Iguassun putouksilla Brasiliassa

Artikkelikuva - Iguassun putoukset, Brasilia

Iguassun valtavat vesiputoukset sijaitsevat Argentiinan ja Brasilian rajalla. Vierailimme Brasilian puoleisilla putouksilla päiväseltään Puerto Iguazún kylästä Argentiinasta. Brasilian puolella putouksista saa hyvän kokonaiskuvan, mutta kuivana vierailusta ei selviä kummallakaan puolen rajaa.

Olimme Argentiinassa Puerto Iguazún bussiasemalla tekemässä lähtöä jo kahdeksan maissa aamulla, mutta lopulta pääsimme bussiin vasta puoli kymmenen aikaan. Miten siinä niin kävi? Helposti, kun kyse on eteläamerikkalaisesta tiedonkulusta.

Kyselimme bussin lähtöpaikkaa kolmesta paikasta, joista kaikista saimme eri vastauksen niin aikataulujen kuin lähtölaitureidenkin suhteen. Lopulta saimme kuitenkin liput hommattua ja pääsimme bussin odottelun jälkeen matkaan. Ostimme varmuuden vuoksi meno-paluuliput (noin 8 euroa per naama), mikä ei näin jälkikäteen ajatellen ollut fiksua, sillä paluumatkalla vasta jouduimmekin odottelemaan! Jos meillä olisi ollut vähänkään hoppu, olisimme hypänneet taksiin.

Putousten yllä kulkeva kävelysilta

Bussimatka rajalle sujui mukavasti ja rajamuodollisuudet hoidettiin nopeasti. Kukaan ei tosin bussissa neuvonut matkustajia millään tavalla homman etenemisestä, mutta siinä ei täälläpäin maailmaa ole mitään yllättävää. Massan mukana haahuillen asiat tuppaavat aina lopulta lutviutumaan. Saimme leimat passiin ja bussi karautti suoraan Iguassun kansallispuistoon.

Puistossa on Brasilian puolella iso ja komea sisäänkäynti, josta ostetaan sisäänpääsyliput (noin 15 euroa per naama). Sisäpuolella hypätään bussiin, joka kuljettaa turistit lippuun sisältyvän kävelyreitin pysäkille. Matkalla on pari muutakin pysähdystä, mutta niiden aktiviteetit eivät kuulu lipun hintaan. Me kävimme vain hintaan kuuluvalla kierroksella, kuten ylivoimainen enemmistö muistakin vierailijoista.

Nenäkarhu
Hemmo Iguassun putouksilla Brasilian puolella

Kävelyreitillä oli joka paikassa aivan pirusti nenäkarhuja. Näistä eläimistä varoitellaan puistossa, sillä vaikka ne ovat miten söpöjä, ne voivat olla aggressiivisia ja viedä matkailijoiden eväät ja tavarat. Pahimmassa tapauksessa niiltä voi saada rabieksen. Tästä huolimatta näimme monien turistien työntyvän aivan nenäkarhujen lähelle ja yksi uuvelo jopa silitti nenäkarhua. Ei näin…

Näkymä Iguassun putouksille
Portaittain laskeutuva putous
Leveät, kahdessa portaassa laskeutuvat putoukset
Putousten rivistö vehreässä maisemassa

Kävelyreitin alkupuolella saimme hyvän käsityksen Iguassun putousten laajuudesta, sillä putouksista oltiin aluksi melko kaukana. Brasilian puolella valtavien putousten mittasuhteet hahmottuvatkin mielestäni paremmin kuin Argentiinassa.

Reitti kulki koko ajan lähemmäksi hurjana pauhaavaa vettä. Luulimme etukäteen, että Brasilian puolella putouksilla ei kastu, mutta lopulta reitti menikin aivan kaikkein suurimman putouksen, Garganta del Diablon, viereen ja melkein sen alle. Kastuimme huomattavasti pahemmin kuin edellisenä päivänä Argentiinan puolella! Se ei siinä kuumuudessa haitannut, mutta asiaan on hyvä varautua. Näkymät putouksille olivat uskomattoman hienot.

Iso vuolas vesiputous
Sateenkari putouksilla
Monta vierekkäistä putousta ja sumua

Kokonaisuudessaan Iguassun putouksilla vierailu oli Brasilian puolella niin upea, että kävi mielessä, että siellä Iguassun putoukset ovat ehkäpä vielä hienommat kuin Argentiinan puolella. Molemmissa on kuitenkin puolensa ja kummallakin puolella kannatti ehdottomasti vierailla. Brasiliassa kierros on kevyempi, sillä siellä on käveltävänä vain yksi reitti, kun Argentiinasssa reittejä on lukuisia. Joka tapauksessa hiki oli Brasiliassakin kova, koska päivä oli erittäin kuuma. Viilentävä vesisuihku putouksilta ei siis haitannut.

Miltäs näyttää? Huvittaisiko sinua matkustaa näihin maisemiin?


Lue myös:

Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:

4 vastausta artikkeliin “Iguassun putouksilla Brasiliassa”

  1. Ai hitsi, tuonne olis joskus ihan oikeasti päästävä! Joitakin vuosia sitten hinguin Iguassun putouksia katsomaan ihan toden teolla, kiristin jopa pikkusiskoani keskellä yötä, että lähtee mun kanssa. Mutta niinpä vaan jäi reissu tekemättä, vaikka Brasiliassa olen kyllä käynyt. Tuolla kyllä varmasti tuntee luonnonvoimien vahvuuden!

    1. Kyllähän se tosiaan aika uskomaton paikka on. Suosittelen käymään, jos tilaisuus tulee. 🙂 Tietysti Iguassun putoukset sijaitsevat aika keskellä-ei-mitään, joten on sinne meneminen vähän työlästä – mutta sen arvoista.

  2. Tuolla me käytiin 2008, se oli aivan uskomattoman hieno paikka. Piti lentää BA:sta päiväksi ja illaksi sitten takaisin. Oi että, hienoa että pääsit katsomaan niitä kun on ollut unelmalistalla, itsehän en noista edes tiennyt ennen kuin Miika valotti asiaa. 🙂

    1. En tiedä ketään, joka ei olisi tykännyt Iguassun putouksista. 🙂 Mahtava mesta. Ihanaa, että päästiin näkemään ja kokemaan tuokin paikka. Etelä-Amerikan kohteet taitavat olla aika monille tuntemattomia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *