Kanavien Treviso, vaihtoehto Venetsialle

Artikkelikuva - Treviso

Kesäinen automatka Euroopassa vei meidät Adrianmeren puolella lähellä Venetsiaa sijaitsevaan Trevisoon. Kaupunkia kuvaillaan Venetsian kaltaiseksi – mutta ilman ruuhkia. Venetsian suoraksi korvaajaksi kaupungista ei sentään ole, sillä Trevisolla on ihan oma luonteensa ja ulkoasunsa. Venetsian jo nähneelle ja/tai ruuhkia viimeiseen asti vieroksuvalle kaunis Treviso sen sijaan on hyvä vaihtoehto.

Meidän vierailumme Trevisossa oli valitettavan lyhyt, sillä olimme perillä vasta illansuussa ja viivyimme vain yhden yön. Piipahduksen lyhyys jäi harmittamaan sen vuoksi, että Treviso osoittautui heti ensimmäisten askelten myötä erittäin kauniiksi kaupungiksi. Kapeat kanavat, historialliset rakennukset ja holvikaarikatokset tekevät Trevisosta hyvin viehättävän.

Kanava Trevisossa

Trevison vanha keskusta on kaunis jo portilta alkaen

Treviso on samannimisen maakunnan pääkaupunki, jossa on noin 85 000 asukasta. Ajelimme sinne viehättävältä Langhen viinialueelta toiselta puolelta Pohjois-Italiaa, minkä vuoksi matkassa vierähti monta puuduttavaa tuntia. Olimme perillä illansuussa, ja lyhyen autolla nautitun iltapalan jälkeen lähdimme tutustumaan kaupunkiin kävellen. Retkeilyautomme jätimme parkkiin ilmaiseen matkaparkkiin (Stopover Camping Area, Via Castello d’Amore), jossa sattui olemaan juuri sopivasti yksi vapaa paikka jäljellä.

Käppäilimme vanhaan keskustaan kanavan vartta Porta San Tomaso -portin kautta. Kanavassa uiskenteli meille sillä hetkellä tuntemattomia eläimiä, joiden touhuja seurasimme hetken kanavan reunalta. Eläimet paljastuivat asiaa myöhemmin tutkittuamme rämemajaviksi (nutria). Niitä oli Trevison kanavissa runsain määrin.

Porta San Tomaso
Porta San Tomaso

San Tomason portin nähdessäni aloin innostua, sillä kiviportin koristeellinen ulkoasu on kaunis ja toi minulle mieleen Rooman. Lupaavaa, ajattelin. Jos jo portilla on näin nättiä, puheet Trevison kauneudesta eivät voi olla täysin tuulesta temmattuja.

Kanavat ja holvikaaret tekevät Trevisosta valloittavan

Sisempänä vanhassa keskustassa odotukset lunastettiin. Kaupungin sopivalla tavalla rähjäiset talot ja niiden välissä risteilevät samean veden täyttämät kanavat toivat toden totta hieman mieleen Venetsian, jossa olemme aiemmilla reissuilla käyneet kahdesti. Myös Ranskassa sijaitsevassa upeassa Annecyssä on paljon samaa näköä kuin Trevisossa.

Hemmo kävelemässä sillalla Trevisossa
Kanava ja taloja sen varrella Trevisossa
Terassipöytiä holvikaarikatoksen alla
Katu, jota reunustavat holvikaarikatokset

Venetsian rasittava turistitungos loisti poissaolollaan. Saimme kävellä Trevison kaduilla kaikessa rauhassa. Jopa pääaukio Piazza dei Signorilla oli hiljaista, mihin vaikutti varmasti sekin, että oli keskiviikkoilta ja olimme paikalla ennen turistikauden alkua, kesäkuun alussa. Nautiskelimme ympäröivästä kauneudesta ja kenkien kopinasta kivetyillä kaduilla.

Pastellivärein maalattujen talojen maali lohkeili ja pienten siltojen kaiteita koristivat kukkaistutukset. Romanttisempaa näkyä saa melkeinpä hakea. Sellainen kuitenkin tuli illan pimeydessä, kun kauniiden talojen keskellä virtaavassa kanavassa uiskenteli ylväs, puhtaanvalkoinen joutsen.

Aukio Trevisossa
Aukio Trevisossa
Chiesa di San Martino Urbano
Arkeologisten kaivausten esiin tuomaa mosaiikkia

Näimme kävelykierroksella joitakin palatseja, joita löytyy Trevisosta useita, ja kiinnostavalta vaikuttavia museoita. Tuntui, että Trevisossa riittäisi nähtävää pidemmällekin reissulle. Näimme ohimennen myös muun muassa vanhan vesimyllyn sekä 1970-luvulla valmistuneen, pyöreän Chiesa di San Martino Urbanon kirkon. Se rakennettiin sota-ajan pommituksissa tuhoutuneen kirkon tilalle. Lisäksi bongasimme 1960-luvun lopulla esiin kaivetun varhaiskristillisen kappelin mosaiikkijäännökset, joihin törmäsimme sattumalta syrjäisellä kujalla.

Trevison ravintolatarjonnan sanotaan olevan erinomainen, ja monet ravintolat näyttivätkin erittäin houkuttelevilta. Haaveilin illallisesta romanttiselta vaikuttavassa Ristorante Odeon Alla Colonnassa, jonka holvikaarien alla oleva terassi näytti viihtyisältä. Tällä kertaa emme kuitenkaan sinne menneet, sillä iltapala tuli jo nautittua autolla ennen kävelykierrokselle lähtöä.

Ristorante Odeon Alla Colonna
Kävelysilta Trevisossa
Joki iltahämärässä

Kuljeskelimme kanavien varsilla, kauniilla aukioilla, kapeilla kaduilla ja vähän väliä katosten alla. Trevisossa on runsaasti holvikaarin koristeltuja kävelykatoksia, joten kaupungissa voi taatusti sadekelilläkin pysyä aika hyvin kuivana. Kätevää ja kaunista!

Trevison rauhallisuus ja kauneus jättivät lyhyen vierailun pohjalta niin hyvän vaikutelman, että kaupunkiin täytyy palata vielä joskus takaisin.

Miten Trevisoon pääsee?

Me matkustimme Trevisoon omalla retkeilyautolla Suomesta, sillä vierailimme kaupungissa osana kuukauden mittaista automatkaa Euroopassa. Käyttämämme matkaparkki (Stopover Camping Area, Via Castello d’Amore) oli lyhyen kävelymatkan päässä vanhasta keskustasta ja täysin ilmainen. Myös auton vesien täyttäminen ja tyhjentäminen oli maksutonta.

Autoja Stopover Camping Arealla Trevisossa

Trevisoon pääsee toki myös junalla, bussilla ja lentäen. Junamatka esimerkiksi Milanosta vaatii vähintään yhden vaihdon ja kestää noin kolme tuntia. Myös bussimatkalla Milanosta Trevisoon on vähintään yksi vaihto ja matka kestää vähintään neljä tuntia.

Suoria lentoja Trevison kentälle ei ole Suomesta ainakaan ympäri vuoden, mutta Venetsiaan pääsee aika hyvin suorillakin lennoilla. Venetsian kentältä on Trevisoon noin 30 kilometriä ja matka julkisilla kestää noin tunnin.

Patsas Trevisossa

Kävimme Trevisossa osana automatkaa Euroopassa. Koko matkareitin kuvauksen löydät postauksesta Reitti automatkalle: Saksa, Ranska, Italia, Slovenia, Itävalta ja Tšekki.


Lue myös:

Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:

6 vastausta artikkeliin “Kanavien Treviso, vaihtoehto Venetsialle”

  1. Näyttääpä tosiaan varsin viehkeältä paikalta, tämä pitääkin laittaa listalle ja käydä tutustumassa kesällä, jos Pohjois-Italiaan päädytään! Kiitokset siis vinkistä, meille tämä on varmaan sopivampi kohde kuin Venetsia, vaikka pitäisihän sekin tietysti kerran elämässä kokea.

    1. Oli tosiaan mielestäni oikein viehättävä paikka! Venetsiassa kannattaa kyllä myös käydä ainakin kerran elämässä, on se sen verran ainutlaatuinen. Mutta en voi silti suositella kellekään Venetsiaa kovimman turistisesongin aikaan elokuussa. 😀 Me olimme ekalla kerralla kesäkuussa ja silloin ei ollut mitenkään älyttömästi väkeä (mutta tästä ekasta kerrasta on jo niin monta vuotta, että en tiedä, onko nykyään kesäkuussakin jo ruuhkaista – luultavasti…). Toinen kerta oli meillä juurikin elokuussa keskellä Euroopan lomakautta. Silloin oli pakko lähteä hieman aiemmin pois kuin oli suunniteltu. Se ruuhka oli yksinkertaisesti aivan liikaa meidän makuun. Leirintäalueella oli kyllä silloinkin ihan siedettävää. Olimme molemmilla kerroilla teltalla Fusinan leirintäalueella, sieltä pääsee vesibussilla kätevästi Venetsiaan.

    1. Suosittelen kyllä Venetsiaakin, mutta tämä Treviso oli tosiaan varsin leppoisa ja todella kaunis kohde! Kävisin mielelläni uudestaankin. Lähistöllä ilmeisesti on muitakin hieman vastaavia, kauniita kaupunkeja, joten samalla voisi tutkia niitäkin.

  2. Kiitos hyvistä vinkeistä Trevisoon! Paikka on nimeltä tuttu, mutta muuta en siitä tiennytkään. Näyttää myös ihanan rauhalliselta Venetsiaan verrattuna. En ole sielläkään käynyt, mutta kuullut ja nähnyt kuvia valtavista ihmismassoista. Joko teillä on ensi kesän reissusuunnitelmat valmiina?

    1. Treviso oli tosiaan miellyttävän rauhallinen ja erittäin viehättävä. Meillä ei ekalla kerralla Venetsiassa käydessä ollut mitenkään kammottavat ruuhkat, mutta siitä on jo kauan ja tilanteeseen varmasti vaikuttaa moni asia. Varmasti melko rauhallisiakin ajankohtia edelleen löytyy.

      Kiitos kysymästä: kesän matkasuunnitelma on jo aika hyvällä mallilla! Lopullinen reitti selviää toki vasta sitten tien päällä, koska suunnitelmat elävät. Mutta näillä näkymin käymme myös tulevana kesänä Pohjois-Italiassa, mutta jälleen eri paikoissa kuin aiemmilla autoreissuilla. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *