Burghausen, maailman pisin linna

Artikkelikuva - Burghausenin linna

Yli kilometrin mittainen linnakompleksi Burghausen sijaitsee samannimisessä kaupungissa eteläisessä Saksassa. Linna on pituutensa ansiosta Guinnessin ennätysten kirjassa: 1051 metrin mittainen Burghausenin linna on maailman pisin linna. Se levittäytyy kapealla kukkulalla kaupungin yllä niin pitkulaisena, että näköalapaikoilta on hankala käsittää koko komeuden olevan samaa kompleksia. Kävimme tutustumassa Burghausenin linnaan kesäisen automatkan yhteydessä.

Burghausenin linna sijaitsee luonto- ja historiakohteita pursuavassa Baijerin osavaltiossa lähellä Itävallan rajaa. Müncheniin on linnalta noin 110 kilometriä ja Itävallan Salzburgiin noin 50. Me olemme ajelleet vain muutaman kymmenen kilometrin päässä linnasta useana kesänä autoreissuillamme, mutta vasta nyt kävimme vihdoin linnassa kierroksella. Hyvää kannatti odottaa, sillä Burghausen jäi mieleen hienona kohteena niin kokonsa kuin monipuolisuutensa vuoksi.

Yksi Burghausenin linnan rakennuksista
Koristemaalauksia linnan seinässä

Burghausenin linna koostuu useista osista

Sisään Burghausenin linnan alueelle kävellessämme yllättää se, että alueelle ei ole pääsymaksua. Linnan pihamaalla voi kuljeskella vapaasti ja käydä esimerkiksi viihtyisässä terassikahvilassa sekä katsella muurin reunalta maisemia alhaalla kirkkaanvihreänä kimmeltävälle Wöhrseelle ja Burghausenin vanhaan keskustaan.

Linnan alueella on kaikkiaan kuusi eri sisäpihaa ja lukuisia eri rakennuksia ja torneja. Osa rakennuksista on hallintorakennuksia ja alueella on myös joitakin liikkeitä, kuten sisustuspuoti. Koko aluetta reunustaa molemmilta puolilta jykevä muuri. Muutamassa kohdassa muuria on aukkoja, joista pääsee ulkopuolelle.

Burghausenin yksi sisäpiha
Burghausen
Näkymä kaupunkiin
Burghausenin vanhakaupunki
Burghausenin linnan aluetta
Kirkko linnan alueella

Pääsylippu tarvitaan linnan kolmea museota varten, joten ostamme liput (10 euroa per henki, kesäkuu 2025). Niiden turvin kiertelemme ensin valokuvamuseon, jossa on esillä muun muassa suuri kokoelma kameroita ja muita kuvausvälineitä eri vuosikymmeniltä. Myöhemmin tutustumme Burghausenin historiaa esittelevään kaupunginmuseoon sekä taidemuseoon, jossa on muun muassa valtavan kokoisia eri taisteluja kuvaavia tauluja.

Välissä kiertelemme sisäpihoja seuraamme hetken hernepussinheittokilpailun valmisteluja ja olutteltan pystytystä. Linnan alueella järjestetään monenlaisia tapahtumia ja näytöksiä, ja meidän vierailumme aikaan osui nyt sitten hernepussin heittämistä.

Hemmo kävelemässä Burghausenin linnan alueella
Burghausenin linnan valokuvamuseo
Kameroita näyttelyssä
Hernepussikisojen kilpakenttä
Jenni kävelemässä linnan alueella
Linnan muuria

Päälinna tarjoaa aluehistoriaa, taidetta ja maisemia

Ulkopuolelta komein Burghausenin linnakompleksin rakennuksista on mielestäni perältä löytyvä päälinna (Hauptburg). Harmaasta kivestä rakennettu linna on moniulotteinen ja suuri. Päälinna pitää sisällään kaupunginmuseon ja valtion taidekokoelman. Lisäksi siellä on kaunis Elisabethin kappeli.

Kaupunginmuseo on varsin interaktiivinen, joten se sopii varmasti hyvin myös lapsille. Museossa pääsee kokeilemaan kaikenlaista, kuten sovittamaan historiallisia asuja, kokoamaan freskon pienoismallia ja kokeilemaan taistelua turnajaisissa diginäytön ja “pistimen” avulla. Minulle käy virtuaalitaistelussa kalpaten, mutta Hemmo pärjää vastustajalle hyvin ja astelee tilanteesta pois ehjin nahoin.

Burghausenin päälinna
Freskopalapeli
Elisabethin kappeli
Kaupunginmuseon näyttelyä
Makuuhuone kaupunginmuseossa

Taidekokoelma on esillä päälinnan kahdessa kerroksessa, ja se sisältää baijerilaisia maalauksia myöhäiskeskiajalta ja hovitaidetta 1600-luvulta. Taulut eivät oikein sytytä minua muuten kuin joidenkin taulujen koon puolesta: muutamat teokset ovat useita metrejä leveitä ja sellaisina vaikuttavia. Teosten aiheet ovat varsin väkivaltaisia, sillä niissä kuvataan historiallisia taisteluja. Päiden katkonta näyttää muutenkin olevan linnan taidekokoelmassa kuumaa valuuttaa. Keskiajalla meininki oli aikamoista…

Burghausenissa (ja usein vastaavissa museoissa muuallakin) mietin huvittuneena, että historiallisten linnanherrojen taulumaku on tainnut ollut hieman erilainen kuin mitä nykypäivänä pidettäisiin tyylikkäänä. En ainakaan itse haluaisi kotini keittiöön, olohuoneeseen tai makkariin tauluja, joissa leikataan päitä irti miekalla, mutta makuasioista on tietysti hyödytöntä kiistellä! Jos jätetään vitsit sikseen, niin totta kai taulut edustavat omaa aikaansa ja ovat historiallisesti arvokkaita, mikä tekee niistä ihan kiinnostavia.

Päidenkatkontataulu
Suuria tauluja huoneessa

Päälinnassa on myös Burghausenin linnan paras näköalapaikka, sillä siellä voi nousta linnan katolla olevalle tasanteelle katselemaan maisemia. Ylös kävellään muutaman kerroksen verran tavanomaisia rappusia, joten kyseessä on linnojen mittapuulla varsin helposti saavutettava näköalapaikka.

Katolta näkee hyvin linna-alueen massiivisuuden, sillä rakennukset näyttävät jatkuvan pitkänä jonona lähes loputtomiin. Myös Wöhrseen uskomattoman värinen järvi maauimaloineen näkyy ylhäältä hienosti.

Burghausenin päälinnan kattotasanne
Burghausen päälinnan katolta nähtynä
Wöhrsee Burghausenin päälinnan katolta nähtynä

Tuhatvuotinen Burghausen

Me luikahdamme linnakierroksen lopuksi ulos yhdestä muurin aukosta ja tassuttelemme jyrkkää alamäkeä alas Burghausenin vanhaankaupunkiin lounaalle. Burghausen viettää 1000-vuotisjuhlia vuonna 2025, sillä ensimmäiset dokumentoidut maininnat kaupungista ovat vuodelta 1025. Näemme kylillä juhlavuoteen liittyviä koristeluja. Tosiasiassa kaupunki on oletettavasti vieläkin vanhempi.

Matkalla Burghausenin vanhaankaupunkiin
Burghausenin taloja

Lounaan jälkeen teemme keskustassa vielä pienen kävelykierroksen. Sää on helteinen ja kostea, joten päädymme tavalliseen tapaan hakeutumaan vierailulle kirkkoon, sillä vanhoissa kivikirkoissa on yleensä kesälläkin viileää.

Suurikokoisen Pyhän Jaakobin kirkon luona on meneillään remontti, joten suuntaamme keskustan toisella laidalla näkyvään kirkkoon. Tämä kirkko (Ehemalige Studienkirche St. Joseph) osoittautuu kuitenkin ilmaiseksi nykytaiteen museoksi. Sen näyttely on nopeasti kierretty ja samalla tavoite viilentävästä hetkestä kiviseinien suojissa saavutettu.

Modernin taiteen museon näyttelyä

Nousemme alhaalla Salzach-joen varressa sijaitsevasta vanhastakaupungista takaisin linnan kulmille kävelytietä, joka ei onneksi ole lämpötilan huomioiden järkyttävän jyrkkä. Heti joen toisella puolella on Itävalta, jonne suuntaamme seuraavaksi, kun jatkamme autoreissullamme seuraaviin kohteisiin.

Tykkäätkö sinä vierailla matkoillasi linnoissa?

Kävimme Burghausenissa osana kuukauden mittaista automatkaa, jonka aloitimme ajamalla Baltian maiden ja Puolan kautta kohti Italiaa. Voit tutustua matkareittiin lukemalla postauksen Toteutunut automatkan reitti Via Balticaa Eurooppaan.


Lue myös:

Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:

2 vastausta artikkeliin “Burghausen, maailman pisin linna”

  1. Varsin hauska yksitysikohta, että kyseessä on maailman pisin linna. Mutta ilman muuta linnat on todella mielenkiintoisia matkakohteita, joissa tulee aina käytyä kun vain reitille sattuu – ja ehkä joskus sattuu ihan vain sen linnankin takia.

    1. Olen samaa mieltä linnoista. 🙂 Me yritämme aina saada niitä matkareiteille. Onneksi monessa paikassa Euroopassa se ei ole edes erityisen vaikeaa, kun linnoja on Euroopassa niin paljon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *