Junamatka Busanin rantakaupungista Souliin kesti pari tuntia. Iltapäivällä perille saavuttuamme säädimme Seoul Stationilta metrolla Sinchon-pysäkille, josta oli lyhyt kävelymatka varaamaamme guesthouseen. Edessä oli vajaa viikko tutustumista vilkkaaseen Souliin, jossa olimme ensimmäistä kertaa.
Majatalomme DH Sinchon Guesthouse oli piilotettu hyvin: kadulta lähtivät jyrkät raput epäilyttävälle sivukujalle, jolla uusi guesthouse sijaitsi vanhojen rämärakennusten puristuksessa. Hemmo katsoi onneksi etukäteen majapaikan lähettämän videon ja muut ohjeet perille pääsemiseksi, joten meillä ei ollut mitään ongelmia löytää paikkaa.
Huoneemme oli kolmannessa kerroksessa eikä guesthousessa ollut hissiä. Tulipahan taas hikoiltua rinkkoja raahatessa. Ulkona oli nihkeänkostea ilma ja 27 lämmintä, kun tulimme Souliin. Huoneessa oli onneksi tehokas ilmastointi. Huone oli muutenkin kiva, sillä se oli moderni ja kaikin puolin siisti. Ahdasta toki oli, mutta se ei tullut yllätyksenä.
Guesthousen katolla oli yhteinen keittiötila ja kattoterassi sekä komero, jossa oli vieraiden vapaasti käytettävissä oleva pyykinpesukone. Kokkailimme yhteiskeittiössä kaupasta hakemiamme kuppinuudeleita ja pistimme pyykit koneeseen pyörimään. Pitkällä reissulla tällaiset arkiaskareet kuuluvat kuvioon, kuten arkena kotonakin. Ainut vaan, että reissussa arkiaskareistakin saa välillä jänniä kokemuksia, sillä läheskään aina asiat eivät toimi kotoa tutulla tavalla.
Pesuohjelma tuli jälleen valittua aivan sokkona, sillä koneessa ei tälläkään kertaa ollut mitään symboleja tai muita apuja koreaa taitamattomille länsimaalaisille. Neuvoja emme yksinkertaisesti viitsineet vaivautua kysymään – tuurilla ne laivatkin seilaavat ja sitä rataa. Pyykit selvisivät tälläkin kertaa koitoksesta vahingoittumattomina. Olenkin tällä matkalla miettinyt jo useaan kertaan, että pesuohjeet ovat ilmeisesti täysin turhia, koska ilmankin pärjää vallan hyvin.
Aamiainen kuului huoneen hintaan ensimmäistä kertaa koko tällä matkalla, joten seuraavana aamuna menimme yhteiskeittiöön valmiin aamiaisen toivossa. Kuvittelimme, että hostellilla olisi jonkinlainen aamiaistarjoilu valmiina, mutta homma toimikin täysin itsepalveluna. Sehän sopi.
Aamiaiseen kuului paahtoleipää, kahvia, teetä, mehua ja kananmunia. Joinakin päivinä tarjolla oli myös keittoa. Paahtoleivälle oli tarjolla vain hilloa, ei lainkaan voita. Hemmo paistoi meille kananmunia ja saimme uuden päivän käyntiin.
Reippailua Soulissa: Namsan Park ja Namsangol Hanok Village
Suuntasimme Namsan Parkiin reippailemaan. Ahkeroimme rappusia ja ylämäkeä pitkin ylös N Seoul Towerin luokse ihailemaan maisemia. Säästövimmassamme emme ostaneet lippuja itse torniin. Se ei jäänyt harmittamaan, sillä maisemat olivat hienot jo tasanteelta.
Takaisin alas käveltyämme etsimme Namsangol Hanok Villagen. Se on nähtävyys, joka koostuu viidestä perinteistä korealaista tyyliä edustavasta rakennuksesta vuosilta 1392–1910. Rakennukset on tuotu paikalle eri puolilta Soulia. Valitettavasti Hanok Village oli kiinni, kuten aina tiistaisin, mitä emme tienneet etukäteen. Netistähän sen olisi nähnyt, mutta seurailimme vain karttaa. Saimme kuitenkin kurkisteltu aidan yli sen verran, että näimme osan rakennuksista.
Kyläkeikan jälkeen kävimme syömässä jossakin sattumanvaraisessa ravintolassa, jonka bongasimme tien varresta matkalla metroasemalle. Otin savulohisalaatin ja Hemmo porsaan kotletin, joka oli ryyditetty todella tulisella kastikkeella. Kumpikaan tilaamistamme annoksista ei ollut mitään makuhermoja kutkuttelevaa herkkua. Mitä tästä opimme? (Tai mitä meidän olisi pitänyt oppia tästä ja aika monesta muustakin vastaavasta hairahduksesta.) Kannattaa aina tilata paikallista ruokaa, eli tässä tapauksessa aasialaista, ei koskaan länsimaisia annoksia.
Ilta Ewha Womans Universityn tunnelmaa haistellen
Päivä oli todella kuuma, joten lähdimme hostellille virkistäytymään iltaa varten. Pimeän laskeuduttua kävelimme yhden pysäkinvälin Ewha Womans Universitylle ja seikkailimme siellä ruoka- ja vaatekojujen seassa. Hostellin sijainti oli sikäli loistava, että tämä eläväinen Soulin alue oli kävelymatkan päässä.
Alueella on tavallaan kävelykatu, jossa saa harhailla vaaterekkien ja huumaavien tuoksujen keskellä. Sanon tavallaan kävelykatu sen vuoksi, että autoja ajaa kadulla satunnaisesti kävelijöiden joukossa yhdellä kaistalla. Ostimme ensimmäisenä vastaan tulleesta katukojusta kaksi kanavarrasta, jotka olivat niin järkyttävän tulisia, että Hemmo joutui syömään molemmat. Tulipahan opittua, että Etelä-Koreassa tuliseksi mainostettu ruoka todella tarkoittaa tulista! Liian chilin nujertamana jouduin syömään jälleen illalliseksi kaupan kuppinuudeleita. Aina ei voi voittaa, edes Etelä-Koreassa.
Lue myös:
- Etelä-Korea: maittava illallinen Busanissa
- Soul: upeassa sotamuseossa ja turreilemassa Itaewonilla
- Markkinameininkiä Soulin Kwang Jangilla
Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:
Hahhahah, menitte siis kanavarras-ansaan 😀 Vaikka lasken itseni nykyisellään erittäin tulisenkin ruoan ystäväksi, ovat nuo kanavartaat oikeasti aika tuskallisia. Onpa nähty sellaisiakin vartaita, joissa tulisuusasteita on 1:stä 7:ään, ja 5:stä eteenpäin olevat kolme tulisinta ovat K-18, eikä syyttä! Tosin taisit kuitenkin löytää ei-tuliset kuppinuudelit; nekin voi joskus yllättää chilin määrällä…
Myös minulle maistuvat erinomaisesti tuliset ruuat, mutta noiden vartaiden kohdalla tuli vain raja vastaan. 🙂 Nuudeleiden kanssa niin ei ole vielä päässyt käymään, mutta Koreassa siihen olisi ollut ehkäpä mahdollisuus. Siellä oli hyviä nuudeleita!