Machu Picchun raunioilla

Artikkelikuva - Machu Picchu, Peru

Machu Picchun inkakaupunki oli meille yksi niistä kohteista, jotka halusimme aivan ehdottomasti päästä kokemaan maailmanympärimatkamme aikana. Olin haaveillut Machu Picchusta vuosia. Odotukset olivat siis korkealla, kun lähdimme tutustumaan historialliseen inkakylään.

Machu Picchun inkakaupunki oli jälleen sumun ja pilvien peitossa, kun saavuimme sinne aamulla bussikyydillä alempana sijaitsevasta Aguas Calientesin kylästä. Sumua oli myös edellisenä päivänä, kun kävimme kiipeämässä Machu Picchu Montañalle. Lähdimme kiertelemään Unescon maailmanperintökohteeksi listattua aluetta innoissamme. Vihdoin olemme täällä!

Sumua Machu Picchun rinteillä
Kivirappuset
Laama rinteessä Machu Picchussa

Rauniot paljastuivat pala palalta pilvien leijaillessa sivummalle. Machu Picchu koostuu noin 200 rakennelmasta, ja sen katsotaan olevan merkittävin säilynyt inkojen sivilisaation tuotos. Inkat rakensivat sen 1400-luvulla, mutta hylkäsivät sen jo 1500-luvulla, kun espanjalaiset valloittivat inkojen valtakunnan. Machu Picchua espanjalaiset eivät kuitenkaan löytäneet.

Ulkomaailma sai tietää Machu Picchusta vasta vuonna 1911, kun yhdysvaltalainen tutkimusmatkailija ja poliitikko Hiram Bingham vieraili siellä ja kirjoitti matkastaan kirjan. Turisteja Aguas Calientesiin – Machu Picchun lähimpään kylään – kuljettavan Perurailin luksusjuna on nimetty hänen mukaansa. Bingham matkasi paikalle noin 70 kilometrin päästä Cuscosta kävellen. Matkaan meni kuusi päivää. Vertailun vuoksi: nykyisin tuo matka taittuu muutamassa tunnissa junalla.

Machu Picchun raunioita jyrkässä rinteessä
Hemmo Machu Picchun raunioilla
Machu Picchun raunioita
Terassiviljelmiä rinteessä

Machu Picchu on Perun suosituin turistikohde ja yksi Etelä-Amerikan tärkeimmistä arkeologisista paikoista. Suosio turistimassojen keskuudessa on valtaisa: paikalla vierailee vuosittain lähes puoli miljoonaa ihmistä. Meille Machu Picchu ei silti näyttäytynyt valtaisana turistirysänä vaan saimme kierrellä raunioilla aika leppoisasti ilman suurempia ruuhkia ja jonoja, mikä tuntui jokseenkin yllättävältä.

Matkailijoiden suuri määrä on herättänyt huolta kallisarvoisen inkakaupungin säilymisestä ja matkailijoiden määrää on pyritty rajoittamaan. Tätä kirjoittaessani historialliseen kylään päästetään päivässä maksimissaan 2500 vierailijaa. En ota kantaa, onko tuokin määrä aivan liikaa. Kaikkina päivinä enimmäispääluku ei suinkaan täyty.

Raunioita ja vehreää rinnettä Machu Picchussa
Raunioita, joiden taustalla vihreitä vuorenhuippuja
Sileäksi hioutunut valtaistuimen näköinen kivi
Raunioita rinteessä

Meidän vierailumme aikaan huhtikuussa väkeä oli toki jonkin verran, mutta turistitungos ei mielestäni ollut posketon. Jotain kertonee sekin, että lippuja oli vaikka kuinka paljon jäljellä, kun ostimme omamme edeltävänä iltapäivänä. Pahin turistisesonki ajoittuu heinä–elokuulle, joka on alueella kuivinta aikaa.

Meillä kävi sään suhteen sikäli hyvä tuuri, että sateet ajoittuivat iltapäiviin ja iltoihin, jolloin olimme jo palanneet Aguas Calientesin kylään. Rankkasateet ovat kuitenkin aiheuttaneet alueella useina vuosina mutavyöryjä ja tulvia, mikä kannattaa pitää mielessä omaa matkustusaikaa valitessa.

Jyrkkään rinteeseen porrastettuja rakennelmia

Machu Picchu jäi meille mieleen aivan mielettömän upeana kokemuksena. Jo Aguas Calientesiin junalla matkustamisessa oli jotain taianomaista tunnelmaa, ja sama hieno tunnelma jatkui koko vierailumme ajan. Machu Picchun raunioilla kiertely oli todella kiehtovaa ja maisemat upeita – kuvat eivät todellakaan tee niille oikeutta. Kuvia katsellessa itselleni tulee silti näin jälkikäteen sellainen olo, että olimmeko tosiaan tuolla uskomattomissa maisemissa historian keskellä käpöttelemässä.

Miltäs inkakylän rauniot sinun silmiisi näyttävät?


Lue myös:

Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:

48 vastausta artikkeliin “Machu Picchun raunioilla”

  1. Mahtavan, tosi viimeistellyn näköistä! Tuolla pitää päästä käymään vielä joskus. 🙂 Hyvää reissua teille!

    1. Jep, kyllä tuolla kierrellessä kävi muutamaan otteeseen mielessä, että miten inkat ovat saaneet tuon kaiken aikaiseksi tai ylipäätään viitsineet tehdä. Paikka on kuitenkin vuoren päällä. Mutta kai noissa maisemissa on kelvannut työskennellä. 🙂

      Kiitos, reissu on tosielämässä jo tullut päätökseensä, ja hyvä reissu se tosiaan oli.

  2. Kiva lukea teidän postauksia Macchu Picchulta, näistä on saanut hyviä vinkkejä, sillä itsekin suunnittelen maailmanympärimatkaa ja haluaisin käydä myös tuolla! 🙂

    1. Kiitos, mukavaa, että tekstini ovat hyödyksi! Suosittelen ehdottomasti käymään Machu Picchulla, jos se vain aikatauluunne mahtuu. Aivan upea paikka.

  3. Machu Picchu on ehdottomasti omalla Bucket Listillä ja on aina mukava lueskella muiden kokemuksista paikasta. Näihin käytännön vinkkeihin on hyvä palata sitten kun se oma reissu joskus tuonne päin koittaa 🙂

    1. Kiitos! 🙂 Minäkin haaveilin tuosta todella pitkään, joten oli ihan mahtavaa vihdoin päästä tuonne. Ja vaikka olin haaveillut matkasta tosi pitkään, niin silti perillä oleminen oli vielä hienompaa kuin olin kuvitellut.

  4. Tämä on ollut haaveissa ihan liian kauan ja kun mies on työmatkalla Perussa, huvittaisi niin vain ottaa lennot Limaan ja lähteä Macchu Picchulle junalla!
    Yllättävän hyvä näkyvyys tuli teille paikan päällä loppujen lopuksi. Ihan uskomatonta, että tuolla voi vielä käydä itse. Vaikka onkin itse matkustellut melko paljon, on vielä kohteita jotka tuntuu olevan saavuttamattomissa. Tämä on ainakin mulle yksi niistä!

    1. Joo, nuo pilvet olivat molempina aamuina vahvasti läsnä, mutta vähenivät päivän edetessä. Tuolla ei voi montaa sekuntia miettiä kaivaisiko kameran esiin vai ei, sillä pilvet hälvenevät ja palaavat myös takaisin todella nopealla sykkeellä. Sekin teki tuosta paikasta jotenkin todella hienon, kun valo ja varjot leikkivät noilla vuorilla.

      Minullakin oli pitkään sellainen fiilis, että näinköhän koskaan pääsen Machu Picchulle käymään. No, pääseehän sitä, kun vihdoin ottaa ja lähtee.:) Ja onneksi tuli lähdettyä!

  5. Machu Picchun "löytämisestä" on annettu kunnia tosiaan yhdysvaltalaiselle Hiram Binghamille. Kesällä 2012 BBC:n tiedot kuitenkin kertovat, että kaupunki olisi löytynyt jo 40 vuotta aiemmin, kun saksalainen Augusto Berns osui raunioille 1867. Kummatkin herrat syyllistyivät inka-aarteiden ryöstöihin. Binghamin vei alueelta yli 4 000 esinettä kotiyliopistoonsa Yaleen. Ne on nykyisin palautettu Peruun.

    1. Anna, käsittääkseni on ollut jo pitkään tiedossa, että Bingham ei ollut ensimmäinen länsimaalainen paikalla vieraillut, ei siis ainoastaan tuo mainitsemasi saksalainen. Mutta kuten kirjoitinkin moniin eri lähteisiin perustuen, hän on se henkilö, jonka vierailun jälkeen Machu Picchu alkoi tulla ulkomaailman tietoon. Sanotaan myös, että Machu Picchu ei ollut koskaan ”kadonnut” – siitä ei vain tiedetty muualla kuin paikallisten keskuudessa.

      1. Tuosta ensimmäisestä virkkeestäni jäi näemmä puuttumaan osa… Tarkoitukseni oli kirjoittaa: ”- – ensimmäinen paikalla vieraillut, siellä ei siis ollut vieraillut ainoastaan tuo mainitsemasi saksalainen ennen Binghamia.” 🙂

  6. Voi että, me arvotaan josko jaksetaan matkustaa tuonne. Mieli tekisi mutten tiedä riittääkö jaksaminen. Nämä kuvat ja tuo teksti kyllä kannustaisi lähtemään.

    Oli muuten hyvä tietää noista ruuhka-ajoista, sekä enimmäispäämäärästä, sillä se vähän vaikuttaa näihin suunnitelmiin ja aikoihin. Menittekö junalla vai patikoitteko ylös? Molemissa olis vähän niinkun puolensa, mutten ole ihan täysin varma jaksetaanko me enää yhtään patikkaretkeä tälle matkalle. 🙂

    1. Machu Picchun inkakylään ei pääse junalla. Sinne mennään joko kävellen tai bussilla Aguas Calientesin kylästä (Aguas Calientesia sanotaan joissain englanninkielisissä lähteissä myös Machu Picchu Puebloksi, jotta tämä olisi mahdollisimman sekavaa ;)). Bussilla tuo nousu kestää noin 25 minuuttia ja liput saa Aguas Calientesin kylästä.

      Sen sijaan Aguas Calientesiin voi saapua joko legendaarista inka trailia kävellen tai sitten autolla ja junalla Cuscosta. Tämä matka ei ole nousua vaan ennemminkin laskua, sillä Cusco sijaitsee korkeammalla kuin Aguas Calientes. Matkalla on kyllä nousuakin, mutta määränpää eli Aguas Calientes on matalammalla. Me teimme tuon matkan Cuscosta Aguas Calientesiin autolla ja junalla, ja matka oli oikein miellyttävä. Reitti kulki Ollantaytambon kylän kautta. Jos matkajärjestelyt kiinnostavat, lue läpi aiemmat Machu Picchua koskevat postaukseni, siellä on hinnat ja kaikki mainittu omasta reissustamme. 🙂

      Patikointiin ei siis tarvitse tuolla ryhtyä, jos ei halua.

  7. Minäkin, kuten näköjään melkein kaikki muutkin täällä, olen haaveillut jo pitkään Macchu Picchulle pääsystä. Haluan niin päästä kiertämään Etelä-Amerikkaa. Aivan huikean näköiseltä paikalta näyttää. Ihanaa reissun jatkoa sinulle.

    1. Kiitos! Tämä maailmanympärimatka on itse asiassa jo päättynyt tuossa parisen viikkoa sitten, mutta jatkuu vielä pitkään täällä blogin puolella. 🙂

      Ja kyllä, todella monen haaveissa tuntuu Machu Picchu olevan! Itsekin haaveilin pitkään sinne pääsystä ja nyt oli tietysti hyvä hetki toteuttaa tuo haave, kun olimme muutenkin palloa kiertelemässä. Se todella ON huikea paikka ja tietysti Etelä-Amerikasta löytyy muutakin upeaa nähtävää, kuten nyt vaikkapa Iguassun putoukset (joilla myös kävimme).

  8. Aika huikea tuo paikka on, etenkin siinä vaiheessa kun näet sen ensimmäisen kerran kiivettyäsi ensimmäisen nousun ja näet nuo rakennelmat!
    Meidän kokemuksistamme voit halutessasi lukea täältä.
    Gia, suosittelen tuota näköalajunaa Cuscosta Aguas Calientesiin ja tosiaan, Cusco on rankempi paikka korkeutensa takia kuin Machu Picchu, tosin päiväretki Cuscosta Machu Picchulle ja takaisin Cuscoon, jos siellä asuu, muodostuu rankaksi kestonsa takia.

    1. Näin on!

      Tuosta korkeusasiasta vielä, niin kirjoitin jokin aika sitten postauksen vuoristotautiin ja Machu Picchuun liittyen: Vuoristotauti ja Machu Picchuun matkustaminen. Tuossa postauksessa kerron mm., miten me kikkailimme tuon matkan niin, ettei meidän ”tarvinnut” jäädä Cuscoon yöksi. Kävin lukemassa tuon sinun vanhan postauksesi, ja sinullakin oli siis ihan komea päänsärky tuolla – mukava kuulla, etten ole ainoa. Me emme edes olleet yötä Cuscossa, mutta iski se päänsärky siitä huolimatta. Yövyimme Aguas Calientesissa, joka on vieläkin matalammalla kuin Machu Picchu. Oman kokemukseni pohjalta suosittelen kyllä majoittumaan siellä enkä tekemään retkeä Cuscosta käsin, jos vain aikataulu suinkin sallii. Aikamoinen päiväretki nimittäin tuollainen 16 tunnin puristus, jonka te teitte!

  9. Vuoristomaisema on musta aina tosi mielenkiintoisen näköistä, kun vähän usvaa/pilviä liitelee vuorten edessä. Semmosta mystistä. Kiva varmaan tää vuodenaika kun ei oo niin paljoo muita turisteja. Vaikka sään kanssa vähän gämbläystä onkin. Sateen jälkeen värit ovat kaikista kauneimpia ja näissä kuvissa näyttääkin nurmi tosi vehreältä. Kyllä kelpais noi maisemat!

    1. Olen ihan samaa mieltä tuosta usvan / pilvien leijailusta, siinä on jotain maagista. Ja nurmikko tosiaan vihersi! Etenkin, kun siihen osui aurinko sopivasti pilvien välistä. Meillä kävi kyllä hyvä tuuri sään suhteen. Iltaisin oli isojakin sadekuuroja, mutta aamulla ja päivällä korkeintaan välillä vähän ripsautti pari pisaraa.

  10. Kiitos tästä postauksesta, mielenkiintoiselta vaikuttaa ja kuvat näyttävät oikein houkuttavilta! 🙂 Tässä näitä kaikkia juttuja lukiessa alkaa tuosta "Täällä pitää joskus käydä"-vihkosta sivut loppua. 🙂

    1. Kiva, että tykkäsit! Haaveita on ihmisellä hyvä olla. Kokemukseni mukaan jostain aina putkahtaa uusia matkahaaveita tilalle, jos joskus jotain listalta saakin ruksittua pois. 🙂

  11. Kyllähän tuo on itselläkin sellainen kohde, että se on vain yksinkertaisesti joskus nähtävä. Ja mieluiten tietysti Inka Trailiä pitkin saapuminen.

    Kivoja kuvia, yleensä kun kuvia näkee ne on pilveettömältä taivaalta. Todellisuudessahan niin on varmasti harvoin, joten pilvet tuo varmasti hienon lisämausteen vierailuun.

    1. Kiitos kuvakehuista! Pilvetöntä hetkeä ei ollut ainakaan noina päivinä, kun me tuolla olimme, ja ehkä ihan hyvä niin. Aurinko lämmitti muutenkin aika tehokkaasti, vaikka mikään hellekeli ei varsinaisesti ollutkaan.

      Inka trail olisi ollut ainakin meikäläiselle aikamoinen suoritus siinä olotilassa, kun emme olleet totuttautuneet vuoristoilmaan. Oli meinaan kamala päänsärky. 🙂 Oikealla valmistautumisella se olisi taatusti upea kokemus.

  12. Machu Picchu on ehdottomasti yksi huikeimmista paikoista, jossa olen käynyt! Kuten jo Facebookissa kirjoitin, niin vaikka siihen varautuu, se yllättää silti. Kiva nähdä teidän kuvia sieltä 🙂

    1. Ole hyvä. 🙂 Joo, tuolla ei vain ollut ainakaan huhtikuussa mitkään ihan sandaalikelit – ainoa miinus! Meillä meni siis vähän pieleen se alkuperäinen suunnitelma 8 kuukaudesta shortsivyöhykkeellä tämänkin maan osalta (Uusi-Seelanti pilasi sen suunnitelman jo vuodenvaihteessa, joten eipä ollut enää niin väliä). 😉

    1. Heh, tässä on tullut huomattua, että et ole todellakaan ainut! Suosittelen käymään, vaikka matka voikin tuntua vähän vaivalloiselta. Siinä samallahan sitä voi käydä joissain muissakin Etelä-Amerikan kohteissa! 🙂

  13. Upeita kuvia ja hyvää infoa! Tuolla olen halunnut päästä käymään jo pitkään – mutta ainakin toistaiseksi veri on vetänyt Aasian suunnalle. Joku päivä tuonnekin, aivan varmasti!

    1. Kiitos paljon! 🙂 Aasia kiinnostaa minuakin, mutta oli kyllä huippua käydä Etelä-Amerikassa (aiemmin olimme käyneet Hemmon kanssa vain kerran Brasiliassa). Pääsin treenaamaan espanjaa kaiken muun hyvän ohella. 🙂 Jäi sellainen fiilis, että kyllä sinne E-Amerikkaan täytyy vielä lähteä enemmänkin katselemaan – onhan siellä vaikka mitä nähtävää.

  14. Jos minulla olisi bucket list, niin Machu Picchu olisi sillä :). Luin joskus tosi pienenä kirjan paikasta ja se on jotenkin ollut semmoinen mielikuvitusta herättelevä paikka siitä asti.

    1. Tuollainen noin hyvin mieleen jäänyt kirja kuulostaa hyvältä! Enpä ole itsekään koskaan tehnyt mitään varsinaista bucket listiä. Onneksi, koska se olisi aivan sairaan pitkä. 🙂 Mutta onhan niitä kaikenlaisia haaveita ollut ja lisää tulee sitä mukaa kun jotkut haaveet täyttyvät. Tämä Machu Picchu oli yksi pitkäaikainen haave. Tietysti tätä maailmanympärimatkaa suunnitellessa joutui miettimään, että minnekä sitä ihan ehdottomasti haluaisi mennä ja mitä voisi jättää pois, kun ei ”ihan” joka paikkaan tämän pallon päällä kyennyt kuitenkaan venymään. 🙂 Olen tosi iloinen, että emme karsineet Machu Picchua listalta pois.

  15. Matkasin Perussa vuonna 2004 ja se oli ensimmäinen matkani Euroopan ulkopuolelle. Kyseinen paikka jäi silloin näkemättä, mutta Peru itsessään teki lähtemättömän vaikutuksen ja jätti jälkeensä kroonisen matkakuumeen. Hyvät vibat

    1. No aivan varmasti, kun oli vielä eka Euroopan ulkopuolelle suuntautunut matka! Aika eksoottinen kohde muuten ekaksi kaukomaiden reissuksi.

      Mullekin jäi Perusta tosi hyvä fiilis.

  16. Mekin Machu Pichulla kävimme -todella vaikuttava paikka. Upeat kuvat teillä. Harmi vain, että Cusco jäi teiltä näkemättä. Minusta se oli yksi viehättävimmistä kaupungeista.. no maailma on täynnä mahtavia kohteita. Innolla olen reissuanne seurannut, harmi vaan, että se on lopuillaan.
    Monta vinkkiä saimme meidän tuleville reissuille. Kiitos

    1. Kiitos, ja kiva, että olet löytänyt vinkkejä reissuja varten! 🙂 Cusco näytti todella viehättävältä ja vähän harmittaa, että päätimme jättää tarkemman siihen tutustumisen väliin, mutta kuten sanoit: maailma on täynnä mahtavia kohteita. Valintoja täytyy tehdä. 🙂 Ja joo, kyllähän tuota reissaamista olisi voinut vielä hyvin jatkaa pidempäänkin! Matkakuume ei vähentynyt tämän reissun ansiosta sitten yhtään, vaikka joku voisi toisin luulla. Se taitaa olla meillä joillakin pysyvä ”tauti”. 🙂 Olisi muuten kiinnostanut tutustua myös Panamaan enemmän, mutta ehkä sitten joskus toisella reissulla!

  17. Ihania ihania maisemia! Varmasti ikimuistoinen kokemus. Ja varmasti huomttavasti miellyttävämpi, jos paikka ei ole ihan tukossa. Ehkä jonain kauniina päivänä vielä itsekin pääsen ihastelemaan paikkaa ihan livenä.

  18. Machu Picchu on yksi minun suurista matkahaavekohteista, joten ihan mahtavahan tämä sinunkin reissu näyttää olleen 🙂 Koko Amerikan mantere on vielä minulta kokematta, ja toivoisin, että tämä kuuluisi ensimmäisen sille mantereelle osuvan reissuni ohjelmaan, mutta saas nähdä kuinka käy… Tosi mahtavia kuvatunnelmia!

    1. Kiitos, kiva että pidit kuvista! 🙂

      Tuntuu, että aika monella on Etelä- ja monesti Pohjois-Amerikkakin kokonaan käymättä. Itsekään en ollut paljoa Amerikoissa seikkaillut ennen tätä matkaa. Olisihan siellä vaikka mitä nähtävää ja ihania ruokia ja juomia ja kaikenlaista. Pitää lähteä uudelleen taas joskus. 🙂

      Toivottavasti sinunkin Machu Picchu -haaveesi toteutuu! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *