Kaunis Kotor – mitä siellä voi tehdä?

Artikkelikuva - Bay of Kotor, Kotorinlahti

Ajomatka Albaniasta Montenegroon sujui seesteisemmissä merkeissä kuin aiemmat etapit Albanian liikenteessä. Reitti kiemurteli mereltä kohoavassa rinteessä ja kaunistui sitä mukaa kun lähestyimme idyllistä Kotoria. Ohitimme suositun Budvan rantakaupungin ja pian olimmekin pysähdyksistä huolimatta perillä Kotorissa aiemmin kuin olimme laskeneet. Sitten olikin aika tutkia, mitä tekemistä Kotorista löytyy.

20170914-Unelmatrippi-Kotor-DSC0659

Kotorin kaupunkiin päästyämme sykyilimme ohi vilkkaiden vihannesmarkkinoiden, näimme epätietoisina hyörivät turistit vanhankaupungin porteilla ja hätkähdimme valtavaa risteilyalusta, joka oli navigoinut tiensä Kotorinlahden halki sen perimmäiseen pieneen koloon, Kotorin satamaan. Sinne oli löytänyt tiensä myös useampi kertakaikkisen upea huvijahti, jollaisista tavallinen pulliainen voi vain haaveilla.

20170914-Unelmatrippi-Kotor-150016

Suunnistimme kohti majapaikkaamme ja meillä kävi munkki: kurvasimme täysin sattumalta parkkiin juuri oikeaan pihaan ja vielä oikeaan parkkiruutuunkin. Tarkoituksena oli vain pysähtyä hetkeksi katsomaan karttaa tarkemmin, mutta parkkipaikka osoittautui varaamamme majapaikan omistamaksi, joten auto saikin jäädä niille sijoilleen. Aurinko porotti ja hiki valui, kun kannoimme rojumme sisälle.

Majoituimme Apartmani Kovačevićin huoneistossa hieman vanhankaupungin ulkopuolella (64 €/yö). Asunto oli muuten erinomainen, mutta kylpyhuoneen viemäri kärysi karmealta. Se ei onneksi lopulta ollut järin suuri ongelma, sillä eihän siellä kylpyhuoneessa kovin paljoa aikaa tule vietettyä.

Majoituksen sijainti oli hyvä, sillä lähettyvillä oli muutama pikkukauppa elintarvikkeiden hankkimista varten, uimapaikka ja pari ravintolaa. Vanhaankaupunkiin oli lyhyt ja myös kohtalaisen nätti kävelymatka rantakatua pitkin. Mukava kämpän omistaja tarjoili tervetuliaisiksi itse tekemäänsä viiniä ja kaupitteli ylihintaista risteilyä Kotorinlahdella hänen veneensä kyydissä.

20170914-Unelmatrippi-Kotor-DSC0637

Nälkä kurni ajomatkan jäljiltä, joten lähdimme heti syömään lounasta rantakadun varrelle. Sieltä käsin Kotorinlahdelle aukeava maisema toi mieleeni aiemmilta matkoilta tuttuja maisemia Garda-, Iseo- ja Comojärvien rannoilta Pohjois-Italiasta. Muistelen tosin, että Italiassa vesi oli ihanan kirkasta, kun taas Kotorinlahdella rannassa näkyi häiritsevän paljon limaista, vihreää levää ja roskia. Myöhemmin oleskelumme aikana huomasimme, että niitä onneksi yritettiin siivota. Olisikin sääli antaa niin kauniin maiseman muuttua pysyvästi sotkuiseksi. Uimaan limainen rantavesi ei kuitenkaan varsinaisesti houkutellut.

Tekemistä Kotorissa

Kotoria sanotaan Adrianmeren helmeksi eikä käy kiistäminen, että kaupunki on tosiaan viehättävä. Kotor ei ole järin suuri, mutta kauniiden yksityiskohtien silmäilyyn, kahviloissa ja ravintoloissa istuskeluun ja huvijahtien ihmettelyyn saa silti kulutettua mukavasti aikaa. Vaikka Kotor on rantakaupunki, se ei kuitenkaan ole varsinainen rantalomakohde – siihen tarkoitukseen läheinen Budva, joka on myös suosittu matkakohde Montenegrossa, sopii paljon paremmin.

Kuten olen aiemminkin maininnut, emme Hemmon kanssa ole rannalla makaavia tyyppejä ja varsinkaan minä en jaksa olla kauaa aloillani. Koira ei pääse karvoistaan edes Kotorissa, joten emme me sielläkään lojahtaneet rantakivikolle makoilemaan, vaikka se olisikin ollut harvinaisen helppoa majapaikastamme käsin. Päivämme kuluivat Kotoriin ja sen lähiseutuihin tutustuessa, ja kokosin siltä pohjalta muutamia ohjelmavinkkejä Kotoriin päivien täytteeksi.

20170914-Unelmatrippi-Kotor-DSC0629
Sveti Stefan -saari Budvan lähellä houkutteli nappaamaan valokuvan.

Tutustu Kotorin vanhaankaupunkiin

Kotoriin tutustuminen kannattaa tietenkin aloittaa vanhastakaupungista, sillä tämä Montenegron kuuluisin nähtävyys on ilman muuta näkemisen arvoinen. Suosiolla on valitettavasti myös kääntöpuolensa. Vanhakaupunki on Unescon maailmanperintökohde, mutta sen Unesco-status on ollut liipaisimella koko 2000-luvun. Rajoittamattomien, risteilyalusten tuomien turistimassojen sekä rakentamisen pelätään pilaavan alueen. Lahti on osin todella kapea, ja kesäisin jatkuvalla syötöllä Kotorin satamaan tuuttaavilla suurilla laivoilla on kielteisiä ympäristövaikutuksia ainakin ilmanlaatuun.

Onkin siis tavallaan kieroutunutta kehottaa tutustumaan vanhaankaupunkiin, joka kärsii jo valmiiksi liiallisesta turismista. Teen sen silti, koska jos nyt Kotoriin matkustaa, niin vanhaakaupunkia ei yksinkertaisesti kannata jättää väliin – se on niin kaunis ja keskeinen paikka. Miettisin silti kahdesti ennen kuin menisin sinne jättimäisen risteilyaluksen kyydissä, kun muitakin vaihtoehtoja on.

Pohtisin myös matkustusajankohtaa: ehkä matkan voisi ajoittaa edes hieman pahimman turistisesongin ulkopuolelle? Yksittäisten ihmisten vaikutukset matkailijapiikkeihin ovat toki vähäiset, mutta joki muodostuu pienistä puroista ja niin edelleen. Esimerkiksi kesäkuun puolivälissä, jolloin me olimme Kotorissa, on paljon väljempää kuin myöhemmin kesällä, kertoivat paikalliset meille.

Tori Kotorin vanhassakaupungissa
20170914-Unelmatrippi-Kotor-DSC0657
20170914-Unelmatrippi-Kotor-DSC0656
Kapea katu Kotorin vanhassakaupungissa
20170914-Unelmatrippi-Kotor-DSC0663
Kotorin vanhakaupunki
20170914-Unelmatrippi-Kotor-DSC0713

Kapua Kotorin yläpuolella olevalle linnoitukselle

Vanhaankaupunkiin saa lintuperspektiiviä kapuamalla Kotorin yläpuolella olevalle linnoitukselle, joka tunnetaan nimellä St. John’s Castle. Portaita on reilusti yli tuhat, joten jos kaipaat lomaltasi pientä kuntoilua, tässä on oivallinen aktiviteetti. Vierailu maksaa vain pari euroa. Jos haluat nähdä, miltä linnoitukselle kiipeäminen näyttää, siitä löytyy video Reissuesan blogista. 

Lähde veneilemään Kotorinlahdelle

Pieni veneily on mukavaa ajanvietettä ja säästää kävelemisestä ryytyneitä jalkoja. Kotorinlahdella liikennöi ainakin muutaman eri firman matkailijoille tarkoitettuja veneitä, joiden kyydissä pääsee kiertelemään lahtea muutaman tunnin ajaksi. Paatteja löytyy satamasta ja me nappasimme sieltä yhden tällaisen venereissun lennossa. Risteily kesti 2,5 tuntia ja maksoi 15 euroa per henkilö. Risteilyn parasta antia oli päästä veneilemään lahdelle, eivät niinkään pari tehtyä pysähdystä, mutta oli tietysti kiva päästä myös piipahtamaan maissa.

20170914-Unelmatrippi-Kotor-DSC0691
20170914-Unelmatrippi-Kotor-DSC0674
20170914-Unelmatrippi-Kotor-DSC0680

Veneemme pysähtyi ensin Our Lady of the Rocks -nimisellä pikkusaarella Perastin kaupungin edustalla ja sen jälkeen Perastissa. Our Lady of the Rocks -saaren nähtävyys on kauniin turkoosilla katolla varustettu pieni kirkko, jonka yhteydessä on museo. Meidän venereissullamme ripotteli hieman vettä, joten kuvasaldo jäi vähän heikoksi, mutta nättiä oli.

Pysähdys Perastissa oli sen verran nopea, että siinä ei juuri muuta ehtinyt kuin napata kioskilta jäätelöt ja käpötellä vähän aikaa sataman lähellä olevilla kujilla. Useampi muu matkailija näyttikin käyttävän ajan drinkistä nautiskeluun joillakin sataman terasseista, mikä oli mielestäni ihan hyvä idea.

Kirkko Lady of the Rocks -saarella

Maistele montenegrolaisia viinejä

Me halusimme reissullamme kokeilla paikallisia viinejä, joten etsimme vanhastakaupungista siihen soveltuvan viinibaarin. Old Winery järjestää pieniä maistajaisia omissa tiloissaan, mutta on mahdollista varata heidän kauttaan myös viiniretki. Me teimme juuri niin ja kokemus oli sekä hieno että erikoinen.

Voin suositella viinikierrosta, jos viinien maistelu, opastettu yksityiskierros ja huikeiden maisemien ihailu kiinnostavat. Voit lukea meidän tekemästämme viinikierroksesta tarkemmin postauksesta Viinimaistelukierros Montenegrossa.

Viinikaupan kyltti Kotorissa

Kurvaile serpentiinitietä upeisiin maisemiin ja tutustu lähiseutuihin

Yksi ihan ehdoton kokemus Kotorissa on 25 neulansilmämutkaa sisältävä serpentiinitie Kotorista Lovćenin kansallispuistoon ja kohti Cetinjeä, Montenegron vanhaa pääkaupunkia. Kansallispuistossa voi vierailla vuoren huipulla sijaitsevassa Petar II Petrović-Njegošin mausoleumissa ja ihailla sieltä avautuvia maisemia.

Voit lukea reitistä tarkemmin postauksesta Autolla Euroopassa: serpentiinitiellä Kotorin yllä. Myös Lähtöportti-blogista löytyy juttu aiheesta. Reitin voi ajaa itse vaikka vuokra-autolla, kuten me teimme, tai varata bussiretken sitä varten.

20170914-Unelmatrippi-Kotor-DSC0719

Kotorista on helppo käväistä autolla Budvassa, jossa niin ikään on vanhakaupunki ja lisäksi hienoa rantaa ja shoppailumahdollisuuksia. Herceg Novin kaupunki lähellä Kroatian rajaa on myös yksi mahdollinen vierailukohde, mikäli vanhatkaupungit todella kiinnostavat. Budvaan pääsee Kotorista noin puolessa tunnissa, Herceg Noviin on noin tunnin matka (toki liikenteestä riippuen). Budvasta vielä eteenpäin kohti Albaniaa sijaitsee satamakaupunki Bar, jonka tuntumassa voi Budvan tapaan viettää rantalomaa – ja tottahan toki myös tämän kaupungin nähtävyyksiin lukeutuu vanhakaupunki.

Luonnonystäville kiinnostava vierailukohde on Skutarijärvi (tunnetaan myös nimellä Skadar) ja sen kansallispuisto Montenegron ja Albanian rajalla. Järvellä voi veneillä (lähtöjä on ainakin Virpazarin kaupungista), bongailla lintuja, kalastaa, patikoida, pyöräillä, meloa ja tietysti myös uida.

Kiinnostaisiko sinua matkustaa Montenegroon tai oletko jo käynyt Kotorissa tai Budvassa? Mitä tykkäsit?


Lue kaikki kolmen viikon mittaiseen Balkanin-matkaamme liittyvät jutut:

Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:

5 vastausta artikkeliin “Kaunis Kotor – mitä siellä voi tehdä?”

  1. Itsekin reissailin samoilla suunnilla viime kuussa. Kotor oli meille positiivinen yllätys, sillä se ei ollut niin paha turistirysä, mitä oltiin pelätty. Meillä taisi käydä tuuri, sillä jäätäviä risteilyaluksia ei toisena päivänä ollut yhtään ja seuraavana se juuri saapui kun me jatkettiin matkaa Albaniaan.

    Toi on kyllä ihan must toi linnoitukselle kapuaminen – kaikkien niiden 1350 rappusen arvoinen.

    Budva ei sykähdyttänyt meitä ollenkaan, ajettiin sinne rantapäivä mielessä mutta käveltiin rannalle ja juostiin suurinpiirtein takaisin autoon. Aivan totaalinen turistirysä koko ranta. Tuo Stefi Stevan oli paljon sympaattisempi vaikka sielläkin oli porukkaa aika kivasti.

    1. Kotorin matkailijamäärät vaihtelevat juuri risteilyalusten takia valtavasti, sama juttu muuten Dubrovnikissa. Kun laivoja rantautuu kerralla pari, vanhakaupunki on ihan täyteen ammuttu, mutta muuten se ei ole omasta mielestäni niin paha. Kesäkuun alussa oli mun mielestä loppupeleissä aika väljää, vaikka ei missään nimessä silloinkaan siis tyhjää. Mutta mahtui kuitenkin kävelemään ja ravintoloissa oli hyvin tilaa eikä teillä ollut jäätäviä ruuhkia.

      Budvasta jäi mullekin pahat turistirysävibat, kun käväistiin siellä, mutta toisaalta moni tykkää siitä paikasta. Itse kun en ole yhtään rantalomaihmisiä niin luulen, että se on se suurin ongelma minun ja Budvan välillä. 🙂

  2. Samoja polkuja ollaan taas tallattu 😀 Kiitos linkkauksesta! Täytyi nyt tarkistaa tuon teidän kämpän sijainti, samalla suunnalla, mutta me oltiin vielä reilut puoli kilometriä kauempana keskustasta. Meidänkin isäntä tarjosi kotitekoista viiniä ja risteilyä veneellään, mutta me myös ostettiin risteily, kun se ei meidän tapauksessa tuntunut isommalle porukalle liian kalliilta. Mäkin kritisoin isojen risteilyalusten tuloa Kotoriin, tuo paikka on monin tavoin poikkeuksellisen hankala suurille ihmismassoille. Huhtikuu oli hyvä aika käydä, vesikään ei ollut vielä limaista. Paikalliset suositteli erityisesti syksyä, jolloin ruuhka hälvenee, mutta meri on lämmin.

    1. Joo, samat on kohteet! 😀

      Muistan, että oli puhetta siitä teidän kämpästä – napattiin sen keskustelun perusteella oma majoitus samalta suunnalta, mutta saatiin vielä vähän lähempää. Sieltä pääsi tosi kivasti liikkumaan kävellen.

      Syksy olisi varmasti paras aika matkustaa Kotoriin, kuten Välimerelle omasta mielestäni oikeastaan muutenkin. Keväällä on toki lämpimät ilmat, mutta vesi ei ole vielä ehtinyt lämmetä. Syksy on siksi parempi, mutta jos ei aio uida niin eihän sillä tietty sitten ole niin väliä. Sitä vihreää lillinkiä näkyi tuolloin kesäkuussa aivan rannassa, mutta ei onneksi enää kauempana. En tiedä miten sitten syksymmällä.

    2. Viikon matka alkaa olla kohta taputeltuna ja ylihuomenna suuntaamne kotosuomeen. Olemme majoittuneet Huma Kototbay hotellissa. Hotellilla oma yksityinen ranta ja uima-altaat. Kotor mielestäni kiva pieni paikka kauniilla maisemilla..roskat myös häiritsivät. Irtokissoja oli paljon liikkeellä. Itse kävimme autolla Durmotorin kansallispuistossa kiertämässä Black Lake ja ajoimme vielä katsomaan Tara kanjonia. Koskiseikkaululle emme enää tuona päivänä ehtineet.
      Skadajärvelläkin käytiin sekä pääkaupungin lähellä olevat Montenegron ”Niagara” putoukset katsomassa..Barissa myös oli ihana pieni vesiputous korkealla vuoristossa.
      Kävimme rannalla paluumatkalla, en muista rannan nimeä, mutta oli hiukan ennen Sveni Stefania. Ranta oli kaunis ja vesi kirkasta, eikä liikaa ihmisiä..
      Budvasta riitti ajaa autolla ohi siitä kaaoksesta, liian hektisen oloinen paikka.
      Jep kyllähän kohdetta voi suositella ja löytyy varmasti jokaiselle jotakin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *