Istuimme manhattanilaisessa hotelli-hostellissamme kerrossängyn alapedillä ja tuijotimme lattialle leviteltyä tavaravuorta. Hemmo rikkoi hiljaisuuden toteamalla, että ”Tuntuu kuin aamulla olisi edessä taas vain yksi uusi siirtymä johonkin uuteen paikkaan. Ei tunnu yhtään siltä, että olisimme menossa kotiin.” En olisi voinut olla enempää samaa mieltä. Kahdeksan kuukauden matkamme maailman ympäri oli kuitenkin päättymässä seuraavana päivänä Suomeen lentämiseen.
Kahdeksan kuukauden aikana olimme lentäneet yhteensä 21 lentoa ja tehneet lukemattomia muita pitkiä ja lyhyitä siirtymiä. Paikasta toiseen matkaamisesta oli tullut rutiinia, pysyvä olotila. Kummallakaan ei ollut missään vaiheessa matkaa ikävä kotiin. Päinvastoin tuntui siltä, että olisimme voineet jatkaa matkaa helposti toiset kahdeksan kuukautta. Koska millään aiemmillakaan reissuilla ei ole ollut ikävä kotiin, minä epäilin etukäteen, että tältä reissulta paluu tuntuisi aika kamalalta.
Olimme kuitenkin kumpikin naamat ja tunteet peruslukemilla, tungimme kamat laukkuihin (onneksi olimme saaneet sen yhden ylimääräisen laukun juuri viime metreillä hankittua) ja totesimme, että tämä reissu se oli muuten viimeistä yötä vaille tässä.
Aamupäivällä jätimme laukut säilöön hotellille ja menimme muutamaksi tunniksi hengaamaan läheiseen Starbucksiin ennen lentokentälle lähtöä. Lentomme lähti JFK:ltä vasta illalla. Paluumatkan taitoimme Norwegianin Dreamlinerin kyydissä ja nautimme koneessa harvinaisen maistuvat annokset lihaa, riisiä ja papuja ja huuhdoimme ne alas punaviinillä.
Välilasku oli paikallista aikaa aamupäivällä Tukholmassa Arlandan kentällä. Totesimme koneessa uudemman kerran, että ei tuntunut ollenkaan siltä, että olisimme menossa kotiin. Nukkumisesta ei tullut oikein mitään koko matkalla, joten olimme kohtalaisessa koomassa, kun noudimme Helsinki-Vantaalla Hemmon varaaman vuokra-auton Hertzistä ja ajelimme Jumboon ruokaostoksille. Prismassa oli ehkä viisi ihmistä, vaikka olimme siellä arkipäivänä neljän maissa iltapäivällä. Olimme ihmisten vähyydestä aivan ihmeissämme.
Ensimmäiset paluun jälkeiset päivät menivät ennenkokemattoman massiivisen jet lagin kourissa. Saimme nukutuksi vain muutaman tunnin yössä, joten kokkailimme muutaman kerran keskellä yötä aamiaista pirteinä kuin peipposet. Olimme siirtäneet asunnostamme kalusteita lukuun ottamatta kaiken irtaimen tavaran varastoon matkan ajaksi. Niinpä kannoimme jet lag -huuruissamme omaisuuttamme takaisin kotiin ja etsimme tavaroille omat paikkansa. Osa kamoista päätyi täysin uusille sijoille, koska emme yksinkertaisesti enää muistaneet, missä olimme mitäkin säilyttäneet.
Miltä tuntuu paluu maailmanympärimatkalta?
Minulta on nyt paluun jälkeen monesti kysytty, miltä Suomeen palaaminen kahdeksan kuukauden jälkeen tuntui. Tätä kirjoittaessani paluusta on jo noin kaksi kuukautta. Toistaiseksi paluu ei ole tuntunut lainkaan kummalliselta, masentavalta, ihanalta tai oikein mitenkään muutenkaan noteerattavalta. Kenties en ole vielä oikein tajunnut asiaa. Varaan oikeuden palata aiheeseen, mikäli tilanne muuttuu syksyn pimeydessä tai joskus myöhemmin, kuten veikkaan, että käy.
Yksi asia paluussa kuitenkin järkytti ja pahasti: tavaran määrä omassa kodissa, ja tarkemmin eriteltynä nimenomaan vaatteiden määrä. Koetapa elää kahdeksan kuukautta yhden rinkan sisällöllä ja kaiva sen jälkeen kaikki vanhat kuteesi varastosta. Vaatepinoja katsellessasi ja vaatekaappiin järjestellessäsi voit miettiä pikku päässäsi, mitä hemmettiä kukaan ihminen voi ikinä tehdä esimerkiksi 40 t-paidalla. (En oikeasti laskenut paitojen määrää, mutta liikaa niitä nyt joka tapauksessa on.) Jonkin verran tavaraa lähti tästä syystä kiertoon myös paluun yhteydessä, vaikka toki olimme käyneet omaisuuttamme läpi myös ennen varastointia.
Tämä postaus ei suinkaan ole viimeinen tarina unelmien maailmanympärimatkaltamme. Matkaan liittyviä postauksia on edelleen tulossa – luonnoksissa on esimerkiksi budjettiasiaa, ja otan mielelläni kommenttiboksissa vastaan toiveita postauksista. Jos siis jokin asia maailmanympärimatkassa erityisesti kiinnostaa, mutta en ole vielä siitä kirjoittanut, kerro toki!
Luvassa on myös seuraaviin matkoihimme liittyviä tarinoita. Nimittäin ehei, kahdeksan kuukauden reissaaminen ei todellakaan onnistunut tappamaan tämän reissunaisen ja paremman puoliskon matkakuumetta!
Tämä blogi ei siis ole näin maailmanympärimatkan päättymisen jälkeen häviämässä minnekään, joten pysyhän jatkossakin linjoilla!
Lue myös:
- Paluun jälkeisiä Suomi-juttuja ja uusia reissusuunnitelmia
- Eurot riviin: mitä maksoi 8 kuukautta maailmalla?
- Kehitysmaaraivareista ja turnauskestävyydestä maailmalla
Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:
Mä olen taipuvainen reissujen jälkeiseen masennukseen, tai ehkä pitäisi puhua vaikka raskaasta alakulosta… Mulle olisi siis varmaan aivan käsittämättömn hirveää tulla tuollaiselta ihanalta reissulta pois ja jatkaa elämää eteenpäin muka normaalisti! 😀
Tavaramäärää on tullut mietittyä viime aikoina meilläkin, ehkä voisi ottaa niistä itselleen jonkun pienen projektin… 🙂
Mäkin oletin etukäteen, että matkalta palaaminen olisi raskasta. Että päälle hyökyisi massiivinen post-travel blues. Mutta eipä se sitten tuntunutkaan missään. Kai siihen paluuseen oli vain jo niin orientoitunut, että se ei hätkähdyttänyt. Tai sitten se raskas alakulo iskee marraskuussa, kun Suomessa on ankeaa ja pimeää – jää nähtäväksi!
Tavaran karsiminen on palkitsevaa. Ainakin jäljelle jäävä roju mahtuu helpommin kaappeihin.
Tavaramäärää on tässäkin päässä mietitty paljon. Minuun iski vuosi sitten joku pahemman luokan eksistentiaalikriisi (tai keski-iän kriisi, kröhöm), johon kuului seinien maalaamista, elämäntarkoituksen pohdintaa ja mitä vielä, ja sen jäljiltä on elämä yksinkertaistunut huomattavasti. Tavara ei tee ihmistä onnelliseksi, kokemukset tekevät, se olkoon mottoni!
Ja kiva kuulla, ettei blogi lopu 🙂
Totta puhut, tavarasta ei kukaan tule onnelliseksi. Tietty jotkut tavarat helpottavat elämää ja sitä kautta ehkä tuovat vähän onneakin. 🙂 Yli 40 t-paitaa eivät kuulu tähän kategoriaan!
Mä olen juuri pohtinut kylpyhuoneremontin teettämistä, mutta sitä ei voi vetää minkään matkaltapaluukriisin piikkiin, koska se oli suunnitelmissa jo aiemmin. Keski-iän kriisiä odotellessa. 😀
Kiva lukea tuntemuksia. Ja mielenkiintoista siksikin, että teillä oli tosiaan aika neutraaleja fiiliksiä paluun suhteen.
Mitä tavaraan tulee, niin tuntemukset ovat siltäkin osin tuttuja. Vaikka olen ollut ns. minimalisti jo muutamia vuosia ja arjessakin elänyt vähällä, niin aina kun on yhtään pidempään poissa niin kotona oleva tavaran/vaatteiden määrä tuntuu suurelta, koska reissussa sitä on kuitenkin tullut toimeen vieläkin vähemmällä :).
Aivan ihanaa, että blogi jatkaa eloa!!
Joo, yllätyin itsekin siitä, miten helpolta paluu arkeen lopulta tuntui. Olin varautunut aika pahaan kolahdukseen, mutta ei sitä sitten tullut.
Ihminen pärjää todella vähällä, sen ainakin oppi rinkkaa kanniskellessa (tai oikeastaan siis vasta siinä vaiheessa, kun palasimme kotiin). Kyllähän sieltä rinkastakin olisi voinut karsia vielä vaikka mitä ja silti oltaisiin pärjätty ihan hyvin, mutta toisaalta joitain juttuja on kiva olla mukana, vaikka ne eivät aivan täysin välttämättömiä olisikaan.
Ja kiitos – kiva kuulla, että blogin jatkuminen on ihanaa muidenkin kuin minun itseni mielestä. 🙂
Uskoisin että jonkinlainen minimalismi on nouseva trendi – ja yhdistyy hyvin matkailuun. Kuten itsekin totesit, niin kun matkalla tottuu siihen, että mukana on tavaraa vaan käsitettävän verran, oli se sitten rinkassa tai matkalaukussa, niin kovin lähellä on ajatus siitä, että eipä sitä kotonakaan tarvita kovin paljoa.
Pahoin pelkään (?) että mm. kotimaisen kaupan, etenkin vaatekaupan, alamäki ei ole vaan sitä, että ihmisillä ei ole varaa ostaa vaatteita/kenkiä/laukkuja vaan myös sitä, että ihmiset ovat oppineet ajattelemaan, että alle 40 t-paidallakin pärjää mainiosti 🙂
Itse olen viime vuosina viritellyt erilaisia minimalismiprojekteja, niihin kuitenkaan varsinaisest hurahtamatta, mutta kuitenkin. Kävin jopa työväenopistolla pari kurssiakin aiheesta!
P.S. Jos tapaat paheksua linkkejä kommenteissa, niin ota ihmeessä pois. Ja jos huomaan Sinun tehneen sen, niin lupaan yrittää jatkossa muistaa olla linkkaamatta.
Linkit ovat tervetulleita!
Tavaran määrä voi tosiaan tuntua liialliselta. Hauskaa, että työväenopistolla on oikein kurssejakin tavaran karsimisesta. Joillekin romppeen kertyminen on ilmiselvästi todellinen ongelma, ja osallistuuhan noille kursseille varmasti porukkaa ihan vain uteliaisuudesta, kuten sinä olit tehnyt. Itse en ole edes kummoinen tavaran haalija, mutta kyllähän sitä kaikenlaista on silti kaappeihin kertynyt vähän huonommillakin shoppailutaidoilla. Onneksi karsimme jonkin verran turhiksi jääneitä tavaroita jo ennen matkaa, mutta jäi sitä karsittavaa vielä paluunkin yhteyteen (ja varmasti sitä olisi edelleen).
Mielenkiintoinen juttu. Moni on täällä sanonut että alakulo valtaa kotiinpaluun jälkeen ja itsekin olen tunnistanut itsessäni näitä samoja piirteitä. Ja totta: ihminen tulee toimeen vähällä! Me elämme sellaista kulutuskeskeistä aikakautta, et välillä sen unohtaa 🙂
Minuunkin on joidenkin aiempien reissujen jälkeen iskenyt jonkinlainen reissunjälkeinen alakulo, mutta tällä kertaa ei – mikä on tietysti hienoa!
Jännää, että matkalla ei ollut ikinä niitä ”mulla ei ole mitään päällepantavaa” -hetkiä (sellaisia tosin oli pari, että ”mulla ei ole mitään _tarpeeksi lämmintä_ päällepantavaa”), mutta kotona täyden vaatekaapin äärellä niitä voi tulla. Kai se on sitä runsaudenpulaa sitten.
itellä tuo tavaran määrä jaksaa järkyttää ilman pitkää reissuakin. Oon viimesen parin vuoden aikana vähentäny tavaraa kaapeista, ja aika surutta luopunu kaikesta mitä en oikeesti tarvii. Kaikkein parhaiten hävitetyn tavaran paljouden tajuaa, kun selaa koneelta kirppiskansion kuvia (oon myyny tavarat netin kautta), tulee olot että oliko mulla joskus tuommonen ja tuommonenkin! Näistä saadut rahat on menny lyhentämättömänä reissukassaan, ja kummasti kaapin perällä lojuneista aalto-maljoista (rippilahjoja?valmistumislahjoja?) raskii luopua kun miettii minne ihanaan paikkaan ne myymällä saa lennot 🙂 Mitä rajummalla kädellä tavaraa pois laittaa, sitä helpommaksi se luopuminen tulee, ja sitä parempi mieli itelle.
Ei minullakaan tavaranpaljoudesta aiheutunut järkytys ollut ainutlaatuinen kokemus tuon reissulta palaamisen yhteydessä, mutta se oli kyllä silloin poikkeuksellisen voimakas ja toisaalta koski eniten vaatteita. Mulle ei ole kertynyt juurikaan tuollaisia arvotavaroita, joten olen aina lahjoittanut turhaksi jääneet tavarat ilmaiseksi pois. Näin tein nyt reissulta palaamisen jälkeenkin, kun esimerkiksi lahjoitin lakanoita ja pyyhkeitä Viikkiin hevossairaalaan ja vein vaatteita ja tavaraa Pelastusarmeijan kirpputorille.
Mä mietinkin, miten blogin käy kun maailmanympärimatkasta loppuu tarinointi, ja mahtavaa kuulla, ettet ole lopettamassa! Näitä on ollut nimittäin ilo lukea. 🙂
Mulla jatkuvat muutot ovat saaneet suhtautumaan uudella tavalla tavaramääriin. Kyllä mulla yhä tavaraa riittää, mutta nykyään mietin huomattavasti pidemään uuden ostamista – ja hyvä niin.
Kiitos. 🙂 Mulla on tässä tekeillä blogiuudistus (ajattelin siirtyä WordPressiin), mutta postausten fiksailu on osoittautunut melko aikaavieväksi, joten saas nähdä milloin se lopulta valmistuu. Pian olisi joka tapauksessa tarkoitus saada blogi uudella alustalla eetteriin ja samalla uudistaa tietysti blogin kuvausta koskemaan muutakin kuin maailmanympärimatkaa.
Muuttaminen on tosiaan oiva keino karsia tavaraa. Itse muutin yhdessä vaiheessa noin vuoden tai parin välein, ja vaikka muutot olivat saman kaupungin sisällä, niin tavaroiden pakkaaminen ja purkaminen oli tietysti samanlaista tuskaa joka kerta. Jokaisessa muutossa karsiutui tavaraa pois. Mantereelta toiselle muuttaessa tulee taatusti mietittyä jokaisen olemassa olevan tavaran tarpeellisuutta vieläkin tarkemmin – ja niiden hankintojen myös, ja se on todellakin hyvä asia.
Minuakin järkyttää tavarapaljous vaikka en ole pitkällä reissulla ollutkaan. Parin kuukauden reissulla olin alkuvuodesta ja siinäkin ajassa kyllä huomasi, miten vähällä pärjää. Rinkkani ei edes hätyytellyt kilorajoja missään vaiheessa ja hyvin pärjäsin. Lisäksi olen asunut kohta 10 vuotta samassa kämpässä, joten ei ole tullut tehtyä muuttosiivoja. Haluaisin omistaa mahdollisimman vähän, jotta lähteminen olisi aina helppoa. En halua kiintyä omaisuuteen. Minulle tulee reissun jälkeinen alakulo aaltoina. Olen hidas prosessoimaan reissuja ja se alavireisyys tulee sitten siinä prosessoinnin keskellä aina välillä. Kesä on helpointa aikaa. Olen hirveä kaamosmasentuja, joten muutaman kuukauden kuluttua olen luultavasti taas surkeassa jamassa, jos joudun olemaan Suomessa. Aurinko auttaa alavireisyyteen aina :P.
Muutto tosiaan auttaa ylimääräisen tavaran karsimisessa! Meilläkään eivät kilorajat tulleet rinkkojen kanssa vastaan (kuten ei yleensä muillakaan reissuilla, oli mukana nyt mikä tahansa laukku) ja ihan hyvin pärjättiin.
Me ollaan varmaan hyviä sopeutumaan, kun paluu ei aiheuttanut mitään sen kummempia fiiliksiä suuntaan tai toiseen. Suomessa on kyllä pimeään vuodenaikaan aika ankeaa ja silloin mullakin on aina kaukokaipuu pahimmillaan. Jos menee tosi pahaksi, niin sitten pitää vain varata joku matka. 😉
Yllättävää ettei teillä ole lainkaan tullut koti-ikävää matkalla! Me olemme siitä kaikki ehtineet ajoittain kärsiä, mutta nyt, tasan kahdeksan kuukautta matkanneena, ja vielä neljä kuukautta jäljellä, on sellainen helpottunut tunne. On jotenkin päässyt ihan oikeaan moodiin takaisin, samanaiseen kun silloin alkukuukausina. Liekö ajatus helpottanut kun on aika pitkäksi aikaa reissusuunnitelmat selvillä.
Olen miettinyt paljon tuota paluuta, miltä se tuntuu, ja mitä sitten, etenkin kun meidän paluu koittaa marraskuussa. Aika on ehkä pahin mahdollinen. Luulene, että aluksi kaikki on vain ihanaa kun saa taas olla omassa sängyssä, ilman että tarvitsee säätää jumalattomasti seuraavaa asumista, lentoa tms. Ja kun on tavarat oikeilla paikoilla. En osaa tuosta tavarapaljoudesta mitään sanoa vielä, mutta olen täällä kaivannut omia tavaroitakin, tai ehkä ennemminkin sitä että tuolle rinkan sisällölle olisi aina omat paikat josta ne helposti löytyy. Olemme jo aiemmin karsineet rempan yhteydessä todella paljon kamoja pois, joten ehkä meillä ei niin paljoa ylimääräistä edes ole. Tiedä sitten tuntuuko erilaiselta kun koti laitetaan taas pystyyn.
Hyvää pohdintaa tässä postauksessa, jota on mielenkiintoista lukea, varsinkin kun on vielä tämä vaihe matkaa edessä.
Kovin taitaa olla yksilöllistä tuo koti-ikävä. Meillä kummallakaan sitä nyt ei muutenkaan ole matkoilla ollut, joten en mä odottanutkaan, että sitä maailmanympärimatkallakaan olisi tullut. Eikä tosiaan tullut, eli oikeaan osuin etukäteen asiaa miettiessäni. Mua ei myöskään häirinnyt matkalla tavaroiden säilyttäminen rinkassa. Kaikelle löytyi sieltä hyvä kolo jo alkumatkasta ja niillä mentiin. En muutenkaan ole niitä tyyppejä, jotka purkavat lomareissuilla kamat hotellin kaappeihin – mulla ne ovat aina siellä kassissa. 🙂
Marraskuu voi kyllä olla aika paha aika palata kotiin. Me ajoitettiin ihan tarkoituksella matkan ajankohtaa miettiessämme paluu kevääseen, jotta ei tarvitse siihen kaikkein ankeimpaan vuodenaikaan pamahtaa takaisin arkeen. Tsemppiä paluuseen sitten aikanaan!
Mustakaan ei tuntunut vielä Suomesta lähtiessä, että meillä olisi mitenkään mahdottoman paljoa tavaraa, kun vielä karsittiinkin niitä pakatessa. Mutta kyllä se vaatteiden ja valinnanmahdollisuuksien määrä pukeutumisessa silti järkytti.
Jes, hyvä ettei blogi lopu! Mä olen ahkerasti lukenut (vaikka vähemmän ahkerasti kommentoinut).
Tuo tavaran määrä…kuulostaa niin tutulta. Koreaan muutettaessa elimme 10 viikkoa (talvella) kahdella matkalaukulla. Kun sen jälkeen merikontti saapui ja sieltä purettiin kaappeihin kaikki ne vaatteet (joita oli jo karsittu Suomessa tosi rankalla kädellä), niin totesin, että olisi mun puolestani voinut koko kontti hukkua merenpohjaan; juuri mitään en olisi kaivannut. Nyt on varmasti sama juttu edessä paluumuuton kanssa, tosin nyt vain yksi matkalaukku, mutta toisaalta nyt on kesäkin… Ja minäkään en todellakaan ole mikään shoppailija (niinkuin on vissiin jo aiemminkin todettu, meillä taitaa olla samansuuntainen shoppailutaito /-taidottomuus).
Ja vielä tuosta jet lagista…mitenköhän siitä itse selviää, nimittäin meidän loma loppuu melkein heti kun täältä palataan, ja sitten oliskin edessä paluu töihin ja arkeen…auts! Ehkä minäkin kokkailen aamupalaa keskellä yötä!
Kiva kuulla, että meitsin jorinat kiinnostavat. 🙂
Voin niin kuvitella tuon fiiliksen merikontin saavuttua. Veikkaan, että sama on edessä paluun yhteydessä. Ja joo, kyllä meillä taitaa olla samanlaiset surkeat shoppailutaidot!
Mulla ei ole ikinä ollut sellaista jet lagiä kuin nyt oli paluun yhteydessä. Meillä molemmilla oli aivan uskomattomia vaikeuksia saada rytmistä kiinni. Mutta kyllä se siitä! Toivotaan, että teillä menee paluu sujuvammin. Jos ei, niin kerrankos (tai pari…) sitä aamupalaa keskellä yötä vääntää. Voi kyllä olla aika tuskaista mennä sitten samoilla silmillä töihin… Meillä oli onneksi siinä vielä vapaata reilun viikon verran.
Itsellä matkan päällä aina osaan arvostaa sitä mitä kotona on, mutta koti-ikävää en tunne. Paluu on yleensä sellainen kuljen ajatuksissani jonkun aikaa pohjainen, duunikaveritkin aina sanoo että tykitetään tärkeillä asioilla vasta parin päivän päästä 🙂 olen jo vanhempieni kanssa lapsesta saakka reissannut ja jo silloin olin ihan samanlainen joten kai se vaan on joku ominaisuus sitten. Nykyään lähtö ja paluu on omalla laillaan molemmat kivoja, syksyllä ja talvella vaan suomen puristaa päähän moodiin on paljon vaikeampi päästä takaisin henkisesti.
Minäkään en muista, että olisin koskaan kaipaillut reissusta kotiin, siis edes lapsena. Ehkä se tosiaan on ominaisuus.
Lähteminen on minusta aina mukavampaa kuin palaaminen, mutta tällä kertaa tosiaan tuo paluukin meni ihan sulavasti.
Hienoa, että blogi jatkuu matkan jälkeenkin. Olen lukenut matkakertomuksianne Vietnamin paikkeilta asti. Alkupään lukematta jääneet jutut pitää kyllä lukea vielä.
Kiitokset todella mielenkiintoisista jutuista!
Eipä kestä! Tosi kiva, että olet viihtynyt blogin parissa!
Itse en ole pitkään aikaan mitään kukausien reissuja tehnyt. Mutta jos on parikin viikkoa jossain, ja palaa kotiin, niin ei se tavaran määrä, vaan koko koti näyttää erilaiselta. Sitä katsoo omaa kotiaan vieraan silmin, ja se on välillä hyvä asia. Olen monta kertaa saanut oivalluksen matkan jälkeisenä aamuna, että tuo tavara/huonekalu tulee siirtää tai siivota pois.
Kun vuosia sitten erosin, tuli tavarat kirjaimellisesti käytyä läpi sulle-mulle…
Nyt tavaraa on kertynyt nurkkiin liikaa jälleen. Erilaisista syistä niitä tulee asuntooni tahtomatta. Vanhempani iän myötä jo jakavat omaisuuttaan pois, kavert palauttavat minulle jotain lainassa ollutta takaisin jne.
Lapsien vaatteet ja tavarat kierrätän todella tehokkaasti, mutta omien kanssa voisi skarpata.
Niin se taitaa olla, että ilman usein tehtyä syynäystä tavaraa kertyy hiljalleen, halusi tai ei. Meillä ei ole pelkoa, että iskisi into rymsteerata matkan jälkeen, koska kalusteita ei pienessä asunnossa voi käytännössä siirrellä ollenkaan. Ainut mitä voi tehdä on luopua jostain kokonaan. Tällä kertaa luovuttiinkin matkan jälkeen aika monesta tavarasta, kun emme saaneet niitä enää mahtumaan entisille sijoilleen… Kaapit olivat vissiin kutistuneet poissolomme aikana, eh? Normaalisti minun ei kyllä matkojen jälkeen tee yhtään sen enempää mieli järjestellä kotia kuin normaalistikaan (ei tehnyt mieli nytkään, mutta oli pakko, kun ne tavarat piti purkaa laatikoista).
Voi ei, voin kuvitella miltä on tuntunut olla Prismassa sen jälkeen kun on ollut maailmalla noin pitkään! Mun pisin aika mitä olen ollut Suomesta yhtämittaan pois, on n. 14 kk. Silloin oli ekana päivänä hieman surrealistinen olo: samaan aikaan kaikki oli tuttua ja vierasta. Olo oli todella hämmentynyt. Kiva juttu, että blogi pysyy! 🙂
Kieltämättä oli jotenkin hassu fiilis siellä hyllyjen välissä – tuttua, mutta vähän vieraan oloista. Vielä kun tosiaan karautettiin sinne Prismaan suoraan lentokentältä. Piti ostella heti hulluna juustoja, koska niitä oli reissussa välillä niin kova ikävä. 🙂
Kiva kuulla, että blogi jatkuu 🙂
Suomeen "paluusta" on tullut tässä kulkurielämässä jo sen verran rutiinia, että viime kerralla ei oikein tuntunut enää miltään. Juustoja ja ruisleipää piti tietenkin hamstrata, kun taas oli ollut 4kk ilman, mutta muuten ei ollut mitään ihmeellistä. Tietysti asiaan vaikuttaa se, että tietää olevansa vain käymässä muutaman kuukauden, ei pysyvästi asettumassa takaisin. Silloin olisi varmaan aika eri fiilikset. Mutta en muista mitään kovin isoja paluushokkeja ennenkään kokeneeni, kun olen pari kertaa palannut "pysyvästi" Suomeen oltuani vuoden verran poissa.
Tavaramäärän ja -kaaoksen kanssa olen ehkä viime aikoina shokkeillut enemmän. Omat tavarat on jo karsittu aika pieneen, mutta nyt ahdistaa jo muidenkin tavarapaljous. Juuri vanhempieni luona käydessäni yritin hienovaraisesti vihjailla äidilleni, että mitä jos hieman auttaisin tavaroiden setvimisessä (ja hävittämisessä)…
Kiitos. 🙂
Aivan varmasti siitä on tullut rutiinia sinulle, kun se on jatkuvaa. On se tietysti eri asiakin olla töissä muilla mailla kuin ”pelkästään” matkustelemassa.
Niin, tulipa havaittua paluun yhteydessä, että Suomessa on yllättävän edullisia juustoja verrattuna moneen muuhun maahan. Ja joissain paikoissa kun niitä ei ole juuri lainkaan edes myynnissä, kun paikalliset eivät niitä niin syö.
Heh, sitä odotellessa, että alkaisin häkeltyä toisten ihmisten tavaranpaljoudesta. Sen verran olen noteerannut, että aika monilla on kyllä enemmän tavaraa kuin minulla, mutta en sentään vielä ole alkanut vihjailla tavaroiden hävittämisestä. Ehkä se päivä vielä nähdään omallakin kohdalla!
Nyt taidan olla pisimmällä reissullani, 7-viikkoisella. Toisaalta lyhyitä lähtöjä on vuodessa nykyään kymmenen tai enemmänkin, ja melkein aina on aika haikeaa palata kotiin. Toisaalta kun tietää, että pian taas pääsee jonnekin, palaamisesta tulee oikeastaan yhtä arkista kuin lähtemisestäkin. Epäilemättä noin pitkän matkan jälkeen tilanne on erilainen, jos koko kotikin on ollut paketissa välillä.
Reissunjälkeisen ”masennuksen” torjuminen varmasti onnistuisi monelta juurikin niin, että varaisi uuden matkan mahdollisimman nopeasti. Koska kai se matkan jälkeinen alakulo johtuu pitkälti siitä, että se ihana matka on tullut päätökseensä. Uusia reissusuunnitelmia vain äkkiä kehiin ja eteenpäin kohti uusia seikkailuja, niin johan unohtuu synkistelyt. 🙂 No, aina sellainen ei tietenkään onnistu eivätkä kaikki haluakaan koko ajan matkustaa, mutta omalla kohdalla toimisi taatusti (ja on todistetusti toiminutkin monet kerrat). Ei sillä, tulipahan sitä nytkin varattua pian paluun jälkeen uusia seikkailuja, vaikka mitään alakuloa ei ollutkaan. Mullakin on oikeastaan aina joku matka varattuna. Pitkältä reissulta paluu olisikin ehkä tuntunut pahemmalta, jos jostain syystä olisi ollut mahdotonta lähteä yhtään minnekään vaikka pariin seuraavaan vuoteen.
Itse en osaa sanoa, mikä olisi omat tuntemukseni kotiin palaamisen jälkeen usean kuukauden reissulta. Muutaman viikon reissujen jälkeen itselle on parasta lääkettä se, että on jo valmiiksi varannut uuden reissun tai varaa sen noin heti kotiin palattua. On sitten uusi reissu tiedossa mitä odottaa.
Tuollaisen pitkän reissun jälkeen on kyllä paljon aiheita, mitä voi postauksissa käyttää! Monet jutut itse asiassa saattaa tulla paremmin kerrotuksi pidemmän ajan päästä, kun muistissa on vain oleellisimmat asiat 🙂
Uusi reissu toimii aina. Juuri kuten kirjoitit: on sitten se uusi reissu mitä odottaa.
Varmasti myös jälkimmäinen pitää paikkansa. Kaikenlaisia postausideoita on jo muistissa. 🙂 Ja onneksi tulee niitä uusiakin matkoja, joista kirjoittaa!
Kiva kuulla, että blogi pysyy hengissä ja jatkossakin luvassa tarinoita. 🙂
Mukava myös lukea miltä tuntuu palata kotiin noin pitkältä reissulta. Viikonkin jälkeen se koti näyttää erilaiselta. 🙂
Kiitos. 🙂 Voi olla, että tuosta kotiinpaluuaiheesta pitää kirjoittaa vielä toistekin.
Minulla on ollut tavallisesti niin, että pitkältä reissulta on aina ollut ihana palata kotiin, vaikka joskus on kyllä takaisin tullessa kulttuurishokki iskenyt. Jos taas olen palannut lyhyeltä lomamatkalta kotiin, erityisesti talvella, olen ollut usein monta viikkoa täysin maassa, kesällä Suomen ihanaan valoon palaaminen auttaa hieman eikä niin paha alakulo iske. Tänä kylmänä kesänä olen kyllä haikaillut takaisin Italiaan ja Italia-ikävääni tehnyt paljon italialaisia herkkuruokia – ja juonut Proseccoa :D.
Aika hauskaa, että olet huomannut kotiinpaluufiilisten riippuvan matkan pituudesta. Mä en muista koskaan olleeni kovin innoissani kotiin palaamisesta. 🙂 Kaikkia reissuja olisi voinut hyvin jatkaa pidempäänkin.
Prosecco ja italialaiset herkut kuulostavat just hyvältä keinolta muistella Italiaa! 🙂
Mä en ole koskaan ollut kahta viikkoa pidempään matkalla, mutta jo noiden jälkeen kotiin paluu on vetänyt mielen maihin. Onneksi kuitenkin lähes aina on ollut jo seuraava matka varattuna, mikä tosiaan helpottaa tilannetta. Toisaalta jos sitä olis maailmalla noinkin pitkään, niin olis varmaan jo ihan kivakin päästä näkemään kavereita ja perhettä. Maailmanympärimatka kuuluu mun suuriin haaveisiin, mutta valitettavasti ei elämäntilanteesta johtuen ole mahdollinen vielä moniin vuosiin… Ihanaa, että te pääsitte unelmanne toteuttamaan ja kiva tietää, että blogi jatkuu 🙂
Nykyään on onneksi Skype ja muut vastaavat palvelut, Facebook ja sähkäposti ym. ym. On helppo pitää yhteyttä, joten matkallakaan ei oikeastaan tunnu, että olisi juuri taukoa tuttujen ”näkemisessä”, kun kuulumisia voi kuitenkin vaihtaa koko ajan.
Maailmanympärimatkalle lähteminen oli hienoin juttu, mitä on tullut tehtyä. Reissu oli kertakaikkisen upeaa aikaa. Toivottavasti sinäkin saat joskus haaveesi toteutettua! 🙂
Tuo on varmaan outo fiilis, tulla kotiin noin pitkältä reissulta. Mä olen aina "muuttanut" eli asunut arkea toisissa maissa ja se kotikin on jossain, aina on ollut mukava lähteä mutta ikävä on jäänyt. Esimerkiksi Taiwaniin, olin lentokentällä ja odotin näkeväni jo Matteon Suomessa, mutta samalla tuntui haikealta jättää Taiwan taakse. Mielelläni kuulusin kotiinpaluufiiliksistä lisää täällä teidän blogissakin.:)
Outoa oli ainakin se, että paluu ei tuntunut mitenkään erikoiselta. Olin varautunut vähän toisenlaiseen fiilikseen. Mutta hyvä näin! Voi tosiaan olla, että kirjoittelen vielä aiheesta enemmän.
Olen pitkään haaveillut asumisesta jonkin aikaa jossain toisessa maassa. Ehkä sekin haave joskus vielä toteutuu. 🙂
Aikamoista! Itse olen tehnyt vain lyhyitä reissuja (max 3 viikkoa) ja on ollut aina siinä kohtaa jo ihan kiva tulla kotiin. En ole toistaiseksi vielä kaivannut viikkojen tai kuukausien mittaisia reissuja, mutta ehkä jossain vaiheessa! Pitääpä tutustua tarkemmin blogiisi ja vanhoihin juttuihin!
Kiitos kommentista! Minä nimenomaan kaipasin oikein kunnon pitkää reissua, koska aina niiltä 2-4 viikon reissuilta kotiin tuleminen on ollut niin nihkeää. Olen aina halunnut jäädä reissuun pidemmäksi aikaa. No, ilmeisesti 8 kuukautta oli tarpeeksi pitkä reissu, koska nyt paluu ei ollut nihkeä. Vieläkään en tosin saanut kehitettyä mitään koti-ikävää. 🙂
Sinunkin blogisi vaikuttaa mielenkiintoiselta. Luinkin jo aiemmin sen postauksesi Taktshangin luostariin kiipeämisestä, mutta täytyy tutustua blogiisi tarkemmin!