Col Agnel (italiaksi Colle dell’Agnello) on Alppien kolmanneksi korkeimmalla sijaitseva päällystetty vuoristosolatie – ja maisemat ovat sen mukaiset! Tien korkein kohta on Ranskan ja Italian rajalla. Kävimme ajamassa Col Agnelin vuoristotien osana kesäistä automatkaa Euroopassa.
Col Agnelin vuoristotien ajaminen ei osoittautunut meille ihan niin yksinkertaiseksi kuin vuosia sitten kuvittelin. Teemme tavallisesti kesäiset autoreissumme Euroopassa heti alkukesästä, ja näin oli myös tänä vuonna. Lähdimme matkaan touko–kesäkuun vaihteessa ja olimme reissussa kuukauden päivät.
Jotkut korkeimmista vuoristosolateistä aukeavat kuitenkin vasta kesäkuun puolivälin jälkeen, koska ne sijaitsevat niin korkealla, että lumet eivät ole alkukesästä vielä ehtineet sulaa. Joskus aukeamispäivä voi olla vasta lähempänä kesäkuun loppua, jolloin me olemme väistämättä jo pohjoisempana matkalla takaisin kohti Suomea. Näin oli esimerkiksi edeltävänä kesänä, kun yritimme edellisen kerran päästä kurvailemaan Col Agnelin tietä. Se ei onnistunut, sillä olimme seudulla liian aikaisin. Samoin oli käynyt jo aikaisemmilla yrityksillä.
Tänä kesänä kävi kuitenkin vihdoin tuuri ja Col Agnelin tie oli auki jo kesäkuun puolivälissä juuri sopivasti meidän aikataulumme kannalta. Kyttäsimme koko alkureissun tien aukeamista netistä.
Hihkuimme innosta, kun matkamme edetessä alkoi näyttää siltä, että vihdoin pääsisimme ajamaan Alppien korkeimpiin lukeutuvan vuoristotien. Varmaa se ei kuitenkaan ollut ennen kuin ajopäivänä, sillä kokemus on osoittanut, että lumimyräkät ja muut sääilmiöt, tietyöt tai muut yllätykset voivat aivan viime hetkellä pilata ajosuunnitelmat. Tällä kertaa ikäviä yllätyksiä ei kuitenkaan tullut.
Col Agnel, täältä tullaan – vihdoin!
Col Agnel – Italian Casteldelfinosta Ranskan Château Queyrasiin
Yö matkaparkissa Italian Borgo San Dalmazzosta lähellä Cuneon kaupunkia oli rauhallinen. Aamukahvien, kauppareissun ja AdBluen tankkauksen kanssa säätämisen jälkeen suuntasimme intoa täynnä kohti Casteldelfinoa, joka on upean Col Agnelin vuoristotien päätepiste Italian puolella. Toinen päätepiste sijaitsee Ranskassa Château Queyrasissa.
En voinut uskoa tuuriamme: sen lisäksi, että tie oli auki, myös sää suosi. Casteldelfinoon saapuessamme auton mittari näytti 26 lämpöastetta ja taivas oli puolipilvinen. Vuoristoteillä sääolosuhteet voivat toki muuttua nopeasti, mutta nyt näytti siltä, että päivä olisi loppuun saakka poutainen.
Col Agnelin tien korkein kohta on 2744 metrissä. Tie on Alppien kolmanneksi korkein päällystetty vuoristosolatie Stelvio Passin (2758 m) ja Col de l’Iseranin (2770 m) jälkeen. Col Angelille suunnatessamme olimme ajaneet näistä kolmesta tiestä aikaisemmin Stelvion kahteen kertaan, mutta Col de l’Iseran odotti edelleen vuoroaan.
