Automatkailu: telttareissun varusteet

Artikkelikuva - Matkalla Lausannesta Cuneoon

Kesäisillä automatkoilla Euroopassa teltassa nukkuminen leirintäalueella on minulle majoitusvaihtoehto siinä missä hotelli tai jokin majatalo. Tämä herättää usein hämmästystä. Alun perin teltassa nukkumisen motiivina oli silkka raha – yö leirintäalueella on huomattavasti huokeampi kuin hotelliyö – mutta hyvin nopeasti telttailu alkoi muutenkin viehättää. Keskeinen syy tähän oli se, että havaitsin telttailun olevan oikeasti miellyttävää, kun vain varusteet ovat kunnossa. 

Kuten olen aiemmin kertonut, en ole kummoinen eräpirkko. En harrasta telttailua siinä mielessä, että ottaisin teltan ja rinkan kantoon ja lähtisin jorpakkoon vaeltamaan kauas muista ihmisistä. Okei, saatan joskus tehdä niinkin, mutta se ei ole tämän postauksen pointti. Tässä postauksessa on kyse telttailusta matkailumielessä eli sellaisesta telttailusta, joka on itselleni kaikkein tutuinta. Nyt ei siis puhuta vaellusreissuista tai ”todellisesta luonnon helmaan menemisestä”.

20170507-Unelmatrippi-Iseo-2012
Telttareissulla ei tarvitse olla ankeaa! Kuvassa on telttapaikalla Iseo-järven rannalla Italiassa valmistettu herkullinen illallinen.

Kokosin tähän postaukseen asioita, jotka ovat mielestäni varusteiden kannalta huomionarvoisia suunnitellessa teltta- ja automatkaa Euroopassa. Mukana on myös pakkauslista, jonka mukaisesti olemme Hemmon kanssa pakanneet tavarat auto- ja telttareissuille Eurooppaan.

Valitse tarkoitukseen sopiva teltta

Olennaisinta telttailussa on tietenkin itse teltta. Se ei ole vain pala kangasta ja muutama tukikeppi, vaan se on matkalla kotisi. Niinpä teltan valinnassa ei kannata todellakaan tuijottaa yksinomaan hintalappua tai ajatella, että teltan koolla ei ole mitään väliä.

Halpa teltta on harvoin kovin vedenkestävä. Et taatusti halua kastua yöllä, jos (ja kun!) sadekuuro yllättää. Vesipilariarvolla on väliä – samoin kuin muilla ominaisuuksilla, kuten teltan korkeudella ja telttapakkauksen koolla. Ennen ostopäätöstä mieti siis hetki tarpeitasi ja ryhdy vasta sitten ostopuuhiin. Omia tarpeita voi tietysti olla vaikea miettiä, jos ei ole koskaan telttaillut. Siksi päätinkin tehdä tämän postauksen: pyrin jeesaamaan ajatustyössä.

20170507-Unelmatrippi-Riika-2012
Jos sataa kaatamalla, onko mukavampaa istua ison teltan sisällä tuolilla ja katsella teltan ”ikkunasta” ulos vai nököttää myttynä miniteltassa, jossa mahtuu hädin tuskin liikkumaan? Niinpä.

Teltan valinnassa voi käyttää apuna vaikka Partioaitan sivuilla olevaa Teltan valinta -osiota. Itse valitsisin sieltä heti kohdan Camping-teltta, sillä autoreissulla leirintäalueilla yöpyessä ei tarvita kevyttä, mukana kannettavaa pikkutelttaa. Minulla ja Hemmolla on tällä hetkellä neljän hengen kupoliteltta, jossa on erillinen nukkumatila. Toisessa sisätilassa voi istuskella vaikka pöydän ääressä, jos jostain syystä ulkona ei huvita olla. Esimerkiksi kaatosateella tai hyttysinvaasion iskiessä ylimääräiselle sisätilalle on käyttöä.

Teltassamme mahtuu seisomaan, mikä olikin yksi kriteeri nykyistä telttaa hankkiessamme. Edellinen telttamme oli pieni ja matala, ja pidemmän päälle kumartelu ja tetsailu teltan sisällä alkoivat tympäistä. Jatkuva konttaaminen ei nimittäin ole ollut itselleni se juttu enää sen jälkeen, kun opin joskus vaahtosammuttimen kokoisena kävelemään. Vaikka pienempi teltta menee autossa pienempään tilaan, minikokoisen teltan valinta voi kostautua äkkiä käytössä.

Nukkuminen onnistuu yllättävän ohuella alustalla

Makuualustat ja -patjat ovat olennaisia nukkumamukavuuden takia, mutta oikeaa, sänkyyn tarkoitettua patjaa ei silti kannata lähteä roudaamaan pitkin Eurooppaa. Meillä on ollut perinteisesti reissuilla makuualustat (ne sellaiset rullattavat vihreät) ja itsestään täyttyvät retkipatjat siihen päälle. Tällä kombolla olemme pärjänneet tosi hyvin.

Alusta voi näyttää epäilyttävän ohuelta, mutta se on riittävän pehmeä nukkumiseen, vaikka se ei olekaan mikään luksusjoustinpatja. Jos testaat yhdistelmää kotona, se tuntuu kotilattialla kovemmalta kuin nurmikolle pystytetyssä teltassa. Teltassa lisäpehmikettä tuo myös vartalon ja patjan välissä oleva makuupussi.

20170507-Unelmatrippi-Como-Bellaggio-2010
Como-järvellä Italiassa on upeat maisemat, mutta leirintäalueen maa saattaa olla niin kovaa, että teltan kiinnittäminen maahan voi olla vaikeaa.

Kesän 2016 reissulla päädyimme hifistelemään ja otimme testimielessä mukaan moottoroidun ilmapatjan, joka täytetään verkkovirrasta sähkömoottorilla. Samanlaisia korkeita patjoja markkinoidaan koteihin vieraspatjoiksi. Ratkaisu oli totaalinen fiasko. Patja hajosi reissussa alle neljän viikon käytön jälkeen. Vaikka se olisi kestänytkin, en olisi toiste lähtenyt sen kanssa minnekään, sillä sen päällä nukkuminen sai selkäni kipeytymään. Olemme sittemmin palanneet taas käyttämään ohuempia, itsestään täyttyviä retkipatjoja.

Ota mukaan tarpeeksi paksu makuupussi

Makuupussit ovat telttaillessa tarpeen, sillä öisin voi muuten tulla tosissaan vilu. En edes harkitsisi telttareissuun lähtemistä Euroopassa tavallisten peittojen kanssa. Nehän vievät tilaakin aivan tajuttomasti, mikä on automatkalla aina yksi kriteeri päätösten pohjalle.

Olemme useana vuonna lähteneet reissuun jo kesäkuun alussa, jolloin on kyllä edullisempaa matkailla (korkea sesonki alkaa Euroopassa vähän myöhemmin), mutta voi myös olla aika paljon viileämpää kuin heinä–elokuussa. Välillä öisin olikin alle 10 astetta lämmintä, mutta ei ollut kylmä – kiitos hyvien makuupussien. Toki myös yövaatetta oli kylminä öinä päällä enemmän.

20170507-Unelmatrippi-Celle-2012
Saksan Cellessä leirintäalueen taksa oli elokuussakin naurettavan edullinen. Yövyimme vuonna 2012 tässä upeassa kaupungissa leirintäalueella hintaan 13,70 euroa per yö.

Viileämpiäkin säitä on nähty. Minusta juuri mikään ei ole inhottavampaa kuin tasainen palelu, joten vaatetta ja makuupussia pitää olla mukana tarpeeksi. Meillä on itse asiassa ollut kaikilla reissuilla kahdet makuupussit: ohuemmat ja paksummat. Paksuja olemme pitäneet joskus lisäpehmusteena patjan päällä, jos leiripaikan alusta on ollut poikkeuksellisen kova eikä paksuja varamakuupusseja ole tarvittu niiden varsinaiseen tarkoitukseen eli lämmikkeeksi.

Tämä tuplasysteemi on muodostunut piintyneeksi tavaksi, vaikka ihan hyvin pärjäisi yksillä riittävän lämpimillä makuupusseilla. Helleöitä varten mukaan voisi pakata vaikka yhdet pussilakanat, jotka toimittaisivat peiton virkaa silloin, kun paksu makuupussi olisi liikaa, mutta tätä emme ole viitsineet tehdä. Tavaraa kun on muutenkin autoreissuilla mukana niin paljon.

Säästä rahaa laittamalla ruokaa itse

Telttamatkalla, kuten millä tahansa matkalla, rahaa voi säästää rutkasti tekemällä ruokaa välillä itse. Telttareissulla tähän on myös hyvät mahdollisuudet toisin kuin esimerkiksi useimmissa hotelleissa majoittuessa. Vaikkei rahaa miettisikään, leirintäalueella on mukava tehdä ainakin aamiainen ja iltapala itse, jotta ei tarvitse ensimmäisenä aamulla ja viimeiseksi illalla etsiä ruokapaikkaa. Aamu alkaa leirintäalueella mukavasti kahvia ulkona juoden, kun linnut laulavat vieressä ja aurinko paistaa.

Ruuan valmistamiseen leirintäalueella retkikeitin (Trangia tai vastaava) on ihan ykkönen. Leirintäalueilla voi olla varusteltuja keittiöpaikkoja, mutta aina näin ei ole. Ja kun nälkä yllättää tien päällä, on oikeasti näppärää keitellä levikkeellä vaikka nuudeleita taltuttamaan pahin nälkäkiukku sen sijaan, että poikkeaisi reitiltä sivuun ja käyttäisi aikaa ruokapaikan etsimiseen jostakin kylästä. Noelta välttyy, jos käyttää ruuan kuumentamiseen kaasua spriin sijaan.

20170507-Unelmatrippi-Cervo-2010
Leirielämän ankeutta Italian Cervossa vuonna 2010.

Meillä ruuanlaittohifistely on karannut siihen pisteeseen, että meillä on ollut viimeisimmillä matkoilla mukana myös pieni grilli ruuanvalmistusta varten. Kun on useampia vastaavia reissuja takana, nälkä on tainnut kasvaa syödessä (heh heh) ja mukavuutta lisäävien tarvikkeiden määrä paisunut sitä mukaa. Ilman grilliä pärjää mainiosti, mutta kyllä itse grillattu kala kummasti maittaa esimerkiksi Kroatian rannikolla auringonlaskua katsellessa.

Astioita kannattaa varata autoon sen verran kuin laskelmoi, että on välttämätöntä. Meitä on kaksi, joten meillä on ollut kaksi syvää ja kaksi matalaa lautasta, mukit sekä retkiviinilasit (kaikki kestävää muovia), haarukat, veitset ja lusikat, pari erilaista muovikulhoa salaatille ja ruuanvalmistukseen sekä muutama kapusta. En halua ekologisista syistä missään tapauksessa käyttää kertakäyttöastioita – siksi mukana ovat aina kunnolliset astiat, jotka pestään käytön jälkeen.

Mausteita meillä on aina ollut mukana jo kotoa, jotta niitä on jo valmiina eikä tarvitse heti ensimmäisenä mennä kauppaan niitä hakemaan. Pippurisekoituksella, suolalla ja öljyllä saa paljon aikaiseksi.

20170507-Unelmatrippi-Passo-dello-Stelvio-2012
Tässä ollaan kahvitauolla vuoristossa Stelvion solan reitillä Italiassa.

Mukavuutta lisää ehdottomasti myös kylmälaukku tai retkijääkaappi. Kädenlämpöisiä juomia kun jaksaa nauttia vain tiettyyn pisteeseen asti. Meillä oli monta vuotta sähkökäyttöinen kylmälaukku (tupakansytytinliitin automatkoja varten), joka oli kuitenkin melko pieni eikä sen Peltier-elementti kyennyt jäähdyttämään kaappia tarpeeksi kylmäksi Etelä-Euroopan kuumuudessa.

Niinpä Hemmo halusi viimein hankkia kunnon matkajääkaapin. Malliksi valikoitui tuolloin Waeco Coolfreeze CF-35. Törkeän kallis ostos venekaupasta on ollut reissuilla aivan vertaansa vailla – on ollut huippua, kun vihdoin juusto säilyy kaapissa syötävässä kunnossa ja mikään muukaan ei lämpene pilalle. Meillä on kaapille paljon käyttöä, mutta satunnaiselle telttamatkailijalle tällainen kallis investointi ei välttämättä olisi fiksu ostos.

Autoon ei mahdu loputtomasti tavaraa

Meillä on ensimmäistä reissua lukuun ottamatta ollut kaikilla automatkoilla mukana retkipöytä ja -tuolit. Ne vievät aika paljon tilaa, mutta olemme todenneet ne niin suureksi mukavuustekijäksi, että niistä ei tingitä. Viltillä istuskelu nurmikolla on kivaa siihen asti, kunnes sataa tai kunnes istut siinä viltillä neljä–viisi viikkoa putkeen. (Tai kunnes olet yli 30-vuotias eikä maassa istuskelu enää tunnu teinivuosien tapaan luontevalta ja miellyttävältä vaihtoehdolta.)

Reissuun voi pakata juuri niin paljon tai vähän kuin autoon mahtuu ja oma mukavuustaso vaatii. Turvallisuussyistä auton takapenkillä ja muilla näkyvillä paikoilla ei kuitenkaan kannata pitää tavaraa, sillä automatkoilla auto on väkisinkin aina välillä jossain yksikseen. Jotta kaikki oikeasti tarpeellinen mahtuisi mukaan, pakkauslistaa kannattaa tarkastella kriittisesti. Sekin kannattaa muistaa, että täpötäydestä autosta eläminen on tien päällä tosi rasittavaa.

20170507-Unelmatrippi-Pula-2016
Kroatian Pulassa leirintäalueella grillasimme kalaa ja katselimme merelle.

Meillä on Hemmon kanssa takana useita reissuja teltan ja auton kanssa, ja kaikista karsintavaiheista huolimatta minusta on joka kerta Suomesta lähtiessä tuntunut, että meillä on mukana aivan sairaan paljon tavaraa. Loppujen lopuksi pakkailu on kuitenkin onnistunut aina järkevästi eikä mukana ole ollut turhaa rojua – ainoastaan vaatteita on joskus tullut haalittua matkaan hieman liikaa.

Liimasin tähän loppuun vielä meidän pakkauslistamme. Mitkä tavarat ovat sellaisia, joita ilman sinä et matkusta? Onko linjoilla ketään, kenellä on kokemusta tällaisesta ”matkailutelttailusta”?

20170507-Unelmatrippi-Bled-2016
Slovenian Bledissä leirintäalue oli loistopaikalla järven rannalla. Öisin oli yllättävän viileää, joten makuupussille oli todellakin käyttöä.

Pakkauslista teltta- ja automatkalle Eurooppaan

Tässä automatkojemme tavara-arsenaali eriteltynä tavaratyypeittäin.

Dokumentit, IT ja piensälä

  • karttakirja ja leirintäalueopas (meillä käytössä ECC Europa Camping + Caravaning)
  • matkavakuutuskortit ja EU-kelakortit
  • green card eli todistus auton voimassa olevasta liikennevakuutuksesta (lisätietoa Autoliiton sivuilta)
  • passikopiot (nämä kannattaa tallentaa myös esim. sähköpostiin)
  • lääkereseptit
  • kamera tarvikkeineen
  • läppäri tarvikkeineen
  • auton tupakansytyttimeen usb-jakaja ja usb-piuhoja
  • CEE-pistoke eli ”karavaanisovitin” (tätä tarvitaan usein leirintäalueilla sähkön saamiseksi)
  • otsalamput ja paristoja sekä led-valot ja retkilamppu telttalampuiksi
  • jatkojohto autojääkaappia ja muuta sähköä varten
  • kännykän autoteline (navigaattorina meillä on kännykkä ilmaisella Here we go -sovelluksen kartoilla)

Selviytymispakkaus

  • autoon tarkoitettu ensiapupakkaus
  • sakset
  • ilmastointiteippiä
  • desinfiointiainetta ja käsidesiä
  • särkylääkettä ja henkilökohtaiset lääkkeet
  • hyttysmyrkkyä
  • henkilökohtaiset hygieniatarvikkeet

Ruuanlaitto ja retkeily

  • autojääkaappi tarvikkeineen
  • retkikeitin ja tulineste tai kaasu
  • matkakokoinen grilli, sytytyspalat ja hiiliä
  • astiat 2 hengelle: lautaset, kahvikupit, juomalasit, ruokailuvälineet
  • ruuanlaittovälineet: 2 kulhoa, pari kapustaa, grillipihdit
  • viinipullonavaaja
  • teltta
  • retkituolit ja -pöytä
  • makuualustat, makuupussit ja tyynyt
  • vati tiskaamista ja hätätilassa vaatteiden pesemistä varten
  • tiski- ja pyykinpesuainetta sekä tiskiharja
  • pyykkinarua ja pyykkipoikia
  • pari jätesäkkiä esim. siltä varalta, että teltan joutuu joskus survomaan litimärkänä ja kuraisena autoon
  • kylpypyyhkeet ja keittiöpyyhe
  • piknikviltti

Vaatteet

  • alusvaatteita ja sukkia noin viikon tarpeisiin (toisin sanoen pyykkipäivä pidetään noin kerran viikossa)
  • yövaatteet: pipot, villasukat, oloasu
  • rentoja oleskeluvaatteita
  • normaaliin pakkaustyyliin kaupunkikelpoisia vaatteita sekä lämpimiä että viileämpiä säitä varten
  • sadetakit
  • kävelykengät, sandaalit, suihkusandaalit, lenkkarit ja uimakengät (näitä tarvitaan paikasta riippuen esim. Kroatiassa ja Italiassa)

Mitä sinä pakkaisit mukaan automatkalle, jolla yövytään teltassa?


Lue myös:


Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:

20 vastausta artikkeliin “Automatkailu: telttareissun varusteet”

  1. Ikinä en ole autoillen telttamatkaa tehnyt, mutta nyt tätä postausta lukiessa alkoi kummasti tällanen matkaaminen houkuttaa! Paljon hyödyllisiä vinkkejä, toivottavasti pääsee meillä joskus käyttöönkin. 🙂

    1. Hienoa, että onnistuin inspiroimaan! 🙂 Varmaan telttailu ei ole ihan jokaista matkaajaa varten, mutta ei se oikeasti ole myöskään mitään kamalaa pusikossa kykkimistä, kuten moni ilmeisesti kuvittelee. 😀 Siinä on tosi paljon hyviä puolia. Ja tietty tuo tekemäni pakkauslista on sovellettavissa myös muunlaiseen matkailuun – vaikka asuntoautolla reissaamiseen.

  2. Jes, tää tuli ihan mainioon saumaan! Tänä vuonna tiedossa carcampingia, joskaan ei Euroopassa. Nappaan tästä kyllä sopivimmat vinkit talteen 🙂

    1. Kiva, että tuli hyvään saumaan! Tämä olikin luonnoksissa aika pitkään, kun julkaiseminen tuntui talvella vähän hölmöltä. Sopi tähän ajankohtaan paremmin. 🙂 Minne päin on matka?

  3. Kiitos loistavasta postauksesta! Matkakuume nousi tosiaan entisestään… Onneksi kohta on jo kesä vaikkei siltä ulkona näytäkään. 😁

  4. Mä aina ihmettelen telttailijoita leirintäalueilla, että miten he pärjäävät porottavan auringon tai rankkasateiden alla teltassa. Vastaus tuli tässä sun postauksessa; oikeilla varusteilla! 😀
    Karavaanailu myös saa osakseen monelta meidän ikäiseltä ihmetystä – miten te voitte matkustaa pienessä autossa kuukaudenkin ajan? Karavaanailu tuntuu olevan eläkeläisten hommaa, siinä missä telttailu vain eräjormien. En itsekään olisi voinut muutama vuosi sitten kuvitella sitä tekeväni, mutta jo ensimmäisen kerran jälkeen (jolloin matkustimme Vanetella, eli ei edes matkailuautolla) hurahdin täysin automatkailuun. Ja mikään ei ole kivempaa, kuin etsiä paikallisesta kaupasta tuoreita paikallisia tuotteita ja kokkailla niistä illallista!
    Pakkauslista näyttää samalta kuin meillä, tosin meillä on vielä muutama laatikko työkaluja mukana autoa varten 😀 Vaatteita ottaa aina liikaa mukaan, milloinkohan sen oppisi tekemään oikein…?

    1. Vesisade ei ole tosiaan mikään ongelma, kunhan vain teltta on sellainen, että se kestää kunnolla vettä. Me on oltu esim. Münchenissä pariin otteeseen niin, että melkein kaikilla ympärillä on teltta vuotanut, mutta me on porskutettu menemään täysin tyytyväisinä – ei pisaraakaan vettä tullut läpi. Münchenissä on sattumoisin ollut monesti kovat ukkossateet iltaisin/öisin; jotenkin ne lävähtävät aina juuri sinne. Aurinko tietysti teltassa kuumottaa, mutta se toimii samalla luonnon herätyskellona. 🙂 Aamulla tai aamupäivällä, kun teltta alkaa auringon vaikutuksesta lämmetä, ei siellä huvita enää makoilla.

      Karavaanailu on myöskin ihanaa! Olet ihan oikeassa: sekä telttailu että karavaanailu saavat ihmetystä osakseen (telttailu omien kokemusteni mukaan vielä enemmän). Molempiin myös hurahtaa aika tehokkaasti, jos vain antaa mahdollisuuden. 🙂 Meillä on myös henkilöautossa tietty aina jotain työkaluja autoa varten, mutta niitä en tähän listannut, kun ne ovat siellä aina. Joskus muuten olen reissulla palellut niin paljon, kun sattui kylmä kesä, että otan sen vuoksi varman päälle vaatteiden kanssa. Eivät ne muutamat lämpöisemmät vaatteet kuitenkaan niin paljoa tilaa vie. Harvemmin mitään on jäänyt käyttämättä, joten aika hyvin olen onnistunut optimoimaan. Harjoittelua se on kyllä vaatinut.

  5. Löysin tämän blogisi vasta eilen! Nyt ihmettelen, miten maailmasta löytyikin ihmisiä, jotka matkustavat lähes samoin kuin me. Mieheni ja minä rakastamme automatkailua ja telttailua – aikuiset ihmiset – ja olemme tunteneet itsemme vähintäänkin avaruusolioiksi. Telttailupostauksesi oli mahtava. Nyt jatkan etenkin Saksa-aiheisten juttujesi lukemista. Saksa on meidän suosikkipaikka (tuttavien mielestä paikka jonka läpi ajetaan jotta päästään jonnekin muualle)…

    1. Kiitos, että kommentoit! Aivan mahtavaa kuulla, että teillä on hyvin samanlainen matkailutyyli! Kyllä tällä tyylillä on tosiaan saanut aika monet kulmat nousemaan, mutta nyt automatkailu alkaa vähän nousta trendikkäämmäksi. Telttailu matkailumielessä ei vieläkään. 🙂

      Saksa on myös minun ja Hemmon suosikkimaa. Sinne mennessä tuntuu kuin saapuisi kotiin. Aloitin tämän blogin alun perin maailmanympärimatkan ”dokumentointia” varten, joten valitettavasti täältä ei (vielä!) löydy ihan hirveästi Saksa-postauksia, vaikka olemme viettäneet siellä tosi paljon aikaa aiemmilla matkoillamme. Ainoastaan maailmanympärireissun jälkeisiä reissutarinoita löytyy. Mutta hiljalleen niitä tulee lisää, kun reissataan!

  6. Hei törmäsin blogiisi googlaillessani telttailuvarusteita. telttailu pienessä ahtaassa teltassa on jo niin nähty ja iso teltta hankittu. Nyt pohdin retkipöytää ja tuoleja – niitäkin tuntuu olevan monensorttisia (etenkin tuoleja), mutta missään ei taida päästä testaamaan. Kuitenkin kun neljä matkalaista kulkee ja farmariin pitäisi mahtua muutakin kuin kalusteita… niiden valinta tuntuu tuottavan tuskaa. Kiitos blogista, se rohkaisi katselemaan koti-ja naapurimaata kauemmaskin =D

    1. Kiva, että löysit blogiin ja mahtavaa, että tykkäät! 🙂

      Tutulta kuulostaa tuo tavaroiden ahtaminen autoon, vaikka meillä onkin vain kaksi matkalaista! Meillä on ollut parilla reissulla auton katolla suksiboksi (lainassa tutulta), minkä ansiosta tavarat ovat mahtuneet huomattavasti helpommin kyytiin eikä ole tarvinnut matkata ihan niin askeettisin varustein kuin ilman boksia. Suksiboksin ansiosta olemme saaneet mahdutettua mukaan selkänojalliset tuolit, kun muuten meillä on ollut vain pienet taittojakkarat ja ihan aina ei niitäkään.

      Tuoleja saattaa kyllä olla joissain liikkeissä esillä, jolloin niitä voi myös mittailla, mutta valitettavasti en nyt osaa vinkata mitään tiettyä kauppaa. Lisäksi retkikamojen sesonki on tietysti kesäaikaan, joten muina vuodenaikoina voi olla vielä hankalampi löytää mitään tarvitsemaansa muualta kuin netistä. Tsemppiä kalustepohdintaan ja hyviä reissuja!

  7. Hei!
    Ollaan suunnittelemassa kahden lapsen kanssa teltta-automatkaa kesäksi. Tuota jääkaappia mietin, siis onko se teillä jotenkin autossa koko ajan päällä vai laitatteko vain leirintäalueilla kiinni? Ensimmäisenä tämmöinen kiinnitti huomiota 🙂

    1. Moikka ja kiitos kommentista! Meillä on jääkaappi ajon aikaan kytkettynä tupakansytyttimeen, jotta se pysyy kylmänä. Tietysti kun ajomatkalla pysähtelemme, jääkaappi ei pysähdysten aikana ole päällä, mutta on todettu, että se pysyy aika hyvin kylmänä hetken aikaa ilman sähköäkin, kunhan sitä ei vain auota. Leirintäalueilla otamme yleensä sähköpaikan ja nostamme jääkaapin telttaan sateelta suojaan. Sieltä pistämme siihen sähköt jatkojohdon avulla teltan vetoketjun raosta. Kun jatkojohto on teltassa, siellä pystyy sitten latailemaan myös kännyköitä sun muita.

      Ihanaa matkan suunnittelua teille! Minne päin olette suuntaamassa ja kuinka pitkäksi aikaa?

  8. Teillä on iso teltta, grilli, matkajääkaappi, pöytä ja tuolit, mutta ei retkisänkyjä? Ne ovat ehdottamat, ei tarvitse maata vasten nukkua. Siihen vielä makuualusta päälle, niin kylmää ei puske pohjasta.

    1. Näin on. 🙂 Ei ole koettu retkisänkyjä ollenkaan tarpeellisiksi – niinhän se menee, että jokaisella on ne omat jutut, jotka kokee tarpeellisiksi ja hyödyllisiksi. Meillä on makuualustat ja itsestään täyttyvät retkipatjat päällekkäin, ja on tykätty tästä yhdistelmästä. Ei ole ollut kylmä eikä muutenkaan huono nukkua. 🙂

  9. Hei!
    Millainen tuo CEE-systeemi on? Olemme menossa auton ja teltan kanssa reissulle, jossa yövymme leirintäalueilla sekä Pohjois-Suomessa, että Norjassa. Tarkoituksena pyrkiä varaamaan sähköllinen paikka, kun mukana on sähkötoiminen lämmitin kylmiä öitä varten. Meillä on ”tavallinen” ulkokäyttöön tarkoitettu jatkojohto naaras- ja urospäillä. Minkälaisen CEE-systeemin tarvitsee ja mihin se CEE-sovitin tulee?
    Kiitos muuten hyvistä kirjoituksista. Löydettiin teltan ja auton kanssa matkailu sattumalta viime kesänä, kun oltiin menossa Porin asuntomessuille ja kaikki majoituspaikat oli varatttu. Jostain tuli idea telttaan ja leirintäalueeseen ja koukkuun jäätiin heti 🙂 Osin tämän sinun pakkauslistan perusteella hankittiin varusteita ja pakattiin reissuun. Tälle kesälle päivitettiin mm. teltta vähän paremmaksi.

    1. Aivan mahtavaa, että telttailu säväytti heti! Porissa oli tosiaan täyttä messujen aikaan, olin itsekin siellä (työn puolesta). Hyvä, että leirintäalueelle kuitenkin mahtui!

      CEE-sovitin on siis vain sellainen mötikkä, joka usein (mutta ei aina) tarvitaan leirintäalueen sähkötolppaan:
      https://m.motonet.fi/fi/tuote/384954/Caravan-sovitin-CEE—Schuko-16A-IP44-230V.

      Sovittimeen sitten kytketään se oma johto. Eli ilman sovitinta ei saa sähköä, koska tolppaan ei käy suoraan normaali pistoke. Joskus sitä ei tarvita, mutta usein tarvitaan. En osaa sanoa, miten Suomessa, kun en ole juuri Suomessa leirintäalueilla ollut vaan muualla Euroopassa.

      Ihanaa reissua! Toivottavasti osuu mukavat säät. 🙂

      1. Kiitos vastauksesta 🙂
        Viime kesän reissuilla oltiin sähköttömiä. Asuntomessujen aikaan oli varsin lämmintä, mutta kun syksymmällä oltiin Hossassa, niin siellä oli illat ja yöt jo varsin viileitä. Siitä tuli idea ottaa lämmitin mukaan. Pitää ostaa tuollainen sovitin, kun ei ole kalliskaan ja sillä varmistaa, että sähköä saa tarvittaessa.
        Tämä on mukava ja edullinen tapa matkustaa. Kiva lukea teidän reissuista, vaikka itse ei vielä Suomea ja Norjaa pidemmälle uskaltaudutakaan 🙂

        1. Olen ihan samaa mieltä – teltan kanssa on mukavaa ja kiva, että myös edullista! 🙂

          Mekin olimme ekalla reissulla osittain ilman sähköä, mutta sen jälkeen on pyritty aina ottamaan sähköllinen paikka. Meillä sähkö on kylmälaukun takia, että saa kahvimaidon ja sapuskat pysymään viileinä, ja tietty tänä päivänä myös kännyköitä on hyvä latailla, kun on sähköä. Aina telttapaikalle ei saa sähköä, mutta se on harvinaista. Yleensä saa! Minusta teltassa tarkenee ihan hyvin nukkua viileinäkin öinä, kun on kunnolla vaatetta ja riittävän hyvä makuupussi. Vähän viileä on kuitenkin kylmimpinä öinä meilläkin ollut, koska makuupussini on tarkoitettu vähimmillään 7 asteeseen saakka ja nytkin kesällä oli paikoin juuri tuo 7 astetta. Paksumpikin makuupussi minulta kyllä löytyy, mutta olin optimisti enkä ottanut sitä mukaan. 🙂 Ensi kerralla taidan ottaa. Kesäkuussa saattaa paikoin olla etelämpänäkin Euroopassa yllättävän viileää, puhumattakaan Suomesta ja Norjasta, missä te olette nyt matkustaneet! Varmasti on viileitä öitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *