Kierroksella Malesiassa: Malakan kauniit korttelit

Artikkelikuva - Malakka, Malesia

Malesiassa Malakan niemimaalla sijaitseva Malakka oli vuosia kiinnostavien matkakohteiden listallani ennen kuin tammikuussa vihdoin kävimme siellä Hemmon kanssa. Kaupunki päätyi listalleni alun perin jonkun blogipostauksen perusteella, mutta valitettavasti olen vuosien saatossa unohtanut, että tarkalleen minkä. Kaupunki näytti kuvissa kiehtovalta koristeellisine vanhoine taloineen ja kehut miellyttävästä tunnelmasta löivät bensaa liekkeihin. Tuolla voisi joskus käydä!

Mielikuvissani Malakka oli hyvin pieni paikka, jossa on erityisen nättejä rakennuksia. Sen verran pieni, että päiväretki riittäisi, mutta yötäkin voisi ehkä olla. Ennen tammikuun reissua ja reitin päättämistä tietenkin tutkimme Hemmon kanssa kaikenlaisia vaihtoehtoja ja siinä tuli sitten googlailtua myös Malakaa vähän tarkemmin. Selvisi, että kyseessä on itse asiassa vajaan puolen miljoonan asukkaan kaupunki, joten mielikuvani idyllisestä pikkukaupungista oli lukujen valossa aika vääristynyt.

20180304-Unelmatrippi-Malakka-DSC0808
20180304-Unelmatrippi-Malakka-DSC0825
Koristeellinen ovi Malakassa

Mielikuva oli syntynyt historiallista keskustaa esittelevien blogipostausten perusteella – ja siihen jatkumoon tämä omakin kirjoitukseni solahtaa. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että Malakka ei siis ole pikkukaupunki vaan sieltä löytyy upean historiallisen keskustan lisäksi modernia rakennuskantaa, vilkasta liikennettä ja isoja ostoskeskuksia, joista voi tehdä hyviä löytöjä. Me esimerkiksi löysimme pienen kävelymatkan päässä historiallisesta keskustasta sijaitsevalta Dataran Pahlawan Melaka Megamall -ostarilta edullisesti laadukkaat nahkasandaalit ja -lompakon hajonneiden tilalle.

Malakka on Malakan niemimaan vanhin kaupunki ja Malakan osavaltion pääkaupunki. Vanha kukoistava kaupankäynnin keskus kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon, kuten muuten myös George Town, jossa kävimme samalla tammikuisella matkalla.

Malakalla on pitkä historia eri valloittajien alaisuudessa: siellä ovat pitäneet jöötä niin hollantilaiset, portugalilaiset, japanilaiset kuin brititkin. Kaupungin historiallinen keskusta tunnetaan myös kiinalaiskaupunginosana, ja sitä valaisevatkin monin paikoin perinteiset kiinalaiset paperilyhdyt.

20180304-Unelmatrippi-Malakka-DSC0797
Malakan koristeellisia taloja
20180304-Unelmatrippi-Malakka-DSC0706

Malakan historiallinen keskusta on viehättävä

Vaikka Malakka on suomalaisesta näkökulmasta tarkasteltuna iso kaupunki, Malakan historiallinen keskusta on melko kompakti. Sekin on silti paikan päällä paljon isompi kuin kuvittelin.

Saavumme Malakaan Singaporesta bussilla ja kävelemme vanhaankaupunkiin bussipysäkiltä modernien rakennusten ja ostoskeskusten reunustamaa vilkasliikenteistä tietä pitkin. Historiallisessa keskustassa kadut kapenevat yksisuuntaisiksi, mutta autoja kulkee edelleen tasaiseen tahtiin ohitsemme.

Malakassa ja ilmeisesti koko Malesiassa ei ole samanlaista mopokulttuuria kuin monessa muussa paikassa Aasiassa. Hotellille rinkkojen kanssa suunnistaessamme katseeni naulautuu tietä molemmin puolin reunustaviin kauniisti laitettuihin taloihin. Miten upeita rakennuksia! En vielä tässä vaiheessa tiedä, että näitä taloja riittää Malakassa korttelitolkulla.

20180304-Unelmatrippi-Malakka-DSC0694
Kaunis kaariholvikäytävä Malakassa
Koristeltu paperilyhtyvalaisin Malakan vanhassa kaupungissa
20180304-Unelmatrippi-Malakka-DSC0709

Parin päivän aikana meille selviää, että Malakan vanhakaupunki ei ole museota tai teemapuistoa muistuttava alue vaan elävä ja vilkas paikka. Vaikka turismi on merkittävin tulonlähde kaupunkilaisille, emme tunne olevamme turistirysässä. Itse asiassa länsimaisia matkailijoita on yllättävän vähän.

Kaupoissa ei ole vain kliseistä turistikrääsää vaan vaihtelevia valikoimia esimerkiksi käsityöläistuotteita, joita jo viitsisi ostaakin. Lisäksi on hienoja gallerioita ja viihtyisiä ravintoloita. Monta kiinnostavaa paikkaa jää käymättä, koska aika ei yksinkertaisesti riitä kaiken koluamiseen.

Vilkkaudesta kertoo myös liikenne: putiikkihotellimme edusta on niin runsaasti liikennöity, että sopivaa hetkeä ylittää katu voi joutua odottamaan, vaikka katu näyttää äkkiseltään hyvin rauhalliselta ja on aika kapea ja yksisuuntainen.

20180304-Unelmatrippi-Malakka-DSC0718
20180304-Unelmatrippi-Malakka-DSC0723

Käytämme paljon aikaa historiallisen keskustan ihailuun, sillä en meinaa saada siitä tarpeekseni. Yksityiskohtien määrä on hengästyttävä ja historian ja perinteiden läsnäolo käsin kosketeltavaa.

Vierekkäin on erilaisia temppeleitä ja moskeijoita, kiinalaisia perinteisiä kauppoja ja moderneja ravintoloita ja majoituspaikkoja. Rakennuksissa on mitä upeampia koristeluja. On hienoja ovikaiverruksia, taidokkaita, värikkäitä maalauksia, kauniita kiinalaislyhtyjä, romanttisia puisia ikkunaluukkuja ja erikoisia pieniä alttareita. Rakennusten edustoilla on paikoin kaariholvikäytäviä, joiden suojissa voi vältellä paahtavaa aurinkoa ja kurkkia sisään putiikkeihin. Kiinalaisissa rohtokaupoissa myydään aivan ihmeellisiä juttuja!

Cheng Hoon Teng, Malesian vanhin toiminnassa oleva kiinalaistemppeli

Haluamme käydä tutustumassa lähemmin johonkin Malakan temppeleistä, joten suuntaamme historiallisessa keskustassa kiinalaiselle Cheng Hoon Teng -temppelille. Se on ollut pystyssä 1600-luvulta asti. Malesian vanhin toiminnassa oleva kiinalaistemppeli on saanut Unescolta tunnustuksen upeasti toteutetusta restauroinnista. Ja hieno temppeli todella onkin!

20180304-Unelmatrippi-Malakka-DSC0788
20180304-Unelmatrippi-Malakka-DSC0778
20180304-Unelmatrippi-Malakka-DSC0784
20180304-Unelmatrippi-Malakka-DSC0780
Koristeellinen paperilyhty Cheng Hoon Tengin temppelillä

Cheng Hoon Teng on buddhalaistemppeli, ja se sijaitsee Jalan Tukang Emas -kadun tuntumassa, lähellä Sri Poyatha Moorthi -hindutemppeliä ja Kampung Kling -moskeijaa. Katua kutsutaankin tämän pyhättöryppään vuoksi harmoniakaduksi. Feng shuin periaatteita noudatteleva Cheng Hoon Teng kattaa yli 4500 neliömetrin alan. Koristeellisuus on täällä ylitsepursuavaa, ei puhettakaan luterilaisesta pelkistetystä tyylistä.

Temppelissä vierailu on helppoa, sen kun astelee komeasta pääportista sisään. Pääsymaksua ei ole. Kuten kaikissa uskonnollisissa kohteissa, on kohteliasta välttää paljastavaa pukeutumista. Temppelialueella voi kierrellä kaikessa rauhassa omaan tahtiin, joten jos paikalle sattuu samaan aikaan iso turistiryhmä, voi vaihtaa suuntaa. Meillä käy temppelilläkin melko hyvä tuuri väkimäärän suhteen: tungosta ei ole.

Joenranta on suosittu illanvietto- ja kävelyalue Malakassa

Historiallisen keskustan kiertelyssä vierähtää helposti pari päivää, sillä vanhojen rakennusten reunustamia kujia ja katuja on paljon. Osa rakennuksista on rapistunut pahasti, mutta iso osa on entisöity kauniisti tai niistä on muuten pidetty huolta. Turistisin katu on Jonker Walk, jolla järjestetään viikonloppuisin yömarkkinat. Päättelemme, että mahdollisesti säästymme turistirysäfiilikseltä ainakin osin sen vuoksi, että olemme paikalla keskellä viikkoa. Se sopii meille oikein hyvin.

20180304-Unelmatrippi-Malakka-DSC0730
Paikallisten polkupyörätaksien koristelutyyli on jokseenkin rehevä.

Suosittu illanviettopaikka on joenranta, jossa sijaitsee useampi romanttinen ravintola – tai ainakin miljöö on romanttinen, jos iltaa istuu terassilla kauniisti valaistun joentörmän reunalla. Illalla on valaistuksen ansiosta kauniimpaa kuin kirkkaassa päivänvalossa, sillä joessa virtaava vesi ei vaikuta olevan puhtaimmasta päästä. Illalla sitä ei huomaa.

Osa joenrannan paikoista on auki myös päiväsaikaan, ja käymme kahvilla eräässä kuppilassa. Olut olisi siellä ollut parempi vaihtoehto, sillä kahvi on ankeaa, makeutettua Nescafeta, mutta se ei haittaa. Miellyttävän letkeä tunnelma antaa paljon anteeksi. Joenrannassa pääsee mukavasti pakoon liikennettä, sillä siellä voi kulkea vain kävellen.

20180304-Unelmatrippi-Malakka-DSC0836
Joenrannassa Malakan historiallisessa keskustassa kulkee kiva kävelyreitti.
20180304-Unelmatrippi-Malakka-DSC0843
20180304-Unelmatrippi-Malakka-DSC0876

Keskellä viikkoa joenrannassa on illalla hiljaista. Vastaan tulee vain muutamia länsimaisia lenkkeilijöitä, ja ravintoloiden terasseilla istuu joitakin ihmisiä nauttimassa herkullisen näköistä illallista. Joenrannassa on myös jonkin verran hienoa katutaidetta muraalien muodossa, minkä valitettavasti huomaamme vasta viimeisenä iltana, joten emme enää ehdi ihailemaan niitä päivänvalossa. Jambatan Pasar -sillalta katsellessa tyyni joki heijastaa rannan valoja hienosti ja mieli lepää näkyä katsellessa. Tänne voisin palata.

Miltä Malakka vaikuttaa? Onko sinulla omia kokemuksia tästä kauniista kaupungista?


Lue myös:

Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:

16 vastausta artikkeliin “Kierroksella Malesiassa: Malakan kauniit korttelit”

  1. Näyttääpä kiinnostavalta tuo maailman toisella puolella sijaitseva Malaka! Terkkuja Espanjan Malagasta :D. Ihania värejä, rappioromantiikkaa ja yksityiskohtia. Etenkin tuo Cheng Hoon Teng -temppeli näyttää hienolta.

    1. Heh, niinpä! No, myös Malaga on kiinnostava! 😀

      Rappioromanttinen kuvaa Malakaa aika hyvin. Sellainen sopiva rosoisuus viehättää itseäni erityisen paljon.

  2. Mua on myös aina kiinnostanut tämä kaupunki, mutta Malesiassa en ole Kuala Luampuria pidemmälle vielä päässyt. Niin ihanan näköistä rappioromanttista tunnelmaa, ai että! Ja tuo joenvarren reitti!

    1. Mä tykkäsin Malakasta tosi paljon. Rappioromantiikka tosiaan kuvaa paikkaa aika hyvin, joskin siellä on kyllä paljon sellaisiakin rakennuksia, jotka eivät ole puoliränsistyneen näköisiä. 🙂 Taisin vain kuvata enemmän niitä, joissa maali oli lohkeillut. 🙂

  3. Olen tainnut aikaisemmin ohimennen kuulla kyseisen paikan olemassaolosta, mutta en ole sitä jotenkin koskaan rekisteröinyt. Minua on aina kiehtonut hieman rosoiset, vanhat ja mahdollisesti autioiksi jääneet rakennukset – kuvien perusteella niitä ainakin paikalta löytyisi. Ah! Voi hyvinkin olla, että matkalista vain pitenee. ;D

    1. Hieman rosoista ja taatusti vanhaa löytyy Malakasta, ja varmasti joku autioitunutkin talo. Pääosin historiallisesta keskustasta on pidetty hyvin huolta (mutta ei kuitenkaan teemapuistomeingillä) ja se on eläväinen. Olisin viihtynyt pidempäänkin kuljeskelemassa Malakan kaduilla. 🙂

  4. Kuulostaa ihan vierailun arvoiselta! Vähän harmittaa, että vaikka oltiin Malesiassa 6 viikkoa, ei nähty muuta kuin Langkawi ja Kuala Lumpur. Mutta ens kerralla sitten! Ihan totta tuo, että Malesiasta ei löydy samanlaista mopokulttuuria kuin muualta Kaakkois-Aasiasta. Autoja sen sijaan riittää, ja ainakin Kuala Lumpurissa ne ruuhkat ovatkin sitten sen mukaisia…

    1. Aina ei voi ehtiä joka paikkaan. 🙂 Ensi kerralla sitten! Kyllä mun mielestä Malakka on käymisen arvoinen. Oltaisiin tosiaan viihdytty helposti pidempäänkin kuin pari yötä, mutta tällä kertaa näin.

      Ja joo autoja tosiaan riittää Malesiassa varsinkin KL:ssa! Yllättävän paljon myös Malakassa.

  5. Vau <3. Olen tainnut törmätä Malakaan aiemminkin, mutta silloin ohitin sen aika nopeasti. En tajunnut, että siellä olisi näin upean näköistä! Nyt Malakka pääsee ehdottomasti potentiaalisten kohteiden listalle. Kiitos tästä herätyksestä! 🙂

  6. Malakka on kiinnostava paikka, Malesia muutenkin tapetilla entistä enemmän tulevia reissuja miettiessä. Malakassa en ole vielä käynyt, sopisi tämän perusteella hyvin itselle yhdeksi kohteeksi Malesiassa. Yhdistelmäloma, kuten teilläkin, olisi itselle sopivin muoto sinne 🙂

    1. Yhdistelmäloma, kiertomatka, tai mitä nimitystä nyt haluaakaan käyttää, on varmasti toimiva vaihtoehto – omasta mielestäni oikeastaan aina myös paras. 🙂 Malakka on käymisen arvoinen paikka. Odotinkin niin olevan, mutta yllätyin silti positiivisesti.

  7. Tänään ostettiin lennot Singaporeen ja sen lisäksi myös Malesia kutsuu. Malakkaan taidetaan jäädä muutamaksi yöksi, sen verran kivalta paikka vaikuttaa. Lasten takia liikkuminen ei ole kovin tehokasta ja niille pitää antaa aikaa läträtä hotellin uima-altaassa. 🙂 Ja paljon myös lasten huvituksia näytti olevan.

    Tosi hyvä postaus, tätä tulee luettua moneen kertaan. Hyviä vinkkejä meidän tulevan reissun avuksi! En malta odottaa, että pääsen kahville (tai ehkä oluelle?) tunnelmalliseen joenrantaan…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *