Junalla ja lautalla Bangkokista Koh Taolle

Maailmanympärimatkalla halusimme käydä Thaimaassa Siaminlahdella olevilla saarilla, sillä olemme aiemmilla reissuilla olleet aina Andamaanienmeren puolella. Siispä päätimme matkata Bangkokista Koh Taolle yöjunalla ja lautalla saarielämästä nauttimaan. Ensin oli vain suoriuduttava matkasta.

Jatka lukemista ”Junalla ja lautalla Bangkokista Koh Taolle”

Oppeja Kaakkois-Aasiasta

Turistien huijaaminen on Kaakkois-Aasiassa valitettavan yleistä. Meillekin sattui maailmanympärimatkalla Vietnamissa ja Thaimaassa muutama perinteinen turistimoka ja -huijaus, vaikka emme olleet Kaakkois-Aasiassa ensimmäistä kertaa. Olimme lukeneet etukäteen erityisesti Vietnamin osalta paljon varoituksia siitä, että riski joutua jonkinlaisen vedätyksen kohteeksi on hyvin suuri, joten olevinaan olimme varuillamme. Eipä auttanut.

Jatka lukemista ”Oppeja Kaakkois-Aasiasta”

Bangkokissa

Olimme maailmanympärimatkan yhteydessä ensimmäistä kertaa Bangkokissa, vaikka muuten olimme kyllä käyneet Thaimaassa myös aikaisemmin. Saavuimme Bangkokiin Kambodzasta ja kulutimme ensimmäiset päivät kaupungin ostoskeskuksia kierrellen. Emme kierrelleet niissä niinkään shoppailemassa vaan syömässä ja ihan vain ihmettelemässä tuotteita ja kaupungin menoa.

Jatka lukemista ”Bangkokissa”