Juhlapyhinä reissussa: juhannus Bledjärvellä soudellen

Epäsuomalaisesti (?) olen monesti Hemmon kanssa viettänyt niin joulut kuin juhannuksetkin ulkomailla. Olemme viettäneet joulua esimerkiksi Brasiliassa, Thaimaassa ja Espanjassa, juhannusta yleensä jossain päin Eurooppaa, kuten Venetsiassa ja Kölnissä. Muutama kaupunkijuhannuskin on koettu kotona Helsingissä.

Päättyneenä kesänä olimme juhannusaattona Bledissä, ja juhannuspäivänä ylitimme Alpit Itävallassa – jälkimmäinen oli jo toinen kerta, kun olemme juuri jussina huristelleet upeissa Itävallan vuoristomaisemissa. Tästä kerron vielä lisää myöhemmin, koska Großglockner Hochalpenstraße on todella kaunis reitti.  Jatka lukemista “Juhlapyhinä reissussa: juhannus Bledjärvellä soudellen”

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail

Satumainen Bledin linna

Kuvittele syvänturkoosi järvi, jota ympäröivät vihreät ja osin lumihuippuisetkin vuoret. Kuvittele korkealle järven yläpuolelle kohoava kallionjyrkänne ja sen päälle linna, jonka historia ulottuu aivan 1000-luvun alkuun. Kuvittele itsesi linnan pihalle katselemaan upeaa näkymää alas järvelle, jolla nököttää pieni saari, ja saarella kirkko. Noin. Olet Bledin linnassaJatka lukemista “Satumainen Bledin linna”

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail

Virtaavan veden äärellä Bledissä: Vintgarin sola

Vintgarin sola (googlatessa kannattaa käyttää hakua Vintgar gorge) sijaitsee Bledin tuntumassa Gorjen kylässä. Bled on yksi Slovenian tunnetuimmista matkakohteista. Bledissä ja sen lähialueilla on aktiivimatkaajalle loputtomasti tekemistä luonnon äärellä: kalastusta, vaellusta, kiipeilyä, melontaa, suppailua, laskettelua, koskenlaskua, uintia… Kaikkea löytyy, ja mikä parasta: täällä maisemat ulkoiluun ovat kertakaikkisen häikäisevät.  Jatka lukemista “Virtaavan veden äärellä Bledissä: Vintgarin sola”

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail