Lokrum – saaritauko Dubrovnikin hälinästä

Artikkelikuva - Lokrum-saari, Kroatia

Dubrovnik on erittäin kaunis kaupunki, mutta kauneudella on kääntöpuolensa: kaupunki on matkailijoiden keskuudessa hyvin suosittu, ja turistivirrat voivat alkaa käydä reissarin hermoille. Hyvä helpotuskeino turistimassojen aiheuttamaan ahdistukseen on hypätä veneeseen ja suunnata Lokrumin saarelle.

Sivusin Dubrovnikista kirjoittamassani postauksessa kaupungin turistisuutta. Me olimme kaupungissa aivan kesäkuun alussa, jolloin matkaajavirrat eivät vielä ole runsaimmillaan. Tästä huolimatta vanhassakaupungissa sai lähes jatkuvasti olla punkemassa tungoksen läpi.

Muutaman eri opaskirjan vinkistä päätimme lähteä yhdeksi päiväksi Lokrumin saarelle väkimassoja pakoon ja rentoutumaan. Oppaiden mukaan siellä väkeä ei ole niin paljon kuin Dubrovnikin kaupungissa. Yksinäistä saariseikkailua Lokrumilta on turha lähteä etsimään, mutta opaskirjojen lupaukset vähäisemmistä matkaajajoukoista pitivät kutinsa.

20170628-Unelmatrippi-Lokrum-DSC0240
20170628-Unelmatrippi-Lokrum-DSC0237

Pulahda Lokrumin ”kuolleeseen mereen”

Noin vartin kestäneen venematkan jälkeen yhteysvene rantautui Lokrumin satamaan ja me arvoimme muiden kyytiläisten tapaan, minne päin saarta olisi hyvä suunnata ensimmäiseksi. Helteen vuoksi päädyimme suoraan uimaan.

Lokrumilla ei ole hiekkarantoja. Veteen mennään joko suoraan kallioilta tai kallioiden laidoille viriteltyjä tikkaita pitkin, joita on runsain mitoin. Uikkarit voi vetäistä päälle joko vessassa tai pukukoppien virkaa toimittavien pressuhäkkyröiden suojissa kallioilla.

20170628-Unelmatrippi-Lokrum-DSC0236

Aaltojen kannalta leppoisampi uimapaikka on saaren eteläpäässä sijaitseva niin sanottu kuollut meri, Mrtvo more. Se on mereen kytköksissä oleva suolainen järvi, jossa uiminen on miellyttävää. Puiden ja jyrkänteen suojissa sijaitsevan järven laitamilla on tarjolla enemmän varjopaikkoja auringolta kuin avomeren äärellä olevilla paljailla kallioilla.

Saarella voi ottaa aurinkoa sitä varten varatuilla aurinkotuoleilla, joiden käytöstä peritään maksu. Jos auringonpalvonta ilman rihmankiertämää on sinun juttusi, saarella on myös nudistiranta.

20170628-Unelmatrippi-Lokrum-DSC0234

Kuljeskele oliivipuulehdossa tai vieraile linnoituksessa

Lokrumin keskiosassa sijaitsee käppyräisten, vanhojen oliivipuiden muodostama lehto, jossa on rauhallinen tunnelma. Saaren verkkosivuston mukaan jotkut puista ovat yli 300 vuotta vanhoja. Näimme oliivipuiden lomassa useamman porukan viettämässä piknikiä ja muuten vain rentoutumassa puiden katveessa. Lehdon läheisyydessä ovat saaren kasvitieteellinen puutarha, luostarirakennukset ja kappeli. Benediktiiniluostari on peräisin 1000-luvun alusta.

20170628-Unelmatrippi-Lokrum-DSC0251
Tupakoinnin kieltava kyltti Lokrumissa
Lokrumin saaren polulla

Jos uskonnolliset pytingit tai rentoilu oliivipuiden katveessa eivät niinkään kiinnosta vaan haluat mieluummin hikoilla, voit kavuta polkuja pitkin saaren kuninkaalliselle linnoitukselle. Sen rakensivat ranskalaiset 1800-luvulla suojelemaan saarta. Me emme linnoituksella käyneet, koska oli yksinkertaisesti aivan liian kuuma edes ajatella ylämäkeen kävelemistä.

Seuraa eläinten puuhia ja nauti lounas

Lokrumin saaren erikoisuus ovat siellä asuvat riikinkukot, joita on käsittämätön määrä. Riikinkukkoja putkahtelee saarella näkyviin joka mutkassa ja puun oksassa. Hämmästyttävää! Toinen eläinlaji, jonka edesottamuksia pääsee saarella seuraamaan, ovat suloiset kanit. Myös niitä on runsaasti pomppimassa siellä täällä. Omasta mielestäni jo nämä eläimet riittäisivät melko hyvin viihdykkeeksi ja motiiviksi saarella vierailuun, mutta kuten edellä kerroin, saarella on myös muutamia nähtävyyksiä.

Riikinkukkoja puussa

Me tartuimme Lokrumin saarella ravintola Lacroman lounastarjoukseen, joka sisälsi katkarapu-kesäkurpitsarisoton, lasin viiniä ja jälkiruuaksi semifreddon. Ruoka oli todella hyvää, vaikka ensin vähän epäilimme paikkaa turistiansaksi. Lounaan lisäksi kävimme kunnon lomalaisten tapaan oluella rantakallioiden läheisyydessä sijaitsevassa baarissa, jossa oli mukava terassi. Sieltä oli helppo seurata lähellä liikuskelevien riikinkukkojen ja kanien puuhia. Päivä Lokrumilla oli rentouttava ja tarjosi ihanan seesteisen tauon kaupungin vilskeestä.

Onko Lokrum sinulle tuttu paikka?


Lue kaikki kolmen viikon mittaiseen Balkanin-matkaamme liittyvät jutut:

Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:

4 vastausta artikkeliin “Lokrum – saaritauko Dubrovnikin hälinästä”

    1. Kiitos kuvakehuista! 🙂 Luin juuri postauksesi Dubrovnikin kaupunginmuurista – tuttuja maisemia myös ne, ihana paikka. Odotan innolla Lokrumin-postausta. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *