Autolla Euroopassa: reittisuunnitelma Balkanille

Artikkelikuva - Kartta

Päätimme Hemmon kanssa alkuvuodesta, että toteutamme tänä kesänä automatkan Balkanilla. Kroatiaa lukuun ottamatta Balkanilla sijaitsevat maat ovat meiltä kokonaan näkemättä, ja automatkailuun hurahtaneiden näkökulmasta paras tapa tutkia aluetta on tietenkin auto. Tässä reittisuunnitelma Balkanille!

Balkanilla välimatkat ovat lyhyitä, joten parissa viikossa ehtii käydä aika monessa maassa – huolimatta siitä, että vuoristoisen maaston lisäksi teiden huono kunto ilmeisesti paikoin hidastaa matkantekoa. Meillä on reissuaikaa vajaat kolme viikkoa, ja reitti on nyt suunniteltu niin, että ehtisimme tuossa ajassa käydä kuudessa maassa.

Kuten blogia pidempään seuranneet ehkä muistavat, meillä ei Hemmon kanssa tavallisesti ole reissuillemme juuri mitään valmiita suunnitelmia kasassa, saati tarkkaa reittisuunnitelmaa. Poikkeus kuitenkin vahvistaa säännön, ja tällä kertaa olemme oikeasti suunnitelleet reittiä hyvinkin tarkasti etukäteen. Kaikenlaista sitä sattuu ja tapahtuu! Niin pitkälle emme sentään ole menneet, että olisimme tehneet kaikki majoitusvarauksetkin valmiiksi, ehei. Muutoksiin täytyy olla varaa, mikäli matkalla ilmenee yllättäviä käänteitä tai muuten vain huvittaa muuttaa suuntaa. Katsotaan jälkikäteen, miten hyvin tämä reittisuunnitelmamme piti kutinsa.

Linkit kohdepostauksiin on päivitetty postaukseen jälkikäteen.

20170926-Unelmatrippi-Kotor-DSC0733
Kotorinlahti

Balkan-kierros alkaa Dubrovnikista

Matkamme alkaa Kroatian Dubrovnikista, jonne saavumme lentäen. Tutustumme kauniiksi kehuttuun kaupunkiin muutaman päivän, minkä jälkeen nappaamme alle vuokra-auton, ylitämme rajan Bosnia-Hertsegovinan puolelle ja ajamme Mostarin kautta Sarajevoon. Mostar on parhaiten tunnettu kaupungin keskellä sijaitsevasta korkeasta sillasta, jolta uskalikot paikalliset hyppivät turistien iloksi jokeen. Emme jää kaupunkiin yöksi, vaan lakanat kutsuvat Sarajevossa.

Lue postaukseni Dubrovnikin kaupunginmuurilta, idän ja lännen taitekohdasta Mostarista sekä kontrastien Sarajevosta.

20170724-Unelmatrippi-Dubrovnik-Citywall-DSC0159
Dubrovnik

Tutustuttuamme historiaa uhkuvaan Sarajevoon parin päivän ajan matkamme jatkuu Serbian puolelle, jossa kaupunkielämän on tarkoitus vaihtua luontoon. Majoitumme mahdollisesti Bajina Baštan kaupunkiin Tara-kansallispuiston laitamille ja pääsemme näin ollen toivottavasti ihastelemaan Balkanin hienoa luontoa. Kiinnostavalta vaikuttava Belgrad jää meiltä tällä matkalla väliin, sillä kaikkialle on mahdoton alle kolmen viikon matkalla ehtiä.

Lue postaukseni Bajina Baštasta ja Taran kanjonista.

20170625-Unelmatrippi-Mostar-DSC0291
Mostar

Järviä, vuoria ja serpentiinitietä Balkanilla

Jatkamme Bajina Baštasta etelään Montenegron puolelle ja pysyttelemme edelleen luontoteemassa: tarkoitus on yöpyä Žabljakin kylässä Durmitorin kansallispuistossa, josta on kirjoittanut esimerkiksi Reissuesa. Toivottavasti sää on suosiollinen, jotta patikointi ei ole vetistä hommaa eikä tarvitse kuvata sateessa!

Matka jatkuu kohti etelää Albaniaan, jossa yövymme Skutarijärven rannalla Shkodër-nimisessä kaupungissa. Se on yksi Albanian vanhimmista kaupungeista. Jos kaikki menee putkeen, seuraava etappi tämän jälkeen on Makedonian puolella Ohridjärvellä, joka on suosittu lomakohde Makedonian ja Albanian vuoristoisella rajaseudulla. Suomalaisten keskuudessa paikka on tosin ilmeisesti aika tuntematon. Se on samalla reissumme eteläisin piste.

Jos reissussa tuntuu siltä, että paikasta toiseen siirtyminen on liian kiireistä, Makedonian-keikka on todennäköisesti se, joka joutuu ensimmäisenä giljotiinin alle eli karsiutuu pois. Toivon kuitenkin kovasti, että ehtisimme myös Makedoniaan.

Lue postaukseni Durmitorin maisemista ja Albaniasta.

20170817-Unelmatrippi-Durmitor-DSC0567
Durmitor

Makedonian jälkeen lähdemme nousemaan takaisin pohjoiseen. Pistämme auton parkkiin Montenegrossa Skutarijärven rannalla kylässä nimeltä Virpazar. Siellä voisi esimerkiksi maistella viinejä, kuten Adalmina’s adventures -blogin juttu kertoo.

Virpazarista hurautamme Kotoriin upeaa serpentiinitietä, josta on kirjoittanut hienojen kuvien saattelemana Lähtöportin Mika. Reissun lopuksi palaamme vielä Dubrovnikiin palauttamaan auton ja hyppäämään paluulennolle Suomeen.

Lue postaukseni viininmaistelukierroksesta Montenegrossa ja serpentiinitiellä ajelusta Kotorin yllä.

20170926-Unelmatrippi-Kotor-DSC0820
Crnojević-nimisen joen hevosenkenkämutka Skutarijärven tuntumassa

Lähtöön ei ole enää kovinkaan pitkä aika ja arjen kiireet haittaavat tällä hetkellä pahasti matkaan valmistautumista. Reittiä pohtiessani huomasin, että Balkanin seudun joistakin kohteista on vähän hankala löytää tietoa. Sen vuoksi päädyin lainaamaan kirjastosta läjän matkaoppaita (käytännössä ne kaikki harvat, joita sieltä noihin seutuihin liittyen löytyi). Emme ole vielä ehtineet Hemmon kanssa kahlata kaikkia opuksia tarkkaan, mutta se fiilis on vahvistunut, että pääsemme näkemään reissulla paljon hienoja paikkoja.

Reittisuunnitelma Balkanille kartalla

Jos sinulla on kokemuksia Balkanilta ja eritoten näistä paikoista, joihin suunnittelemme matkaavamme, jaa ihmeessä kokemuksiasi jättämällä kommentti! Tässä vielä suunniteltu reitti kartalla:


Lue kaikki kolmen viikon Balkan-automatkaan liittyvät jutut:

Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:

18 vastausta artikkeliin “Autolla Euroopassa: reittisuunnitelma Balkanille”

  1. Oooi teidän reitti on kyllä kattava ja Balkan on niin kaunista seutua! Multa löytyy juttua Dubrovnikista, Mostarista, Montenegrosta vähän joka suunnalta, sekä myös Shkoderista. Durmitor oli ehdottomasti mun lemppari, joten mielenkiinnolla odotan mitä tuo Tara teille tarjoaa. : )
    Ihanaa reissun odotusta ja itse reissua!

  2. Sorry, tipahdin täysin nähdessäni Virpazarin ja viinin samassa lauseessa. Adalminan kokemusten perusteella toki varmasti suositeltavaa, mutta jos haluatte maistaa pahinta viiniä ikinä, niin tilatkaa Hotel Pelikanin ”talon valkoviiniä”. Maailman ainoa viini, joka ei mennyt edes anopin kurkusta alas 😀 Älkää missatko sitä maisematietä Virpazarista pohjoiseen, jokimutkalle päin! Julkaisen postaukset Dubrovnikista ja Skadarista ihan kesäkuun alussa. Teille on tulossa tosi mahtava reissu! Kiitos linkkauksesta 🙂

    1. Haha, se on jo pahaa viiniä se! 😀

      Ja ei missata maisematietä, se on tiukasti suunnitelmissa mukana. Jos julkaiset kesäkuun alussa niin ehditään just lukea Skadarin osalta ennen kuin ollaan itse mestoilla. Dubrovnikissa ollaan jo heti kuun alussa. Tässähän voi kohta jo ruveta pakkaamaan. 🙂

  3. Kylläpä on kiehtovan kuuloinen matka! Mielenkiintoisia paikkoja olette valinneet. Kiertomatka noilla suunnilla on tarkoitus itsekin toteuttaa jossakin kohtaa, joten mielenkiinnolla odottelen teidän reissua 🙂

    1. Mukava kuulla, että vaikuttaa hyvältä! Balkan ehti olla omallakin listalla jonkin aikaa ennen kuin päädyimme nyt suunnittelemaan tämän reissun. Kiva päästä vihdoin sinne suunnalle!

  4. Hyvältä näyttää suunnitelmat! Oikein mukavaa reissua teille, toivottavasti ei tarvi Makedoniaa laittaa giljotiiniin. 🙂

    Saattaa olla että yksinäni täällä nauroin tuolle Mikan kommentille ”Maailman ainoa viini, joka ei mennyt edes anopin kurkusta alas 😀”. Täytyi olla sitten pahaa. 😀

    1. Jep, hyvät naurut tuli täälläkin! 😀

      Täytyy katsoa, miten reissu etenee. Makedonian kohtalo selviää sitten tien päällä. Olisi mukava käydä siellä(kin), joten toivotaan tosiaan, että aikatauu ei tunnu liian kiireiseltä.

  5. Muutamia vinkkejä/kohteita, joita kannattaa harkita:
    – Jos on vuokra-auto kannattaa varmistaa että pääsee ylittämään eri maiden rajat. Kaikilta raja-asemilta pääsi suhteellisen nopeasti yli. Ei mitään kuumotusta.
    – Sarajevo – suosittelen kolmea päivää. Todella mielenkiintoinen kaupunki ja ystävällisiä ihmisiä.
    – Pristinassa (Kosovo) kannattaa käydä, jos vaikka kiinnostaa miten Euroopan uusin pieni valtio on alkanut rakentamaan (todellakin, rakentamaan…) itsenäisyyttä. Moottoritie Pristinasta ja Albaniaan on eräs parhaimmista tiestä mitä olen ajanut. Tosin Albanian rajalla huomaa teiden kunnon muuttuvan.
    – Albaniassa kummastutti pehmonallet, jotka oli ”seivästetty” talojen eteen tai katoille – suojelee kaiketi pahalta. Olivat vähän outo ja pelottava näky. … Niin, ja ne bunkkerit. Niitä riittää.
    – Albaniassa kannattaa käydä Beratin kaupungissa – upeat ”tuhat ikkunaa” kaupunki, ja kaupungin yllä olevalta linnanraunioilta on hienot näkymät alas laaksoon. Tie Tiranasta on hieman pomppuinen.
    – Tiranan liikennekaaos – mielenkiintoinen. Olin kaksi päivää Tiranassa – kansallismuseo on mielenkiintoinen. Turisteihin ei paljoa törmää, mutta ihmiset ovat todella ystävällisiä ja kiinnostuneita mistä oltiin tulossa ja miksi Albania. Albaniassa teiden kunto voi yllättää.
    – Ohridin alue on upea. Meillä oli majoitus ihan kaupungin keskustassa. Auto kannattaa jättää vanhan kaupungin muurin ulkopuolelle. Ohridissa todella paljon nähtävää – mm. vanhoja kirkkoja ja upeita roomalaisaikaisia mosaiikkeja. St. Naumissa käytiin myös — hirveä turistirysä. Bitolan kaupunki kiinnostava, mutta siellä olevat roomalaiset rauniot vähän so-so.. Ajettiin hienoa P504 tietä Ohrid järveltä kohti Prespa järveä. Sieltä ylhäältä oli upea näkymät.
    – Makedoniassa Matkan alue on ihan hienoa.. Skopje jakaa mielipiteitä, mutta siellä meillä oli todella mukava majoitus Villa Vodnossa – isäntäperhe kutsui jopa syömään ja juomaan punaviiniä. Todella lämminhenkinen perhe. Tosin me aloitettiin ja päätettiin matka Skopjeen kun kierrettiin samalla kertaa Kosovoa ja Albaniaa.

    1. Kiitos vinkeistä!

      Vuokra-autosta ajattelin kirjoitella jossain vaiheessa erikseen – kunhan nyt ensin tiedän, millainen kokemus siitä tuli. Autovaraus on meillä Fleetin kautta ja heiltä vastattiin etukäteen tekemääni sähköpostitiedusteluun, että auton saa viedä kaikkiin näihin maihin, jotka tässä postauksessakin mainitaan, kunhan vain maksaa cross border travel permitin. Kaikkien vuokraamoiden autoja ei saa viedä muun muassa Albaniaan, mutta Fleetillä senkin pitäisi tosiaan olla OK.

      Kiva kuulla kokemuksia mm. Tiranasta ja Kosovosta! Meillä oli ainakin kolme eri reittivaihtoehtoa suunnitteilla, ja niistä päädyimme nyt tällä kertaa tähän. Kosovo karsiutui listalta siinä samalla kun Skopje ja Matka-kanjoni – kaikkialle ei vain ehdi samalla matkalla. Nämä kyllä kiinnostaisivat, mutta jollain toisella reissulla sitten! Tirana on tarkoitus myös jättää väliin tällä matkalla. Tuolla sinunkin mainitsemallasi liikennekaaoksella oli jonkinlainen osuus tässä päätöksessä. Mahdollisesti joskus toiste käymme sielläkin. Tosin kyllähän tämä reitti nytkin kulkee Tiranan kautta, joten saa nähdä.

  6. Kuulostaapa hyvältä suunnitelmalta, tuollaisesta matkasta haaveilen itsekin! Autolla olen toki ollut Kroatiassa, mutta silloin roadtrippimme sieltä suuntautui Sloveniaan ja Itävaltaan. Helppoa tuolla suunnalla kyllä on maisemaa vaihtaa, ja niin paljon näkee lyhyessäkin ajassa!

    1. Suunnitelma alkaa vaikuttaa ihan hyvältä myös käytännössä. 🙂 Nyt sinulle vastatessani olemme Sarajevossa. Olemme jo nyt nähneet tosi hienoja maisemia ja paikkoja, ja vielähän tässä on vaikka mitä edessä.

      Slovenia on tosi kaunis maa, ja toki myös Itävalta. Hyviä suuntia siis nekin. 🙂

  7. Alkoi kiinnostaa reittinne, kun instassa näin kuvan Shkoderista. Ollaan viikon päästä Dubrovnikissä ja sieltä julkisilla edetään Kotorin, Shkoderin, durresin, sarandan kautta Korfulle. Eli osittain samoilla reiteillä mennään. Olenpa nyt paremmin hollilla. Mukavaa reissua teille!

    1. Kiitos! Teidän reitti kuulostaa hyvältä! Me ollaan just huomenna ajamassa Durrësiin pariksi yöksi. Oli alun perin tarkoitus mennä Ohridjärvelle Makedoniaan, mutta päädyttiin nyt jättämään se toiseen kertaan. Käytiin muuten juuri Shkodërissa illallisella San Francisco -nimisessä paikassa. Kiva 2-kerroksen terassi, josta näkymä kävelykadulle, hyvää ja meikäläisittäin edullista ruokaa ja oikein hyvää talon valkkaria, joka ei maksanut juuri mitään. 🙂

  8. Tässä oli paljon hyödyllistä tietoa kun kiinnostaisi kovasti lähteä autolla kiertämään Balkanin maita. Tosin jos reissuun lähdetään, sinne lähdetään omalla autolla koska Via balticaa pitkin tuonne ajaa aika nopeasti. Paljon on suunniteltavaa mutta onneksi on hyvin vielä aikaa 🙂

    1. Kiva, että pidät tätä hyödyllisenä! Balkanilta on tulossa vielä useampi juttu lisää, kunhan vain ehdin julkaista. 🙂

      Me tavallisesti ajellaan omalla autolla, mutta tällä kertaa oli vähän lyhyempi reissu, joten päätimme säästää aikaa ja ottaa vuokra-auton. Omalla autolla olisi tullut edullisemmaksi, mutta olisi ollut myös kovempi kiire paikasta toiseen. Kaikessa on puolensa. 🙂

      Mukavaa matkan suunnittelua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *