Kambodzan pääkaupungissa Phnom Penhissä voi halutessaan tutustua maan järkyttävään historiaan. Vierailimme niin kutsutuilla killing fieldseillä eli Choeung Ek -muistoalueella sekä Tuol Sleng -vankilamuseossa. Tämä turistipäivä ei siis ollut mitään keveää kamaa.
Olimme sopineet edellisenä päivänä Kambodzan Phnom Penhiin tullessamme tuk tuk -mies Rambon kanssa, että hän hakisi meidät hostellilta yhdeltätoista ja lähtisimme hänen kyydillään kuoleman kentille eli Choeung Ek -muistoalueelle. Punakhmerien hallinnon aikaan vuosina 1975–1979 Choeung Ekissä tapettiin teloittamalla joidenkin arvioiden mukaan noin 1,4 miljoonaa ihmistä.
Tiedossa oli henkisesti rankka päivä, koska olimme menossa vielä kuoleman kenttien lisäksi Tuol Sleng -vankilamuseoon saman päivän aikana. Vankilasta kuljetettiin punakhmerien hallinnon aikaan ihmisiä kuoleman kentille teloitettaviksi.
Kävimme aamulle ennen päivän aktiviteetteja aamupalalla samassa Aroma-nimisessä paikassa, jossa olimme käyneet syömässä edellisenä iltana. Otimme englantilaiset aamiaiset, jotka olivat oikein hyvä aloitus ennen päivän synkkää ohjelmaa. Kuljettajamme Rambo oli sovittuun aikaan paikalla ja lähdimme liikkeelle.
Kuoleman kentät on rankka museokohde
Kuoleman kentät eli Choeung Ekin muistoalue sijaitsee noin 17 kilometrin päässä Phnom Penhin keskustasta. Tie oli välillä aikamoinen perunapelto ja hiekka pöllysi. Rambo pysähtyi matkalla ostamaan meille eräästä matkalla kioskista kirurginmaskit naamalle laitettaviksi ja pisti itsekin sellaisen kasvoilleen. Kasvosuoja tuli tarpeeseen, sillä hiekka alkoikin jo narista hampaissa. Matkaan meni alle tunti tuk tukilla.
Kambodzassa käytetään valuuttana sekä Yhdysvaltojen dollareita että Kambodzan omaa valuuttaa, Kambodzan rieliä. Yksi taala on noin 4000 rieliä ja kun maksaa taaloilla, saa monesti takaisin sekä taaloja että rielejä. Choeung Ekin sisäänpääsymaksuun (6 taalaa per lätty) kuuluivat ääniopastuskuulokkeet. Ne kannattaa ehdottomasti ottaa porteilta matkaan, sillä paikka ei ole sellainen museo, jossa voi infotauluja tiirailemalla saada olennaisen informaation.
Paikan päällä on enimmäkseen vain puita, nurmikenttää ja joitakin kylttejä – suurin osa informaatiosta tulee äänitteiden kuuntelusta. Meidän vierailullamme sadekausi oli vielä vähän kesken. Sadekaudella maan alta nousee esille tapettujen ihmisten vaatekappaleita ja luita. Tähän kannattaa varautua poluilla kävellessään. Mekin nimittäin näimme keskellä kävelypolkua monta vaatekappaletta ja yhden (ehkä) reisiluun aivan loppumatkasta, kun olimme kiertäneet alueen kahdeksantoista eri pistettä.
Paikkahan on järkyttävä, kuten olettaa saattaa. Luita on esillä myös ulkona vaatteiden kanssa vitriineissä. Joukkohautojen monttuja on kymmeniä. Paikalla on myös muistomerkiksi pystytetty rakennus, stupa, joka on täynnä pääkalloja ja muita luita sekä tapettujen vaatteita karmaisevat määrät vitriineihin aseteltuina.
Lisäksi on pieni museorakennus, jossa kerrotaan punakhmerien hallinnon aikaisista tapahtumista ja jossa voi katsoa tapahtumia kuvailevan noin vartin mittaisen videoesityksen ilmastoidussa huoneessa. Choeung Ek ei ole museo, joka vain juostaan läpi. Siellä nurmikenttien rauhassa tuntuu, että aika pysähtyy. Aivan liian monella se sinne oikeasti pysähtyikin.
Meillä meni Choeung Ekiä kierrellessä parisen tuntia aikaa. Jatkoimme sieltä suoraan S-21- eli Tuol Sleng -vankilamuseoon.
S-21 Tuol Sleng -vankilamuseo esittelee hirvittävän palan historiaa
Tuol Slengin vankilasta kuljetettiin ihmisiä kuoleman kentille tapettaviksi – jos he selvisivät edes hengissä ulos itse vankilasta. Vankilassa ihmisiä kidutettiin ja sinne kuolivat myös erittäin monet.
Vankilamuseo koostuu kolmesta rakennuksesta, joiden toisissa osissa on vankisellejä ja toisissa valokuvia ja muuta dokumentaatiota punakhmerien harjoittamasta teurastuksesta. Samalla tavalla kuin esimerkiksi natsien keskitysleirien paikoille perustetuissa museoissa, myös Tuol Sleng -vankilamuseossa ei yksinkertaisesti voi olla miettimättä, mikä piru ihmisiä oikein vaivaa, kun he ryhtyvät moiseen toisten ihmisten säälimättömään kiduttamiseen ja murhaamiseen.
Näiden ajatusten vuoksi olen sitä mieltä, että näissä kammottavissa paikoissa on ihan hyvä joskus käydä: vaikka kuinka kuvittelisi ymmärtävänsä, miten hirveitä asioita maailmassa on päästetty tapahtumaan, tällaiset museot konkretisoivat aiheita entisestään.
Ilta markkinoilla ja joenrannassa
Menimme päivän kierrokseltamme suoraan hostellille, sillä oli kertakaikkisen pakko päästä suihkuun. Matka takaisin taittui aika synkissä mietteissä.
Päivä oli niin kuuma, etten muista, olisiko minulla ollut koskaan niin kuuma missään. Hiki valui norona selässä niin kuoleman kentillä kuin vankilamuseossakin. Hemmo katsoi illalla seuraavan päivän sääennustetta. Se tiesi seuraavaa: 31 astetta, tuntuu kuin 41 astetta. Sää oli taatusti vastaava tuona päivänä, tai siltä se ainakin tuntui!
Kuljettajamme Rambo ehdotti aamulla, haluaisimmeko käydä samalla kuoleman kenttien reissulla myös ampumaradalla, joka olisi ollut kolmen minuutin ajomatkan päässä kentiltä. Sovimme, että katsotaan tilannetta kentiltä lähtiessä. Rambo tosin suositteli, että ampumaradalle kannattaa mennä ennen kuoleman kenttiä, koska ei ketään huvita lähteä sen jälkeen surullisena ammuskelemaan. Tämä oli varmasti täyttä totta.
Me kuitenkin ajattelimme ensisijaisesti, että aika ei ehkä riittäisi kahden museon lisäksi myös ampumarataan, ja museot olivat meidän mielestämme mielenkiintoisempia. Kuoleman kentillä oli niin kuuma, että vaikka aika olisi ehkä riittänytkin, niin emme todellakaan pystyneet lähtemään siinä kuumuudessa mihinkään ”ylimääräiseen”. Eikä ammuskelu olisi tosiaan muutenkaan oikein huvittanut, kuten Rambo ennusti.
Hostellilla otettujen suihkujen ja lähiravintolassa nautitun edullisen illallisen jälkeen lähdimme vielä pikaisesti kiertämään paikalliset iltamarkkinat. Pikaisesti sen vuoksi, että siellä oli ihan törkeä käry. Johtui varmaankin roskista, kalanperkeistä ja lihajätteistä, jotka lojuivat keskellä kulkuväylää epätasaisina röykkiöinä.
Hostellimme sijaitsi aivan Royal Palacen kulmilla, joten kävelimme markkinoilta Mekong-joen rantaan ja palasimme muutaman korttelin päästä takaisin hostellille loppuillaksi. Vielä saman päivän aamuna ajattelimme nousta seuraavana aamuna aikaisin katsomaan auringonnousua Mekong-joen yllä. Illalla hostellilla valvoessamme kuitenkin päätimme, että viiden aikaan nouseminen saa nyt jäädä. Herätyskelloa päivästä toiseen – ei kiitos!
Lue myös:
- Vinkki Budapestiin: Terrorin talo pitää otteessaan
- Ensimmäinen ilta Phnom Penhissä
- Köröttelyä bussilla Ho Chi Minh Citystä Phnom Penhiin
Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:
Juu-u, tuskaturismia parhaimmillaan. Mäkin kiersin aikoinaan saman päiväm aikana Tuol Slengin ja Killing Fieldsit, ja vieläkin kurkkua kuristaa kun niitä ajattelee. Selvimmin jäi mieleen Killing Fieldseiltä se puu, johon oli hakattu lapsia kuolleiksi, kun niihin ei haluttu tuhlata luoteja. Maassa puun ympärillä lojui siellä täällä pieniä hampaita…
Kandee muute ostaa sellaiset perinteiset khmeerihuivit aurinko- ja hengityssuojiksi! Monikäyttöisiä 🙂
Jep, se puu oli erityisen paha… Killing fieldsit oli musta hyvin toteutettu, siellä oli kaikesta kamalasta huolimatta levollinen tunnelma. Mulle tuli mieleen, että vähän vastaava muistolehtotyyppinen ratkaisu löytyy Bergen-Belsenin keskitysleiriltä Saksasta.
Meillä on tuubihuivit mukana, joten ne saavat toimia hengityssuojana jatkossa. Tuolle reissulle ei tajuttu niitä ottaa. Kambodzasta olisi kyllä saanut tosi halvalla kaikenlaista kivaa. Täytyy muistaa se, jos tulee lähdettyä sinne joskus uudestaan ”tavalliselle” lomamatkalle. Ollaan nyt jo edetty Thaikkuihin, blogi vähän laahaa jäljessä.
Huh, olette ehtineet vaikka ja mitä kokea kahden kuukauden aikana! Hienoja ja kauheita juttuja. On teillä hieno reissu menossa! Nauttikaa ja turvallista jatkoa molemmille 🙂
Kiitos, kyllä täällä nautitaan! 🙂 Ei noita kauhumuseoita onneksi ole maailma ihan pullollaan eli muutakin koettavaa historian lisäksi löytyy. Juuri tällä hetkellä ollaan Ko Taolla ihanassa omassa bungalowissa, ai että! Täällä saa kuunnella luonnon ääniä yötä päivää (ja arvuutella, mikähän elukka mahtaa milloinkin olla äänessä), kun mökki on aika pitkälti keskellä viidakkoa. 😀
Mukavaa syksyn jatkoa sinne Suomeen ja tsemppiä työhaasteisiin!
Luin tämän jo ennen kuin itse "ehdimme" näihin maisemiin ja palasin tähän nyt täällä käytyäni. Teidän jalanjäljissä näytämme kulkevan, sillä seuraavaksi suuntaamme Siem Reapiin mekin.
Meidän <a href="http://meriharakka.net/2014/11/13/phnom-penh/>juttumme punakhmerien hirmutekojen muistopaikoista</a> ja vähän muualtakin Phnom Penhistä.
Joo, olen huomannut, että meillä on ollut tässä samoja kohteita. Siem Reap on mukava paikka!
Ei kannata ressata jos blogi laahailee perässä, mä en oo vieläkään postannut kaikesta 😉 Mut joo totta puhut, Bergen-Belsenissä oli samaa tunnelmaa! Tosin mun vierailustani siellä on yli 10 vuotta, mutta muistan sen silti.
Joo ei tästä stressiä kannata ottaa (enkä ota)! Me käytiin Bergen-Belsenissä pari vuotta sitten. Paikka jää mieleen, kuten sellaisilla mestoilla on tapana.