Omatoimisella Laos-kiertomatkallamme Vientianesta Luang Prabangiin jouduimme vastoin etukäteissuunnitelmia matkustamaan minibussilla Vang Viengistä Luang Prabangiin. Lisäksi bussimatka kesti normaalin noin kuuden tunnin sijaan kymmenen tuntia. Kerron tässä jutussa, miksi ylipäätään päädyimme bussiin ja miksi kyseinen osuus Laos-kiertomatkastamme oli toistaiseksi hirvein bussimatka, jonka olemme tehneet.
Kerroin jo aiemmin Laos-kiertomatkan koostepostauksessa, että aikomuksemme oli liikkua Laosissa kaupunkien välillä junalla. Junamatka ensimmäisestä kohteestamme Vientianesta seuraavaan kohteeseemme Vang Viengiin meni sujuvasti nopealla, uudehkolla junayhteydellä. Mutta valitettavasti toinen junamatka Vang Viengistä Luang Prabangiin ei osaltamme toteutunut, sillä varaamamme junaliput eivät ikinä tulleet.
Junalippujen ostaminen on Laosissa epävarma prosessi
Juurisyy ongelmiin junalippujen kanssa oli se, että Laosissa junaliput tulevat myyntiin vasta noin neljä päivää ennen junan lähtöaikaa. Lippuja ei voi ostaa tai varata aikaisemmin, ja junat täyttyvät todella nopeasti.
Kuitenkin monet välitysfirmat myyvät lippuvarauksia jo etukäteen ja vahvistavat varsinaiset liput vasta viime tipassa. On yleistä, että lippuja ei saakaan juuri siihen junaan, johon halusi – tai niitä ei saa ollenkaan. Tämän ongelmien yleisyyttä koskevan pointin kuulimme vasta jälkikäteen hotellinpitäjältämme Luang Prabangissa.
Junaliput voi tällä hetkellä ostaa Laosissa itse ainoastaan juna-asemalla paikan päällä tai käyttämällä junayhtiön sovellusta, johon tarvitaan paikallinen SIM-kortti. Meillä ei ollut paikallista SIMiä, mutta jos lähtisin vastaavalle reissulle uudelleen, se olisi ehkä ensimmäinen hankintani ihan jo junalippujen takia. Nyt käytimme junalippujen hankkimiseen välitysfirmana 12Go:ta.
Kuten mainitsin, ensimmäinen pätkä junalla Vientianesta Vang Viengiin meni sujuvasti, ja siihenkin olimme hankkineet liput 12Go:n kautta. Vang Viengissä ollessamme 12Go:n kautta varaamiamme junalippuja välille Vang Vieng – Luang Prabang ei kuitenkaan näkynyt eikä kuulunut, vaikka lähtöpäivä lähestyi.
Lippusotkun takia Vang Viengistä Luang Prangiin bussilla
Kyselin tietenkin lippujen perään 12Go:n asiakaspalvelusta. Aluksi minulle vastattiin, mutta vastaukset olivat piilokameraosastoa. Sitten vastaukset loppuivat kokonaan.
Ensimmäisessä paluuviestissä asiakaspalvelija väitti pokkana 12Go:n jo aikaisemmin minulle lähettämän vahvistusviestin olevan matkalippu. Kyseessä oli maksuvahvistus, ei matkalippu. Tässä maksuvahvistuksessa luki erittäin selvästi, että se nimenomaan ei ole matkalippu.
Vahvistuksen tekstissä myös neuvottiin, että mikäli matkaliput eivät ole saapuneet 3–4 päivää ennen aiottua matkaa, tulisi asiakkaan ottaa yhteyttä 12Go:n asiakaspalveluun. Minkä olin juuri tehnyt ja juuri siitä syystä, että emme olleet saaneet matkalippuja.
Siispä kerroin asiakaspalvelijalle seuraavassa viestissä uudestaan, miksi ylipäätään otin yhteyttä ja valistin häntä siitä, että ei, hänen lähettämänsä pdf ei todellakaan ole matkalippu. Tässä kohtaa alkoi jo herätä epäilyksen siemen myös huijauksesta. Olimme lukeneet netistä muiden matkailijoiden vastaavista lippuongelmista Laosissa. Viestittelymielessä tilanne oli surkuhupaisa. Juuri mikään ei ole niin turhauttavaa kuin autuaan tietämättömäksi heittäytyvien asiakaspalvelijoiden kanssa asiointi.
Asia ei edennyt minnekään vaan minua kehotettiin edelleen katsomaan pdf:ää, ”jossa on kaikki tiedot”. Vastasin lopulta, että haluaisin rahat takaisin lipuista, jos emme kerran saa niitä. Sen jälkeen asiakaspalvelu katosi kuin pieru Saharaan eli he eivät enää vastanneet mitään.
Asiakaspalvelun kadottua maan päältä kävimme lopulta seuraavana iltapäivänä paikallisessa matkatoimistossa kysymässä, saisivatko he vielä järjestettyä meille junaliput seuraavaksi päiväksi. Matkatoimiston työntekijä tarkisti seuraavan päivän junien paikkatilanteen ja totesi, että valitettavasti junat on jo myyty täyteen, joten lippujen ostaminen heidänkään kauttaan ei olisi mahdollista. Ei ollut siis järkeä lähteä itse juna-asemalle kyselemään, koska lippuja ei yksinkertaisesti ollut jäljellä.
Näin ollen ostimme matkatoimistosta liput aamulla lähtevään minibussiin, jotta pääsisimme lähtemään seuraavana päivänä Luang Prabangiin, jossa meitä odotti hotellivaraus.
Vang Viengistä Luang Prabangiin minibussilla eli Toyota Hiacella
Vaikka meidän oli tarkoitus matkata alun perin Vang Viengistä Luang Prabangiin junalla ja junalippujen kanssa säätämiseen tuhrautunut aika ja asiakaspalvelun luokaton taso harmitti, ajattelimme bussimatkassa olevan myönteisiäkin puolia.
Monilla sivustoilla kehutaan maisemia bussimatkan varrella ja mehän tykkäämme muutenkin automatkailusta, joten mikäs siinä. Bussimatka olisi varmasti maisemien ansiosta hieno kokemus, vaikka se olisikin kestoltaan melko pitkä. Bussimatkan sanottiin vievän noin kuusi tuntia, kun junamatka olisi kestänyt vain hieman yli tunnin (plus matkustaminen juna-asemalle ja check-iniin kuluva aika Vang Viengin päässä ja matkustaminen asemalta hotellille Luang Prabangissa).
Myöhään illalla sain 12Go:n aspasta puolentoista vuorokauden hiljaisuuden jälkeen viestin, että meillä olisi kuin olisikin junaliput huomenna, tosin ihan eri junaan kuin mihin alun perin olimme ne varanneet. Aamulla lähtevä bussi olisi jo perillä siinä vaiheessa, kun junan pitäisi lähteä. Päätimme, että jos bussifirma tekee oharit, menemme iltapäivällä junalla – mutta jos bussi ilmestyy sovitusti paikalle aamulla, nousemme sen kyytiin.
Bussi tuli aamulla ajallaan, joten kyytiin vain! Kulkupelimme oli 15 hengen mentävä Toyota Hiace. Pieni takaisku oli se, että kun tämä paku tuli noutamaan meitä, siellä oli jäljellä ainoastaan peräpenkin paikat. Takimmaisessa penkissä matkanteko on yleensä pomppuisinta ja usein myös kaikkein ahtainta, joten emme varsinaisesti hyppineet riemusta. Mutta kai tästä kokonaisuudessaan silti ihan hauskaa tulee!
Laosin tiet ovat bussilla matkaileville kestävyysharjoittelua
Alkumatka meni melko sujuvasti siinä mielessä, että pääsimme eteenpäin. Peräpenkin takaisku paljastui pian kirjaimellisesti takaiskuksi: auton iskunvaimentimet olivat aikaa sitten nähneet parhaat päivänsä, joten montut todella tuntuivat koko kropassa ja varsinkin takalistossa.
Onneksi autossa oli turvavyöt, sillä lensin kirjaimellisesti ilmassa lähes jokaisen montun kohdalla – ja monttuja Laosin teillä toden totta riittää! Ilman turvavyötä pääni olisi osunut kattoon useita kertoja matkan aikana. Oli pidettävä kiinni kaksin käsin.
Ajattelimme, että toivottavasti muut matkalaiset eivät sentään alkaisi oksentaa – sellaisistakin matkoista löytyy netistä runsain määrin kokemuksia. Meillä ei kummallakaan tule autossa huono olo, joten siinä mielessä olimme varmasti oikeat henkilöt peräpenkkiin. Onneksi matkaseuralaiset olivat vastaavaan tapaan montun- ja mutkankestävää porukkaa.
