Autolautalla Saksaan – ABC

Artikkelikuva - Finnlinesin kyydissä

Minulta on kyselty, millaista Finnlinesin autolautalla on matkustaa Saksaan. Millaista laivalla on? Onko siellä mitään tekemistä? Miksi olemme valinneet monesti Saksan-lautan emmekä ajaneet autolla Saksaan Ruotsin tai Via Baltican kautta? Paljonko liput maksavat? Millaiset hytit laivalla on? Entä millaista ruokaa laivalla on? Koska aiheesta tuntuu riittävän kysymyksiä, päätin kirjoittaa siitä oman postauksensa.

Miksi lautta suoraan Saksaan?

Olemme Hemmon kanssa ylittäneet Itämeren monena kesänä Finnlinesin kyydissä (lue vaikkapa postaus 5 viikon matkan reitistä kesältä 2016). Olemme kokeilleet myös Ruotsin läpi ajamista, mutta koska tykkäämme päästä pitkillä automatkoillamme suoraan Keski-Eurooppaan, Ruotsin läpi jurnuttaminen ei ole meille ykkösvaihtoehto. Varsinainen Ruotsissa matkailu on sitten asia erikseen.

Pidän laivamatkaa Saksaan ihanana tapana lähteä Eurooppaan autoreissulle, koska laivalla voi fiilistellä rauhassa tulevaa matkaa yhdessä ja puuhastella kaikenlaista. Laivamatka Saksaan kestää 28 tuntia, joten ajallisesti matkassa kestää joka tapauksessa suunnilleen yhtä pitkään kuin silloin, jos menisi ensin laivalla Ruotsiin ja sitten ajaisi Ruotsin läpi.

Jos ei aio pysähtyä Ruotsissa yöksi, joutuu ajamaan Tukholman liepeiltä koko päivän aamusta iltaan Saksaan asti päästäkseen. Saksaan on reitistä riippuen matkaa noin 900 kilometriä. Ajaminen itsessään ei ole meille automatkailun ydin, vaan ideana on myös nähdä samalla jotakin ja pysähdellä kiinnostaviin paikkoihin. Ja kun on palava hinku Keski-Eurooppaan, kuten meillä on aina ollut, Ruotsissa muhiminen ei silloin jaksa innostaa, oli matkalla nähtävää tai ei.

Toinen syy liittyy kustannuksiin ja matkatuskaan ja näiden väliseen suhteeseen. Polttoaine huomioiden Ruotsin läpi ajaminen olisi maksanut laivalippuineen noin 165 euroa, ja reitistä riippuen päälle olisi tullut vielä joitakin kymppejä silta- ja/tai lauttamaksuja. Saksan-lautta maksoi 398 euroa. (Hintaesimerkit kesältä 2016 laivalähdöille 1.6. ja kahdelle hengelle.)

Hintaeroa siis löytyy Ruotsin hyväksi parisataa euroa, mutta sitten päästään tuohon matkatuskaan. Laivalla voi vaikka surffailla netissä, suunnitella karttakirjoista tulevaa matkaa, käydä salilla, lukea, katsoa telkkaria, juoda bisseä, syödä hyvin ja ihan vain rentoutua. Ruotsin läpi ajellessa voi istua puuduttavuuteen asti, katsella maisemia ja odottaa perille pääsyä.

Via Baltica on niin ikään hyvä vaihtoehto, jos haluaa kierrellä Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Puolassa. Me kiertelimme silloin, kun tuota reittiä kerran ajoimme. Mutta jos ei kiertely kiinnosta, miksi paahtaa autolla näiden maiden läpi?

Lisäksi ainakin pari vuotta sitten, kun ajoimme Saksaan Via Balticaa, tiet olivat osan matkasta aivan karmeilla urilla. Voi olla, että teitä on sittemmin korjattu – en tiedä. Jos reitillä olisi jotakin, mitä haluaisin mennä katsomaan, voisin totta kai ajella Via Balticaa uudelleen, mutta muuten valitsen Saksan-lautan.

Risteilyalus Itämerellä

Millaista laivalla on?

Finnlinesin lautat eivät ole samanlaisia viihdekeskuksia kuin Itämeren risteilyalukset. Ei ole montaa eri pubia, iskelmätähtiä ja valtavaa tax freetä. Sen sijaan löytyy yksi ravintola, yksi kahvila, yksi pubi ja yksi pieni kauppa. Löytyy myös pieni kuntosali, sauna, kansiterassi sekä lasten leikkinurkkaus. Kaikki nämä ovat laivan 11. kerroksessa.

Laivalla on wifi, joka omien kokemusteni perusteella toimii kohtalaisen hyvin (tosin hytissä wifi ei ole meidän reissuillamme toiminut eli sitä on voinut käyttää vain yleisissä tiloissa). Varustelua on minusta aivan riittävästi. Tarkoituksenahan on matkustaa Itämeren yli, ei bilettää diskon jytkeessä aamusta iltaan.

Laivalla on kokemukseni mukaan rauhallinen tunnelma, joskus jopa unelias. Uneliasta oli etenkin kesällä 2016 menomatkalla, kun laiva oli puolityhjä. Kesäkuun alku on hyvä aika lähtöön siinä mielessä, että Saksan-lautat eivät ole vielä tuolloin täysiä. Laivalla saa oleilla lähes omassa rauhassaan. Itse lasken tämän plussaksi, mutta jollekin toiselle tämä voi ehkä olla myös miinuspuoli.

Autolautasta kun on kyse, kyydissä on aina rekkamiehiä, mutta totta kai myös meitä ”tavallisia” matkaajia. Kaikenikäisiä karavaanareita, moottoripyöräilijöitä ja henkilöautolla liikkuvia.

Aika kuluu laivalla mukavasti, kunhan muistaa ottaa jotakin ajanvietettä mukaan. Meillä on ollut tapana suunnitella reissua karttakirjojen ja leirintäalueoppaiden äärellä kahvilassa. Joskus olemme myös istuneet laivan kannella olevalla terassilla oluttuoppien tai kahvikuppien äärellä. Kuntosalilla ja siinä pienessä kaupassakin on yleensä tullut käytyä. Ja totta kai ruokailuun saa kulumaan mukavasti aikaa.

Laivaan ajamista ei kannata jännittää. Sekaan vain muiden mukana – henkilökunta kyllä ohjaa autot oikeille paikoille.

20190607-Unelmatrippi-Rahdin-mukana-Saksaan-DSC0262

Millaisia hytit ovat?

Laivan hytit ovat perushyttejä, siis samaa tyyliä kuin Ruotsin- tai Tallinnan-laivoilla. Hyttejä on eri tasoa, kuten tavallista. Meillä on joka kerta ollut varattuna ikkunaton sisähytti, sillä oleskelukannen ikkunoista voi kyllä katsella maisemia, jos ikkunan ääreen haluaa. Hytissä olemme lähinnä vain nukkuneet. Laivalla on mahdollista matkustaa myös lepotuolipaikalla ja hyttipaikalla (mies- tai naispaikka jaetussa hytissä), mutta nämä eivät ole meitä kiinnostaneet, vaikka ovatkin halvempia vaihtoehtoja.

Kerran aiemmalla reissulla meillä kävi tuuri, ja saimme jostain syystä menomatkalla ilmaisen hyttiluokan korotuksen. Silloin hytissä oli huomattavasti enemmän tilaa, parisänky, ikkuna ja jopa sohva. Jos en olisi säästeliäs, saattaisin hyvinkin satsata parempaan hyttiin, sillä kokemus oli erittäin myönteinen. Perushytissäkään ei kuitenkaan ole valittamista.

Millaista ruokaa laivalla on ja miten ruokailut tapahtuvat?

Laivan ruuista ei todellakaan voi valittaa. Tarjolla on buffet, josta löytyy jokaiselle jotakin – tai sitten täytyy olla tosi nirso. Finnlinesin nettisivuilla sanotaan, että erityisruokavalioista kannattaa ilmoittaa varauksen yhteydessä. Ruokailutilassa on jokaiselle porukalle oma, valmiiksi määritelty pöytä, joka pysyy samana koko matkan ajan. Kesällä 2016 meidän pöytämme oli menomatkalla ikkunan vieressä, joten herkullisen ruuan lisäksi saimme nauttia upeasta merimaisemasta illallisen (ja brunssin ja seuraavan illallisen) ajan. Aivan mahtavaa!

