Juttelin vähän aikaa sitten työkaverin kanssa matkailutaktiikoista. Tiedäthän – siitä, miten kukakin tapaa matkustella. Olimme työkaverini kanssa aiheesta hyvin samoilla linjoilla, ja sain keskustelusta inspiraation pohtia omia matkailutapojani myös täällä blogin puolella. En pidä omaa matkailutyyliäni sen parempana kuin muidenkaan, eli postauksen ideana ei ole rehvastella omalla erinomaisuudellani. Meitä matkailijoita on moneen junaan. Minun junani on melko kärsimätön, aina utelias ja lähes stressistä vapaa.
Minun tyylini reissata on enimmäkseen ripeä: haluan nähdä matkoillani useita paikkoja ja paljon kaikenlaista, vaikka aikaa ei olisikaan paljon. Pikakatsauksia kohteisiin tulee tehtyä etenkin automatkojen ja muiden kiertomatkojen ansiosta, mutta joskus myös lennän viikonloppulomalle jonnekin Euroopan kaupunkiin.
Autoreissuilla tulee piipahdettua välietappien vuoksi monissa paikoissa joko etukäteen suunnitellusti tai ex tempore, ilman että on edes ajatuksissa jäädä kyseiseen paikkaan pidemmäksi aikaa. Joskus kyseessä voi olla muutaman tunnin katsaus johonkin satunnaiseen kylään tai vaikka päiväretki paikasta A paikkaan B. Esimerkkejä olisi kymmenittäin, mutta tässä pari: kesällä 2016 teimme Hemmon kanssa päiväretken Wienistä Bratislavaan ja maailmanympärimatkalla piipahdimme Cairnsistä päiväretkellä Kurandassa.
Tykkään ripeästä matkailusta yksinkertaisesti siksi, että en viihdy paikoillani pitkiä aikoja. Löhöloma on ihan poissuljettu vaihtoehto, sillä rannalla tai uima-altaalla maatessa tunnen tylsistyväni hengiltä (ja ehkä myös kuolevani auringon poltteeseen) ja koko matkan menevän hukkaan siinä köllötellessä.
Rentoutua voi muutenkin kuin makaamalla – ja toisaalta, jos haluaisin maata, voisin tehdä sen myös kotona. En matkusta toiselle puolelle maapalloa makaamaan vaan tekemään, näkemään ja kokemaan asioita. Aistimaan vieraan paikan tunnelmaa ja tapoja.
Mieltymykseni ripeyteen ja vaihteluun aiheuttavat myös sen, että esimerkiksi parin viikon mökkiloma keskellä ei mitään ei todellakaan ole minun kuppini teetä. Syrjäinen paikka on ihan okei, jos siellä on jotain puuhasteltavaa, nähtävää ja koettavaa. Mökkihöperöitymään en lähde.
En tykkää myöskään oleskella hotellilla, sillä en matkusta oleillakseni neljän seinän sisällä itsekseni (tai vaikka olisi seuraakin). Muun muassa tästä syystä minulle riittää vaatimattomampikin majapaikka: en kuitenkaan tee siellä juuri muuta kuin käyn nukkumassa yöni.
Kohteiden pikakatsauksista on se hyöty, että niiden avulla saa kohteesta riittävän käsityksen sen suhteen, haluaako sinne joskus palata. Matkustan sen verran paljon, että palaamisia tulee myös tasaisin väliajoin tehtyä eivätkä ne jää vain ajatuksen tasolle. Lyhyiden välimatkojen Euroopassa tällainen taktiikka on ihan toimiva, sillä Euroopan sisällä on helppo palata oikeastaan minne vain.
Esimerkiksi Berliinissä ja Münchenissä olen käynyt useaan otteeseen – ja molemmissa kävin ensimmäisellä kerralla vain pikaisella pyrähdyksellä automatkan lomassa. Jäi hyvä fiilis, halusin palata. Toisaalta moni paikka on rehellisyyden nimissä nähty nopeallakin aikataululla. Esimerkiksi mainittuun Bratislavaan minulla ei jäänyt paloa palata takaisin. Yksi päivä tuntui riittävältä.
Kaukomatkoilla en sovella samaa ”tunnustelutaktiikkaa” siinä mielessä, että kaukomatkoille täytyy mennä lentäen enkä halua lentää kauas vain pariksi päiväksi. Sen lisäksi, että se olisi fyysisesti raskasta, kokisin ekologisesti tosi huonoa omaatuntoa, jos lentäisin Suomesta vaikkapa Malesiaan vain muutaman päivän takia. Ennemmin lennän perille vaikka pariksi viikoksi ja käyn katsomassa monta paikkaa samalla reissulla, mikäli yksi kaupunki ei tunnu riittävältä.
Kaukaisemmissa kohteissa saatan myös helpommin viihtyä tutkimassa samaa paikkaa pidempään, koska tiedän, että en välttämättä voi palata kovin äkkiä takaisin, vaikka haluaisinkin.
En pidä silkasta löhöämisestä, mutten myöskään ahda matkojani tupaten täyteen varsinaista ohjelmaa, kuten museokäyntejä, opastettuja kierroksia tai retkiä. Hyvä tasapaino ohjelmanumeroiden ja rennomman omin päin tutkiskelun ja kuljeskelun välillä on itselläni avain viihtymiseen.
Työkaverini kertoi, että hänellä on etenkin kaupunkilomien jälkeen joskus olo kuin rekan alle jääneellä, koska hän on lomalla painanut tukka putkella paikasta toiseen. Itse en ole tällaista oloa vielä koskaan saavuttanut, vaikka en matkoillani lepääkään laakereillani. En koe pakottavaa tarvetta kiertää jokaista nähtävyyttä tai kiirehtiä hulluna paikasta toiseen. Ehdin sen minkä ehdin – stressiä en ota. Välttämättä en käy matkalla yhdessäkään turistioppaissa mainitussa kohteessa, mutta kaupunkilomilla saan toki silti jalkani kipeiksi kävelystä. Se kuuluu minusta asiaan.
Millä tavalla sinä matkailet? Tykkäätkö olla yhdessä paikassa mahdollisimman kauan vai käytkö mielelläsi samalla lomalla useissa eri kohteissa? Haluatko ennemmin rentoutua paikoillasi vai tuoko paikkojen kiertely sinulle kaivattua taukoa arjesta?
Lue myös:
Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:
Pienissä kylissä missäpäin mailmaa tahansa riittää pari päivää, mutta metropoleissa tai megapoleissa on pakko olla aina useampi päivä, koska eri alueilla on totaalisen eri fiilis. Jossain kaupungissa voi olla 10 miljoonaa asukasta ja 10 mielenkiintoista täysin toisistaan poikkeavaa kaupunginosaa. En ymmärrä, että joku muodostaa esim. Pariisista tai Lontoosta 12 tunnin kokemuksella vahvam mielipiteen.
Toisaalta noin, toisaalta taas eihän joku viikkokaan oikeasti anna mistään paikasta todenmukaista kuvaa. 🙂 Siis sillä tavalla, että sen paikan ihan oikeasti tuntisi ja tietäisi, millaista siellä on ja mitä mistäkin löytyy, ja että pääsisi jotenkin ”sisälle” siihen paikkaan. (En tiedä mikä aika olisi tarpeeksi pitkä siihen, että oikeasti tuntisi jonkun paikan – olenhan esimerkiksi itse asunut Helsingissä 15 vuotta ja silti en tiedä kaupungista kaikkea. Asiat ovat niin suhteellisia. 🙂 ) Mutta noin periaatteessa olen samaa mieltä sun kanssa siitä, että isompi paikka vaatii tietty pidemmän ajan, jotta ehtii koluta vähän eri seutuja ja nähdä ja kokea oikeasti jotakin.
Ensivaikutelma tekee joka tapauksessa paljon, oli tilanne mikä hyvänsä. Siksi varmaan voi tulla noita mainitsemiasi tilanteita, että joku julistaa esim. Lontoosta vahvana mielipiteenä jotakin 12 tunnin perusteella. Jos jää jo lyhyessä ajassa tosi nihkeä kuva jostain paikasta, sitä voi olla vaikea muuttaa, vaikka olisi kaupungissa pidempäänkin.
Tykkään olla yhdessä paikassa mahdollisimman kauan ja fiilistellä kohteessa asumisesta. Ja tykkään myös käydä samalla lomalla useissa eri kohteissa 🙂 Meille isommalla porukalla tämä tarkoittaa talon vuokraamista ja paljon päiväretkiä. Tyypillistä on myös lisätä tuohon usein syrjäkylillä vietettävään talolomaan pari päivää jossain kaupungissa. Haluan nähdä ja kokea paljon, mutta täytyy aina löytää koko porukalle sopivin vaihtoehto. Aikoinaan kaksin matkatessa tyypillisimpiä oli reppureissut, joissa parin viikon aikana majoitus 3-4 eri paikassa. Nyt haaveilen kunnon roadtripeistä, mutta joudun vielä hetken odottamaan takapenkkiläisten kärsivällisyyden kehittymistä 😀
Mä varmaan tykkäisin Berliinissä ja jossain päin Espanjaa fiilistellä kohteessa asumista. Sen sijaan en välttämättä esim. jossain Italian maaseudulla, vaikka siellä onkin tosi nättiä. Kai mulle on jäänyt niin paha trauma pikkukaupungissa asumisesta, että vähänkään pidempi oleilu syrjäkylillä on vieläkin vastenmielistä… 😉
Talon vuokraaminen on isommalla porukalla järkevää. Helpottaa elämää ja tulee halvemmaksi kuin monta hotellihuonetta. Me reissataan lähes aina kahdestaan, ja tyyli on pitkälti tuollainen mitä teillä oli aiemmin. Mä muuten tykkäsin jo kersana roadtripeistä ja olin 5-6-vuotiaana tyytyväisenä auton takapenkillä opettelemassa liikennemerkkejä, kun ajeltiin pitkin Eurooppaa, mutta ”ihan” kaikki lapset eivät vissiin lämpene ihan samalla tavalla autoilutouhuun. 😀
Tää, etenkin tarkennettuna tuolla Markon kommenttiin jättämällä vastauksella, vois olla täysin mun kynästä! Tosin sillä pienellä muutoksella, että joskus ne satunnaiset allas-/rantapäivät tulee mulle tarpeeseen. Jossain kohtaa mietin, että olisin itsekin kirjoittanut aiheesta, mutta en koskaan saanut aikaiseksi, jatkossa voinkin viitata sitten tähän postaukseen.. 🙂
Kiva, että pidit postauksesta! Kyllä me 8 kuukauden maailmanympärimatkalla oltiin pari kertaa altaalla muutama tunti (ehkä kolmesti? Ja siitäkin uitiin vähintään 80 % ajasta), mutta se alkoi olla mulle maksimitiheys. 😀
Hyvä pohdinta ja meillä on paljon samanlaisia piirteitä matkustajina! Me ollaan myös vähän levottomia ja kierretään lyhyenkin reissun aikana muutama kohde. Lasten myötä tahti on hiipunut ja allas-/rantapäiviä on tullut tasaisin väliajoin lisää. Toki nautin niistä itsekin, sekä aiemmin että lasten myötä, mutta koko lomaa ei vaan voi viettää pötkötellen.
Mutta kuten itsekin kirjoitit, kohdekin jonkun verran määrittää käyttäytymistä, joko tietoisesti tai tietämättämme. Jotkut kohteet lähes pakottaa kiireettömään hengailuun, nautiskeluun ja joissakin taas innostuu ihan liikaa kiertelemään nähtävyyksiä. Ja ihan samaa mieltä piipahdustaktiikasta: se saattaa tosiaan innostaa palaamaan kohteeseen myöhemmin!
Yhtä kaikki, minusta on ihanaa, kun on erilaisia tapoja matkustaa!
Täysin samaa mieltä: on ihanaa, että jokainen saa matkustaa omalla tyylillään! Mulla tuohon altaalla löhöilyn vastenmielisyyteen vaikuttaa myös se, että palan melko helposti. Eihän se auringossa makaaminen tietysti iholle tee hyvää muutenkaan, mutta jos vielä kärtsää nopeasti ravun näköiseksi, niin sitten se on jo tuskallista. 😀
Levoton sielu täälläkin, etenkään pienemmässä paikassa ei jaksa olla montaa päivää ja sieltäkin pitää päästä vaihtamaan maisemaa – joko ylöspäin vuorille patikoimaan tai vähintään naapurikyliin. Ja viikonkin patikkareissulla on kyllä vaihdettava kylää. Rantalomalöhöily on ihan kauhistus, mutta onneksi muutkaan matkakumppanini eivät kuulu tuohon ryhmään! Muutama himoshoppaajakaverikin jää usein ilman mun matkaseuraa 😉 Suurkaupungeista on taas kiva tehdä retkiä ympäristön pikkukaupunkeihin. Roadtripit lähinnä sydäntä <3
Ollaan kyllä täysin samoilla linjoilla sun kanssa! 🙂 Ja kyllä, automatkat ovat kaikkein parhaita! <3