Pysähdyimme noin kahden tunnin matkanteon jälkeen tien varressa olleessa ravintola–kaupassa, jossa pääsimme myös vessaan. Osa porukasta tilasi ruoka-annokset, mutta me söimme kevyempiä eväitä. Eihän matkaa ollut jäljellä enää kuin nelisen tuntia ja olimme nauttineet runsaan aamupalan ennen lähtöä. Hah, paljonpa tiesimme!
Meitä oli lopulta sillipurkissa 16 henkeä ja kuljettaja, sillä poimimme pysähdyksen jälkeen matkan varrelta jonkun istumaan myös keskelle käytävää. Maisemista ei ollut tietoakaan, sillä sää oli jokseenkin sumuinen eikä pienestä, tummasta takaikkunasta oikein muutenkaan nähnyt ulos kovin hyvin.
Muiden bussimatkalaisten kanssa jutellessa kävi ilmi, että osa heistä oli niin ikään maksanut 12Go:lle junalippujen varaamisesta, mutta lippuja ei ikinä tullut. Yksi oli yrittänyt ostaa lippuja paikallisesta sovelluksesta, sillä hänellä oli paikallinen SIM, mutta sekään ei ollut onnistunut.
Bussimatka suoraan helvetistä – tuntitolkulla ajokelvotonta tietä kohti Luang Prabangia
Jo valmiiksi huonokuntoinen tie meni hiljalleen yhä huonommaksi, kun nousimme ylöspäin. Reitti Vang Viengistä Luang Prabangiin kulkee vuoriston läpi. Oli satanut reilusti ja tie oli muuttunut mutaliejuksi. Kuorma-autoja oli juuttunut tielle.
Lopulta matka tyssäsi noin puolitoista tuntia lounaspysähdyksemme jälkeen. Oli sumuista, ja kymmeniä autoja oli pysähtyneinä tiellä ja pienellä levikkeellä, jolle mekin hetken päästä peruutimme. Kukaan ei tiennyt, mitä on tapahtunut.
Sanonta ”linja-autossa on tunnelmaa” piti paikkansa tällä matkalla. Peräpenkin englanninkielinen vieruskaverimme tiivisti tunnelmat muille vitsailemalla: ”Mitä olen tehnyt ansaitakseni tämän bussimatkan?!”. Pohdimme autossa porukalla, että ehkä tielle on kaatunut kuorma-auto.
Menimme lopulta kaikki ulos autosta seisoskelemaan tien varteen ja ihmettelemään tilannetta kaikkien muiden autojen matkustajien ja kuorma-autojen kuljettajien kanssa. Pällistelimme ulkona noin tunnin, kunnes kyllästyimme ja palasimme auton sisälle istumaan. Ulkona ilma oli viileää ja sumuista. Kännykän korkeusmittarisovellus näytti meidän olevan 1,5 kilometrin korkeudessa.
Aloimme pohtia, että joudumme ehkä palaamaan takaisin Vang Viengiin, sillä eteenpäin ei näytä pääsevän. Pian pääsimme kuitenkin jatkamaan matkaa, joskin äärimmäisen hitaasti ja epävarmasti. Matka eteni pari metriä kerrallaan ja sitten seisoimme taas jonossa. Välillä jouduimme peruuttamaan takaisin alemmas, sillä vastaan pyrki jokin toinen auto.
Mudassa luistelevia minibusseja Laosin vuoristossa
Tie oli käytännössä ajokelvottomassa kunnossa ja jopa maastoautojen renkaat luistelivat mudassa. Maasturit pärjäsivät toki silti parhaiten. Kuorma-autot ja kaltaisemme hiacet olivat todellisissa ongelmissa.
Jumitimme pitkään tien korkeimman kohdan alapuolella. Minibussi yksi kerrallaan yritti kiihdyttää vauhtiin päästäkseen sen turvin mutalällin läpi ylemmäs – vain jäädäkseen sutimaan mutaan ja valuakseen pian takaisin lähtöpisteeseen. Meidän kuljettajamme vaikutti olevan yksi taitavimmista, sillä pääsimme kuin pääsimmekin parin yrityksen jälkeen mäen päälle.
Korkeimman kohdan jälkeen matkanteko helpottui hetkeksi, sillä mutaa oli vähemmän, joskin tien monttuja oli aivan yhtä paljon kuin aiemminkin eli matkanteko oli silti kaukana miellyttävästä. Pian jumitimme taas hetken aikaa huonokuntoisemmalla mutalällipätkällä, kunnes pääsimme senkin läpi.
Vihdoin ja viimein pimeän jo laskeuduttua saavuimme Luang Prabangiin. Hengissä selvittiin!
Luang Prabangissa tiputimme laukut hotellille ja suuntasimme välittömästi ruokatorille syömään, sillä nälkä oli aikamoinen. Ruuan kanssa nautittu kylmä olut ei ollut aikoihin maistunut niin hyvältä. Kuulimme seuraavana päivänä hotellimme henkilökunnalta, että ajokelvottomaksi muuttunut tie oli suljettu kokonaan pian matkamme jälkeen.
***
Kaikenlaista matkantekoa on vuosien varrella koettu, mutta tämä kymmentuntinen luissa ja ytimissä tuntunut rynkytys oli ihan uuden tason kokemus. Kaikki tekemämme matkat huomioiden surkeimpien teiden maa Costa Rica on nyt kohdannut voittajansa: kruunu siirtyi Laosille.
Matkailu avartaa, ja aina kaikki kokemukset eivät ole myönteisiä. Tämä bussimatka oli tympeä, mutta kyllä se myös nauratti jo matkan aikana. Uskomattoman epätasainen kyyti laittoi matkustajat heittelehtimään penkeissään kuin räsynuket, ja ihmettelimme porukalla naureskellen sitä, miten yhtään mikään auto tällä tieosuudella Laosissa voi säilyä ehjänä yhtä matkaa pidempään. Hiace-parkaa ei todellakaan säästelty!
Mikä on ollut surkein kokemasi bussimatka tai missä on ollut kaikkein huonokuntoisimmat tiet?
Lue myös:
- Kokemuksia Vientianesta, Laosin pääkaupungista
- Omatoiminen kiertomatka Laosissa Vientianesta Luang Prabangiin
- Bussilla kohti Angkorin temppeleitä
- Laiskanlinnassa makoilua – kokemuksia bussimatkustamisesta Malesiassa ja Singaporessa
- Vierailusta Iguassun putouksilla – 18 h bussilla Buenos Airesista Puerto Iguazúun
Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:
Siellähän on meno kuin 25 vuotta sitten Kambodshassa.
Ja siitä vielä 25 vuotta taaksepäin Thaimaassa.
Kyllä se Laosinkin maa ja infra aikanaan kehittyy…
Tiet eivät tosiaan ole häävissä kunnossa. 😀 Mutta noin yleisesti Laosissa asiat toimivat mielestäni aika hyvin. Ja maa tosiaan kehittyy jatkuvasti, joten ehkä tietkään eivät ihan loputtomiin noin huonossa kunnossa pysy, ja kenties junalippujen hankkiminenkin onnistuu tulevaisuudessa järkevämmin.
Sri Lankassa meillä oli muuten tilanne, jossa junalippujen sanottiin olevan myyty loppuun, mutta kyllä niitä juna-asemalta sai, ja juna oli kaikkea muuta kuin myyty loppuun. En sitten tiedä, mikä oli tilanne siellä.
Kamalin bussimatka on ylivoimaisesti ollut Nepalissa. Ikinä en ole yhtä paljoa pelännyt missään tilanteessa. Nepalin lentokoneet on kaiketi maailman turvattomimpia, mutta 100 kertaa mieluummin valitsen sen. Siinä oltiin monet kerrat senttien päässä 100+ metrin pudotuksesta ja maasortumia näkyi. Ja noita onnettomuuksia tosiaan tapahtuu.
Ehkä ne huonokuntoisimmatkin tiet löytyy tuolta. Ei ne monessa Afrikan maassakaan kyllä häävejä ole ja jeeppi on välttämätön.
Huh! Voin kuvitella, sillä olen nähnyt turhankin monta kammottavaa videota Nepalin teiltä! Siellä täytyisi vakavissaan pohtia, mille reitille edes uskaltaa lähteä auton kyytiin. Laosissakin alkoi vähän matkan kestäessä ja kestäessä epäilyttää, että mitenhän hyvin tämä matka päättyy, kun pimeä alkoi laskeutua ja olimme edelleen ajelemassa. Pimeässä ajamisessa kun myös on omat riskinsä. Mutta onneksi kaikki meni lopulta ihan hyvin.
Uskon, että junaliput oli ihan oikeasti myyty loppuun. Luin ja kuulin myös paikallisilta, että junat ovat tuolla aina täynnä, koska juna on matkan keston ja teiden kunnon takia kaikille se ykkösvaihtoehto.