Autolla Australiassa: Great Ocean Road, osa 1

Artikkelikuva - Great Ocean Road, Australia

Ihanan ja eläinhetkien täyttämän Phillip Islandin jälkeen matkallamme oli vuorossa todellinen automatkailun ikoni, Great Ocean Road. Maailman tunnetuimpien ja hienoimpien turistireittien joukkoon kuuluvan Great Ocean Roadin rakensivat ensimmäisestä maailmansodasta palanneet sotilaat kaatuneiden taistelutovereidensa muistoksi. Virallisesti vuonna 1932 avattu tie onkin maailman suurin sotamuistomerkki. Great Ocean Road alkaa Torquaystä, joka sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä Melbournesta lounaaseen, ja päättyy Warrnambooliin. Reitillä on pituutta noin 240 kilometriä, ja noiden kilometrien ajamisesta olimme haaveilleet useamman vuoden.

Great Ocean Roadin alkupisteen kyltti

Great Ocean Roadin muistomerkki

Me ajoimme Phillip Islandilta Melbournen ohi Angleseaan, joka sijaitsee Great Ocean Roadin alkupäässä. Vietimme siellä yön ennen kuin ajoimme loput Great Ocean Roadista. Ennen tuota yöpymistä näimme Great Ocean Roadin ensimmäiset 17 kilometriä alkaen Torquaystä. Siellä pysähdyimme Bells Beachin näköalapaikalle ja näimme tuolla pysähdyksellä Australian-matkamme ainoan nokkasiilin (englanniksi echidna). Hauska elukka, joka näennäisen suuresta koostaan huolimatta voi todistettavasti ahtautua läpi yllättävän pienestä aidanraosta.

Angleseassa olimme perillä kolmen aikaan iltapäivällä, joten lähdimme katselemaan ympärillemme. Kävimme kävelyllä rannassa ottamassa vähän tuulta tukkaan. Tuuli oli jäätävä ja kova, mutta muuten oli hyvä sää.

Rannalla Angleseassa, Great Ocean Road, Australia
Vesi oli alhaalla, kun kävelimme rannalla Angleseassa.

Boardwalk Angleseassa, Great Ocean Road, Australia
Angleseassa oli hyvät boardwalkit kävelyretkiä varten.

Kenguruja Anglesean golfkentällä, Great Ocean Road, Australia
Kengurut viihtyivät golfkentällä Angleseassa.

Rantakävelyn jälkeen huomasimme esitteestä, että leirintäalueen läheisellä golfkentällä asustaa kenguruja. Lähdimme luonnollisesti bongaamaan niitä. Kenguruja ei tarvinnut kentältä kauaa etsiä, sillä niitä oli siellä kymmeniä. Golfkentälle ei tietenkään saa mennä kävelemään (kengurut jostain syystä rikkovat tätä sääntöä jatkuvasti, mokomat), joten katselimme karvaisia ystäviämme kaukaa aidan takaa.

Leirintäalueella oli todella paljon väkeä, erityisesti pieniä lapsia. Istuskelimme kaikessa rauhassa autossa, kun yksi lapsi alkoi huutaa palosireeninä ”Kangaroo!!! Kangaroo!!!” jossakin aivan automme lähettyvillä. Havahduin huutoon ja aloin vilkuilla ikkunoista ulos, että missä siellä nyt jotakin nähtävää muka on. No, kenguru oli aivan automme vieressä. Siinä se oli varmaan jo jonkin aikaa mutustellut ruohikkoa aivan selkäni takana. Luonnollisesti kumpikaan meistä ei ollut huomannut mitään. Ehdin juuri ja juuri napata siitä kuvan, kun se loikki karkuun sitä kohti sykivää ja huutavaa lasta.

Episodin jälkeen samana iltana törmäsin yhteen kenguruun vessarakennuksesta tullessani ja näimme kaksi muuta loikkimassa autojen välissä leirintäalueella. Pomppijoita tuntui olevan joka kulmalla ja aivan ihmisten lähettyvillä, mikä tuntui aika uskomattomalta, kun aiemmin emme nähneet yhtäkään lukuisista yrityksistä huolimatta. Aamullakin heti herätessämme yksi söi ruohikkoa automme edessä ja myöhemmin kolme muuta notkui vähän kauempana. Niistä saimme hyvät naurut, sillä kaksi kenguruista örisi ja nyrkkeili keskenään. Kyllä! Näky oli kuin suoraan komediaelokuvasta. Hemmon mukaan kengurujen örinä muistutti uroshirven ääntelyä. Minä en siitä tiedä, kun ei ole tullut noita hirviäkään niin kovin montaa nähtyä.

Angleseasta eteenpäin

Angleseassa kävimme yön yli nukuttuamme katsomassa maisemia Anglesea Hillillä ja lähdimme sen jälkeen ajelemaan Great Ocean Roadia eteenpäin. Aireys Inletillä pysähdyimme Split Point -majakalle ja kävimme kahdella näköalapaikalla aivan majakan vieressä. Lornen kohdalla poikkesimme Erskine Falls -vesiputoukselle Great Otwayn kansallispuistoon.

Anglesea, Great Ocean Road, Australia

Anglesea, Great Ocean Road, Australia

Anglesea, Great Ocean Road, Australia

Erskine Falls -vesiputous Great Otwayn kansallispuistossa, Great Ocean Road, Australia

Kansallispuistosta palatessamme löysimme todellisen helmen, Teddy’s Lookoutin. Teddyn näköalapaikalta on mahdollista ottaa juuri sellainen ikoninen postikorttikuva, jollaisia Great Ocean Roadin esitteissä on.

Teddy's Lookout, Great Ocean Road, Australia

Teddy’s Lookoutille joutui sentään kävelemään muutaman metrin parkkipaikalta, mutta Great Ocean Roadilla on mahdollista löytää erinomaisia näköalapaikkoja myös suoraan tien varresta. Levikkeitä ja näköalapaikkoja on nimittäin tehty tien varrelle todella paljon, joten maisemien perässä pysähtyminen on kerrankin erittäin helppoa. Tällä turistitiellä automatkailijaa toden totta hellitään!

Great Ocean Road kartalla

Pysy matkassa mukana ja seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.


Lue myös:
Great Ocean Road, osa 2
Andorrasta Ranskan Rivieralle – reittivinkki automatkalle
Road trippailua Espanjan Costa Blancalla

4 vastausta artikkeliin “Autolla Australiassa: Great Ocean Road, osa 1”

  1. Aaah, tuttuja paikkoja ja maisemia! 🙂 Me oltiin Angleseassa todennäköisesti samalla leirintäalueella, mutta meillä ei pyörinyt siellä kenguruita jaloissa asti 🙂 Golf-kentältä kyllä bongattiin niitä vaikka ja kuinka.

    1. Joo, oltiin tosi yllättyneitä, kun kengurut tulivat niin lähelle leirintäalueella. Ihan vieressä hyppivät. Ja siellä golf-kentällä oli niitä ihan hemmetisti. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *