Näin matkailuun täydellisen hurahtaneena reissu-unelmia tulee pohdittua usein. Minne haluaisin aivan ehdottomasti joskus matkustaa? Mikä luontokohde olisi se kaikkein hienoin?
Sain Reissu-Janilta blogihaasteen kymmenen reissu-unelman listaamisesta, joten täältä pesee! Alkuperäisen haasteen laittoi liikkeelle Kohteena maailma -blogin Rami.
Kuten olen kertonut, viitisen vuotta sitten Hemmon kanssa tekemämme kahdeksan kuukauden matka maailman ympäri ei vähentänyt matkaunelmia, vaikka sillä reissulla niitä saikin harvinaisen mukavasti toteutettua. Uusia unelmia kuitenkin syntyy koko ajan eikä yhteen matkaan koskaan voi mahtua kaikkea mahdollista. Haaveet myös elävät jatkuvasti: välillä jokin kohde houkuttaa kovasti, jonkin ajan kuluttua se jää syystä tai toisesta unelmissa taka-alalle. Tässä siis kymmenen tämän hetken reissu-unelmaa.
Postausta on päivitetty viimeksi 1.10.2023 linkitysten korjauksilla ja haaveiden kommenteilla.
1. Paikka: Normandia
Tämä haave sai potkua parin vuoden takaisesta vaikuttavasta Synkin hetki -elokuvasta (Darkest Hour), jossa Gary Oldman loisti Winston Churchillin roolissa. Elokuva kertoo Churchillin pääministerikauden alkuvaiheista toisessa maailmansodassa. Vaikka elokuvassa käsitellyt Calais’n ja Dunkerquen seudut eivät ole suoranaisesti Normandiaa vaan siinä lähistöllä, elokuva nostatti haaveita matkustaa Normandiaan sotahistorian perässä. Tämä reissu-unelma on toteutumassa melko pian, sillä suuntaamme Normandiaan tulevan kesän automatkan alkajaisiksi.
Haave Normandiasta kävi toteen vuoden 2019 kesällä: lue postaus Normandia on matkailijan aarreaitta.
2. Tapahtuma: Oktoberfest
En oikeasti pidä isoista tapahtumista yhtään, joten Oktoberfest olisi taatusti siinä mielessä aikamoista kärsimystä. Siellä vierailee vuosittain kuutisen miljoonaa ihmistä. Jestas. Tästä huolimatta haluaisin joskus kokea Oktoberfestin legendaarisen tunnelman, rakastanhan Saksaa ja olutkin maittaa. Ajatus dirndl-mekon pukemisesta ei sen sijaan oikein innosta, mutta kokemus sekin olisi.
3. Kotimaan kohde: Ahvenanmaa
Vaikka täältä blogista löytyy Suomesta tosi vähän juttuja, kotimaata on tullut kierreltyä ristiin rastiin. Kotimaan kohdeunelmana oli pitkään helteinen Yyterin hiekkaranta, mutta se tuli viime kesänä hoidettua pois päiväjärjestyksestä, joten nyt viimeistään olisi Ahvenanmaan vuoro. On nimittäin melkein noloa, että en ole koskaan käynyt Ahvenanmaalla, joten tämä aukko sivistyksessä olisi korjattava pikimmiten!
Erityisesti kauniilla kesäsäällä Ahvenanmaa olisi varmasti ihastuttava. Ainakin se oli sitä Lähtöportti-blogin Mikan mielestä: Ihastuin sinuun, Ahvenanmaa.
4. Kaupunki: San Francisco
San Francisco on houkutellut jo pitkään. Siellä kiinnostaisivat ainakin vierailu Alcatrazin vankilaan, laitureilla loikoilevat merileijonat, Golden Gate -silta ja tietysti San Franciscon kuulemma mahtava vapaamielinen tunnelma. En kuitenkaan haluaisi matkustaa San Franciscoon pelkästään kaupungin itsensä takia, vaan haluaisin yhdistää siellä vierailun upean Highway 1:n ajamiseen San Franciscosta Orange Countyn Dana Pointiin (tai toisinpäin). Automatkailijan klassikkoreitti! Visit Californian sivuilta löytyy houkuttelevaa tietoa tästä reitistä.
Tien päällä -blogista puolestaan löytyy vinkkilista San Franciscoon: San Francisco kolmessa päivässä – 14 vinkkiä mahtavaan lomaan.
5. Maa: Myanmar
Tällä hetkellä Myanmar keikkuu kärjessä maahaaveiden listalla, sillä suunnittelemme matkustavamme sinne ensi talvena. Haave Myanmarista syntyi aikanaan upeiden Baganin temppeleiden vuoksi, mutta Aasia vetää muutenkin puoleensa magneetin lailla. Myanmar on lisäksi maa, jossa emme ole Hemmon kanssa vielä käyneet, joten se kiehtoo senkin takia. Toivottavasti tämä haave käy toteen loppuvuodesta – saa nähdä!
Haave Myanmarista kävi toteen vuoden 2019 lopussa: lue postaus Myanmar: Baganin lumoavat temppelit.
6. Saari: Galapagossaaret
Tämä kohde ei jätä minua rauhaan! Ecuadorille kuuluvat Galapagossaaret kummittelivat haavelistalla jo maailmanympärimatkan aikaan ja jo sitä ennen. Emme Hemmon kanssa kuitenkaan saaneet saaria mahtumaan budjettiin emmekä aikatauluun. Niinpä Galapagossaaret jäivät maailmanympärireissulla kokematta ja sen sijaan kävimme muun muassa Machu Picchun raunioilla Perussa. (Ei muuten ollut huono vaihtoehto sekään!) Galapagossaaret kuitenkin ovat listalla niin kauan, kunnes joskus ehkä sinne pääsen.
Jos saaret ovat sinunkin haaveissasi, lukaise Kerran poistuin kotoa -blogista juttu Galapagossaaret räjäytti tajuntani upeudellaan!
7. Extreme: Trans-Siperian junarata
En haaveile mistään oikeasti extremestä, joten en voi listata tähän kohtaan mitään kovin hurjaa. Toki toisen extreme voi olla toisen peruskauraa, mutta kuitenkin. Listaan tähän kohtaan pitkäaikaisen haaveeni matkustaa Trans-Siperian-junalla Venäjän ja Mongolian halki Kiinaan.
Tavallaan tässä haaveessa ei ole mitään järkeä. En esimerkiksi ole erityisen ihastunut Venäjään enkä osaa maan kieltä, ja junassa on käsittääkseni melko ankeat olosuhteet niin hygienian puolesta kuin muutenkin. Matka myös kestää useita päiviä, vaikka junasta ei jäisi matkalla ollenkaan pois, ja ilmeisesti myös matkajärjestelyt ovat tälle reitille aika hankalat hoitaa omatoimisesti. Näiden seikkojen takia siis valitsin junan extreme-reissu-unelmaksi.
Siitä huolimatta, että junareissu Siperian halki tuntuu vähän hankalalta toteuttaa, legendaarinen junareitti kiehtoo niin paljon, että haluaisin joskus kokea sen. Pitkäkestoisten matkojen ystävänä yhdistäisin sen mieluiten pitkään oleskeluun ”perillä” Aasiassa.
Matkasta Trans-Siperian-junalla löytyy mukaansatempaava pitkä artikkeli niinkin yllättävästä paikasta kuin Veikkauksen asiakaslehdestä: Routatie.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan 2022 oli minulle viimeinen niitti maan maineelle, joten tätä haavetta junamatkasta Venäjän halki en erittäin todennäköisesti tule koskaan toteuttamaan.
8. Majoitusmuoto: yö linnassa
Tämän blogihaasteen kiertoon laittanut Rami listasi tähän kohtaan telttailun, ja niin tekee varmasti moni muukin tähän haasteeseen tarttuva. Minulle ja Hemmolle telttailu on kuitenkin hyvin tuttua ja mieluista puuhaa, joten jätetään se tästä listauksesta pois, vaikka se unelmissa onkin ja sisältyy myös tulevan kesän matkasuunnitelmiin. Teltassa kulunee kesällä jälleen nelisen viikkoa putkeen. Olen kirjoittanut telttailusta muun muassa postauksessa Telttailu – ehdoton ei vai OK vaihtoehto?
Jos olet lukenut tätä blogia pidempään, et ole voinut välttyä huomaamasta, että keskiaikaisilla linnoilla on mielestäni aivan erityinen viehätyksensä. Niinpä majoitusmuotohaaveeksi sopii loistavasti yö linnassa esimerkiksi Saksassa, missä keskiaikaisia upeita linnoja on siellä täällä. Tämä haave olisi aika helppo toteuttaa jollakin kesäisellä autoreissulla Euroopassa – ehkä jo tulevana kesänä! Jos siis maltamme jättää teltan pariksi yöksi ja jos jostakin linnasta löytyy tilaa nopeasti elävät matkasuunnitelmamme huomioiden.
Kerran poistuin kotoa -blogista löytyy hieno kokemus linnayöstä Reinin varrelta: Schloss Rheinfels – kaksi yötä saksalaisessa linnahotellissa.
9. Luontokohde: Krugerin kansallispuisto
Safari Afrikassa on ollut haaveissani varmaan niin kauan kuin muistan, mutta vielä en ole sinne päätynyt. En ole oikein tiennyt, mikä safari voisi olla hyvä, ja joillain matkahaaveilla nyt vain on syystä tai toisesta tapana hautautua toisten alle. Safari tuntuu ajatuksen tasolla jotenkin hankalalta toteuttaa, vaikka todellisuudessa se tuskin on kovin monimutkainen homma. Safarin haluaisin joskus ehdottomasti kokea, ja alan kallistua siihen, että Krugerin kansallispuisto voisi olla siihen oiva paikka.
10. Ruoka ja juoma: Alsacen viinireitti
Tämä kohta aiheutti paljon mietintää, sillä aika moni perinteinen ”syö aitoa pizzaa Italiassa” -tyyppinen juttu on tullut jo toteutettua. Sitten muistin Ranskan ja Saksan rajalla kulkevan Alsacen viinireitin. Se olisi ihana kohde syksyiselle matkalle!
Ajoimme viime keväänä Espanjasta Suomeen autolla ja kävimme matkalla Alsacen alueella upeassa Colmarissa. Sieltä jäivät mieleen törkeän hyvät rieslingit, joita ostimme myös mukaan kotiin, ja houkuttelevat ravintolat. Olisi ihan mahtavaa katsastaa koko viinireitti! Olen haaveillut Alsacesta jo pitkään, joten se ansaitsee ehdottomasti paikkansa tällä reissu-unelmien listalla.
Millaisia reissu-unelmia sinulla on?
Kymmenen reissu-unelmaa: #blogihaaste
Haastan seuraavat bloggaajat kertomaan omista reissu-unelmistaan tämän listan kohtiin:
Nattura / Outi
Toisiin maisemiin / Hanneli
Merjan matkassa / Merja
Tien päällä / Sonja
Kerro omista reissu-unelmistasi ja laita postauksen linkki Kohteena maailma -blogin Kymmenen reissu-unelmaa -postauksen kommentteihin. Kopioi nämä lyhyet säännöt oman postauksesi loppuun ja haasta muita bloggajia kertomaan reissu-unelmistaan.
Lue myös:
- Vuoden 2019 matkasuunnitelmia
- Yhdeksän matkahaavetta
- Mikä on unelmiesi matka?
- Kymmenen matkailufaktaa minusta
Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:
Näitä on kyllä hauska lukea! Mä olen vuosia sitten käynyt Oktoberfesteillä useamman päivän edesta ja se oli kyllä melkonen kokemus ja sirkus. Mutta ihan viihdyttävä sellainen ja vähintään sellanen kerran elämässä-juttu. Myanmar on kyllä ihan älyttömän upea, samoin en voi kuin lämpimästi suositella Krugeria safarikohteeksi, myös Namibian Etosha on mahtava!
Joo, kyllä mä haluaisin väkijoukoista huolimatta kerran elämässä kokea Oktoberfestin. Myanmar tosiaan vaikuttaa upealta, joten todella toivon, että haaveilemamme reissu sinne toteutuu. Ja toki Kruger myös, sitten joskus! Kiitos Etosha-vinkistä, täytyy tutkia sitäkin!
Tosiaan oli meillä ideatasoltaan paljon samaa listoissa! Galapagossaaret on aika kärkisijoilla mun ”isolla listalla” ja täytyy todeta heti alkuun, että Octoberfest olisi voinut olla itsellä tapahtumana. Oikeastaan unohdin sen, kun se ei ole sellainen ”unelmareissu” mitä tomaattisota, härkäjuoksu tai Palio, kun Octoberfest on tavallaan sellainen helposti saavutettavissa oleva kansanjuhla. Siellä olisi hieno vetäistä nahkahousut jalkaan 😀
Trans-Siperian rautatiestä olen itsekin haaveillut jo vuosia ja se tuli jo tänään toisella listalla esiin.
P.S. Krugerille iso suositus, se on mahtava paikka. Menen takuuvarmasti sinne uudestaan, kuten Colmariin.
Minusta Oktoberfest vaikuttaa jotenkin työläältä, koska pitäisi olla ajoissa liikkeellä ja hommata ne vaatteetkin. 😀 Sen takia se on varmaan jäänytkin vielä toteuttamatta. Mutta kyllä me vielä jonain vuonna menemme sinne Hemmon kanssa!
Galapagossaaret on sellainen unelmien unelma, jonka toivoisin joskus toteutuvan. En kuitenkaan haluaisi matkustaa niin hankalan matkan päähän vain esim. viikon reissun takia, joten se vaatii tämänkin takia vähän enemmän suunnittelua.
Krugeria on niin moni kehunut, että se on kyllä korkealla noista safari-ideoista. Ja Colmariin minäkin voisin palata milloin vain, se on aivan upea paikka!
Sulla on oikein mainiota haaveita! Hauskaa muuten, että vaikka tämä haaste ei ole vielä kauan pyörinyt blogeissa, silti useampi ihminen on jo ehtinyt nakkaamaan haasteita samaan suuntaan 🙂 Kruger, Trans-Siperia, Ahvenanmaa sekä Normandia mahtuvat kaikki helposti omien haaveideni joukkoon. Meinasinkin laittaa ensin tuon Trans-Siperian extreme-kohtaan, mutta vaellus Nepalissa vei nyt voiton. Machu Picchu oli myös mielestäni todella upea, mutta jos joskus saat tilaisuuden käydä Galapagossaarilla, niin tartu siihen! Saarten luonto on kaikin tavoin niin ainutlaatuista, että vierailu siellä oli ainakin omasta mielestäni jokaisen pennin arvoinen.
Pienet on piirit, siitähän se johtuu! 🙂
Mä mietin myös jotakin patikkajuttua extreme-kohtaan, ja Patagonia oli siinä pitkään ehdolla. Päädyin kuitenkin tuohon Trans-Siperiaan, koska siitä olen haaveillut jo pidempään. Galapagossaarille todella haluaisin myös, juuri paikan ainutlaatuisuuden takia. Ehkä vielä joskus!
Me käytiin Dunkirkissä ja Calais’issa muuttomatkalla Amsterdamista Lontooseen aikalailla vuosi sitten, ja pakko myöntää, että oli aikamoisia pettymyksiä. Tiedä sitten vaikuttiko huono sää ja/tai muuttostressi, mutta odotukset olivat ihan muuta kuin todellisuus!
Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen listaus ja hauska lueskella muiden reissu-unelmista!
Huono sää vaikuttaa kyllä helposti fiiliksiin. Itselleni myös valokuvaaminen on tosi tärkeä ilo reissuilla, ja sateella sekin on minusta aika ankeaa. Emme ole vielä suunnitelleet reittiä Normandiaan, mutta en usko, että ajamme Dunkirkin ja Calais’n kautta vaan todennäköisesti käymme ensin Luxemburgissa ja ajamme Normandian rannikolle. Olen kuullut Normandian kohteista paljon hyvää, mutta itsehän sen sitten näkee, miltä paikat vaikuttavat.
Kiitos haasteesta, onkin ihan mahtava päästä miettimään omia haaveitaan. Ja muiden haaveiden lukeminen on ihan yhtä inspiroivaa.
Mäkään en ole koskaan käynyt Octoberfestissä, mutta joulumarkkinoiden yhteydessä samassa paikassa järjestettävä Tollwood Christmas Market oli jo niin järkyttävä kokemus, että jätän myös olutkekkerit jatkossakin väliin😀
Huhhuh, kuulostaa aikamoisilta pirskeiltä ja juuri siltä, mitä vähän pelkään Oktoberfestinkin olevan! Vaihtoehtona voisi tietysti mennä joillekin muille olutjuhlille Saksassa. Esim. Stuttgartissa ilmeisesti olisi vähän maltillisemman kokoiset ja enemmän saksalaisia kuin turisteja vetävät olutjuhlat, ja niitä on kanssa mietitty mahdolliseksi kohteeksi. Väkeähän siellä silti olisi ja varmaan aika hurja meininki, mutta tulisipahan koettua. 🙂
Kruger on niin mieletön! Enää enää mieti vaan ryhdy toteuttamaan tätä unelmaa. Tulin juuri itse sieltä, tai oltiin yksityisen Sabi Sandsin puolella luksussafarilla. Taisin ottaa reissulla yli 3000 kuvaa. Tämä kertonee jotain siitä, miten upea reissu meillä oli. Lähtisin vaikka heti takaisin, ja totta puhuakseni olenkin tämän päivän viettänyt tutkaillen uusia safarilomamahdollisuuksia!
Joo, olen viime aikoina lukenut useammasta onnistuneesta safarikokemuksesta ja ne ovat taas nostaneet minullakin safarikuumetta, vaikka välillä se jäi jo vähän taka-alalle. Tänä vuonna tuskin on mahdollisuutta sitä unelmaa silti toteuttaa, mutta kyllä sen aika vielä tulee. Olen jo täysin vakuuttunut, että se olisi mahtavaa, joten täytyy se jossain vaiheessa järkätä! Katsotaan, josko vihdoin ensi vuonna!
Oktoberfest on mukava juhla — mutta älä mene avajaisviikonloppuna! Olen ollut. Se paikka oli ihan täynnä, eikä mihinkään saanut enää lippuja (telttoihin), ja olutta myydään vain niissä. Suosittelen siis menemään keskellä viikkoa jolloin voi löytyä vielä teltoista tilaa.
Myanmar on hyvä kohde, jos (yrittää) unohtaa mitä tapahtuu rannikolla — erityisesti Bagan, sekä myös Popa, jonne saa kiivetä noin 800 askelmaa jotta pääsee vuoren päällä olevaan luostariin. Suosittelen! Mun blogista löytyy tästäkin juttua ja kuvia.
Trans-Siberia — olen lähdössä ensi kesänä, ja edelleen Mongoliaan. Matkustan ehkäpä vain 2-3 päivää junalla ”lyhyen” matkan, koska koko viikkoa junassa en välttämättä jaksaisi olla. Suunnitelmista lisää keväällä blogissani.
Hyvä tietää tuo avajaispäivän homma! Noinhan se usein on, että se on ruuhkaisin.
Olen varmaan lukenutkin nuo postauksesi Myanmarista, mutta palaan niiden pariin vielä uudelleen reissua suunnitellessa. Kiitos vinkistä! Trans-Siperian-jutut luen myös mielenkiinnolla, vaikka sille reitille me emme nyt ihan heti olekaan menossa. On kiva aina lukea kokemuksia.
Täällä yksi, joka aika useasti on kattellut reissua oktoberfesteille mutta ne hinnat on siihen aikaan niin pilvissä, että jäänyt väliin. Mutta joku vuosi sinne vielä mennään. Me saatiin esimakua tästä ollessamme mun hengissä toissavuonna ennen joulua. Tehtiin kierros noihin vanhoihin kantabaareihin. Tunnelma oli perjantai iltana katossa.
Aivan, ne hinnatkin vielä! Ei taitaisi auttaa, vaikka olisi kuinka ajoissa liikkeellä. Silti itsekin ajattelen samoin, että vielä joku vuosi me menemme sinne. 🙂 Kommenttiin on varmaan iskenyt autocorrect-paholainen, mutta siis oletan, että ”mun hengissä” = ”Münchenissä”? 🙂 Mekin on joskus kierrelty siellä olutbaareja ja tunnelma on ollut tosi kiva!
Meidän samojen haaveiden (Trans-Siperia ja Galapagos) osa näistä muistakin ois hyvin voinut ja meinasikin päätyä mun listalle myös! Normandiaa ajattelin, mutta en niinkään sotahistorian vaan sen jylhän rannikon takia, San Francisco oli yksi kohde jota mietin kaupunkiunelmaksi, Myanmarissa haluaisin käydä koska se on toinen niistä Aasian maista joka on vielä näkemättä ja linnamajoitus olisi haaveissa myös! Jännän paljon samaa 😊
No on tosiaan! Näitä haastepostauksia lukiessa oli kyllä monen paikan kohdalla mielessä, että itsekin olisin voinut listata sen saman! Mikä on se toinen Aasian maa, joka on vielä näkemättä? Mulla montakin, muun muassa tuo Myanmar. Toisena uutena maana meinataan mennä Laosiin samalla reissulla kuin Myanmariin.
Vähän samanlaisia haaveita itselläni, esimerkiksi Trans-Siperian junamatka. Toisin kuin sinä, minulla Venäjä on kolmen parhaan maan joukossa. Ankkaluuksista sanon aina, että ne kuuluvat asiaan.
Ahvenanmaalla pitää ehdottomasti käydä ja sanoisin, että se kuuluu Suomi-kohteiden listalla suosikkeihini Lapin ohella.
Minua aina kiinnostaa linnat, joissa gummittelee.
Joo, Ahvenanmaa täytyisi saada pian käytyjen listalle! Lapissa olen käynyt pariin otteeseen. Menisin sinne ihan mielelläni laskettelemaan tai sitten kesällä vähän patikoimaan. Mieluummin tosin vietän kesällä autolomaa Euroopassa kuin Lapissa, mutta jos olisi enemmän vapaa-aikaa, niin sitten voisin pohjoiseenkin lähteä.
Näitä haavelistoja on kiva lukea! Aika moni (kuten myös minäkin) unelmoi Afrikan safareista. Alsacen aluetta haluaisin myös joskus lähteä kiertämään, juomaan hyvää viiniä ja valokuvaamaan niitä söpöjä pikkukaupunkeja!
Alsacen seudulla on todella nättiä ja ne viinit ovat priimaa, ehdottomasti kannattaa käydä joskus! Ja minäkin muuten kiinnitin huomiota siihen, että safari on aika monen muunkin haaveissa. En ihmettele, onhan se varmasti hieno kokemus!
Hienoja kohteita sinunkin unelmalistallasi, joskin vähän turhan paljon oli noita saksalaisen kielialueen paikkoja. 🙂 Vaikka ehkä ne saksalaisetkin viinialueet voisivat olla ihan kivoja. Noita ranskalaisia kyllä koluaisin mielelläni. Meillä on muuten tuo Myanmarin matka jo sen verran varmistunut, että lennot on varattu. Kai me nyt sitten vihdoin sinne päästään monen vuoden ämpyilyn jälkeen. 🙂
Minulle tuli nyt pikkuisen San Francisco -kuume, sillä olen lukenut kaupungista monesta blogista ihan tässä tällä viikolla. Oma visiittimme siellä jäi viisi vuotta sitten turhan lyhyeksi. Alcatrazissa kannattaa ehdottomasti käydä, se on todella mielenkiintoinen. Highway 1 on myös hieno, joskin se on hieno myös San Franciscon pohjoispuolella, jossa se kulee huimien punapuumetsien läpi. Sen verran on pakko näsäviisastella, että tuota tietä pitkin ei pääse San Diegoon asti. Tie päättyy jo Orange Countyn Dana Pointin kohdalla. 🙂 Reitti on upeampi pohjoisesta etelään päin matkatessa, kun meri on siinä ihan vieressä.
Ah, olet muuten oikeassa, kiitos huomiosta. Kämmi johtui siitä, että Highway 1:n omalla sivustolla oli reittivinkki, joka alkoi San Diegosta. Täytyypä korjata!
Minulla San Francisco on vielä kokonaan näkemättä ja se on ollut jo pitkään listalla, mutta vielä ei ole sinne päästy. Jonain päivänä sitten. 🙂
Mahtavaa, että teillä reissun suunnittelu Myanmariin etenee! Toivottavasti mekin pääsemme sinne suunnitelman mukaisesti tänä vuonna.
Kruger löytyy munkin listalta luontokohteena! Ihan hullu safarikuume tullut tässä viime aikoina…!
Se on varmasti upea kokemus! Ja kiinnostaa kyllä koko ajan enemmän ja enemmän, kun kaikki kehuvat sitä.
Ooh Krugerin kansallispuisto, sinne haluaisin itsekin kovasti! Kävin kolmisen vuotta sitten Myanmarissa ja ihastuin kyllä maahan todella paljon, etenkin Bagan ja Ngapali Beach olivat eniten omaan makuuni.
Hienoa kuulla Myanmarista koko ajan niin paljon hyvää! Toivottavasti meidän reissumme sinne toteutuu!
Hienoja kohteita olet poiminut.
Olemme käyneet San Franciscossa muutamaan otteeseen. Se on kieltämättä hieno kaupunki, mutta kaksi huonoa puolta siinä on. Ensinnäkin kaupunki on todella kallis ja toiseksi sää on yllättävän kylmä. Mutta kuten todettua, olemme siellä muutamaan otteeseen käyneet ja pidämme kyllä kaupungista. Hyyvänä puolena voisi todeta liikkumisen helppouden, sillä metrolla pääsee liikkumaan todella kätevästi, mikä on todella poikkeuksellista Yhdysvaltalaiseksi kaupungiksi. Golden Gate -silta on usein hyvin sumuinen, joten jos haluaa varmistaa hyvän kuvan saamisen, kannattaa varata aikaa yrityksille muutama eri päivä. Alcatraz on hieno, mutta kannattaa varata liput hyvissä ajoin, sillä retket ovat todella suosittuja.
Galapagossaaret on upea kohde. Siihen voi tutustua käytännössä kahdella tavalla. Ensimmäinen vaihtoehto on lentää pääsaari Santa Cruzille ja tehdä sieltä päiväretkiä lähisaarille. Lisäksi Santa Cruzilta pääsee veneellä kahdelle muulle asutulle saarelle Isabelalle ja San Cristobalille, jossa myös voi tehdä retkiä, jotka ei toki ihan ilmaisia ole. Toinen vaihtoehto on sitten risteily. Me suositellaan melkein mieluummin tuota ensimmäistä vaihtoehtoa.
Kruger on yksi meidänkin suosikkisafarikohteitamme Afrikassa. Jos haluaa tehdä omatoimisafarin ja ajaa itsenäisesti, on Kruger oikeastaan aika ylivertainen. Toinen hyvä paikka omatoimiselle safarille on Namibian Etosha, mutta se on huomattavasti Krugeria kalliimpi. Jos sen sijaan ottaa valmismatkan, ei matka enää helpommaksi voisi muuttua. Kuski on vastassa lentoentällä ja kaikki on valmiiksi järjestetty. Kun safari loppuu, sinut viedään takaisin lentokentälle. Itse ei tarvitse huolehtia siis yhtään mistään. Hyviä vaihtoehtoja ensikertalaiselle ovat mielestämme Masai Mara ja Serengeti. Eikä nuo omatoimisafaritkaan hankalia ole. Auto käyttöön lentokentältä ja kohti puistoa. Majoitukset on toki pitänyt varata hyvissä ajoin! itse etukäteen.
Kiva kuulla, että San Franciscossa julkiset toimivat. En yhtään tykkää suhata taksilla tai joutua väkisin vuokraamaan auton ihan vain kaupungissa liikkumista varten.
Meidän valintamme safariksi olisi tämän sinunkin kommenttisi pohjalta Kruger, koska omatoiminen matka olisi enemmän meidän juttumme kuin valmis paketti. Olisi kyllä hienoa joskus toteuttaa safarireissu! Sen ohi priorisoisin silti Galapagossaaret, koska ne ovat luontokohteena niin erikoiset, että ei niitä oikein voi mielestäni verrata mihinkään. Vaikka molemmat siis taatusti olisivat aivan upeita kokemuksia ja molempiin joskus haluaisin!
Nyt olen vihdoin päässyt tuumasta toimeen, kiitos siispä sullekin haasteesta! Meidän listoille tulikin itse asiassa kaksi täysin samaa: Ahvenanmaa ja Trans-Siperian junamatka. Galapagoksia mietin mäkin pitkään ja vaikka ehdottomasti tahtoisin käydä siellä, se ei ole vielä päässyt reissu-unelmien ”eturintamaan”. Ehkä mulla on vain liikaa sellaisia muita jotka tuntuvat helpommin toteutettavilta.
San Francisco on kyllä tosi kiva paikka, itsellä tosin kesti hetken aikaa päästä meininkiin mukaan mutta kokonaisuus oli pelkkää plussaa. Kiitos muuten linkkauksesta juttuun! 🙂
Tässä vielä mun reissu-unelmat: https://www.rantapallo.fi/fiftyfifty/2019/03/24/10-reissu-unelmaa-eli-mattimyohainen-osallistuu-blogihaasteeseen
Mahtavaa, kiva että sinäkin teit tämän! Galapagossaaret ovat kieltämättä aika hankalalta ja kalliilta tuntuva kohde. Saas nähdä tuleeko sinne koskaan mentyä. Ahvenanmaa taas tuntuu olevan liian lähellä ja helposti saavutettavissa kaikin puolin, joten se aina siirtyy ja siirtyy. Pitäisi skarpata sen suhteen! 🙂