Laivalle voi ostaa etukäteen ateriapaketin, joka kattaa menomatkalla lähtöpäivän illallisen ja seuraavan päivän brunssin (ruokaa tarjolla klo 9.30–13, ja syömässä voi käydä tuona aikana kahdesti) sekä illallisen ennen Saksaan saapumista.

Paluumatkalla paketti kattaa vastaavasti kolme ruokaa päivässä. Lisäksi paluumatkalla on mahdollista ostaa pakettiin kuulumaton yöpala lähtöpäivälle (laivaan pääsee tuolloin noin klo 23). Sekä meno- että paluumatkalla yhdellä aterialla (superior-päivällinen) hintaan kuuluvat myös hanaolut sekä valko- ja punaviini. Hanavesi on laivalla juotavaa, joten mitään omia vesipulloja ei ole tarpeen roudata mukana.

Ateriapaketti kannattaa minusta ilman muuta ostaa. Ensinnäkin sen ostaminen etukäteen tulee halvemmaksi kuin laivalta ostettaessa. Toisekseen laivalla on paras syödä silloin, kun ravintola on auki – muuten voipi tulla kova nälkä. Jonain vuonna jätimme ateriapaketin ostamatta ja saimme kokea kantapään kautta, että ruokaa ei ole ihan joka hetki saatavilla. Kahvilakaan ei nimittäin ole aivan koko aikaa auki, ja sen valikoima koostuu naposteltavista, kuten sämpylöistä ja pullista. Ihan hyviähän ne ovat, mutta itse haluan päivän aikana myös lämmintä ruokaa.

Oluella laivan kannella

Mitä lautta Saksaan maksaa?

Finnlinesin kesän laivamatkat tulevat tavallisesti myyntiin heti alkuvuodesta. Tavallisesti yhtiöllä on ollut silloin ”aikaisen varaajan alennuksia” eli tiettyyn päivämäärään mennessä matkan varanneet saavat sen hieman edullisemmin. Meno- ja paluulipun ostaminen samalla kertaa on myös tuonut alennusta hintaan.

Laivalippujen hintaan vaikuttaa tietenkin henkilömäärä sekä se, millainen auto on mukana. Pitkä ja/tai korkea auto kustantaa enemmän. Lisäksi hintaan vaikuttaa sesonki eli se, mihin ajankohtaan lähtö- ja paluupäivät sijoittuvat. Esimerkiksi meillä lähtö oli kesällä 2016 jo 1.6., jolloin liput olivat edullisempia. Aikaisempi lähtö tarkoittaa muuten laivalippujen lisäksi säästöjä myös majoituksessa ja hermoissa. Harvempi leirintäalue nimittäin tarjoaa paikalle ilman varausta ilmestyville matkalaisille eioota vielä kesäkuussa, kun taas heinä–elokuussa tilanne voi olla täysin eri, kuten myös hinnat.

Paluu meillä oli 7.7. (tämäkin siis kesällä 2016), jolloin oli kalliimman sesongin aika. Hyödyimme varausta tehdessämme aikaisen varaajan edusta ja siitä, että ostimme meno-paluumatkan. Ateriapaketti maksoi mennessä 72 euroa hengeltä, palatessa 58 euroa. Yhteishinnaksi koko meno-paluumatkalle aterioineen tuli 1056 euroa, eli matkan voi ajatella maksaneen 264 euroa suuntaansa per lärvi.

Löytyykö teistä lukijoista Saksan-lautoilla kulkijoita?


Lue myös:

Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:

8 vastausta artikkeliin “Autolautalla Saksaan – ABC”

    1. En tiiä miten ton kirjoittajan juttuun voi vastata mutta miten Loit Rekkamiehistä negatiivisen Kuvan ? Ymmärrätkö että moni travestaa Suomeen tuleva kuski on saattanut käydä Suomessa viimexi n.3-24 kk sitten ja monelle se on todella väsyttävä kun on tehnyt niin kauan töitä ! Se ei ole mitään 08.00-16.00 työtä !

      1. En ole artikkelissa maininnut rekkamiehiä tai -naisia muuten kuin ihan vain toteamalla, että heitä on aina kyydissä. Kysehän on autolautasta. Tuon maininnan tulkitseminen negatiiviseksi on nyt ihan siellä lukijan omassa päässä, ei täällä kirjoittajan puolella.

        Kommentoija Live fast, jonka kommenttiin ilmeisesti epähuomiossa vastasit, puolestaan vain kehui postausta eikä maininnut rekkamiehistä mitään.

        Kuten jutussa kirjoitin, niin minusta Finnlinesin autolautoilla on oikein mukava tunnelma ja hyvät ruuat eikä muutenkaan mitään valittamista. Kätevä reitti Saksaan matkaaville. Ja totta kai laivat ovat käteviä myös rekkamiehille ja -naisille, rahtia vartenhan autolautat ensisijaisesti ovat ja me tavan reissaajat pääsemme vain kyytiin ”siinä sivussa”.

  1. Me olemme matkanneet Trävemundesta Helsinkiin ja takaisin kahtena kesänä – tänä kesänä valitsimme lentämisen. Lentäminen tuli huomattavasti halvemmaksi! Meitä on viisi henkeä ja voin sanoa, että laivan perushytti on aika ahdas eikä laivalla muutenkaan ole juuri mitään tekemistä (lapsille). Emme ole niin niistä ruuistakaan tykänneet (tulee tosi kalliiksi ostaa ateriat 5 hengelle), vaan olemme lähinnä syöneet omia eväitä. Yleensä olemme kerran syöneet buffetissa. Toisaalta olemme myös kerran ajaneet Ruotsain läpi eikä sekään tuntunut kovin hyvältä vaihtoehdolta. Laivalla saa sentään ”jaloitella” ja tosiaan Ruotsin kautta ajaessa tarvitsee kuitenkin jonkun laivan (+siltamaksu tai toinen laiva Tanskaan) ja hotelliyön, joten hinta ero siihen ei ole kovin iso.

    1. Kyllä varmaan lentäminen tulee halvemmaksi, ainakaan jos ei puhuta Suomen sisäisistä lennoista. 🙂 Ainoa ongelma vain olisi, että kukas sen auton ajaa automatkaa varten sinne Saksaan, jos itse menee sinne lentäen? 😉 Eli kyse on tosiaan matkustusmuodon valinnasta. Automatkaa on paha tehdä ilman autoa. 🙂 Voisihan sen vuokrata Saksasta, mutta ei sekään halpaa ole viiden viikon reissulle, ja silti pitäisi viedä lentokoneessa mukana Saksaan teltta ja kaikki muutkin retkeilykamat tällaista reissua varten, jonka me teimme.

      Hytti on varmasti ahdas viidelle hengelle. Itse asiassa en tiedä, miten siellä mahtuisi viisi mitenkään yöpymään, kun ne perushytit taitavat olla kolmen tai maksissaan neljän hengen hyttejä. Voin kuvitella, että jos sinne laitetaan vielä vaikka irralliset lastensängyt, niin tilanpuutetta tosiaan on, huh. Kahdelle tai kolmelle hengelle hytti on kuitenkin ihan sopiva.

      Ruotsin läpi ajaminen on tosiaan minusta sen verran puuduttavaa, että ei ole mitään intoa lähteä kokeilemaan sitä uudelleen, vaikka se maksaisikin hieman vähemmän. Eri asia olisi, jos haluaisi viettää Ruotsissa aikaa eikä vain päästä Saksaan. Toki koskaan ei pidä sanoa ei koskaan… 🙂

  2. Vau, kiitos, ihana postaus! Myöhästyimme tältä kesältä tälläisen matkan toteuttamiselta (enää 2 viikkoa lomaa ja lautat näyttävät olevan aika täynnä) mutta toivottavasti pääsemme tekemään lauttareissun Saksaan. Tämä postaus innosti kovasti – ja sai matkan vaikuttamaan helpolta – sillä vähän jännitin sitä ajatuksen tasolla.
    Kiitos siis! Ja ihanaa kesää 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *