Los Angelesista etelään ja sananen amerikkalaisista

Venice Beach, Los Angeles

Viimeinen päivämme Losissa oli aikamoista kykkimistä. Olimme varanneet yölennon Costa Rican pääkaupunkiin San Joséen. Emme halunneet päivällä lähteä pahemmin hikoilemaan kaupungille, jotta lennosta ei tulisi yhtä tuskaa, sillä pääsisimme seuraavan kerran suihkuun vasta seuraavana päivänä Costa Ricassa. Niinpä jätimme laukut hostellille ja menimme vastapäiseen Cairo Cowboy -kahvilaan notkumaan, napostelemaan kaikenlaista pientä ja surffaamaan netissä. Paria tuntia pidempään emme jaksaneet kahvilassa istua, joten kävimme vielä patsastelemassa jonkin aikaa Venice Beachin rantakadulla ennen kuin luovutimme ja lähdimme raahautumaan lentokentälle.

Saimme tuhrattua matkaan Venicestä lentokentälle yhteensä noin kaksi tuntia. Tuona sunnuntaina väkeä oli liikkeellä kuin pipoa ja bussi mateli rantatiellä ruuhkassa. Lisäksi ajelimme ohi lentokentän pysäkistä, joten jouduimme menemään bussilla Aviation-metroasemalle asti ja palaamaan sieltä takaisin kohti kenttää lentokenttäshuttlen kyydissä. Meillä ei todellakaan ollut kentälle kiire, joten matkaan kuluneella ajalla ei ollut merkitystä.

Upea auringonlasku Venice Beachillä, Kalifornia, USA

Kentällä alkoi jo melkein kuumottaa Delta Airlinesin virkailijan syynätessä moneen otteeseen papereitamme. Costa Ricaan ei pääse, jos ei ole esittää poistumislippua maasta, ja sitä varten olimme pyytäneet oikein printit hostellilla lipuistamme. Papereiden pitkällisen pyörittelyn jälkeen saimme lopulta lentoliput käteen ja pääsimme laittamaan laukut hihnalle.

Teimme kentällä pari pakollista hankintaa. Ostimme uuden lukon Hemmon rinkkaan, sillä edellinen hajosi Cookinsaarilla Rarotongalla. Ostimme myös muistikortin hajonneen tilalle puhelimeeni. Lento lähti yhdentoista aikaan illalla, joten yleisen pällistelyn lisäksi tapoimme aikaa kännyköitä räpläämällä.

Hollywood-kyltti, Los Angeles, Kalifornia, USA

Los Angeles yllätti myönteisesti. Jostain syystä ajattelimme etukäteen, että kaupungissa ei ehkä olisi kovin paljoa kivaa tekemistä tai kiinnostavia paikkoja. Olimme väärässä. Venice Beachillä olisimme viihtyneet helposti pidempäänkin, eikä Koreatownissakaan mitään vikaa ollut. Jos tie vie vielä joskus uudelleen Los Angelesiin, keksimme taatusti siellä puuhasteltavaa, sillä miljoonakaupungista jäi tällä käynnillä leijonanosa näkemättä.

John Waynen jäljet katukivessä, Chinese Theatre, Los Angeles, Kalifornia, USA

Mainitsin aiemmin muutamasta epämiellyttävästä kohtaamisestamme amerikkalaisten kanssa. Myös täysin päinvastaisia kohtaamisia tapahtui, ja tasapuolisuuden nimissä kerron niistä muutaman esimerkin.

Warner Brothersin elokuvastudiokierroksella vieras nainen kehui ensin sormuksiani. Vaihdoimme pari sanaa ja sen jälkeen nainen tarjosi meille sisäänpääsylippuja Madame Tussaudiin. Emme viitsineet hyväksyä ilmaisia lippuja, sillä tiesimme, ettemme enää ehtisi vahanukkemuseoon vierailumme aikana. Kaunis ele silti, tuntemattomalta.

Busseissa kohtasimme pariinkin otteeseen kohteliaita kanssaihmisiä. Istuimme noina kertoina vähän eri puolilla bussia ja joku lähellä ollut tarjoutui heti siirtymään omalta paikaltaan muualle, jotta saisimme vierekkäiset paikat. Emme niitä varsinaisesti kaivanneet, mutta huomaavaista käytös oli silti. Vastaavaa en ole kuuna päivänä kokenut Helsingissä enkä missään muuallakaan Suomessa.

Myös aikanaan vietnamilaisessa yöjunassa kanssamme samassa hytissä matkustanut amerikkalainen nainen tarjoutui vaihtamaan Hemmon kanssa paikkaa, jotta me pariskunta voisimme helpommin jutella keskenämme, kun olisimme molemmat ylätasolla. Ilmeisesti amerikkalaisille on tärkeää päästä istumaan aina vierekkäin oman porukan kesken, kun he niin hanakasti tarjoavat mahdollisuutta myös muille?

Palvelutaso ravintoloissa ei ollut Losissa mieleenpainuva suuntaan tai toiseen. Sen sijaan Victoria’s Secretin liikkeessä palvelu oli erinomaista, tosin se on kuulemieni huhujen mukaan tyypillistä ketjun kaikissa liikkeissä. Yleisesti ottaen niin tällä matkalla kuin aiemmillakin matkoilla olemme todenneet, että amerikkalaisten kanssa on helppo keskustella – ovathan he small talk -kansaa, joten juttu luistaa yleensä heidän kanssaan vaivattomasti. Yleensä he ovat myös suomalaisesta näkökulmasta tarkastellen kohteliaita ja huomaavaisia. Ehkä tämän jo aiemmin syntyneen mielikuvan takia olikin niin hassua nähdä täysin toisenlaista käytöstä Losissa (ne epämiellyttävät kohtaamiset), vaikka eihän siinä sinänsä mitään yllättävää ole. Totta kai urpoja löytyy joka paikasta, myös valkaistujen hampaiden Amerikasta!

Seuraavissa postauksissa siirrytään lattarikulttuurin pariin ja keskitytään edesottamuksiimme Costa Ricassa. Pysyhän siis linjoilla!

Pysy matkassa mukana ja seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.


Lue myös:
Päiväkävely Venice Beachiltä Santa Monicaan
Amerikan Venetsia
NHL-lätkää Staples Centerissä

2 vastausta artikkeliin “Los Angelesista etelään ja sananen amerikkalaisista”

  1. Jännä kuulla sun kokemuksesta tuosta paikan vaihdosta. Me nimittäin kaverin kanssa tultiin kerran viimeisinä Greyhoundin bussiin ja yritettiin kysellä, josko jompi kumpi yksittäisistä ihmisistä haluaisi vaihtaa paikkaa. Tyypit katsoivat kumpikin meitä ihan huuli pyöreänä, ja joku toinen bussissa nauroi pilkallisesti että "it doesn't work that way here". Ehkäpä syy tässä oli osittain se, että kumpikin tyypeistä oli aika ylipainoisia, minkä takia penkinpuolikkaat olivat viimeiset vapaana olevat…

  2. Haha, eikä! Vähän tylyä olla suostumatta pyydettäessä, mutta ehkä heillä oli syynsä. Isokokoinen ihminen ei tietty riemusta kiljuen ahtaudu toisen isokokoisen viereen, jos muitakin vaihtoehtoja on. Tuo ulkopuolisen kommentti tilanteessa on kyllä ärsyttävä. 🙂 Kai sitä nyt kysyä saa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.