Miksi matkustan?

Artikkelikuva - 12 Apostles, Great Ocean Road, Australia

Kysymykseen on ytimekäs vastaus: koska voin. Mutta miksi oikeastaan haluan matkustaa? Jos ajattelen kysymystä vähän syvällisemmin, voisin vastata kokevani, että meillä ihmisillä ei ole maassa kiinni olevia juuria syystä: meidän on tarkoitus liikkua ja tutkia tätä palloa. Tai ainakin koen, että minun on tarkoitus tehdä niin – sen verran kovasti veri vie maailmalle. Syitä matkustaa löytyy minulta vino pino.

Minä matkustan, koska minulla on palava halu nähdä maailmaa. Mitä enemmän olen nähnyt, sitä enemmän ajattelen, että moni asia maailmassa voidaan tehdä usealla eri tavalla, ja ne kaikki voivat johtaa loppupeleissä ihan yhtä hyvään lopputulokseen.

Yhä paremmin ymmärrän myös, että on asioita, joiden soisi olevan kaikkialla melko samalla lailla, mutta näin ei ole. Sellaiset pohjoismaiset ylellisyydet kuten sananvapaus, naisten oikeudet ja mahdollisuus kouluttautua eivät todellakaan ole itsestäänselvyyksiä suuressa osassa maapalloa. Mahdollisuus matkustaa on etuoikeuksista suurimpia. Koska monilla meillä suomalaisilla on mahdollisuus matkustaa, minusta on hyvä myös käyttää sitä. Tekee hyvää niin meille kuin muille saada vähän perspektiiviä asioihin. Mutta tietenkään en mieti matkoillani joka hetki mitään näin korkealentoista.

Matkustan myös ihan vain siksi, että haluan keskellä talvea nähdä aurinkoa ja päästä pakkasesta, loskasta ja kylmästä pois – en nimittäin pidä talvesta yhtään. Mutta vaikka asuisin Espanjassa, missä aurinkoa ja valoa riittää talvellakin, matkustaisin silti.

DSC_0480-m

Matkustan, koska paikasta toiseen liikkumisessa on mieletöntä vapauden tunnetta, jota on vaikea pukea sanoiksi. Mitä pidempi matka, sen parempi. Matkailu ei ole stressaavaa vaan ihanaa. Parasta matkailussa on lähteminen ja tien päällä oleminen. Se, että on matkalla jonnekin tuottaa yksinkertaisesti todella hienon tunteen. Tämän fiiliksen voi ymmärtää täysin ehkä vain toinen matkailugeenin perimässään saanut.

Matkustan, koska minusta on hauskaa säätää kaikenlaisia asioita vierailla kielillä tai kokonaan ilman yhteistä kieltä. Aina kaikki järjestyy, vaikka hetkittäin säätäminen tuntuisikin haastavalta. Matkoissa on aina vähintään ripaus seikkailua.

20140913-Unelmatrippi-Kinkakuji-DSC_1007

Matkustan tuntemattomien pikkukylien, upeiden tienvarsimaisemien ja kauniin, erilaisen luonnon takia. Matkustan, jotta näkisin maalauksellisia maisemia muuallakin kuin toisten ottamissa valokuvissa ja niistä painetuissa postikorteissa ja julisteissa.

Matkustan, jotta saisin ihania muistoja, joihin palata.

Matkustan upeiksi kerrottujen paikkojen takia – siis erilaisten nähtävyyksien perässä. Esimerkiksi Machu Picchu, Great Ocean Road ja Iguassun putoukset olivat todellakin näkemisen arvoisia. Nähtävyyksien katsastaminen ei kuitenkaan ole itseisarvo: en kierrä jokaista mahdollista nähtävyyttä vain siksi, että jossain opaskirjasessa on maininta kyseisestä paikasta. Monissa kohteissa olen jättänyt väliin paikalliset nähtävyydet, jos ne eivät omasta mielestäni ole vaikuttaneet kiinnostavilta. Haluan nähdä paikkoja omin silmin ja kokea asioita itse ennen kuin vedän niistä johtopäätöksiä, mutta maailman jokaista paikkaa minun ei sentään tarvitse nähdä.

20150110_112524-m

Matkustan, koska uudessa ympäristössä aistit ovat valppaina ja asioita tulee tarkkailtua kuin vaivihkaa eri tavalla kuin kotona, ja se tekee kaikesta mielenkiintoisempaa. Yksityiskohdat tulevat esiin ja arjen pienet havainnot ovat kiehtovia.

Mitä ihmisten ostoskoreissa näkyy? Miksi täällä myydään niin paljon erilaisia valkaisevia voiteita? Mitähän kaikkea tähän taivaallisen makuiseen ruoka-annokseen on oikein laitettu? Miten kierrätys toimii vai onko sitä edes? Onpa täällä ihana lämpö ja valo, ihana turkoosi meri ja upeat vuoret! Mikä ihme tämä ympärilläni leijaileva tuoksu on? Mitä markkinoilla myydään ja keitä siellä käy? Ohhoh, täällä ei tunneta koirankakkapussien konseptia – pitääpä katsoa tarkasti, mihin astuu! Miten ihmiset pukeutuvat, olenko itse pukeutunut paikallisittain katsottuna aivan omituisesti ja onko sillä mitään väliä? Voisinkohan napata tuosta erikoisen näköisestä kaupustelijasta kuvan?

DSC_0362-m

Matkailu on minulle paras tapa irrottautua arjesta. Jos jään lomalla kotiin, alan hoitaa kaikkia juttuja, jotka ovat arjen keskellä jääneet tekemättä tai joiden tekeminen ei arkena tullut edes mieleeni. Siinä on äkkiä remontti pystyssä ja jos jonkinlaista taide- ja käsityöprojektia käynnissä – ja nämä alkavat hyvin äkkiä maistua työltä, toisin kuin reissun päällä oleminen. En jaksa lomalla maata rannalla, mutta en myöskään jaksa arkena maata sohvalla ”tyhjän panttina”. Toki välillä myös levytän, mutta en kokonaista lomaa tai edes kokonaisia päiviä. Se ei vain ole minun juttuni.

Matkustan, koska haluan kokea elämässäni monenlaisia asioita. Kotiinsa on moni kuollut.

Mitä syitä sinulla on reissata?

Inspiraatio postaukseen syntyi Maailman äärellä -blogin Heidin postauksesta Matkustan itseni onnelliseksi. Samaistuin monelta osin vahvasti. Kiitos!


Lue myös:

Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:

36 vastausta artikkeliin “Miksi matkustan?”

  1. Just näin:) Se on jännä miten aistit virittyy erilailla reissussa. Maailma on niin ihmeellinen ja mielenkiintoinen!

  2. Hyvää pohdintaa! Mulla on paljon samoja syitä. Matkustan myös koska voin. Mutta myös siksi, että maailma on joka kolkassa erilainen. Jos kaikkialla olisi samanlaista, ei mulla olisi sen suurempia syitä mennä kotikontuja kauemmas. Eri perspektiivit, uudet tavat nähdä asioita ja erilaiset kielet ja kulttuurit ovat myös yksi. Muakaan ei erityisesti kiinnosta juosta niiden ”pakollisten” nähtävyyksien parissa, minkä tajuaminen on ollut vapauttavaa. Olen esimerkiksi käynyt New Yorkissa kolmesti, enkä vieläkään nähnyt Vapaudenpatsasta. Toukokuussa jää nähtäväksi, jos vahingossa näen siitä vilauksen sillä kertaa 😉

    1. Kiva, että tykkäsit! Mä varmasti matkustaisin, vaikka muualla olisikin samanlaista – se liikkeessä oleminen vain on niin mukavaa. 🙂

      Mä olen monia ns. pakollisia nähtävyyksiä kiertänyt ja monia myös skipannut. Jotkut paikat vain eivät ole tuntuneet sen arvoiselta (se = useimmiten raha, jonotus tai molemmat). Muuten: Staten Island Ferryltä (joka on ilmainen, kuten varmaan tiedätkin) näkee Vapaudenpatsaan, joten jos käyt ilmaisella venematkalla niin siinähän se patsaskin tulee viimein nähtyä muun homman sivussa. 🙂

  3. Erittäin hyviä syitä, ihan joka ikinen 🙂 Luulenpa matkustavani osin ihan samoista syistä.

    Toisaalta, olen valinnoissani turvallisuushakuinen varmuudenmaksimoija. Kireänutturainen kukkahattutäti, joka ei halua pahoittaa lomalla mieltään. Siksi monet maat, joissa eläinten, lasten ja naisten (tai lehdistön ja toisinajattelijoiden!) oikeuksia ei ole tai niitä pohjetaan, eivät voi kuulua matkustuslistalleni. En voi nauttia lomastani jos joudun katsomaan muiden kärsimystä. Kun lomaa on vain vaivaiset viisi viikkoa vuodessa, on pakko maksimoida noiden vaivaisten päivien aikana saatu nautinto ja ilo.

    1. Ymmärrän. Mä mietin usein ihmisoikeustilannetta eri maissa ja on paikkoja, joihin en haluaisi matkustaa ihmisoikeuksiin liittyvistä syistä. Sensuuri on myös saanut mussa aikaan kunnon inhoreaktion aikanaan Kiinassa. Toisaalta huonossa jamassa olevien maiden tilanne ei ole (kaikkien) maan asukkaiden syy vaan moni paikallinen voisi hyötyä matkailijoista. Tämä on monipolvinen juttu. Paras on varmaan jokaisen matkustaa niin, että ei tarvitse potea morkkista omasta matkasta eikä myötäkärsiä paikan päällä.

  4. Hyvää pohdintaa! 🙂 Ja monessa kohdassa samoilla linjoilla kanssasi. Mäkin oon tehnyt joskus vastaavan postauksen. Mulle yksi syy on juuri irtiotto arjesta, en jaksaisi arkeani ilman reissuja, vaikka siitä nautinkin. Mulle riittää jo lyhyetkin reissut ja tykkäänkin tehdä niitä useita pitkin vuotta, joskus vähän pidempiäkin on mukava tehdä 🙂

  5. En edes jaksa miettiä, miksi matkustan? Miksi mun pitäisi miettiä sitä?

    Jos miettisin miksi matkustan ja löytäisin joitain yleviä syitä sille, olisiko matkustaminen sen jälkeen jotenkin parempaa matkustamista? Jos mä luettelisin 10 eri asiaa mikä saa lähtemään, nauttisinko sitten lähtöstä enemmän?

    Läpällä noita heitän, mutta ajoittain ihmettelen, miksi ihan normaaleihin asioihin pitää nykysin olla joku tarkkaan ruodittu syy. Matkustan, koska se on kivaa 😀

    1. Heh, no ei toki tarvitse miettiä, ei. 😀 Mutta aika moni miettii elämänsä valintoja – valintahan se matkustaminenkin on. 🙂

      Mäkin matkustan (myös) siitä syystä, että se on aivan älyttömän kivaa! 😀 Hyviä reissuja tälle vuodelle!

  6. Tuttuja juttuja! Vapaudentunne on yksi suurimmista, sitä on vaikea saada samalla tavalla perusarjessa, vaikka sekin on kivaa sitten toisella tavalla. Joskus olen miettinyt mistä tuo johtuu, että matkailu ei stressaa vaan nimenomaan vapauttaa, vaikka siinä on kyllä olemassa kaikki edellytykset myös stressille ja jotkut varmasti kokevatkin sen niin. Tosi kiva muuten, kun inspiroiduit toisesta kirjoituksesta ja linkkasit sen tähän, pääsee kerralla lukemaan enemmän!

    1. Vapaudentunne on varmaan mullakin se kaikkein suurin juttu, mikä matkailussa vetää puoleensa – sitä ei vain saa mistään muusta. Tuo on totta, että matkailussa on kaikki edellytykset myös stressille, ja joillekin matkailu on tosi stressaavaa. Silloin kyllä ymmärrän, jos ei matkailu oikein houkuttele. En varmasti itsekään matkustaisi, jos kokisin sen kauheana työnä. 😀

      Ja totta kai linkkasin Heidin postaukseen – mielenkiintoista ja samaistuttavaa tekstiä! 🙂

  7. Mulla on paljon samoja syitä, uteliaisuus näkemään ja sitten se arjesta irrottautuminen. Ehkä siksi en haluaisi asua kokovuotisesti ulkomailla, kun en haluaisi, että siitä tulisi se arki. Matkoilla osaan elää niin paljon paremmin hetkessä. Toisaalta en halua matkustaa ”liikaa”, haluan olla niin kauan Suomessa, että alan jo kaivata ulkomaille. Lisäksi viime aikoina mulle on tullut ristiriitaisia ajatuksia lentomatkustamisesta. Ristiriitaisia siksi, että en ole varmasti koskaan jättänyt menemättä matkalle ympäristösyistä (enkä varmaan jättäisikään), mutta samaan aikaan kun luen miten paljon jotkut vuodessa matkustavat, ajattelen heti sitä hiilijalanjäljen suuruutta. Tuntuu vaikealta, että kaikista rakkain harrastus on myös yksi ympäristöä eniten kuormittavista asioista.

    1. Heh, mä haluan ihan koko ajan reissuun ja ulkomaille, joten ei ole tuota tarvetta olla Suomessa sen vuoksi, että reissukipinä ehtisi syttyä. Muista syistä kyllä, mutta ne eivät liity matkailuun. 😀

      Lentomatkustamisen aiheuttamat ympäristöhaitat ovat jonkinlainen morkkiksen lähde tai ainakin pohdinnan kohde varmasti lähes kaikilla paljon matkustavilla. (Tai ainakin omassa kuplassani vaikuttaa siltä. Voi tietysti olla, että mulla on vain paljon tiedostavia tuttuja.) Mä olen joskus valinnut puhtaasti ympäristösyistä suoria lentoja pomppulentojen sijaan, mutta en ole jättänyt matkoja kokonaan väliin ympäristösyistä. En ympäristösyistä lennä esimerkiksi Aasiaan vain viikon takia ja sitten pian taas uudestaan toisen viikon takia, vaan olen mieluummin perillä pidempään kerralla. Kokonaisuuden kannalta olisi tietty paras vain pysyä himassa ja unohtaa lentäminen kokonaan, mutta… Tähän voi soveltaa tuota aiemmin ihmisoikeuskysymyksiin liittyen kirjoittamaani kommenttia: varmaan jokaisen on paras matkustaa niin, että ei tarvitse potea morkkista omasta matkasta.

  8. Kun yläasteen jälkeen Kalifornian kielikurssilla tajusin, että hitto, sitähän voi vaan ottaa ja matkustaa, niin se on varmaan se päällimmäinen syy, niin kuin sinäkin sanoit, eli koska voin. Ja se on kyllä tosi iso etuoikeus. Ja kun maailma on niin pullollaan kaikkea upeaa, niin tietysti sitä pitää kiertää. Ja lomalla kotiin jääminen olisi ihan turhaa. Sitä tulisi vain siivottua tai muuta yhtä typerää 😀

  9. Matkailun rikastuttava vaikutus mielelle on syy miksi jatkoin matkustamista kun pääsin alkuun. Sekä se, että kestä Suomen pitkää pimeää kautta. Enkä kylmyyttä. Tekee myös mieli seikkailla! ♡

  10. Hyvää pohdintaa. Matkustamisessa on hyvää myös se että voi löytää uusia suosikkikohteita joihin palata toistekin vaikka viettämään koko kesä. Välillä myös törmää erilaisiin ihmisiin, joihin ei törmäisi jos ei matkustaisi. Olin kerran bussimatkalla jossa oli meksikolaisia naisia, joiden kuulin kertovan aika paljon kotimaastaan. Niin ja se on kanssa ollut mielenkiintoista nähdä että aika monissa kohteissa ihmisillä on kuitenkin samankaltaisia haaveita kuten matkailu, hyvä elämä, hyvä työ jne. Matkailu opettaa paljon siitäkin etteivät ihmiset ole niin erilaisia pohjimmiltaan, vaikka voivat olla eri näköisiä ja eri kulttuureista tulevia.

    1. Naulan kantaan. Matkailu poistaa ennakkoluuloja ja tuo myös ymmärrystä siitä, että vaikka asiat ja ihmiset voivat kaukaa näyttää kovin erilaisilta, loppujen lopuksi ne eivät välttämättä sitä ole. Ja toisaalta vaikka jossain maassa asiat olisivat ihan eri tavalla, homma voi silti toimia kaikkian kannalta hyvin. Ei ole niin, että Suomessa olisi kaikki aina ”sillä ainoalla oikealla tavalla” järjestetty. 🙂

  11. Allekirjoitan kaikki mainitsemani syyt ja lisäksi vielä Annan mainitseman ”koska se on kivaa” 😀 Minusta on ihan käsittämätöntä, että kaikki joille matkustaminen on mahdollista eivät halua matkustaa. Mitä elämän tuhlaamista! Mutta tottakai ymmärrän, että kaikilla ei ole tällaista palavaa halua ja tarvetta nähdä maailmaa, että pienempikin palanen riittää. Minä kuitenkin haluaisin nähdä ja kokea maailman ihan joka kolkan.

    1. Olen kyllä vähän samaa mieltä, tuhlaustahan se! 😀 No ei sentään, totta kai kukin saa tosiaan elää kuten parhaaksi näkee. (Ja ympäristön kannalta on varmaan vain ja ainoastaan hyvä asia, että kaikkia ei ole matkailukärpänen puraissut… Suomessa hiilijalanjälki on jo lähtökohtaisesti iso ilmaston takia.) Mutta kyllä mäkin haluaisin nähdä melkein joka kolkan. 🙂

  12. Minä matkustan siksi, että elämän- ja maailmankatsomukseni kehittyy uusien paikkojen, ihmisten ja tilanteiden myötä. Haluan koko ajan kehittyä ihmisenä ja koen matkustaminen ja sen kautta syntyvät tilanteet haastavat myös minut kehittämään itseäni.

  13. Minä matkustan koska olisin onneton jollen matkustaisi. Hyvin sanottu tuo, että jos ihminen olisi luotu olemaan paikallaan niin hänellä olisi juuret.

    1. Mäkin olisin onneton, jollen matkustaisi. Mutta jos en olisi koskaan matkustanut, en tietäisi, mitä missaan!

      Ja kiitos. En voi kuitenkaan ottaa keksijän kunniaa tuosta kuvaavasta sanonnasta – olen sen jostain kuullut ja ajatus sopi tähän yhteyteen hyvin. 🙂

  14. Voi kyllä löysin itseni tekstistäsi! Kuin aikoinaan Marco Polo kirjoitti matkapäiväkirjaa Silkkitien kulkemisestaan, jatkamme pitkällä jatkumolla heidän perintöään nykyisen ”päiväkirjan” avulla -blogilla.

    1. Kiva kuulla! Mulle, kuten varmaan muillekin matkabloggaajille, on tosi tärkeää säilöä matkoista muistoja niin tekstinä kuin kuvina. Muistot haalistuvat aina jossain vaiheessa, joten on kiva kun on asioita ylhäällä, jotta voi tarkistaa asioita.

  15. AIVAN IHANA postaus! <3 Niin totta tuo kaikki, parasta on juuri miten aistit on paljon herkemmät maailmalla ja kiinnittä huomiota asioihin mitkä muuten menisi ohi! 🙂

  16. Minä haen matkoilta elämyksiä, etäisyyttä arkeen. Rakastan myös kauneutta ja sitä tulee vastaan mihin tahansa paikkaan matkustaakaan. Toki kauneutta on myös arjessa, mutta siihen tuttuun kauneuteen myös turtuu ja ihanasti ne tutut paikat saavat uuden fiiliksen kun välillä käy muualla. Matkustamisessa huumaa vapaus, vaihtelu, erilaisuus. Maailma on mielettömän hieno paikka, jossa on lukemattomasti ihmeellistä nähtävää, mahtavia ihmisiä, kiehtovia kulttuureita. En voi vaan elää elämää kotisohvalla ja jättää kaikkea sitä kokematta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *