Berlin Story -bunkkeri, pahuuden dokumentaatio

Artikkelikuva: Berlin Story -bunkkeri Berliinissä

Berlin Story on Berliinissä sijaitseva bunkkerimuseo, jonka ulkoasu on suoraan sanoen luotaantyöntävä. Bunkkerin uumenissa on dokumentaationäyttely, joka käy vaihe vaiheelta läpi Hitlerin ja natsien valtaannousun, valtakauden hirveydet ja Hitlerin tuhon. Vuonna 1942 rakennetussa bunkkerissa sijaitseva näyttely on kattava ja synkkä muistutus siitä, mitä voi tapahtua, jos hyvät ihmiset sulkevat silmänsä.

Sumuinen joulukuinen päivä sopii hyvin tunnelmaan, kun astelemme Anhalter Bahnhofin metroasemalta suuren ja harmaan betonibunkkerin luokse. Kiipeämme metalliportaita sisään, ostamme liput näyttelyyn ja jätämme takit säilöön narikkaan. Näyttelyn nimi on vapaasti suomennettuna Hitler – miten se tapahtui (Hitler – Wie konnte es geschehen).

Kuljemme synkässä bunkkerissa ensimmäisestä ovesta ja napsautamme käyntiin ääniopastuksen. Emme onneksi tässä vaiheessa tiedä, että ääniraitoja (ja samalla näyttelyn osia) on yhteensä yli 40.

Berlin Story -bunkkerissa vierailu vie aikaa

Berlin Story Bunkerissa esillä oleva dokumentaatio kuljettaa meidät ensin Hitlerin lapsuuteen ja nuoruuteen sekä armeijavuosiin. Näyttely kertaa ja esittelee seikkaperäisesti ja vaihe vaiheelta tapahtumia, jotka johtivat Hitlerin ja kansallissosialistisen natsipuolueen valtaannousuun, miljoonien ihmisten sortoon, terroriin ja silmittömään tappamiseen sekä sotimiseen ja lopulta Hitlerin tuhoon.

Dokumentaationäyttelyn aihe on monille historiasta vähänkään kiinnostuneille varsin tuttu, mutta näyttely on niin kattava ja yksityiskohtainen, että uuttakin tietoa saattaa tulla. Sisällöllisesti vierailu on raskas rankan aiheen takia, mutta myös siksi, että ääniopastusta ja huoneita toistensa perään tuntuu olevan loputtomiin.

Meillä on takana jo kahden eri museon kiertely saman päivän aikana ennen bunkkeriin tuloa, joten jalat alkavat olla täysin muusina Berlin Storyn kierroksella. Sinnittelemme kuitenkin läpi näyttelyn kaikki osiot ja ääniopastuksen jokaisen raidan. Siinä auttavat huoneista löytyvät penkit ja tuolit, joilla voi välillä levähtää hetken ääniopastusta kuunnellessa.

Reikä betonimuurissa Topographie-des-Terrors -museon edustalla Berliinissä

Dokumentaationäyttelyn esillepano koostuu suurelta osin valokuvista ja tekstistä. Tätä sisältöä on kolmen bunkkerikerroksen verran. Seassa on myös muutama videopätkä ja jonkin verran esineitä ja rekvisiittaa, joiden avulla näyttelyä on saatu hieman elävöitettyä.

Valokuvat ja niiden ohessa olevat tekstit eivät ole yksi yhteen ääniopastuksen kanssa vaan nämä täydentävät toisiaan. Koko näyttelyn sisältö ei siis avaudu keskittymällä vain katseluun ja lukemiseen tai pelkkään ääninauhaan, vaan molemmat täytyy käydä läpi. Meillä kuluu tämän takia Berlin Story -bunkkerin näyttelyssä yli kolme tuntia.

Alamme olla loppua kohti aivan poikki pitkän museopäivän jäljiltä. Siksi pohdin kierroksen kestäessä ja kestäessä, että kolme laajaa museota tai näyttelyä yhden päivän aikana on usein liikaa. Tämä fiilis ei kuitenkaan johdu Berlin Story -bunkkerin näyttelyn sisällöstä, sillä se on hyvin toteutettu ja sisältö on kiinnostavaa ja tärkeää. Heikkohermoisille se ei tosin sovi.

Berliini-teksti East Side Galleryllä

Vinkkinä bunkkerivierailua harkitseville sanon, että vierailun kestoon on hyvä varautua meitä paremmin. Lisäksi on hyvä varautua siihen, että dokumentaationäyttelyn sisältö on äärimmäisen kaukana kevyestä, kuten aiheesta jo voi arvata. Näyttelyssä on muun muassa kuvia näännytetyistä keskitysleirivangeista, joukkohaudoista täynnä ruumiita ja rintamalla kuolleista sotilaista. Bunkkeri on myös ympäristönä synkkä ja voi sellaisena mahdollisesti lisätä näyttelyn ahdistavuutta.

Berlin Story -bunkkerissa ei saa ottaa ollenkaan valokuvia. Kuvauskielto on aina vähän pettymys kaltaiselleni ihmiselle, joka ottaa matkoilla ennemmin valokuvia kuin ostelee matkamuistoja. Tietenkin kuvauskielto on aika ankea juttu erityisesti blogin näkökulmasta. Joka tapauksessa valokuvauskielto on selitys sille, miksi tässä postauksessa ei ole kuvia bunkkerin näyttelystä. Jos näyttelyn aihe kiinnostaa ja loma ei mene pilalle näin synkästä vierailukohteesta, suosittelen käymään!


Lue myös:

Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:

4 vastausta artikkeliin “Berlin Story -bunkkeri, pahuuden dokumentaatio”

  1. Heh, on kyllä ankea ulkoasu tosiaan. Mutta toisaalta, ehkä se sopii hyvin museon aihepiiriin. Monesti itselleni käy muuten museoissa niin, että aluksi tahti on paljon hitaampi, mutta parin tunnin jälkeen ei enää jaksa lainkaan niin hyvin keskittyä, niin tahti nopenaa huomattavasti. Jos samana päivänä kiertää useamman museon, tuo varmaan vielä korostuisi. Peusteltiinko tuota kuvauskieltoa muuten jotenkin?

    1. Jep, bunkkeri on ihan karsean näköinen, mutta se sopii tosiaan hyvin aihepiiriin. Tuo on muuten tuttua minullekin, että keskittyminen alkaa loppua kohti herpaantua silkasta väsymisestä. Tämä oli yksi syy siihen, että bunkkeri oli aika raskas vierailtava. Äänitallenteet olivat kokemuksen kannalta olennaisia ja ne oli sen takia ”pakko” kahlata läpi eikä sitä prosessia pystynyt nopeuttamaan loppua kohti. 🙂

      Kuvauskiellon perustelut taisivat liittyä uhrien ja ylipäätään synkän aiheen kunnioittamiseen. Kuvauskieltoja on oman kokemukseni mukaan saksankielisissä maissa aika paljon erilaisissa turistikohteissa. Se tuntuu kieltämättä joskus vähän oudolta eikä vastaa nykypäivän realiteetteja. Esimerkiksi Saksassa Chiemseellä ei saa kuvata palatsien sisällä ollenkaan, ja ulkotiloissakin kuvia saisi siellä ottaa ”vain yksityiskäyttöön”. En tiedä, mikä lopulta lasketaan ”yksityiskäytöksi”, mutta jäin siihen käsitykseen, että yleensä sillä tarkoitetaan, ettei kuvia saa hyödyntää kaupallisesti.

  2. Hitsit, meillä jäi tämä välistä syksyllä, vaikka oltiin Berliinissä useampia viikkoja. Olisi varmasti ollut vierailun arvoinen, ja tuo paikan rouhea ulkoasu sopii kyllä aihepiiriin, vaikka melko masentava onkin. Kolme tuntia kierrokseen kuulostaa todellakin siltä, että käyntiin kannattaa vähän ennalta valmistautua, ja siitä huolimatta ihan varmasti keskittyminen tahtoo herpaantua loppua kohti, vaikka kuinka mielenkiintoisesta museosta olisi kyse. Mutta siis, kiitos vinkistä, josko sitten seuraavalla kerralla päästään tutustumaan tähän, kun Berliiniin taas joskus päädytään.

    1. Berliinissä on niin paljon nähtävää, että useampi viikkokaan ei riitä mitenkään ”kaikkeen”. Ehkä ensi kerralla sitten! Näyttely on tosiaan kiinnostava, mutta ei mitään henkisesti kevyttä kamaa ja lisäksi vierailussa menee väkisin melko pitkään. Jos kävisin bunkkerissa uudelleen, en menisi sinne museopäivän viimeisenä kohteena vaan ihan erikseen. Suosittelen muuten ehdottomasti tsekkaamaan myös Berliner Unterweltenin kierrokset, jos bunkkerit kiinnostavat!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.