Linnabongailua Saksassa: Hohenzollernin linna

Artikkelikuva - Hohenzollernin linna

Kun kiertelemme autolla Euroopassa, harrastamme yleensä samalla linnabongailua. Tänä kesänä piipahdimme vierailulle muun muassa Saksassa sijaitsevaan Hohenzollernin linnaan, kun olimme matkalla Bodenjärveltä Tübingeniin.

Toisin kuin monet muut linnat, joissa olemme Euroopassa vierailleet, Hohenzollern ei ole keskiaikainen vaan se on valmistunut vuonna 1867. Sen rakennutti Preussin kuningas Fredrik Vilhelm IV. Ennen nykyistä ruskeansävyistä suurta linnaa samalla paikalla on tosin ollut myös kaksi aikaisempaa linnaa. Niistä ensimmäinen oli paikoillaan 1000-luvulta 1400-luvulle. Se tuhoutui vuonna 1432. Toinen linna saatiin pystyyn vuonna 1454, mutta se rapautui raunioiksi 1800-lukuun mennessä.

Hohenzollernin linna sijaitsee eteläisessä Saksassa Baden-Württembergin osavaltiossa. Viehättävä yliopistokaupunki Tübingen sijaitsee vain noin 30 kilometrin päässä. Lähin suurkaupunki on osavaltion pääkaupunki Stuttgart, jonne on linnalta noin 65 kilometriä.

Hohenzollernin linnan torneja

Hohenzollernin linna on paraatipaikalla kukkulan päällä

Hohenzollernin linnaa kohti ajellessa vaikuttavan rakennuksen erottaa jo kaukaa, sillä linna on rakennettu korkean kukkulan päälle. Se erottuu terävine torneineen maisemasta kuin huutomerkki. Torneja on monen muotoisia ja korkuisia, ja ne tekevät linnasta mielenkiintoisen näköisen niin kaukaa kuin läheltä.

Linnalle saavuttuamme huomaamme, että vierailijoita palvellaan hyvin, sillä alhaalla sijaitsevalta kookkaalta parkkipaikalta pääsee ylös linnalle ilmaisella shuttlebussilla. Kävelläkin toki voisi, mutta jo alhaalta käsin tajuaa, että mäki on jyrkkä ja kukkula on korkea. Päätämme mennä ylös shuttlella ja tulla alas kävellen. Shuttlebussillakaan ei pääse aivan ylös asti vaan se tiputtaa porukan paikkaan, josta täytyy vielä kävellä parisataa metriä ylös linnan porteille kaartavaa tietä.

Hohenzollernin linnalle menevä tie
Hohenzollernin linnan portin leijonakoriste
Hohenzollernin linnan yksi portti
Ikkuna-aukko Hohenzollernin linnalle vievän tien varrella
Hohenzollernin linnalle vievä tie
Hohenzollernin linnalle vievä tie kuvattuna ylhäältä

Kiertelemme ensin linnan ulkoalueet. Reunoilla olevilta tasanteilta eli linnaa kiertävältä ulommalta pihalta on avarat maisemat joka suuntaan. Sää on kirkas, joten näkyvyyttä riittää todella kauas. Katselemme yhdellä seinustalla rivissä pönöttäviä Preussin hallitsijoiden patsaita ja käymme kurkkimassa maisemia myös kulmissa olevista pienistä vartiotorneista.

Hohenzollernin linnan ikkunoita ja torneja
Maisema Hohenzollernin linnan alapuolella
Preussin hallitsijoiden patsaita

Hohenzollernin linnan monipuoliset sisätilat

Sisäpihalla linnan muurien ja tornien suojassa on pieni kivinen aukio, jolla töröttää muun muassa tykki. Hetken sitä pällisteltyämme suuntaamme sisätiloihin ihmettelemään hallitsijoiden ruokailutiloja, makuuhuoneita ja oleskelutiloja. Sisällä on tummasävyistä ja koristeellista, mutta joihinkin muihin linnoihin verrattuna koristelut ovat melko hienovaraisia – tai sanoisinko, että ei täysin övereitä. Kristallia ja kultaa ei pursua joka nurkasta. Ei tätäkään linnaa silti vaatimattomaksi voi sanoa.

Hohenzollernin linnan sisäpihaa
Hohenzollernin linnan yksi torni
Tykki Hohenzollernin linnan sisäpihalla

Sisätiloissa vierailijoita käsketään kantamaan mukana olevia reppuja etupuolella, sillä vierailijoiden ei haluta vahingossa tönivän, naarmuttavan tai muuten tuhoavan linnan sisätiloja ja siellä olevia esineitä reppujensa kanssa heiluessaan. Tämä on tietenkin ymmärrettävää. Isohkon kamerarepun kantaminen etupuolella on vähän kömpelöä, mutta sujuu kuitenkin mallikkaasti. Sisätiloissa saa kuvata ilman salamaa, paitsi aarrekammiossa, jossa kuvaaminen on kokonaan kielletty. Siellä on esillä muun muassa hienoja hopeaesineitä.

Viimeiseksi vierailemme kasemateissa. Odotan jotakin sliipattua, mutta tässä kohtaa Hohenzollernin linna yllättää. Käy ilmi, että oikeastaan kasemateissa ei ole muuta nähtävää kuin itse tilat, mutta ne ovatkin hyvin erilaiset kuin koristeelliset linnan sisätilat kasemattien yläpuolella. Kasemateissa on pölyistä ja käytävät ovat ahtaita. Kulku on sen vuoksi sallittua vain yhteen suuntaan. Kaikki koristeellisuus ja sisustus puuttuu. Lattiat ovat hiekkaa ja kivenmurikoita lojuu siellä täällä. Kokonaiskuvan saamiseksi myös kasemattien kiertely siis kannattaa.

Koristeluja seinillä ja katossa Hohenzollernin linnassa
Valtikkaa pitelevä patsas Hohenzollernin linnassa
Ruokailutila Hohenzollernin linnassa
Käytävä Hohenzollernin linnassa
Täytetty papukaija Hohenzollernin linnassa
Hohenzollernin linnan kasemateissa

Kasemateista nousemme takaisin linnan pihalle. Osa sisäpihasta on linnan ravintolan käytössä. Biergartenissa näkyy olevan tarjolla lounasta sekä linnan oman panimon Preussens-olutta. Mietimme, että tällaisessa paikassa oleva ravintola on varmaan kallis, mutta listaa kurkattuamme päätämme jäädä syömään ja maistaa samalla sitä oluttakin. Se on tietenkin hyvää, Saksassa kun ollaan.

Nälkä siirtyy mukavasti päivän annoksella, joka on tänään svaabilaisia nyyttejä eli maultascheneita ja perunasalaattia. Lounasannos, olut ja kahvi maksavat yhteensä aika tarkalleen 20 euroa. Lounaan nauttiminen viihtyisässä biergartenissa hienolla paikalla on elämys, joka kruunaa linnavierailun.

Hohenzollernin linnan aukioloajat, sisäänpääsylippujen hinnat ja muut hyödylliset tiedot löydät linnan omilta verkkosivuilta. Vierailimme linnassa, kun olimme kuukauden mittaisella autolomalla Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä.


Lue myös nämä linnajutut Saksasta:

Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:

2 vastausta artikkeliin “Linnabongailua Saksassa: Hohenzollernin linna”

  1. Oho, yllättävän uusi linna tosiaan, oliko sillä rakennettaessa jokin puolustukseen liittyvä tarkoitus? Näyttävän näköinen joka tapauksessa, ainakin ulkoapäin. Tuo muuten on tosiaan ymmärrettävä vaatimus tosiaan, että reppu on etupuolella. Mahtaako olla niin, että jossain paikoissa, kun reput on jätettävä kokonaan pois, voi siinä olla tuollaisiakin syitä…

    1. Nykyinen linna on rakennettu lähinnä Hohenzollernin hallitsijoiden muistomerkiksi.

      Hohenzollernin linnallakin on myös mahdollisuus jättää tavarat säilytykseen kierroksen ajaksi, ja näin on pakkokin tehdä, jos reput tai muut kapsäkit ovat henkilökunnan mielestä liian isoja kanniskeltavaksi sisätiloissa. Meidän reppumme olivat heidän mielestään vielä okei ottaa mukaan sisälle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.