Matkasuunnitelmia ja blogipalkintoja

Taisinkin jo aiemmin mainita, että olen lähdössä Hemmon kanssa Lissaboniin vuodenvaihteessa? Suunnittelu (tai ainakin fiilistely!) on hyvällä mallilla, ja saimme vastikään lyötyä lukkoon majoitusvarauksen. Lissabonissa meidän on tarkoitus nauttia kaupungin paljon kehutusta ilmapiiristä, herkutella, ihailla maisemia näköalapaikoilta ja muuten vain kierrellä paikkoja. Luvassa ei siis tälläkään kertaa ole mitään minuuttiaikataulua vaan reissussa olemisesta nauttimista. Odotan todella innolla, että pääsen laulattamaan kameraa Lissabonin kaduilla! Toivottavasti ei sada koko ajan. 

Jatka lukemista ”Matkasuunnitelmia ja blogipalkintoja”

9 matkahaavetta

Matkailu on elämäni suola, joten mielessäni on aina paikkoja, joihin haluaisin lähteä. Haavelista elää jatkuvasti, sillä maailma on täynnä toteuttamista odottavia unelmia: kiinnostavilta vaikuttavia kohteita tulee koko ajan vastaan esimerkiksi lehtien sivuilla, mainoksissa, ystävien puheissa ja tietysti blogeissa.

Jatka lukemista ”9 matkahaavetta”

Kaikki sinisen sävyt

Kun mietin rentouttavaa lomafiilistä – sitä tunnetta, kun hengitän syvään, katson ympärilleni ja nautin hetkestä niin täysillä kuin vain mahdollista – minulle tulee usein aivan ensimmäiseksi mieleen kirkas, sininen taivas. Siinä on raikkautta, joka ilahduttaa kerrasta toiseen niin reissussa kuin toki arkenakin. Se antaa tilaa huokaista. Monesti matkailua ajatellessa mieleeni hiipii myös turkoosi merimaisema, mykistävän kaunis vuoristojärvi tai villinä virtaava joki. Luonnossa on sitä jotain! 

Jatka lukemista ”Kaikki sinisen sävyt”