Krakova ihastuttaa paitsi kauniilla olemuksellaan myös ravintolatarjonnallaan. Yleensähän me emme ruokapaikkojen kanssa hifistele, mutta Krakovassa teimme poikkeuksen siitä syystä, että kaupungista löytyy paljon hinta-laatusuhteeltaan erinomaisia ravintoloita. Pitihän niistä edes pari päästä testaamaan, kun kerrankin hintataso oli laatuun nähden kohtuullinen.
Meillä lähti mopo käsistä jo ensimmäisen päivän lounasravintolan jälkeen. Olimme niin vaikuttuneita ruuan hinta-laatusuhteesta, että hinkusimme vähän siihen sun tähän meidän mittapuullamme hienompaan ravintolaan kunnon illalliselle.
Päädyimme lopulta illalliselle kahteen suosituksen arvoiseen paikkaan. Yritimme pariin muuhunkin loistavalta vaikuttaneeseen mestaan, mutta koska meillä ei ollut ajoissa tehtyjä pöytävarauksia, ideat kariutuivat siihen. Kannattaa siis olla ajoissa liikkeellä ravintolavalintojen kanssa!
Ihana palanen Korsikaa Krakovassa: Corse
Ensimmäinen hyväksi osoittautunut ravintolavalinta oli Corse. Alkuun tilaamani pähkinäkeitto oli ihanaa, eikä pääruuaksi valitsemamme fondue naudanlihalla jäänyt kakkoseksi. Ravintola ei ole kummoisen näköinen, mutta ruoka ja palvelu olivat ainakin meidän vierailullamme erinomaista tasoa.
Corsen illallinen maksoi meiltä kahdelta yhteensä 72 euroa tippeineen. Lasku sisälsi alkupalojen ja kahden hengen pääruuan lisäksi alkudrinkit, vesipullon, puoli litraa viiniä sekä jälkkärikahvit ja -limoncellot. Krakovassa olut on edullista, mutta viini suhteellisen kallista, joten viinin ottaminen ruokajuomaksi nosti tässäkin tapauksessa hintaa.
Tunnelmallinen kellariravintola Cyrano de Bergerac
Toinen vielä suuremman suosituksen arvoinen ravintola Krakovan ytimessä on Michelin-oppaassakin mainittu Cyrano de Bergerac. (Kuten kerroin, syömishifistely lähti tällä reissulla vähän lapasesta.)
Pöytävaraus kannattaa tehdä, sillä mekin kävimme ensin yhtenä iltana pyrkimässä nälkäisinä sisään, mutta ravintola oli täyteen buukattu. Sisään kurkattuamme meidän oli aivan pakko päästä ravintolaan syömään, joten tein pöytävarauksen reissun viimeiseksi illaksi.
Tunnelmallinen kellariravintola täytti kaikki odotukset. Tilasimme aperitiivit, alkupalaksi minulle vuohenjuustosalaattia ja Hemmolle rapukeittoa, pääruuaksi minulle naudan sisäfileetä ja Hemmolle vasikkaa. Viinit otimme tarjoilijan suosituksen mukaan, mikä oli onnistunut päätös. Jälkiruuaksi otimme kahvit ja lisäksi minulle amarettoa ja Hemmolle konjakkia. Lysti maksoi yhteensä 100 euroa sisältäen jättämämme tipin. Illallinen oli upea ja todellinen kruunu muutenkin ihanalle lomalle.
Jazzia kellarissa: Jazz Club u Muniaca
Kellarikerroksista puheen ollen: niistä löytyy Krakovassa myös tunnelmallisia baareja. Meidän kohteeksemme valikoitui eräänä iltana sattumalta Jazz Club u Muniaca -niminen paikka.
Pääsylippu illan keikalle oli naurettavan edullinen (10 zlotya per lärvi eli noin 2,40 euroa), ja keikka oli mukiinmenevä. Pieni klubi oli jo tiiliseiniensä ja tunnelmallisen valaistuksensa vuoksi näkemisen arvoinen paikka.
Katuruokaa halvalla
Joka päivä emme sentään törsänneet hienoihin ravintoloihin vaan söimme välillä erittäin edullisesti. Eräänä päivänä kävelimme Kazimierzin juutalaiskaupunginosassa ja päädyimme johonkin vuorokauden ympäri auki olevaan mestaan maistamaan paikalliset zapiekankat. Paikan nimi jäi kirjaamatta ylös, mutta se oli eräänlainen grilli tai biergarten. Sisätiloja ei veskiä lukuun ottamatta ollut. Kaksi patonkia ja kaksi olutta maksoivat yhteensä 6,70 euroa.
Zapiekanka on Puolassa suosittu pikaruoka. Puolikkaan patongin tai muun pitkän leivän päälle laitetaan tyypillisesti sieniä ja juustoa (joskus muitakin ainesosia), ja patonkia kuumennetaan niin kauan, että juusto sulaa. Zapiekankaa voisi siis luonnehtia jonkinlaiseksi pizzaleipäseksi. Se syödään tavallisesti ketsupin kera.
Meidän randomilla valitsemissamme zapiekankissa oli ainoastaan todella paljon sieniä ja vähän juustoa, eikä makuelämys ollut tällaisenaan kovin kummoinen. Ensi kerralla täytyy muistaa kysyä patongin täytteistä ennen tilausta ja ottaa jotain muuta!
Krakovassa on paljon kahviloita, joissa makean ystävä saa hillittömän sokerihumalan (ja ähkyn). Edes minä en halunnut vastustaa näitä kahviloiden herkkuja täysin, vaikka tavallisesti jätän makeat mätöt väliin. Yhtenä iltapäivänä kävimme vetäisemässä välipalaksi kuukauden sokeriannokset jättimäisten kreppiannosten muodossa – niin, ja kävimmehän me myös Wawelin kukkulalla kakkukahveilla.
Miltäs kuulostaa? Löytyykö teiltä lukijoilta ruokapaikkasuosituksia Krakovaan? Mitä muita paikallisia herkkuja kuin zapiekankaa Puolassa kannattaa maistaa?
Lue myös:
- Krakovan trendikäs Kazimierz
- Kazimierz, Schindlerin emalitehdas ja muita Krakovan vetonauloja
- Kaupunkilomalla Krakovassa
Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:
Oho, saittepa menemään suuria summia Puolan mittapuulla. Toisaalta Puolassa on hyvä ruokahifistellä, kun Helsingin normilaskulla saa ihan mielettömiä ruokaelämyksiä.
Kiitos näistä ravintolavinkeistä. Miód Malina on tuttu, mutta pitäisi mennä päivittämään Krakova-tietämystäni.
Zapienkankoista osaan antaan vinkin, jonka ei pitäisi olla vanhentunut: Krakovan ja ehkä koko Puolan legendaarisin zapienka-paikka on Endzior Kazimierzissä. Se sijaitsee semmoisella vanhalla torilla. Taisitte kuitenkin käydä jossain muualla… Endziorissa nimittäin tuo perus-zapienkankin on herkullinen!
Lisäksi zurek-keitto, bigos ja leivitetty porsaanleike puolalaiseen ovat ehdottomia perusruokia. Jälkiruoaksi sernikiä eli paikallista juustokakkua taikka lettuja. 🙂
Helsingissä nuo ravintolakeikat olisivat maksaneet tuntuvasti enemmän. Laatu oli erinomainen. Lettuja/kreppejä näytti olevan tarjolla vähän joka paikassa, ja hyviä olivat ainakin nuo testaamamme Cafe Minin krepit. Juustokakku toimisi varmasti myös, se oli hyvää ainakin Wawelin kukkulan kahvilassa. Ensi kerralla pitää sitten muistaa testata zurekia ja testata myös tuo mainitsemasi zapiekanka-paikka.
Oh minkä näkösiä ruokia! Krakovaan pitäis kyllä uudestaan mennä, onhan visiitistä jo 8 vuotta.. Mulle ainakin jäi Krakovan reissulta mieleen bretzel-kojut, en oo missään syöny sen jälkeen niin hyviä bretzeleitä. Nam. Ihanaa muuten lomailla tällasissa edullisissa paikoissa, kun ei tarvii niin tarkasti miettiä rahankäyttöä ja nuukailla kaikessa. 🙂
Pretzel-kojuja tosiaan Krakovasta löytyy. Mun mielestä tosin Münchenissä on parhaat pretzelit. Mutta kyllä, Krakovasta löytyy kaikenlaisia herkkuja ja on mukavaa, kun ei ole heti vararikossa. 🙂
Ruoka on itselleni niitä keskeisiä syitä, jonka vuoksi matkustan. Vaikka haen ja tarjoan vinkkejä myös niihin fiinimpiin ravintolakokemuksiin, se todellinen rakkauteni on ne autenttiset (ja usein varsin epämääräiset) paikallista perinneruokaa tarjoavat paikat. Puolasta minulle jäi erityisen lämpimät muistot Varsovan vanhan kaupungin pierogeista <3
Mä harvemmin käyn kovin hienoissa ravintoloissa, mutta joskus se on kivaa, kun siihen on taloudellisesti hyvä tilaisuus. Paikalliset ruuat ovat itsellenikin tärkeitä reissuilla. Niitä on mukava maistella. Pierogeja tuli testattua Krakovassa, ja hyviä olivat!
Ymmärrän niin hyvin, että kaupungissa, jossa kohtuuhinnalla voi syödä hyvin ja kauniissa puitteissa, niin tulee tehtyä, vaikka muuten ei fine diningin perään olisikaan. Meille kävi niin viimeksi pääsiäisenä Moskovassa, jossa satasen pintaan sai nauttia joka aistilla.
Näin on, on kiva syödä välillä vähän hienommassakin paikassa!
Olen yllättynyt tuosta Moskovan hinta-asiasta. Olen ajatellut, että siellä olisi kallista.
Mäkään en juurikaan minkään fine diningin perään ole, mutta tuolla hinnalla sitä tekisi ihan mielellään! Tuo kreppi näyttää hyvältä myös. 🙂
Tuon hinnan joo kesti. Ja kreppi oli kyllä ihan jees, mutta aika jäätävän kokoinen!
Suomessa ei kyllä tohdi usein laittaa rahojaan hienompiin ravintoloihin, joten ymmärrän hyvin, miksi sen haluaa tehdä jossain halvemmassa paikassa :). En yhtään vakuuttunut ruokakulttuurista, kun kävin kesällä Tsekissä. Olisi ihan hauska testata, miten paljon safka eroaa muissa Euroopan maissa (olen tosin vähän reissannut Euroopassa). En halua hyväksyä sitä, että en pidä eurooppalaisesta ruoasta. Ainakin tuo vika kuva näyttää varsin herkulliselta :).
Mitä on eurooppalainen ruoka? Euroopastahan löytyy vaikka minkälaista sapuskaa, ja esimerkiksi Italiassa ja Espanjassa on aika erilaiset pöperöt kuin vaikkapa Puolassa tai Saksassa. Mä en ole kovinkaan nirso, melkein kaikki käy. Tsekeissä oli muistaakseni hyviä liharuokia, mutta muistikuvat ovat vähän hatarat, kun olen käynyt siellä vuonna 2008. Täytynee käydä uudelleen maistelemassa. 🙂
Me kävimme vuosi sitten tuossa ekan kuvan ravintolassa, Pod Wawelem taisi olla nimi :D. Vahingossa mentiin, tarkoitus oli nimittäin mennä Pod Baranemiin, jossa on gluteeniton menu, mutta muistettiin paikan nimi väärin. Pod kuin Pod 🙂
Jep, Pod Wawelem se on nimeltään! Terassilla näytti olevan iltaisin kiva meininki, mutta ei päästy käymään siellä. Pod kuin Pod!
Aaah, mitä herkkuja, eikä todellakaan ole hinnalla pilattu! Cyrano de Bergerac näyttää ihanan tunnelmalliselta ja on varmastikin mainintansa Michelin-oppaassa ansainnut.
Se on aivan ihana paikka ja todella tunnelmallinen. Suosittelen lämpimästi!
Teillä ollut selkeästi hienoja kokemuksia! Itse, etenkin yksin tai "mies-kaverin" kanssa reissatessa ruokapuoli hoidetaan aina "nopeasti katukeittiöstä jotain" -tyylillä eikä tule hirveästi hifisteltyä. Jossain muussa seurassa tilanne toki vähän eri 🙂
Mulla on monesti sama meininki, oikeastaan riippumatta siitä kenen kanssa matkustan. 🙂 Katukeittiöt ovat niin edullisia ja helppoja. Harrastan myös kaupasta äkkiä jotain -tyyliä. Mutta kyllä oli vaihteeksi tosi kiva käydä reissussa parissa kunnon ravintolassa, oli hieno kokemus kaikin puolin koko loma. 🙂
Onneksi just söin, koska ruokakuvia en voi vastustaa! Puolassa olen syönyt tosi hyvin, vaikka olenkin käynyt siellä pelkästään lyhyen viikonlopun muutama vuosi sitten talvella.
Varsinkin nuo viimeisen kuvan lätyt on nam <3
Mä en muista, mitä tuli syötyä Varsovassa muutama vuosi sitten, mutta tämä Krakova jäi todellakin mieleen. Hyviä sapuskoja. Lätyt olivat myös hyviä, mutta mulle tuon kokoinen annos makeaa oli kyllä ihan liikaa. 🙂
Kivan näköisiä ja kuuloisia paikkoja! Meille kävi vähän samalla tapaa Belgradissa – kaikki vaikutti (ja olikin!) niin edullista että ulkona tuli syötyä paljon suunniteltua useammin ja listalta tilattiin mtä haluttiin sen enempää hintoja laskematta. Kivaa. 🙂
Se on tosiaankin kivaa välillä! Yleensä kun todellakin täytyy katsoa, mitä viitsii tilata, kun on niin kallista. Vai Belgradissa on edullista myös – hauska tietää!
Oli virhe lukea tämä kun on aivan jäätävä nälkä ja kestää vielä tovi ennen kuin pääsen kotiin ja jääkaapille! En ole pitkään aikaan käynyt kunnolla ravintolassa syömässä, viime aikoina on korkeintaan tullut syötyä pikaisesti bistroissa tai vastaavissa. Pitääkin järjestää pian niin, että pääsee illallisdeiteille poikaystävän kanssa ihan pidemmän kaavan mukaan 🙂
Haha, joo, ruokapostaukset ovat pahoja, jos on nälkä!
Kannattaa järjestää, illallisdeitit ovat aina välillä paikallaan. 🙂
Siis ehdottomasti kannattaa hyödyntää halpaa hintaa. Emme Suomessa yleensä syö ravintoloissa kovin paljon, koska ruoka on suhteettoman kallista verrattuna laatuun. Ulkomailla, maissa missä ruokailu on halpaa, hyödynnämme sitten täysillä tätä etua.
Tuo hinta on todella edullinen! Kävin just ipanoiden ( 2 kpl) kanssa vetämässä pääruoka+jäkiruoka+juomat ( siis maitoa) kombon ketjuravintolassa jonka nimeä en häveliäisyyssyistä mainitse tässä ja paukku heti yli satasen. Poikaset vielä totes, että ei ollut mitenkään erikoinen…
Sama juttu, Suomessa tulee syötyä ulkona vähemmän kuin ulkomailla, koska kaikki maksaa niin paljon. Ja eritoten hinnan ja laadun suhde kirpaisee – jää liian usein liian paljon toivomisen varaa, valitettavasti. Mutta en silti usein käy ulkomaillakaan ”oikeasti hienoissa” ravintoloissa syömässä, vaan kyllä mä sielläkin usein yritän löytää sen hinta-laatusuhteeltaan parhaan mahdollisen, jos ravintolaillalliselle tulee mentyä.
Katselin juuri toissapivänä, että Krakovaan pääsisi lentopisteillä tosi edullisesti. Herkkuviikonloppu Krakovassa voisi selvästi olla matkan teemana. Nam :).
Joo, Krakova olisi just passeli herkkuviikonlopun kohde!
Ooohhh mä olen kuumotellut Krakovaan pääsyä jo jonkun aikaan, enkä edes vielä tiennyt että siellä voisi syödäkin hyvin! Me tykätään kovasti ruokahifistelystä, ja se on meille keskeisen tärkeä juttu matkoilla, eli tää voisi olla todella hyvä kohde meille. Kiitos vinkeistä!
En mäkään tiennyt etukäteen, miten kivoja paikkoja Krakovasta löytyy. Kannattaa käydä! 🙂
Ihanan näköinen heti tuo ensimmäinen terassi (jolle ette sitten päätyneet), eivätkä hassumman näköisiä tuo ruuatkaan 🙂
Minustakin se terassi näytti tosi houkuttelevalta, kuten moni muukin terassi Krakovassa. Ja sapuskat olivat tosi hyviä!
Viimeinen kuva – ahh…. 😀 Minä olisin varmaankin keskittynyt fine diningin sijasta zapiekankaan ja jälkiruoka-annoksiin! 😉 Krakova on ilmeisesti todella kiva kaupunki muutenkin, eikä edullinen hintataso varmaan yhtään haittaa.
Sekin olisi varmasti ollut oikein hyvä vaihtoehto! 🙂 Kyllä, ainakin minun mielestäni Krakova on tosi kiva kaupunki.
Jos jollain on Finskin pisteitä ja keksi niille mitään erikoista käyttöä, niin Krakovan lennot saa sillä tavalla edullisesti ja kaupungissa + ympäristössä on tekemistä useaksi päiväksi. Nowa Huta on sellainen paikka, missä kannattaa käydä vaikka nimi ei entuudestaan tuntuisi tutulta…
Mutta asiaan: Panun mainitsema Zurek on Zurek eli Puolan ykkösjuttu. Krakovassa on erinomainen ravintolatarjonta ja esim. Kazimierzissä on loistavaa "juutalaisruokaa" tarjolla hyvin erinlaisella hintatasolla.
Jos ja kun taas puolalaista ruokaa syö, niin ruokailun tärkein osa on paikallinen vodka. Eli muutama ruuansulatussnapsi, niin jaksaa paremmin nauttia välillä hyvinkin raskaista antimista. Niille joiden kokemukset on "vodkasta" Koskenkorvasta, niin samassa lauseessa ei kannata puhua oikeasta Vodkasta saati sitten puolalaisista laatuvodkista. Mutta muistakaa, kohtuus kaikessa niin ruuassa kuin juomassa 🙂
Joo, ei suomalainen vodka vedä millään vertoja esim. venäläiselle vodkalle ja voin uskoa, että ei myöskään puolalaiselle. Ei tullut kylläkään maistettua. Kazimierzista tosiaan löytyy juutalaisravintoloita, pistin merkille.
Nowa Huta täytyy googlata! 🙂
Nom nom nom! 😀 Puolan hintatasolla on kiva herkutella!
Pitää paikkansa! 🙂
Oi joi, tuo Puolan hintataso <3 Muistan, kun olin Varsovassa ja se ruoka oli ihan superhyvää. Ja kahden ruokailu maksoi suunnilleen saman kuin yhden Suomessa. Mun mielestä 72e on tosi jees hinta tuollaisesta ateriasta kahdelta, eihän tuolla Suomessa saa paremmista ravintoloista juuri mitään 🙂 Puola on ehdottomasti mainettaan parempi kulinaristikohde.
Ihan totta, 72 euroa ei riitä Suomessa paremmissa ravintoloissa juuri mihinkään. Krakovassa sillä sai aivan ihanaa safkaa loistavalla palvelulla saateltuna.
Puolassa 15 krt käynyt kaveri vei meidät juhannuksena Krakovassa tavattaessa kans Kaziemierssin zapiekanka-torille ja kertoi niiden taustaa: NL:n aikoina hampurilainen oli pahaa länsimaalaisruokaa, niin piti keksiä jotain omaa vastaavaa ja tämä oli tulos.
Yks mainio ruokapaikka on muuten Kazimierssissa Avocado-ravintola – mahtavat salaatit ja pastat.
Hauska tarina! Ihan hyvää se patonki oli, vaikka tosiaan ottaisin ennemmin ensi kerralla vähemmän niitä sieniä… 🙂
Täytyypä googlata tuo Avocado-ravintola – kiitos vinkistä!