Ajomatka Euroopan halki Espanjasta Suomeen alkoi upeassa säässä. Kevät oli tosin vapun tietämillä yllättävän varhaisessa pisteessä Torreviejassa Espanjan Costa Blancalla. Sää oli viileä toukokuuksi, mutta aurinko tietysti paistoi, kuten odottaa sopi. Tarkoituksenamme oli ajaa Euroopan halki kymmenessä päivässä ja olimme etukäteen valinneet lähes suoralta reitiltä Espanjan Costa Blancalta Saksan Travemündeen tietyt, sopivien etäisyyksien päässä toisistaan sijaitsevat yöpaikat. Ensimmäisenä päivänä ajoimme Torreviejasta Tarragonaan.
Starttikaupunkimme Torrevieja on meille tuttu paikka entuudestaan. Kävimme fiilistelemässä lomatunnelmaa rantakadulla, ja yhden nukutun yön jälkeen karautimme moottoritielle kohti pohjoista. Automatkan alun tunnelmaa kohotti se tietynlainen vapauden tunne, joka pääsee valloilleen aina automatkan ensimmäisenä päivänä. Nyt mennään, tie on auki!
Ensimmäisen ajopäivän kohteemme oli historiallinen Tarragona, mutta halusimme pysähtyä matkalla katselemaan muutakin, joten ajoimme Tarragonaan Peñíscolan kaupungin kautta (mikä nimi!). Siellä pistimme auton parkkiin ja kävimme ihailemassa rantaa ja tutustumassa vanhaankaupunkiin.
Peñíscola – mieletön ranta ja söpö historiallinen kaupunginosa
Peñíscolan rantakadulla katse nauliutuu kilometrien mittaiseen hiekkarantaan. Rantahiekka on unelmanpehmeää, jopa niin, että oli suorastaan pakko piirrellä siihen sormella kuvioita. Päivä oli hieman viileä, joten ranta oli lähes autio, mutta sinne pystyi helposti kuvittelemaan kunnon ryysiksen kesäkuumalla. Nyt ei ollut tilanpuutetta ja rannalla oli helppo hengittää.
Peñíscolan rantakadun ravintolat ja putiikit ovat kätevän matkan päässä itse rannalta: sen kun vain ylittää tien. Sitä ennen voi karistaa ylimääräiset hiekat matkasta käymällä rantasuihkussa – järjestelyt näyttivät varsin toimivilta turisteja ja miksei myös paikallisia auringonpalvojia ajatellen. Nätimpiä putiikkeja ja sympaattisempia ravintoloita löytyy ylempää kukkulalta, jolla sijaitsee historiallinen kaupunginosa ja Peñíscolan linnoitus. Ylhäältä aukeaa myös kunnon biitsinäköala upealle rantakaistaleelle, joka näkyy ylhäältä koko komeassa mitassaan.
Ylhäällä oleva linna on peräisin 1300-luvulta ja se on Temppeliherrain ritarikunnan rakentama. Paikalla sijaitsi aiemmin arabialaista perua oleva linnoitus. Vuosien varrella linnaa on jonkin verran remontoitu, mutta alkuperäinen linnan ulkoasu on säilytetty lähes entisellään.
Kävimme tutkimassa historiallisten kortteleiden kapeita kujia, jotka mutkittelevat kukkulalla. Portaita on siellä täällä, ja jokaisen nurkan takaa aukeaa jotain uutta. Ravintoloita on runsain mitoin, samoin pieniä putiikkeja. Korttelit näyttivät siltä, että turistit on hyvin huomioitu, mutta ainakaan näin hiljaisempana päivänä meille ei jäänyt fiilis mistään jäätävästä turistirysästä. Tunnelma oli miellyttävä ja ravintolat söpöjä.

Tarragona – historian havinaa, kauniita kortteleita ja katutaidetta
Tarragonan keskustassa kulkeva bulevardi Rambla Nova on vaikuttava näky. Puiden reunustamaa kävelykatua pitkin on mukava lantustella ja katsella ravintoloiden menoa, toisia kaduilla liikkujia, kauniita rakennuksia, patsaita ja suihkulähteitä. Bulevardin päässä sijaitsee yksi Tarragonan maamerkeistä, ”ihmistornia” esittävä korkea patsas.

Tarragonan historia ulottuu Rooman valtakunnan aikaan, ja tänä päivänä kaupunki on yksi Espanjan ja koko Välimeren alueen tärkeimmistä satamakaupungeista. Nähtävyyksiin kuuluu muun muassa vanha roomalainen amfiteatteri ja noin 1200-luvulta peräisin oleva katedraali. Tuoreemmista nähtävyyksistä suosittu on läheisessä Saloussa sijaitseva Universal Studiosin valtava teemapuisto Port Aventura, joka on yksi Euroopan suosituimmista huvipuistoista.




Uudempaa kulttuuria edustaa myös katutaide, josta mekin näimme ripauksen lyhyellä vierailullamme. Historiallisissa, kauniissa kortteleissa kävellessä bongasimme esimerkiksi katutolppia, jotka oli hauskasti maalattu kukin omanlaisekseen. Näimme myös muutaman hienon muraalin ja muita seinämaalauksia. Ne muodostavat hienon kontrastin komeiden vanhojen rakennusten kanssa eli omasta mielestäni ne on toteutettu hyvällä maulla.
Historiallisissa kortteleissa on aivan ihania aukioita, joita reunustavat kauniit rakennukset ja niiden kivijalassa olevat ravintolat viihtyisine terasseineen. Istahdimme alkuillasta eräälle terassille tapaksille ja pystyin kuvittelemaan, miten täällä olisi lämpimällä säällä miellyttävä puheensorina – tai ehkä Espanjan tapaan välillä suoranainen naurunremakka – viinilasien ja ruokailuvälineiden kilistessä lämpimässä yössä. Nyt oli kuitenkin iltaa kohti niin kylmä, että kävimme välillä hotellilla lisäämässä vaatetta niskaan, jotta tarkenimme lähteä vielä uudelleen ulos kiertelemään.
Muuten, jos satut ihmettelemään postauksen tavallista ankeampaa valokuvaosastoa, siihen on syynsä. Valokuvasaldoni Peñíscolasta ja Tarragonasta on aika olematon, mutta se ei johdu siitä, että olisin jättänyt kuvauksen sikseen, vaan siitä, että muistikortti päätti tehdä tenän ja huomasin asian aivan liian myöhään. Niinpä Tarragonan ja parin seuraavan aivan upean kohteen hienoimmat kuvat ovat enimmäkseen vain päässäni. Onneksi sentään jotain kuvia tuli napattua myös minun ja Hemmon puhelimilla.
Tältä Eurooppa-reissulta tallentui toki aivan upeita maisemia myös järkkärin muistikortille sen jälkeen, kun tajusin katastrofin tapahtuneen, mutta ensimmäisten päivien kuvien menetys kyrsii edelleen. Sille ei nyt kuitenkaan voi mitään. Kännykkäotoksilla mennään parin kohteen verran, mutta toivottavasti et anna sen häiritä. Viihtyisän Tarragonan jälkeen matka jatkui jouhevasti Ranskan puolelle, mutta matkalla pysähdyimme Besalún upeaan kylään.
Tämä postaus liittyy automatkaamme Euroopan halki: katso aiemmasta kirjoituksesta koko reitti kartalla ja yöpymispaikat.
Lue myös:
- Alcalá del Jucar, yksi Espanjan kauneimmista kylistä
- Madridin näköalapaikat
- Hiljaa lumoava Alhambra
- Torrevieja, leppoisa tukikohta Costa Blancalla
Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa: