Leppoisia kesäpäiviä Kalajoen hiekkasärkillä

Artikkelikuva Kalajoen hiekkasärkät

Suomessa on tiettyjä kaikkien tuntemia kesämatkailun klassikkokohteita, kuten upea Yyterin hiekkaranta, merellinen Hanko ja Puumalan järvimaisemat. Kalajoen hiekkasärkät kuuluu samaan klassikkojen kastiin. Olin jo vuosia halunnut käydä Kalajoella, ja tänä kesänä tuo toive viimein täyttyi osana Suomi-Norja-automatkaamme.

Kalajoen kuuluisat hiekkasärkät sijaitsevat Pohjois-Pohjanmaalla Perämeren rannikolla. Alueella on retkeilty jo 1800-luvun lopulla, mutta kunnolla alueen matkailua alettiin kehittää 1960-luvulla. Nykyään Kalajoen hiekkasärkät on nimenomaan matkailukohde – tämä käy hyvin selväksi alueelle autolla saapuessa. Lukuisat tienvarsikyltit ja opasteet ohjaavat turisteja rannalle, kuntopoluille, huikeaan kiipeilypuistoon, ravintoloihin sekä hotelleihin ja leirintäalueille.

20200801-Unelmatrippi-Kalajoki-193120

Hiekkarantaa silmänkantamattomiin

Kalajoen hiekkasärkät ulottuvat noin kolmen ja puolen kilometrin mittaiselle alueelle. Hiekkaa siis riittää! Sitä on dyyneinä, hiekkarantoina ja hiekkasärkkinä, jotka kaikki vaikuttavat jatkuvan loputtomiin.

Me yövyimme Kalajoki Top Camping -leirintäalueella, joka on suoraan rannalla. Meidän ei tarvinnut astella autopaikaltamme kuin muutamia kymmeniä metrejä dyynin yli, ja kahluurantaa riitti edessä ja sivuilla ties kuinka kauas. Suomessa aika harvinainen näky!

Erityisen kiva juttu hiekkasärkillä ovat puiset kävelyreitit, joita on rakennettu hiekan päälle muutaman yhtenäisen kilometrin verran. Puulaveria pitkin kävellessä kulkeminen on pidemmän päälle helpompaa (ja siistimpää) kuin suoraan hiekalla käveleminen. Puualustalla voi liikkua myös pyörätuolilla ja lastenvaunujen kanssa, mikä helpottaa monia vierailijoita.

20200801-Unelmatrippi-Kalajoki-144959
20200801-Unelmatrippi-Kalajoki-DSC0086

Aktiivilomailijan puuhamaa

Kalajoen hiekkasärkillä ranta on enimmäkseen hyvin matala, ja aina kun veden luulee syvenevän, se muuttuu taas matalammaksi – tietysti, ollaanhan hiekkasärkillä. Vedessä kahlailu ja tietysti uiminen ja hiekalla makoilu ovat Kalajoella suosittua puuhaa, mutta toki rannoilta löytyy myös monenlaisia välinevuokraamoita. Niistä saa lainattua esimerkiksi suppilautoja, mönkijöitä, kanootteja ja fatbikeja. Tekemisen puutetta ei varmasti tule, vaikka matkaseurueessa olisi millaisia duracelpupuja.

Vuokraamojen lisäksi Kalajoella on tarjolla myös hyvät valikoimat erilaisia retkiä ja muuta ohjattua ohjelmaa. Miten olisi maastoratsastusretki, fatbike-safari tai meriretki 18 kilometrin päähän Maakallaan? Aikaa saa tuhrattua hyvin myös Pakka-seikkailupuistossa, joka on ihan Kalajoki Top Campingin vieressä ja sopii niin lapsille kuin aikuisille.

Hyvän kuvan Kalajoen tarjonnasta saa tutustumalla Kalajoen keskusvaraamon verkkosivuihin. Muutaman päivän tai kenties kokonaisen viikonkin saa kulutettua Kalajoella helposti ihan vain hiekkarantojen tarjontaa kuluttamalla.

20200801-Unelmatrippi-Kalajoki-231550
20200801-Unelmatrippi-Kalajoki-231754

Me olisimme halunneet seilata merellä kaljaasin kyydissä, mutta reissumme aikaan kaljaasikyydit olivat toistaiseksi jäissä, joten se ei valitettavasti onnistunut. Ehkä ihan hyvä niin, sillä tuuli oli navakka, joten olisin taatusti palannut reissulta naama vihreänä. Muuten meillä kävi kyllä hyvä tuuri sään suhteen, sillä vaikka tuuli oli ajoittain kova, sää oli muuten aivan täydellinen. Aurinko paistoi ja oli lämmin, kuten ”rantalomalle” sopii.

Vaikka meriseikkailut jäivät väliin, aika ei silti käynyt pitkäksi. Emme ole rannalla makoilijoita, joten emme löhönneet biitsillä Kalajoellakaan, mutta muutama päivä tällaisessa rantakohteessa meni silti oikein mukavasti. Lenkkeilimme rannan puisilla kävelyreiteillä sekä rantahiekalla, kahlailimme vedessä, ihailimme auringonlaskuja ja tietysti myös söimme hyvin. Ruokapaikkoja on hiekkasärkkien läheisyydessä mukavasti. Suosittelen kokeilemaan Sandy Kelt -ravintolaa ja siellä erityisesti karitsan paahtopaistivartaita. Oli nimittäin todella hyvää!

20200801-Unelmatrippi-Kalajoki-DSC0052

Ymmärrän nyt hyvin, miksi Kalajoen hiekkasärkät on kotimaan klassikkokohde. Loputtomat hiekkasärkät ja -rannat ovat Suomen mittakaavassa erikoinen ja jopa vaikuttava näky. Kalajoella on myös tänä päivänä niin monipuolisesti tarjontaa matkailijoille, että se toimii taatusti monenlaisille seurueille. Onko sinulla kokemuksia Kalajoen hiekkasärkiltä?


Lue myös:

Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:

4 vastausta artikkeliin “Leppoisia kesäpäiviä Kalajoen hiekkasärkillä”

  1. Lapsuudessa tuli vietettyä monet kesät Yyterin hiekkarannoilla. Kalajoen hiekkasärkillä en kuitenkaan ole käynyt. Voisin kuitenkin ajatella, että pysähdymme siellä kun seuraavaksi ajelemme kohti Lappia.

    1. Yyteri on kyllä hieno! Toissakesänä kävin siellä ekaa kertaa. Silloinkin osui hyvä sää, ja koska hellettä oli ollut jo pitkään, myös vesi oli todella lämmintä. Kerrankin tarkeni uida Suomessa meressä ilman että paleli. 🙂 Kalajoella tarkeni kahlata, mutta uimaan en lähtenyt.

  2. Kyllä maistui maksetulta mainokselta. Itselle jäi kerrasta mieleen vain kylmä tuuli, epäsiisteys ja autoilla rellestävät teinit. Pihvitupa oli ehdottomasti paras ruokapaikka vaikka kaikkea ei ehditty käydä.

    1. Säälle ei valitettavasti voi mitään, kuten ei toisten paikalla olevien ihmisten käytöksellekään. Itse en tällaisten asioiden takia tuomitsisi kokonaista matkakohdetta. Joskus käy huono mäihä, mutta minkäs teet. Meidänkin vierailumme aikaan Kalajoella oli navakka tuuli, mutta ei niin paha, että se olisi pilannut fiiliksen. Eihän Kalajokea tietysti mihinkään Thaimaan rantakohteisiin voi verrata, mutta suomalaiseksi kohteeksi se on kuitenkin klassikko ja tarjonta on mielestäni yllättävän hyvä. Mutta niinhän se on, että kaikki kohteet eivät tietenkään sovi kaikille ja kokemukseen voi vaikuttaa tosi moni asia. Puutteet siisteydessä ovat mielestäni todella ikäviä. Meidän vierailumme aikaan leirintäalueella oli ihan perussiistiä, joten meille jäi kyllä siltäkin osin varsin hyvä fiilis.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *