Yhteistyö

Haluatko ehdottaa yhteistyötä? Jutellaan! Työskentelen mielelläni yritysten ja muiden tahojen kanssa, joiden palvelut ja tuotteet sopivat luontevasti yhteen Unelmatrippi-blogin matkailuteeman kanssa ja hyödyttävät molempia osapuolia. Teen sisällöntuotantoa myös freelancerinä yritysten omiin kanaviin.

Blogiyhteistyö

Blogiyhteistyö voi olla esimerkiksi tuote- tai palvelutestaus, sponsoroitu postaus blogissa ja/tai blogin somekanavissa, bloggaaja- ja lehdistömatka, arvonta tai vaikkapa bannerimainos. Teen yhteistyötä vain sellaisten toimijoiden ja brändien kanssa, jotka tunnen omakseni ja jotka sopivat blogin teemaan eli matkailuun.

Kirjoitan aina rehellisesti ja asiallisesti. Olen sitoutunut noudattamaan vaikuttajien ja yritysten yhteistä eettistä Ping Ethics -koodistoa, jonka tavoitteena on lisätä vaikuttajamarkkinoinnin ja sisällöntuotannon läpinäkyvyyttä.

Blogilla on kuukausittain noin 7500 uniikkia kävijää (keskiarvo kuuden kuukauden ajalta heinäkuu 2023 – tammikuu 2024). Lukijoista noin 60 prosenttia on naisia ja noin 40 prosenttia miehiä. Noin 30 prosenttia lukijoista (suurin ikäryhmä) on iältään 35–44-vuotiaita. Toimitan mielelläni pyynnöstä käyttöösi blogin mediakortin.

Unelmatripin aktiivisimmat somekanavat ovat Facebook (noin 600 seuraajaa) ja Instagram (noin 1500 seuraajaa). Unelmatrippi löytyy myös Tiktokista ja YouTubesta.

Esimerkkejä yhteistyöpostauksista

Artikkelikuva - Hirvihaaran kartano

Elämyksiä Mäntsälässä

Elämyksen Taika, Sarvikota, Hirvihaaran kartano, Panimo Kiiski, Sepänmäen käsityömuseo ja Sälinkään kartano

Freelancer-työt

Myös muihin kuin suoraan blogiin liittyvät viestintäalan työtarjoukset ovat tervetulleita. Päivätyössäni blogin ulkopuolella olen viestinnän ammattilainen, ja minulla on monipuolista kokemusta viestinnän ja markkinoinnin tehtävistä useilla eri aloilla toimivista yrityksistä. Pidän erityisesti verkkosivu- ja somesisältöjen suunnittelusta ja toteuttamisesta sekä viestinnän kehittämisestä analytiikkaa hyödyntäen. Ammatillisen profiilini löydät LinkedInistä.

Voin esimerkiksi tuottaa yrityksellesi tai organisaatiollesi erilaisia tekstisisältöjä (artikkeleita, uutisia, tiedotteita, blogitekstejä, somesisältöjä, mainoksia) tai editoida tekstejä esimerkiksi hakukoneoptimoinnin tai kielenhuollon näkökulmista. Voin auttaa yritystäsi viestinnän ja markkinoinnin suunnittelussa ja sosiaalisen median hyödyntämisessä. Voin myös ottaa organisaatiosi käyttöön valokuvia.

Ota yhteyttä niin jutellaan, millaista yhteistyötä voisimme tehdä!

Jenni Kurvinen
jenni (at) unelmatrippi.fi