Suosikkikohteeni Berliini

Se ei ollut rakkautta ensi silmäyksellä eikä vielä toisellakaan. Mutta kuten sanotaan, kolmas kerta toden sanoo. Silloin liekki roihahti: kiinnostus Berliiniin heräsi kunnolla, ja jokainen paluu kaupunkiin on ollut siitä lähtien kuin bensan heittämistä liekkeihin. Berliini on kestosuosikkini. Tämä postaus on minun ja Berliinin tarina.  Jatka lukemista “Suosikkikohteeni Berliini”

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail

Pitkä viikonloppu Berliinissä: Ibis Styles Hotel Berlin Mitte

Olin joulukuussa Hemmon kanssa kolmen yön matkalla Berliinissä. Yövyimme nuo kolme yötä oikein kivassa Ibis Styles -hotellissa Mittessä.

Metroasema on aivan hotellin vieressä.
Metroasema on aivan hotellin vieressä.

Huonehintaan kuului aamupala, joka oli ihan mukiinmenevä: leipää ja bageleita, jugurttia, juustoja ja muita leivänpäällisiä, hedelmäsalaattia, kananmunia ja tietysti mehua, kahvia ja teetä. Aamiaishuone oli ajoittain melko ruuhkainen, joten siitä pieni miinus. Lisäksi aamiaisessa oli tietysti sellainen ikävä puoli, että kun söimme aamiaisen hotellilla, emme päässeet tällä kertaa nauttimaan kaupungin kivoista aamiaispaikoista. Kolmen yön reissulla tämä oli kuitenkin ihan hyvä ratkaisu, sillä säästimme tällä tavalla aikaa, kun aamiaispaikan etsimiseen ei kulunut hetkeäkään. Tämä ei myöskään ollut ensimmäinen eikä varmasti viimeinenkään reissumme Berliiniin, joten monia paikkoja on jo testattu. Voimme nauttia kahviloiden herkkuaamiaisia taas seuraavilla reissuilla.

Ibis Styles Hotel Berlin MitteDSC_0008-mHotelli olisi maksanut normaalihintaisena 83 euroa yöltä, mutta olen käyttänyt ahkerasti Hotels.comia hotellivarauksissamme ja kerännyt palkintoöitä, joten saimme yhden palkintoyön käyttämällä huoneen hintaan 56 euroa yöltä. Vaikka hotelli on kiva, en nyt ihan tiedä, olisiko se yli 80 euron arvoinen. Jollekin 80 euroa kuulostaa halvalta, mutta sehän riippuu, mihin vertaa: minä olen yöpynyt Berliinissä paljon halvemmallakin ihan hyvissä paikoissa. Alennetulla hinnalla sen sijaan saimme mielestäni todella hyvin vastinetta rahalle.

Parasta hotellissa on loistava sijainti. Aivan vieressä on U Rosenthaler Platz -metroasema, joten liikkuminen muualle kaupunkiin onnistuu todella näppärästi. Berliinissä metroasemia on muutenkin lähekkäin ja julkinen liikenne toimii erinomaisesti. Hotellin lähistöllä on ravintoloita ja monenlaisia baareja, joten iltaisin on mahdollista pyöriä lähellä hotellia ja säästyä näin matkustamasta illalliselle pitkän matkan päähän. Kävimmekin lähistöllä syömässä muun muassa Sucre et Sel -nimisessä tunnelmallisessa pikkuravintolassa, jossa oli maittava ruoka ja kohtelias palvelu – tästä ja muista reissun syömingeistä kerroinkin aiemmin.

Tv-torni ja Alexanderplatz ovat kävelymatkan päässä.
Tv-torni ja Alexanderplatz ovat kävelymatkan päässä.
Hotellin kulmilla on paljon baareja, ravintoloita ja putiikkeja.
Hotellin kulmilla on paljon baareja, ravintoloita ja putiikkeja.

DSC_0074-m

Hotellin lähistöllä on ravintoloiden lisäksi kaikenlaisia putiikkeja. Esimerkiksi Hackescher Marktin shoppailualueelle on alle kilometrin kävelymatka. Hotellin hyvän sijainnin puolesta puhunee se, että Berliinin kuuluisalle tv-tornille Alexanderplatzin kupeessa on myös vain hieman yli kilometrin verran tepasteltavaa. Minulle Berliini on lukuisten vierailujen vuoksi erittäin tuttu, ja Alexanderplatzin alue ei kuulu erityisesti suosikkeihini. Pidän enemmän Berliinin rosoisemmasta puolesta, kuten Kreuzbergistä. Shoppailumielessä Alexanderplatz on kuitenkin hyvä pitää mielessä, kuten myös joulumarkkinoiden takia. Meidän reissullamme juuri ennen joulua nuo markkinat olivat ajankohtaisia.

Aiemmilla Berliinin-matkoilla olemme yöpyneet joka kerta eri paikassa ja eri puolilla kaupunkia (muun muassa mainitsemassani Kreuzbergissä), ja nyt halusimme testata vähän siistimpää ja trendikkääksi kehuttua Mitteä. Vatvoimme aika pitkään sopivaa korttelia ja hotellia, mutta olen tyytyväinen, että päädyimme lopulta Ibis Stylesiin.

Hotelli on moderni ja siisti ilman turhaa hienostelua. Suihku on loistava ja wifi toimii hyvin. Etukäteen netin kuvien perusteella vähän kummeksuin huoneiden väritystä, sillä jotkut huoneet näyttivät kuvissa aika räikeiltä. Livenä mikään ei kuitenkaan särkenyt silmiä, joten tämän voi muotoilla niin, että värien käyttö kuuluu hotellin tyyliin.

Vain kolme yötä kestävällä matkalla oli ihan huippua, että heti hotellin kulmilla oli jotain katseltavaa myös päiväsaikaan (Kreuzbergissähän elämä tuppaa keskittymään enempi yöhön, ja joskus taas olemme yöpyneet seudulla, jossa ei ole mitään elämää iltaisin eikä päivisin). Ihastuin alueeseen niin paljon, että ehkä seuraavallakin kerralla katselen hotellia samoilta nurkilta, tai ehkä jopa palaan samaan hotelliin. Kerta se olisi ensimmäinenkin!

Testailetteko te muut aina uusia majapaikkoja vai palaatteko samoihin?

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail

Berliinissä talvella

Arvoimme Hemmon kanssa syksyllä, mikä olisi kiva kohde pidennetyn viikonlopun mittaiselle reissulle talvisaikaan. Kovin kauas emme halunneet lähteä kolmen yön takia, sillä pitkät lennot muutaman päivän välein eivät houkutelleet – lentäminen kun ei muutenkaan ole meidän kummankaan mielestä mitään ihaninta ajanvietettä.

Brandenburgin portti, BerliiniPäädyimme Berliiniin, koska sinne on lyhyt matka ja tarjolla on suhteellisen edullisia suoria lentoja, majoitus ei maksa paljoa eikä myöskään ruoka. Ja koska Berliinihän on joka tapauksessa aina hyvä idea, jos minulta kysytään, mutta en silti ollut käynyt siellä aiemmin talvisaikaan. Tulipahan sekin vääryys korjattua!

Mitte, Berliini U Rosenthaler Platz, BerliiniBerliner Fernsehturm Berliner Dom eli Berliinin tuomiokirkkoKoska olin käynyt Berliinissä aiemmin vain kesällä (sen kahdeksan kertaa), mielikuvani kaupungista olivat tietysti sen mukaisia eli kovin kesäisiä. Huurteista Berliner Kindliä vehreän Tiergartenin biergarteneissa on tullut maisteltua useamman kerran, lämpimät kesäillat ovat tulleet tutuiksi Kreuzbergin terasseilla, ja julkisissa kulkuvälineissä sekä esimerkiksi ilmastoimattomassa Mauermuseumissa on hikoiltu yli 30 asteen lämmössä aiemmilla reissuilla tunti jos toinenkin. Kaikki tämä on jättänyt aivan ihania muistoja, ja kerta toisensa jälkeen Berliini vetää puoleensa.

Mutta entä talvella? Onko Berliini houkutteleva, vaikka siellä olisi kylmää, loskaista ja sateista? No, tähän ei ihan kirjaimellisesti löytynyt vastausta joulukuisella reissullamme, sillä Berliinissä oli hitusen lämpimämpi kuin Suomessa ja sade enimmäkseen karttoi meitä. Jos suht pikaisesti ulkona nautittuja jouluglögejä ei lasketa terassilla notkumiseksi, niin juomien ja ruokien nauttiminen terasseilla jäi lämpötilan vuoksi tällä kertaa väliin. Samoin muut kesäaktiviteetit, kuten piknik-hetket ja kävelylenkit vehreissä puistoissa.

Keisari Vilhelmin muistokirkko eli Kaiser-Wilhelm-GedächtniskircheMitä me reissulla teimme?

Herkkujen ja tunnelmallisten valojen täyttämistä joulumarkkinoista kirjoitinkin jo aiemmin. Samoin siitä, että markkinoiden ihastelemisen lisäksi saimme rastin ruutuun jälleen yhdestä Berliinin museosta, kun kävimme interaktiivisessa Spy Museumissa.

Berliini-ruokakollaasi
Pizzaa, kakkua, döneriä, bisseä. Terveellinen reissu. Eiku…

Keskityimme aika reteästi syömiseen. Nautiskelimme hääpäivän kunniaksi kivan illallisen tunnelmallisessa ja pikkuruisessa Sucre et Sel -ravintolassa, vetelimme dönereitä hotellin vastapäisessä kebab-mestassa ja jo aiemmilla reissuilla erinomaiseksi havaitussa K’bap-nimisessä paikassa Jannowitzbrückellä, maistelimme juustolautasia ja muita naposteltavia sekä hyvää viiniä ravintolassa nimeltä Zur Rose, tempaisimme sushiähkyt Sushi Circlessä ja yllätyimme jäätävän kokoisista neljän euron pizzoista La Cantinassa (U Rosenthaler Platz).

Sucre et Sel -ravintola, BerliiniMajoituimme Ibis Styles -hotelliin Mitten kaupunginosaan, ja koska hotellihuoneen hintaan kuului maittava aamupala, meiltä jäivät tällä kertaa väliin kaikki Berliinin ihanat aamiais- ja brunssipaikat, mutta muuten tuli kyllä herkuteltua enemmän kuin omiin tarpeisiin. Hotelli oli siinä määrin kiva ja sijainniltaan loistava, että harkitsen sitä ehdottomasti toistekin.

Hotelli- ja museokollaasi
Ibis Stylesin huoneessa oli “takka”, eli telkkariin sai tulet. Ampelmannin ja Bond-kulmauksen kuvasin Spy Museumissa.

Shoppailimme täsmäiskuna elektroniikkaa Mediamarktista ja vähän vaatettakin Alexanderplatzin liikkeistä, kävimme jokiristeilyllä (niitä tehdään myös talvisin!) ja kuljeskelimme päämäärättömästi Hackescher Marktin ja Mitten putiikkien valikoimia tiiraillen. Esimerkiksi Scheen valikoimissa oli niin paljon kaikkea ihanaa, että tie saattaa viedä sinne jonain päivänä uudestaan.

Loppujen lopuksi reissulla tuli oltua ulkosalla runsaasti, vaikka olikin talvi – kiitos hyvän, vaikkakin vähän viileän sään. Kävelimme kaupungilla paljon. Berliini oli rosoinen, kuten aina. Talvesta huolimatta kaupunki tuntui myös lähes yhtä eläväiseltä kuin kesäisin, mikä oli tietysti myönteinen yllätys. Lähtisin uudelleenkin!

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail