Bangkokissa

Artikkelikuva - Chao Praya -joella Bangkokissa, Thaimaa

Olimme maailmanympärimatkan yhteydessä ensimmäistä kertaa Bangkokissa, vaikka muuten olimme kyllä käyneet Thaimaassa myös aikaisemmin. Saavuimme Bangkokiin Kambodzasta ja kulutimme ensimmäiset päivät kaupungin ostoskeskuksia kierrellen. Emme kierrelleet niissä niinkään shoppailemassa vaan syömässä ja ihan vain ihmettelemässä tuotteita ja kaupungin menoa.

Jättimäisessä MBK-kauppakeskuksessa intouduimme tosin jopa kauneushoitolaan, jossa minä otin manikyyrin ja Hemmo jalkahoidon (yhteensä 20,40 euroa). MBK:sta löytyy varmaan kaikki, mitä ihminen voi tarvita: siellä on kauneushoitoloita, elokuvateattereita, kymmeniä ravintoloita, elektroniikka-, huonekalu-, matkamuisto- ja vaateliikkeitä. En käy ikinä kauneushoitoloissa, joten tämä oli jokseenkin outo idea ajan viettämiseksi, mutta kerrankos sitä.

Huomasimme MBK:ssa korealaisen barbecue-ravintolan, joka tietenkin veti meitä puoleensa seireenin lailla. Kävimme vetämässä siellä perhesetillisen porsaanlihaa ja asiaankuuluvia lisukkeita. Ei ollut läheskään sellaista herkkua kuin Etelä-Koreassa, mutta ei ruoka huonoakaan ollut. Harkitsimme myös elokuvissa käyntiä, mutta se jäi ajatuksen tasolle. MBK:n lisäksi kiertelimme esimerkiksi Central World -kauppakeskuksessa ja tietenkin kävimme myös Hard Rock Cafessa pinssiostoksilla.

Majoituimme Bangkokissa yksinkertaisessa Nantra Ekamai -hotellissa, jonka huonehintaan kuului kevyt aamiainen. Hemmo päätti siistiä ulkomuotoaan ja kävi leikkauttamassa hiuksiaan hotellia vastapäätä olevassa parturissa. Hintaa leikkuulle tuli 2,40 euroa.

20141103_125559-m
Ostoskeskuksen luisteluradalla ei ollut ruuhkaa.

Koska olimme ensimmäistä kertaa Bangkokissa, kävimme mielenkiinnosta katselemassa tunnetun reppureissaajakatu Khao San Roadin ja sen lähitienoiden touhua. Samanlaistahan siellä oli kuin muuallakin Aasian länkkärituristikeskittymissä: paljon baareja, ravintoloita ja helletoppikauppoja. Ei erityisen kiinnostava paikka meidän mielestämme, mutta tulipahan käytyä.

Mielenkiintoisempaa oli veneellä liikkuminen kaupungin halki virtaavalla Chao Praya -joella. Meistä molemmista on kiva katsella kaupungeissa maisemia veneestä käsin, jos sellainen on mahdollista, ja lisäksi tykkäämme testailla paikallisia julkisia kulkuneuvoja.

Erilaisia veneyhteyksiä ja jokiristeilyjä on Bangkokissa tarjolla monenlaisia. Me menimme molempiin suuntiin jonkinlaisella turistiveneellä, joka oli illalla aivan täyteen ammuttu. Venelippumme maksoivat alle 50 senttiä kappaleelta. Meidän oli alun perin tarkoitus palata Khao San Roadilta takaisin hotellille tuk tuk -kyydillä ja BTS Skytrainilla eli paikallisjunalla, mutta homma meni aika lahjakkaasti poskelleen. Siitä lisää seuraavalla kerralla. Sanonpahan vain, että en yhtään ihmettele, miksi tuk tuk -kuljettajien elinkeino on Bangkokissa kuoleva bisnes.

20141104_135756-m
Harmaalla säällä joella ei varsinaisesti ollut kaunista.

Suunnittelimme muutamana päivänä hotellihuoneessa matkaamme Bangkokista eteenpäin ja päätöksiä tehtyämme hoidimme niihin liittyviä järjestelyjä kaupungissa. Ohjelmassa oli myös pyykinpesua, Vietnamin dongeista eroon hankkiutumista (ainoa dongeja vaihtava rahanvaihtopiste, jonka löysimme, sijaitsi Skytrainin Phaya Thai -asemalla), uusien shortsien etsimistä Hemmolle ja Hemmon puhelimen korjauttamista.

Lomaa säätämisestä

Olimme väsyneitä kaikesta säätämisestä ja sykkimisestä, sillä emme olleet taas hetkeen pitäneet kunnon lepopäivää. Niinpä varasimme Bangkokista muutaman yön vähän paremmasta hotellista, jossa voisimme rentoutua pari päivää uima-altaalla tekemättä mitään. Käytimme tässä kohtaa hyödyksemme yhden Hotels.comin kautta tekemistämme varauksista kertyneen palkintoyön, jonka siivittämänä saimme muutenkin hyvässä tarjouksessa olleet yöt vielä edullisemmin. Uima-allas ja kiva aamiaisbuffet kutsuivat!

Uima-allas

Uuteen hotelliin vaihdettuamme otimme toden totta rennosti. Ehdin uima-altaalla maatessani ja heti hotellin vaihtamisen jälkeen alkanutta penteleen sitkeää flunssaa potiessani lukea lävitse kaikki seuraamieni blogien kasautuneet postaukset, joihin en ollut aiemmin ehtinyt paneutua. Mukavan rentoa!

Hoidimme myös miellyttävältä vaikuttavan bungalowin varauksen Koh Taon saarelta. Maistelimme hotellia vastapäätä sijainneen ranskalaisen leipomon herkullisia, täytettyjä ciabattoja. Ja googlasimme malarian ja denguekuumeen oireita… Malaria-alueelta palanneena on normaaliakin inhottavampaa sairastua, kun on syytä epäillä, että tauti voi olla jotain vakavampaakin. Ihan tavallinen flunssa se onneksi kuitenkin oli.

Bangkokista jäi meille aika mitäänsanomaton kuva. Se ei välttämättä ollut kaupungin vika. Olimme vain niin väsähtäneitä, ettemme jaksaneet pahemmin kierrellä nähtävyyksiä. Tältä ensimmäiseltä vierailulta meille jäivät siksi Bangkokista mieleen lukuisat ostoskeskukset, Skytrainilla matkustamisen helppous, metron tyhjyys, kätevät jokiveneet, rumanvärinen joki ja Khao San Roadin turistikeskittymä. Parin päivän makoilu Hope Land Executive Residencen uima-altaalla tuli tarpeeseen, ja rentoilua oli tiedossa vielä lisää Thaimaan paratiisisaarilla.


Lue myös:

Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:

6 vastausta artikkeliin “Bangkokissa”

  1. Olipa kiva löytää blogisi tuolta FB:n reissupostauksia -ryhmästä. Mukava päästä mukaanne maailmanympärimatkalle 🙂

    Itselleni jäi samankaltainen fiilis Bangkokista. Nuhjuinen ja tuhnunen. Ehkä se vaatisi muutaman päivän tutustumisen ja virkeämmän olotilan. Itse kärsin ihan jäätävästä jet lagista, joten laitetaan tällä kertaa sen piikkiin – en nimittäin usko, että Bangkok läpeensä huono on!

    1. Kiva saada lisää seuraajia matkalle! 🙂

      Bangkok on varmaan ihan kiva paikka, mutta tuolla meidän tutustumisella (joka oli nyt tällä kertaa aika mitätön) siitä ei paljoa saanut irti. Ensi kerralla sitten enemmän ja tarkemmin!

  2. Noi "välilepäilyt" vähän paremmissa hotelleissa on niin hyviä vetoja aina välillä, kun on pitkällä reissulla! Me harrastettiin ihan samaa. Oli niin luksusta olla valkosissa lakanoissa ilmastoidussa huoneessa, tuijottaa illalla telkkaria ja syödä sängyssä pizzaa 😀

    1. Joo, pitää olla vaihtelua niin jaksaa. 🙂 Kohta ollaan varmaan autossa nukkumassa jonkin aikaa, jos nämä viime päivinä kehitellyt suunnitelmat konkretisoituvat. 🙂 Ausseihin valutaan piakkoin! Sullahan on sieltä paljon kokemusta, joten pitääkin käydä vielä lukemassa uudelleen kaikki postaukset läpi.

  3. Joo käy ihmeessä! Varsinkin auton ostoon liittyvät postaukset kandee syynätä läpi, jos sellanen on suunnitelmissa 🙂 Ja paiskaa sähköpostilla jos kaipaat jostain lisätietoa!

    1. Vuokrausta suunnitellaan, ei ostoa. Mutta kaikki muut vinkit kyllä tulevat tarpeeseen, joten käynpä tosiaan lueskelemassa ja katsotaan, mitä kysyttävää vielä sen jälkeen jää! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *