Kesäloma autoillen ja telttaillen Euroopassa

Alpeilla autolla

Kerroin keväällä, että lähden Hemmon kanssa kesällä viiden viikon auto- ja telttareissulle Eurooppaan. Tarkoitus oli fiilistellä reissua blogissa etukäteen enemmänkin, mutta keväisen Italian-matkan, töiden ja matkavalmistelujen vuoksi huomasin ajan huvenneen ja lähtöpäivä vain tuli ja meni. Ups! No, blogia Facebookissa ja Instagramissa seuraavat varmasti huomasivat reissun – muille tiedoksi, että tällainen oli siis meneillään!

Unelmatrippi-20160720-Auto-ja-telttaloma-DSC_0613

Tällä kertaa en kirjoittanut blogiin tien päältä, kuten maailmanympärimatkalla tein, koska en yksinkertaisesti ehtinyt. Reissussa oli tarpeeksi järjesteltävää muutenkin (koska minulla ja Hemmolle ei ole tapana suunnitella reissujamme kovin tarkasti etukäteen), eikä sopivia hetkiä koneen ääressä notkumiseen vain tullut. Nettikin oli laadultaan useimmissa paikoissa aika hatara, joten päätin olla tappelematta sen kanssa ja keskittyä enimmäkseen lomailuun. Tätä kirjoittaessani olen jo palannut kotimaan kamaralle, ja minulla on mahtavalta reissulta ihan mielettömästi kaikkea hienoa jaettavaa blogiin.

Tämä ei suinkaan ollut minulle ja Hemmolle ensimmäinen auto- ja telttareissu Euroopassa, vaan kesäloma autolla Eurooppaa kierrellen alkaa jo olla aika itsestään selvä perinne. Automatkailu on ihan parasta.

Unelmatrippi-20160720-Auto-ja-telttaloma-DSC_1004

Lähdimme reissuun kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Aioimme matkalla käydä seitsemässä maassa, joista peräti kolme olisi uusia. Lopullinen, matkan edetessä muodostunut reitti vei meidät seitsemän sijaan kuuteen maahan, mutta kolme uutta maata saatiin silti listalle. Tai siis kolme maista oli kokonaan uusia minulle (Slovakia, Slovenia ja Kroatia), kun taas Hemmolle uusia olivat vain Slovenia ja Kroatia.

Unelmatrippi-20160720-Auto-ja-telttaloma-DSC_0601

Matkan varrella ehdimme nähdä ja tehdä kaikkea mielettömän upeaa: ihastella lukemattoman määrän ristikkotaloja ympäri Saksaa, Sloveniaa ja Itävaltaa, meloa Spreewaldin kapeilla kanavilla, pyöräillä maalaismaisemassa, vierailla oliiviöljytiloilla, patikoida vesiputouksille, ajaa läpi yksi hienoimmista Alppiteistä, maistella paikallisia herkkuruokia ja -juomia, vierailla ihmisten luilla sisustetussa kirkossa, lojua kylpylässä, ajella hiihtohisseillä vuorten päälle, hämmästellä 24 kilometrin mittaista luolastoa, soudella Bledjärvellä ja mitähän vielä.

Seuraavissa postauksissa kierrellään siis Eurooppaa, koska kerrottavaa todellakin löytyy upeiden kuvien kera – pysyhän kuulolla! Jos sinulla on mielessä jotain, mistä haluaisit kuulla, niin kysy ihmeessä. Vastaan kommenteissa tai tulevissa postauksissa parhaani mukaan.

Miten sinun kesälomasi meni, vai oliko sellaista? Jos loma on vielä edessä, mitä olet suunnitellut tekeväsi?

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail

4 vastausta artikkeliin “Kesäloma autoillen ja telttaillen Euroopassa”

  1. Ah, Slovenia, Slovakia ja Kroatia ovat kaikki edelleenkin myös omalla matkahaaveiden listalla. Auto- tai reilireissu olisi jonakin päivänä tarkoitus tehdä noille suunnille. Viimeisimmältä road tripiltä palailtiin kotiin viikko sitten. Ajeltiin 9 päivää Pohjois-Walesissa ja Englannissa, enkä edes harkinnut blogin päivittämistä tien päältä, vaikka meillä oli liikkuva netti matkassa mukana. Kyllä bloggaajankin pitää lomalla keskittyä lomailuun eikä tietokoneen äärellä istumiseen – muutoinhan saattaa missata vaikka mitä upeita juttuja ja maisemia! 🙂 Odottelen innolla reissupostauksia, erityisesti juurikin noista kolmesta edellä mainitusta maasta!

    1. Kiitos kommentista! Teidän matka kuulostaa tosi kiinnostavalta! Haluaisin itsekin joskus tehdä Briteissä roadtripin. Ja joo, oli kyllä kiva lomailla myös koneella istumisesta, mulla kun myös päivätyö on hyvin paljon tietokoneella tekemistä. 🙂

  2. Itse olen parhaillaan melkein-maailmanympärimatkalla (en tiedä vielä, mihin seuraavaksi päädytään), ja kamppailen tuon saman asian kanssa: en ehdi päivittää blogia siinä tahdissa kun reissu etenee, sillä on niin paljon muutakin järjesteltävää ja samalla täytyisi myös keskittyä kokemaan tätä maailmaa. Noviisibloggajana hämmästelenkin, miten te kokeneemmat onnistutte niin hyvin 🙂

    Autolla matkailu on ehdottomasti parasta ja jään innolla odottamaan kirjoituksiasi aiheesta!

    1. Heh, ei tarvitse potea tuskaa tuossa mielessä: en mäkään ehtinyt reissulta päivittää ihan siinä tahdissa kun reissu eteni. Jossain vaiheessa sitä vaan tippuu kärryiltä. 🙂 Me oltiin reissussa 8 kuukautta eli hieman vähemmän kuin sulla on aikomuksena, ja vaikka postailinkin koko ajan, niin kerrottavaa kasautui silti paljon enemmän kuin mitä olisin ikinä ehtinyt postata. Tosi kiva, kun kommentoit – alan seurata sun reissua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.