka toimii kaupunkilaisten urheilualueena. Siltojen ali kulkevilla puiston väylillä juostaan ja kävellään, pelataan ja pyöräillään.
Túrian puistosta erkanee heti vanhankaupungin pohjoispuolella suorakulmion muotoinen kaistale Jardines del Real-Viveros, joka niin ikään on yksi Valencian viihtyisistä puistoista. Vaikka meidän vierailumme aikaan helmi-maaliskuun vaihteessa puutarhassa ei ollut kukkaloistoa, palmut ja auringonpaiste ihastuttivat silti. Sopivaan aikaan vuodesta puiston ruusutarha näyttää varsin värikkäältä.


Valencian rannat: Nauti auringosta ja merestä
Valencian rannat ovat hienohiekkaisia ja todella leveitä ja pitkiä. Myös rantabulevardit ovat niin leveitä, että niillä lenkkeillessä tuli väkisin mietittyä, että miltähän samassa paikassa näyttää vilkkaimman turistisesongin aikaan. Joka tapauksessa Valencia ei ole niin turistinen kuin esimerkiksi Barcelona, jossa turismista on jo osittain tullut paikallisten näkökulmasta ongelma.
Minä ilahduin Valencian kilometrien mittaisesta rantaviivasta valtavasti, vaikka rantalenkkipäivänämme ei ollutkaan kaunein mahdollinen sää: oli melko pilvistä ja lämpötila oli edeltäviä päiviä matalampi. Hieman viileästä säästä huolimatta ilo huomata, että rantakävelyille on myös Valenciassa erinomaiset puitteet. Pari talvea sitten Aurinkorannikolla talvea viettäessämme yksi parhaista jutuista oli mielestäni se, että saimme lenkkeillä useita kertoja viikossa meren äärellä auringossa.

Valenciassa aloitimme kävelylenkkimme Platja de Llevantilta ja kävimme kääntymässä reilun kolmen kilometrin päässä Platja de la Pataconalla ja palasimme samaa rantareittiä takaisin lähtöpisteeseen.
Lisää rantoja on suuren satama-alueen eteläpuolella, mutta ne ovat jo vähän kauempana keskustasta. Samalla suunnalla kaupungin laitamilla on suosittu luonnonpuisto Parc Natural de l’Albufera, jossa on Espanjan suurin järvi ja hyvät mahdollisuudet muun muassa lintubongailuun.
Valencian ravintolatarjonta
Koska Valencia on suurkaupunki, myös ravintoloita on paljon. Sopivia vaihtoehtoja löytyy varmasti jokaiseen makuun – ja teemoissa on myös suomalaisittain hieman erikoisempia vaihtoehtoja. Esimerkiksi perulaisia ravintoloita (tai perulaisespanjalaisia fuusioravintoloita) näytti olevan Valenciassa yllättävän monta. Niistä emme tällä matkalla ehtineet kokeilla yhtäkään, mutta toivottavasti ensi kerralla sekin onnistuisi.

Valencian ravintoloista ei oikein voi puhua mainitsematta paellaa, joka on kotoisin Valenciasta. Niinpä meidänkin oli ”pakko” syödä paellaa matkan aikana edes kerran. Ravintolavalinta sen suhteen jäi sattuman varaan eikä osunut erityisen nappiin, vaikka paella sinänsä ihan hyvää olikin – siitä vain valitettavasti puuttui paellaan olennaisesti kuuluva pannuun (lähes) kärähtänyt riisi.
Monessa lähteessä on mainittu hyväksi paellapaikaksi Malva-rosa-rannan tuntumassa sijaitseva Casa Carmela, joten olisi varmaan kannattanut mennä sinne. Emme kuitenkaan valitettavasti ehtineet toista kertaa paellan pariin, joten Casa Carmelan testaus jäi tulevaisuuteen.


Pihviravintola on helppo löytää Valenciassa, sillä niitä on paljon. Erityisesti argentiinalainen teema vaikutti olevan pinnalla. Testasimme Argentiina-teemaisista paikoista Asador Argentino San Telmoa, joka sijaitsee Russafassa. Se ei ollut huono, mutta paljon pidemmän korren veti silti pihviravintola Número Uno Steakhousen Carrer de Ciscarilla sijaitseva toimipiste.
Número Unossa entrecôte tarjoiltiin espanjalaiseen tapaan valmiiksi siivutettuna. Espanjassa on tavanomaista jakaa ruokia seurueen kesken, ja siivutettuna pihvikin on helppo jakaa kahden tai useamman syöjän kesken.


Kroketteja eli uppopaistettuja, täytettyjä pötkylöitä on Espanjassa tyypillisesti tarjolla tapaspaikoissa ja ravintoloiden alkupalalistoilla, mutta en ole koskaan oikein ymmärtänyt niiden suosiota. Valenciassa kroketit pääsivät kuitenkin yllättämään: söin tähänastisen elämäni parhaita kroketteja Tapeando-nimisessä ravintolassa vanhassa keskustassa.
Tapeandon kroketit olivat täydellisen rapeita eivätkä yhtään liisterisiä. Jos satut käymään tässä paikassa, niin suosittelen tilaamaan krokettilajitelman, jolloin pääset maistamaan kaikkia tarjolla olevia versioita. Muutkin ravintolan tapasannokset olivat herkullisia.



Kivoja tapaksia söimme myös Gran Mercat -ravintolan terassilla. Lisäksi reissulta jäi mieleen ravintoloiden kohokohtana upean näköinen ja herkullinen mustekala-annos, joka tuli nautittua lounaalla Giardino del Carmen -ravintolassa Ciutat Vellassa. Myös ravintolan carpaccio-annos oli todella hyvä.
Käsityöläisoluiden ystäville löytyy Valenciasta muutamia houkuttelevia paikkoja. Esimerkiksi Russafassa sijaitseva Olhöps on hyvä vaihtoehto oluiden maisteluun.

Missä majoittua Valenciassa?
Valencian kaupunginosista Russafa jäi meille mieleen houkuttelevana vaihtoehtona runsaan ravintolatarjonnan ja erityisen kivan tunnelman vuoksi, joten seuraavalla matkalla pyrimme todennäköisesti majoittumaan siellä. Tällä matkalla yövyimme Patraix’n kaupunginosassa, joka on niin ikään vanhankaupungin eteläpuolella, mutta junarata jää itäpuolelle, kun Russafassa se jää länsipuolelle.
Myös Patraix on ihan viihtyisää aluetta ja meistä oli melko kätevää liikkua sieltä kävellen niin Russafaan kuin vanhaan keskustaan, vaikka hotellimme ei ihan näiden vieressä ollutkaan. Rannoille menimme metrolla ja ratikalla. Majapaikkanamme toimi Hotel BestPrice Valencia, joka on siisti perushotelli. Olemme yöpyneet saman ketjun hotellissa aikaisemmin Gironassa.


Jos haluaa vältellä ”ylimääräistä” kävelyä, niin paras valinta majoituksen sijainniksi on varmasti vielä lähempänä vanhaakaupunkia. Esimerkiksi Xàtivan metroaseman lähiseutu vanhankaupungin eteläreunalla voisi olla kätevä sijainti myös julkisen liikenteen näkökulmasta: metro kulkee siitä myös rannan suuntaan ja Russafaan on lyhyt matka kävellen.
Yleisesti liikkuminen paikasta toiseen on Valenciassa helppoa julkisilla, kävellen tai vaikka kaupunkipyörällä. Pyöräilijät on huomioitu Valenciassa hyvin muun muassa runsailla pyöräkaistoilla.
– Mainos: Booking.com –
– Mainos päättyy –
Miten perille ja muita käytännön asioita Valenciasta
Valencia on Valencian itsehallintoalueen pääkaupunki, jossa on kaksi virallista kieltä: espanja ja valencia, jonka kielitieteilijät ovat määritelleet katalaanin kielen murteeksi. Karttaa tarkastellessa matkailija törmääkin tähän kieliasiaan heti, sillä paikat on merkitty esimerkiksi Google Mapsiin sekä espanjaksi ja valenciaksi (katalaaniksi), mutta ei järjestelmällisesti toisella näistä vaan kartalla voi näkyä kumpaa tahansa kieltä. Se voi vähän hämmentää, vaikka suomalaisena sitä onkin tottunut siihen, että paikannimet saattavat olla esillä kahdella eri kielellä.
Systemaattisuuden vuoksi olen tässä artikkelissa pyrkinyt käyttämään paikoista niiden valenciankielisiä (katalaaninkielisiä) nimiä. Itse en osaa katalaania, joten paikan päällä hoitelimme puhumisen alueen toisella virallisella kielellä eli espanjaksi tai tarpeen mukaan englanniksi.

Valenciaan on huhtikuusta 2026 alkaen suoria lentoja Finnairilla, joten kaupunkiin pääsee pian lentäen aikaisempaa helpommin. Me matkasimme kaupunkiin junalla monilta aiemmilta matkoilta tutusta Alicantesta (jonne lensimme Suomesta). Myös tämä vaihtoehto oli ihan sujuva, vaikka junamatkaan toki meni muutama tunti aikaa.
Onko Valencia sinulle tuttu kohde? Kiinnostaisiko käydä?
Lue myös:
- Alicanten makuja ja nähtävyyksiä
- Andalusian hienoimmat nähtävyydet: 13 vinkkiä
- Vinkkejä Málagaan, Aurinkorannikon pääkaupunkiin
Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:
Eipä ole Valencia itselle tuttu kohde. Muutenkin Manner-Epanja on aika vieras. Kiinnostavaltatan tuo kuulostaisi, kuten Espanja ylipäätään.
Manner-Espanjassa on todella paljon hienoja kohteita. Kiinnostavien suurkaupunkien lisäksi on paljon ihania pikkukyliä ja vaikuttavia luontonähtävyyksiä. Luulen, että myös arabialaiset kylpylät voisivat kiinnostaa teitä, kun tykkäätte käydä kylpylöissä. 🙂 Niitä on aika monissa kaupungeissa, ja ne ovat kuulemma hyvin tunnelmallisia. En ole itse vielä toistaiseksi käynyt, mutta tarkoitus olisi jollain reissulla kokeilla.
Kiitos kivoista vinkeistä Alicanteen ja Valenciaan, jonne olemme menossa touko-kesäkuussa. Mitä pienempiä kyliä/kaupunkeja/tekemistä suosittelet tsekattavaksi sillä suunnalla?
Kiitos kommentista! Valenciasta hieman pohjoiseen ja sisämaahan on aivan upea Albarracínin historiallinen kylä, joka on Espanjan kauneimpien kylien listalla. Pienistä, kivoista kohteista tuolla suunnilla tulee ensimmäisten joukossa mieleen myös Alcalá del Júcarin kylä, joka on sekin Espanjan kauneimpien kylien listalla. Lisäksi minusta kivoja ovat olleet mm. Guadalestin linna, Altean valkoinen kylä sekä Villajoyosan värikäs vanha kalastajakaupunki. Linnojakin (tai niiden raunioita) tuolta seudulta löytyy. Myös pulikointi Fuentes del Algarin jääkylmässä vedessä oli eräällä reissulla monta vuotta sitten kiva kokemus. Cuevas de Canelobren tippukiviluolat olivat nekin ihan hienot. Pasarela de Relleun patikointireitillä sen sijaan en ole vielä käynyt, mutta se kiinnostaisi kovasti!
Se palmupuutarha taisi olla suosikkini tuolla. Oikeen hieno. Ja myös puisto sen edessä. Ja tuolta pääsi ihan kätevästi junalla Alicanteen, miksei myös muualle.
Junayhteys Alicanteen on tosiaan sujuva. Instagramin puolella käymässäni keskustelussa eräs toinen matkailija kertoi taittaneensa tuon matkan vastikään bussilla ja sanoi, että sekin toimi oikein hyvin. Alicantessa on ihan mukavasti nähtävää, joten se on tosiaan yksi hyvä kohde, jos haluaa yhdistää samaan reissuun pari eri kaupunkia.