Kazimierz, Schindlerin emalitehdas ja muita Krakovan vetonauloja

Wawelin linnan pihalla

Wawelin kukkulalla ei vielä ennen yhdeksää aamulla ollut paljoa porukkaa, mutta väkimäärä kasvoi nopeasti. Tutkimme esitettä Wawelin kuninkaallisen linnan ja katedraalin sisätilojen antimista ja ihastelimme päivän täydellistä säätä – ja totesimme, että linnassa sijaitsevan valtion taidemuseon muotokuvat ja krumeluurit saivat nyt jäädä välistä. Sisätiloihin ahtautuminen ei kauniissa auringonpaisteessa houkutellut pätkän vertaa. Ei, vaikka satojen vuosien ikäiset linna ja katedraali ovatkin Krakovan tunnetuimpia nähtävyyksiä ja oli varmaan kamala rikos jättää ne välistä. Ensi kerralla sitten!

Wawelin linna Wawelin linna

Kävimme kukkulalla nauttimassa terassilla kakkukahvit ja poistuimme alueelta Lohikäärmeen luolan (puolaksi Smocza Jama) kautta. Sinne laskeudutaan ylhäältä linnan pihalta, eikä takaisin voi palata samaa reittiä. Sisäänpääsy luolaan maksoi 3 zlotya eli noin 1,20 euroa. Luolan läpi kävelemisessä ei kauaa mennyt: turisteille avoinna oleva osuus on 81 metriä pitkä. Luolissa on kuitenkin aina sitä jotain, joten tämäkin visiitti oli vähintään hintansa arvoinen. Hämärä, ikivanha luola on tunnelmallinen. Luolan ulkopuolella on monissa matkamuistoissa komeileva Wawelin lohikäärmettä esittävä patsas, ja totta kai myyntikojuja, joista voi ostaa esimerkiksi lohikäärmepehmoleluja.

Wawelin linnan kahvilassa Lohikäärmeen luolan edustalla

Museorintamalla meitä kiinnosti Krakovassa eniten Oskar Schindlerin emalitehtaaseen perustettu museo. Schindler oli mies, joka pelasti yli 1000 juutalaista holokaustilta pitämällä heitä töissä tehtaassaan Krakovassa. Steven Spielbergin vuonna 1993 ensi-iltansa saanut koskettava elokuva Schindler’s List perustuu Oskar Schindlerin vaikuttavaan tarinaan. Päätimme kävellä museoon vanhastakaupungista lähes 40 asteen helteessä, joten onneksi matka ei ollut kuin noin 2,5 kilometriä pitkä. Museo oli ehdottomasti hikoilun arvoinen. Sisäänpääsy maksoi noin 5 euroa, joten kalliiksi tuokaan vierailu ei tullut.

Panssarivaunu Oskar Schindlerin emalitehdasmuseossa EmalitehdaskollaasiMikäli historia vetää yhtään puoleensa, kannattaa todellakin laittaa Fabryka Emalia Oskara Schindlera omalle todo-listalle Krakovassa. Hienosti toteutettu, koskettava, kiinnostava, informatiivinen ja ennen kaikkea ajattelemisen aihetta antava museo on paikka, jossa vierailisin mielelläni myös uudelleen. Nimestään huolimatta museo ei niinkään kerro Oskar Schindleristä henkilönä vaan juutalaisten kohtelusta natsi-Saksan aikaan.

Emalitehtaaseen perustetun museon kyljessä sijaitsee modernin taiteen museo MOCAK (Museum of Contemporary Art in Krakow), joten näppärä turre tietysti nappaa tässä kohtaa kaksi kärpästä kerralla. Meillä jäi taidemuseo väliin, koska tuli kiire särpimään olutta terassille. Niinpä myös MOCAK täytyy katsastaa sitten seuraavalla Krakovan-matkalla.

Juutalaishistoriastaan tunnettu kaupunginosa Kazimierz oli toisen maailmansodan jälkeen pitkään rappiolla, mutta sen uusi nousukausi alkoi 1990-luvulla. Nykyään boheemin Kazimierzin sanotaan olevan Krakovan trendikkäin kaupunginosa. Viihtyisiä kuppiloita siellä ainakin riittää, ja muutenkin Kazimierzissä kannattaa ehdottomasti käydä kiertelemässä – palaan aiheeseen tarkemmin toisessa postauksessa.

Kazimierzin kaduillaKrakovan gettoMleczarniaKrakovan parasta antia on minusta myös kaupungin kaunis, vanha keskusta. Krakova on Puolan suurista kaupungeista ainoa, joka selvisi toisesta maailmansodasta lähes vahingoittumattomana. Keskiaikainen keskusta on Unescon maailmanperintöluettelossa, ja sen ydin on vanhankaupungintori Rynek Główny. Torilla sijaitsevat muun muassa tunnettu maamerkki Mariankirkko ja verkahalli (Sukiennice), jossa myydään lähinnä matkamuistoja ja käsitöitä.

Rynek Główny Krakovan vanhassa kaupungissa Krakovan vanhassa kaupungissa

Ainakin heinäkuussa, jolloin me kaupungissa vierailimme, vanhakaupunki oli täynnä elämää. Siellä on ihania ja kohtuuhintaisia ravintoloita, monikielinen ja jatkuva puheensorina (vaan ei silti liikaa tungosta), kauniita ja elämää nähneitä rakennuksia sekä niitä jo mainitsemiani satumaisia hevoskärryjä.

Krakovasta ei voi olla tykkäämättä – vai voiko? Oletteko käyneet?

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail

45 vastausta artikkeliin “Kazimierz, Schindlerin emalitehdas ja muita Krakovan vetonauloja”

  1. Olen käynyt Krakovassa 2010 – aivan mahtava paikka. Huomasitteko että tuon Lohikäärmeen luolan edustalla oleva lohikäärmeen suusta tuli oikea (kaasulla toimiva) liekki?
    Itse pidin kovasti myös juutalaisten kaupunginosasta – sekä tietysti itse Krakowan vanhasta kaupungista. Puolassa ihastuin erityisesti myös zurek-keittoon sekä hyvään olueeseen. Krakovasta on myös lyhyt matka Zakopaneen, jossa kävimme kolme päivää ihailemassa Tatra-vuoriston maisemia.

  2. Finnairin suorat lennot houkuttelevat minuakin Krakovaan. Syyskuun lopulla minulla on tilaisuus pikkulomaan, ja katselin Krakovankin lentoja, mutta joko eivät osuneet aikatauluiltaan tai olivat liian kalliita, en enää muista, joten päädyin muualle. Olen kuullut kaupungista pellkiä kehuja, eikä sinun postauksesikaan todellakaan vähentänyt halua tuonne KIN vielä joskus mennä. Pannaan listalle, kaikkien must-kohteiden jatkoksi.

  3. En huomannut mitään liekkiä! Saattoihan se siellä olla. Tai sitten kaasu oli loppu. 😀

    Zurek-keittoa ei tullutkaan testattua, pitääpä muistaa ensi kerralla. Olutta sen sijaan tuli maisteltua ja se oli tosiaan hyvää. Olen ehdottomasti menossa Krakovaan joskus uudelleen. Kuten sanoit: aivan mahtava paikka.

  4. Me saimme Finskin lennot naurettavan edullisesti, koska "ostimme" ne pisteillä. Vanhentuvat lentopisteet olivat yksi syy, miksi valitsimme juuri Krakovan, mutta eipä tosiaankaan ollut huono valinta. Suosittelen ehdottomasti lisäämään Krakovan must-kohteiden pitkälle listalle. 🙂 Kaiken muun hyvän lisäksi kaupungista löytyy aivan ihania, hyviä ravintoloita ja hienoja jazzbaareja. Loistava kohde kaikkiaan.

  5. Krakova on jäänyt vähän sellaiseksi aukoksi sivistyksessä. Pitäisi ehdottomasti käydä, mutta haluaisin yhdistää siihen kiertelyä autolla muuallakin Puolassa. Siksi tuo reissu on edelleen tekemättä.

  6. Krakova on vielä itselläni näkemättä. Samoin koko Puola on vielä ihan tuntematon, mutta bucket listalla kyllä. Pari vuotta sitten meillä oli varattu lennot jo Krakovaan, mutta sitten Norski joutu peruu ne. Mentiinki sit Islantiin, joka ei ollut laisinkaan huono vaihtoehto. Krakovaan on kyllä päästävä!

  7. Euroopassa on aika helppoa piipahtaa eri kaupungeissa eli voit onneksi palata Krakovaan halutessasi katselemaan paikkoja tarkemmin, jos jokin jäi kaivelemaan. 🙂 Ei sillä, että ajanvietossa uima-altaalla olisi helteisellä säällä yhtään mitään vikaa – päinvastoin! Ja ainahan on hienoa, jos pääsee paikallisten kotiin. Meidänkin reissumme aikaan oli todella kuuma, tosin iltaisin oli sentään vähän viileämpää. Krakovasta jäi tosi hyvä fiilis. Kyllä sinne palaisi mielellään takaisin.

  8. Kyllä Krakova on minun mielestäni parempi kohde kuin Varsova, vaikka sekin on minusta viihtyisä paikka ja näkemisen arvoinen. Kävimme Varsovassa vuoden 2012 Euroopan-rundillamme (linkki vie vanhaan blogiini). Ajoimme tuolloin Via Balticaa ja oli tarkoitus käydä myös Krakovassa, mutta tuli vähän kiire, joten jätimme sen toiseen kertaan – se kerta oli nyt sitten tänä kesänä. Mekin kävimme Auschwitzissä ja Birkenaussa tämän Krakovan-matkamme yhteydessä. Kirjoittelen siitä keikasta oman postauksensa.

  9. Suosittelen käymään! Jos ei halua viettää koko aikaa Krakovassa, niin sieltä kannattaa kuulemma tehdä retki Wieliczkan suolakaivokselle – me emme sinne ehtineet, mutta moni on kehunut ja kiinnostaisi käydä. Ja tietysti kaupungista on helppo käydä vierailulla Auschwitzissä. Tai sitten voisi tosiaan samalla reissata muuallakin Puolassa, mutta siinä taitaa olla juuri tuo ongelma, että sitten reissun tekeminen venyy ja venyy. Lyhyt kaupunkiloma Krakovassa on kuitenkin helpompi toteuttaa kun pidempi matka eri puolilla Puolaa.

  10. No varmasti Islanti ei ollut ollenkaan huono vaihtoehto! Ikävää silti, että jouduitte tuolla tavalla vaihtamaan kohdetta. Krakova on kiva paikka. 🙂

  11. Joo, olen kyllä iloinen, että valitsimme kohteeksi Krakovan. Kaupunki yllätti positiivisesti, vaikka en minä mitään huonoa kokemusta tietty odottanutkaan. Kaunis paikka ja paljon nähtävää. Todo-lista sen kuin pitenee itse kullakin. 🙂

  12. Krakova on yksi mun lempikaupungeista Euroopassa. ♥

    Kävin itse siellä ollessa Auschwitzissä, ja se kamaluus kummittelee välillä vieläkin unissa. Se jätti lähtemättömän jälken sieluun. Jotkut asiat ovat niin käsitämättömän kamalia, että niitä ymmärtää vielä vähemmän sen jälkeen kun on nähnyt paikan.

    Schindlerin museosta en ollut kuullutkaan, ehkäpä se ensi kerralla kun päädytään taas Krakovaan.

  13. Uhh uhh. En tiedä miten olisin itse kokenut tuon Schindlerin tehtaan. Auschwitziin en usko voivani edes mennä – niin herkkä olen tuon ajanjakson tapahtumien suhteen. Edes liki 10 reissun aikana Israelissa en ole Yad Vashemiinkaan saanut itseäni menemään…

  14. Voi, Schindlerin lista on jaanyt kokonaan nakematta vaikka pitaisihan se katsoa! Kiitos muistutuksesta 🙂 Krakovassa en ole koskaan kaynyt, mutta nayttaa ja kuulostaa mielenkiintoiselta kaupungilta!

  15. Ah, Krakova ensirakkauteni Puolassa. Se on vain niin uskomaton kaupunki. Ja sekä Lohikäärmeen luola että Schindler-museo ovat hienoja nähtävyyksiä. Olen tehnyt niistä omat postauksetkin…

    Ja tosiaan, sun on palattava ja mentävä sinne linnaan sisälle. Se on näkemisen arvoinen, vaikka onkin Krakovan pahimpia turistirysiä.

  16. Ehkä juuri tuosta syystä noissa auschwitzeissa eli kamalissa paikoissa ympäri maailman on hyvä käydä ja on hyvä, että noita museoita ylläpidetään: paikan päällä tapahtumat tulevat eri tavalla iholle kuin historiankirjoja lukemalla. Jotenkin niinhän sitä sanotaan, että hän joka ei käsitä historiaa on tuomittu toistamaan sitä. Kun käsittämättömiä kamaluuksia katsoo läheltä, konkretisoituu vielä selvemmin se, että vastaavia asioita ei koskaan enää pidä päästää tapahtumaan. (Meni vähän synkäksi, mutta näin minä näen asian.)

    Schindlerin museo on tosi mielenkiintoinen, suosittelen käymään!

  17. Ymmärrän näkökantasi. Minusta historiaa on hyvä katsoa silmiin. Siinä ymmärtää, mihin kaikkeen ihminen pystyy (hyvässä ja pahassa) ja kuinka nopeasti tilanteet voivat edetä.

  18. Jep, se on hyvä elokuva. En ole itsekään katsonut sitä vuosiin, mutta jäi aikanaan hyvin mieleen.

    Krakova voi tosiaan yllättää positiivisesti – niin kävi ainakin meille!

  19. Olenkin käynyt lukemassa nuo postauksesi. Krakova on tosiaan hyvin puoleensavetävä paikka, ja aivan taatusti haluan käydä siellä uudelleen. Kaupunki kun on vielä edullinenkin, niin matkan voi toteuttaa aika helposti.

    Linna on seuraavan visiitin todo-listalla!

  20. Mukava vaihteeksi lukea tällaisia paljon vinkkejä kasaavia yleispostauksia jostain paikasta, kun matkablogien nykytrendinä tuntuu olevan enemmänkin sellainen yksi vinkki per postaus meininki. Krakova, ja koko Puola, on minulla vielä näkemättä, mutta kyllähän se kaupunki houkuttaisi 🙂

  21. Kiitos – kiva, että pidit tästä postauksesta. 🙂 Krakova on kiva paikka. Itse aion palata joskus, kun jäi vielä nähtävää ja nautittavaa uuteen reissuun tai miksei useampaankin.

  22. Krakovassa en ole vielä käynyt, mutta Auschwitzissä haluaisin ehdottomasti vierailla. Matkakumppanini ei, meillä on sen asian suhteen pieni konflikti. Ihastuin kyllä Puolaan, vietimme siellä muutaman päivän pari vuotta sitten. Mutta kuten heti sun jutun alussa tuli ilmi, joka paikkaa ei tarvi eikä kannata nähdä ekalla reissulla, se antaa hyvän syyn palata uudestaan! 🙂

  23. Ehkä voitte mennä Krakovaan, ja sinä voit tehdä sieltä päiväretken Auschwitziin ja matkakumppani mennä sinä päivänä Krakovassa johonkin kivaan paikkaan, joka häntä kiinnostaa? 🙂

    Mun mielestä ei tosiaan kannata yrittää ahnehtia "kaikkea" kerralla – kaikkea lainausmerkeissä, koska eihän ikinä voi nähdä oikeasti kaikkea jossain alle viikon matkalla. Ei kannata edes yrittää vaan ennemmin ottaa tärppejä ja jättää jotain seuraavallekin kerralle. Tietty siinä voi käydä niin, että sitä seuraavaa kertaa ei koskaan tule, mutta tuskinpa siihenkään nyt maailma kaatuu. Kyllä meillä aina on päivät täynnä ohjelmaa, mutta pää kolmantena jalkana en todellakaan jaksa paikasta toiseen juosta ja yrittää ahnehtia jokaista nähtävyyttä. 🙂

  24. Varsova on sekin kaunis. Ehkä yhdyn kuitenkin monen muun mielipiteeseen siitä, että Krakovassa on enemmän nähtävää kuin Varsovassa, vaikka ei Varsovassa tosiaan vikaa ole siinäkään. Muuallakin Puolassa olisi tosiaan kiva käydä.

  25. Mä oon käynyt vaan pari kertaa Gdanskissa. Olisi kiva käydä myös tuolla Krakovassa ja Varsovassa tietenkin 🙂 Lennot Gdanskiin saa Wizz Airilta niin hullun halvalla (kahtena kertana kympillä), että ei ole sitten tullut lähettyä tutustumaan muihin kaupunkeihin. Keskitysleireillä haluaisin käydä.

  26. Hei kiitos vinkistä – Gdansk saattaakin olla sitten mun seuraava kohde Puolassa! Maahan olisi kiva tutustua enemmänkin.

  27. Krakovaan pitää kyllä joskus päästä. Ai että kun on niin paljon vielä Euroopassa ihania paikkoja, joissa haluan käydä. Ja ehdottomasti haluan sitten nähdä sen Schindlerin tehtaan!

  28. Tuttuja paikkoja, tuli nuo käytyä nykytaiteen museota lukuun ottamatta reilu vuosi sitten. Hieno paikka kaiken kaiawiaan tuo Krakova. Suosittelen sieltä myös Nowa Hutaa, joka on kommunistinen mallikaupunki. Nykyäänhän se kuuluu jo Krakovaan. Ajattelin mennä Krakovaan muuten uudestaan, viihdyin siellä erittäin hyvin ja olisi vielä tarjolla paljon nähtävää ja mitä ei ehtinyt muutaman päivän lomalla katsastamaan. Tosiaan Finskin pisteillä edullinen vaihtoehto!

  29. Joo, nähtävyyksiä löytyy ja toisaalta Krakova on kiva kaupunkin ihan vain kiertelyyn ja oleskeluun, vaikkei mitään varsinaisia nähtävyyksiä kiertäisikään. Vanhakaupunki on tietysti nähtävyys itsessään.

  30. Ei ole tullut käytyä Krakovassa koskaan, mutta viime aikoina olen alkanut miettiä, että voisi käydä siellä :). Minulta on Eurooppa suurimmaksi osaksi reissaamatta, ja viime aikoina olen alkanut kiinnostumaan siitä(kin) enemmän. Suorat lennotkin ovat kyllä plussaa.

  31. Kannattaa kierrellä Euroopassa – meillä on niin hienoja paikkoja täällä, että oksat pois. Mulla on aika paljonkin kokemusta, kun on tullut tehtyä useampi road trip Euroopassa, mutta aina löytyy jotain uutta ja hienoa. Itä-Euroopassa en ole kierrellyt niin paljoa, joten siellä varsinkin riittäisi koluttavaa. Ja joo, suorat lennot Krakovaan ovat kyllä ehdoton plussa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.