Col Agnelin vuoristotiellä on pituutta noin 44 kilometriä, mutta kenties lyhyeltä kuulostavan pätkän kilometrit eivät hurahda hetkessä. Ajomatka vaatii ahkeraa ratin pyörittämistä, sillä korkealle nousevalla serpentiinitiellä riittää mutkia niin ylös- kuin alaspäin ajaessa. Kuusimetrisellä retkeilyautollamme nämä mutkat eivät tuottaneet mitään ongelmia, vaikka osa niistä aika jyrkkiä onkin.
Col Agnelin vuoristotien avarat maisemat
Heti Casteldelfinon jälkeen Col Agnelia Ranskan suuntaan ajaessa on jo upeita maisemia: korkeita vuorenhuippuja näkyy suoraan edessä. Tie on kokonaisuudessaan melko kapea, joten meidän täytyi paikoin hieman varoa vastaantulevia autoja väistelemällä joko levikkeille tai ajamalla hieman asfaltin reunan ulkopuolelle. Liikenne oli kuitenkin hyvin maltillista, sillä Col Agnel ei jostain syystä ole automatkailijoiden parissa yhtä suosittu kuin monet muut korkealla sijaitsevat tiet, kuten Stelvion solatie.
Col Agnel on ollut muutaman kerran mukana Ranskan ympäriajon (Tour de France) pyöräilykilpailun reitillä, mutta ei pyöräilijöitäkään tavallisena päivänä näkynyt ruuhkaksi asti.
Mitä ylemmäs nousimme, sitä avarammat ja karummat maisemat meitä ympäröivät. Kirkkaan sään ansiosta näkyvyyttä riitti avarimmissa kohdissa kilometrien päähän. Lähempänä oli muutakin nähtävää kuin maisemia, sillä näimme tien varressa murmeleita. Yksi juoksi suoraan tien yli ihan automme edestä.
Tavalliseen tapaan pysähtelimme tien varteen vähän väliä, kun siihen oli sopiva tilaisuus. Ajomatkamme Casteldelfinosta tien korkeimpaan kohtaan kesti hieman yli tunnin. Samalla saavuimme Ranskan puolelle.
Col Agnelin vuoristotien huipulla on vain pieni parkkipaikka, joka oli aivan täynnä pyöräilijöitä, kun saavuimme sen kohdalle. Autoille löytyy parempi parkkipaikka hieman huipun jälkeen Ranskan puolelta, mutta sekin on niin ahdas ja pieni, että me emme mahtuneet pysähtymään siihenkään. Niinpä pysähdyimme huipun sijaan noin kahden kilometrin päässä isommalla parkkipaikalla ja kävimme jaloittelemassa vuoristoniittyjen keskellä kulkevalla polulla.
Yö Col Agnelin tien varrella kirkasta tähtitaivasta katsellen
Yöksi jäimme tietä seurailevan joen varteen eräälle levikkeelle lähelle Pont de Larianea. Paikka osoittautui yön laskeutuessa erinomaiseksi tähtien katseluun. Mietimme, että olimme viimeksi nähneet yhtä kirkkaan tähtitaivaan ehkä maailmanympärimatkallamme Uuden-Seelannin Tekapo-järvellä. Yritimme kuvata taivasta vaihtelevalla menestyksellä säkkipimeässä yössä. Kuvista ei ehkä tullut erityisen onnistuneita, mutta tähtitaivas jäi elämään muistoihimme.
Aamulla ajoimme Col Angelin loppuun Château Queyrasiin ja sieltä karunkauniin Col d’Izoardin vuoristotien kautta takaisin Italian puolelle Oulx-nimiseen paikkaan yöksi. Reittivalinta johtui siitä, että seuraavana päivänä vuorossa oli Col de l’Iseranin vuoristotien ajaminen – tällä reissulla saatiin siis iskettyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Oulx oli sopiva välipysähdys matkalla tien eteläiseen päätepisteeseen.
Kauniiden maisemien lisäksi Col Agnel jäi mieleen erityisesti liikenteen vähäisyydestä sekä tähtitaivaan kirkkaudesta. Vaikka huippua lähimmät parkkipaikat olivat ne ohittaessamme täysiä, niin muuten liikkeellä ei ollut juuri lainkaan autoja – meidän ei todellakaan tarvinnut ajella jonossa.
Jos olisi pakko verrata Col Agnelia muihin tähän mennessä ajamiimme Alpit ylittäviin teihin, täytyy sanoa, että ainakin Col de l’Iseran ja Col du Galibier tarjoavat mielestäni vielä näyttävämpiä maisemia. Se ei kuitenkaan tarkoita, että Col Agnelin maisemat olisivat olleet pettymys, sillä sitä ne eivät olleet. Alppitiet ovat meille aina reissujen kohokohtia, joten Col Agnelin vuoristoreitti oli ehdottomasti hieno automatkailukokemus!
Ajoimme Col Agnelin vuoristotien osana kuukauden mittaista autoreissua, jonka aikana seikkailimme erityisesti Ranskassa. Lue matkasta tarkemmin jutusta Roadtrip Ranskassa retkeilyautolla.
Lue myös nämä jutut Euroopan vuoristoteiltä:
- Col du Galibierin vuoristotie – maisemailotulitusta Ranskan Alpeilla
- Autolla Ranskassa: Col de la Bonetten vuoristotie
- Ranskan maisematiet Col d’Izoard, Col de Vars ja Col de la Bonette
- Kierros Sveitsin alppiteillä: Sustensola, Grimselsola ja Furkasola
- Timmelsjochin alppitie Italian ja Itävallan rajalla
- Autolla Alppien yli: Stelvion solan vuoristoreitti
- Alppien ylitys: Grossglockner Hochalpenstrasse
Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:
Pitää kysyä uteliaisuudesta, onko tuo alkukesä valikoitunut siksi, että jommsn kumman työkuviot on helpoin järjestää silloin vai siksi, että ajankohta muuten on miellyttävin?
Mitä tulee noihin maisemiin, niin kyllä ne kuvien perusteella ovat todella upeita!
Tähän on useita syitä. Jos matkustaa Eurooppaan Saksan-lautalla, liput ovat tavallisesti olleet edullisemmat ennen kesäkuun alkua. Hintaero voi olla satasia eli ihan merkittävä. Myös leirintäalueet ja muut majoitukset Keski- ja Etelä-Euroopassa ovat alkukesästä ennen sesonkia edullisempia, jos näille on tarvetta (muutamana viime vuonna me emme tosin juuri ole retkeiluauton myötä majoituspalveluja käyttäneet).
Väkeä on kaikkiaan merkittävästi vähemmän liikkeellä, joten matkailukokemus ei ole ruuhkainen. Ero ihmismäärässä on järkyttävän iso alkukesän ja elokuun välillä. On kokeiltu eikä kokeilla enää uudelleen kuin äärimmäisen pakon edessä. 🙂
Sää on alkukesästä Keski- ja Etelä-Euroopassa Suomea edellä eli usein on lämmintä ja miellyttävää, mutta ei kuitenkaan vielä kovimmat helteet. Suomen parhaat kesäsäät ovat meidän reissumme jälkeen enimmäkseen vasta edessä, jos niitä edes tulee. Erityisesti Etelä-Euroopassa helteillä on merkitystä autolla tai teltalla matkatessa, koska ei ole ilmastointia muuten kuin ajaessa. Myöhemmin kesällä voi olla vähän liiankin kuumaa, vaikka tykkäämmekin kunnon lämmöstä.
Ja sitten ne lomat: kukaan muu ei yleensä halua aloittaa kesälomaansa jo toukokuun loppupuolella. Ajankohta sopii siis lähes satavarmasti muille eli on tiimin kannalta hyvä. Muut sitten ”tappelevat” niistä heinäkuun lomaviikoista ja muualla Euroopassa taas lomailevat vielä siitäkin vähän myöhemmin.