9 matkahaavetta

Artikkelikuva - Verdonin rotko

Matkailu on elämäni suola, joten mielessäni on aina paikkoja, joihin haluaisin lähteä. Haavelista elää jatkuvasti, sillä maailma on täynnä toteuttamista odottavia unelmia: kiinnostavilta vaikuttavia kohteita tulee koko ajan vastaan esimerkiksi lehtien sivuilla, mainoksissa, ystävien puheissa ja tietysti blogeissa.

Joku aika sitten inspiroiduin Maailman äärellä ja Ranskatar reissaa -blogien matkahaavelistauksista, ja aloin miettiä omaa listaani.

Maailmanympärimatkaa varten ja sen aikana toiveiden tynnyriä tuli pohdittua huolellisesti, ja monta suurta ja pitkäaikaista matkaunelmaa tulikin tuolla reissulla täytettyä. Mutta lista ei niin vain tyhjene – päinvastoin, se vain tuntuu kasvavan vuosi vuodelta.

Miltä näyttää matkahaavelistani yhdeksän kohdan kärki tällä hetkellä? En pysty laittamaan näitä tärkeysjärjestykseen, joten järjestys on melko sattumanvarainen.

Lissabon, Portugali

Lissabon saattaa olla ainoa listan kohde, johon matkustan seuraavan vuoden aikana. Itse asiassa ei tarvitse venailla kuin reilu kuukausi, sillä matkustan Lissaboniin vuodenvaihteessa! Tästä tulee myös uusi maa käytyjen maiden listalle, sillä Portugali on vielä toistaiseksi korkkaamatta.

Lissabonissa kiinnostavat kaupungin paljon puhuttu rento tunnelma, valokuvauksellisuus, historia, ruoka ja viini, sekä tietysti päiväretki Sintraan.

Artikkelikuva - Lissabonin mäet taittuvat raitiovaunulla

State Route 1 (Pacific Coast Highway), USA

Legendaarinen San Francisco merileijonineen ja Golden Gateineen sekä Big Surin alueen mielettömät maisemat – tarvitseeko muuta sanoa? Automatkailuun hurahtaneena minulla on tämä ihan väkisinkin listalla. State Route 1 on pakko päästä joskus ajamaan!

Bernina Express, Sveitsi ja Italia

Automatkat ovat mielestäni ihan parhaita, mutta junissakin on puolensa: joskus junalla pääsee sellaisiin paikkoihin, minne autolla ei ole pääsyä, ja jotkut junamatkat vain ovat ikonisia. Alppimaisemat hivelevät aivan taatusti silmiä tällä 145 kilometrin mittaisella junareitillä, josta suuri osa on Unescon maailmanperintökohdetta. Reitti kulkee Sveitsin Churista Italian Tiranoon.

Safari Afrikassa

Ei kovinkaan tarkasti eritelty haave, vai mitä? Safarimatka ei ole missään vaiheessa ollut niin kovasti suunnitteilla, että olisin ottanut tarkemmin selvää, mikä safari vaikuttaisi parhaalta vaihtoehdolta. Saa ehdottaa, mielellään perustelujen kera! Koko Afrikka on minulta vielä täysin kokematta, joten maanosassa riittäisi muutakin työsarkaa kuin vain yksi safari, mutta se olisi varmasti hyvä tapa aloittaa.

Malediivit

Meren päälle rakennettu huvila, vau. En tiedä, tuleeko tätä haavetta ikinä toteutettua, sillä Malediivit vaikuttaa pöyristyttävän kalliilta ja rehellisyyden nimissä aika tylsältäkin kohteelta, minä kun en tykkää löhötä auringossa. Mutta olisihan meren päälle rakennetussa huvilassa aika hulppeaa viettää edes muutama yö! Ja ehkä siellä on muutakin tekemistä kuin vain loikoilu..?

Galápagossaaret, Ecuador

Eristyksissä olevilla saarilla kiinnostavat tietenkin evoluution oikut eli saarten ainutlaatuinen, peloton eläimistö. Malediivien tapaan tämä kohde ei ole ihan halvimmasta päästä, ja lisäksi saarille on aika vaivalloista matkustaa Suomesta käsin. Matkaan olisi hyvä yhdistää jotakin muutakin, sillä en halua lentää näin kauas viikon takia.

Chicago, USA

Michiganjärven rannalla sijaitseva Chicago kiinnostaa muun muassa Al Caponen, jazzin ja pilvenpiirtäjien takia. Kaupunki tunnetaan myös Route 66:n alkupisteenä. Chicagon-matkaan voisi yhdistää vierailun Detroitissa ja Niagaran putouksilla, koska miksipäs ei!

North Coast 500, Skotlanti

Skotlannin oma Route 66 on haave ihan tuoreimmasta päästä, ja syyllinen siihen on Finnairin lehti, jota selasin viimeksi lennolla Kööpenhaminaan. NC500 on 800 kilometrin mittainen rengastie, jonka varrelta löytyy hylättyjä linnoja, hiekkarantoja ja vuoria. Oletettavasti karua, mutta kaunista maisemaa. Reitti alkaa Invernessistä, joka on kolmen tunnin junamatkan päässä Edinburghista.

George Town ja Langkawi, Malesia

Malesia kiinnostaa ennen kaikkea kovasti kehutun (katukeittiö)ruuan takia. George Townin siirtomaa-aikaisesta keskustasta olisi hyvin todennäköisesti iloa myös silmille. Kaupunki on Unescon maailmanperintökohde.

Langkawi sen sijaan vetää puoleensa luontokohteena. Langkawin rannat ovat käsitykseni mukaan hienoja, ja vaikken niillä tykkääkään maata, niin pidän silti hiekkarannalla huojuvia palmuja upeana näkynä. Täällä voisi tehdä retkiä lähisaarille, snorklata ja tehdä kävelyretkiä sademetsässä. Malesia oli ihan hilkulla kutsua tänä talvena, mutta Portugali ja Espanja vetivät tällä kertaa pidemmän korren. Ehkä ensi vuonna!

Artikkelikuva - George Town, Penang, Malesia

Tällaisia, toisiinsa verrattuna aika erilaisia kohteita löytyy minun haavelistaltani tällä hetkellä. Miltä sinun listasi näyttää?


Lue myös:

Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:

48 vastausta artikkeliin “9 matkahaavetta”

  1. Voi sinulla on haaveena muutama sama kuin minullakin. Haaveilen myös Portugalista, Kalapagossaarista ja tuosta Sveitsi-Italia junamatkasta. Yhdysvallat ei ihan haaveitteni ykkönen ole. Maailmanympärimatkakin olisi niin siistiä mutta mutta….

    1. Olen joskus tänne blogiin kirjoittanutkin, että maailmanympärimatkan toteuttamisessa vaikeinta on tehdä se päätös, että nyt lähdetään. 😉 Sen jälkeen kaikki kyllä järjestyy. 🙂

      Hauskaa, että sullakin on samoja paikkoja listalla. 🙂 Mäkään en muuten vielä muutama vuosi sitten ollut kauhean innoissani Jenkeistä, vaikka tuo Pacific Coast Highway onkin ollut jo pitkään haaveissa. Sitten kun tuli käytyä USA:ssa viime vuonna, niin se alkoi muutenkin vaikuttaa kiinnostavammalta maalta. Enemmän on kuitenkin tullut toistaiseksi reissattua ihan muualla.

  2. Rutkasti hyviä ja mielenkiintoisia kohteita sun listalla! Afrikkasafarille olis niin mahtavaa päästä. Jos mieli halajaa Malesiaan, suosittelen lämpimästi Perhentianin saaria – paljon ihanampi kuin vaikka Langkawi, jossa ei myöskään mitään vikaa ollut. 🙂

    1. Kiitos vinkistä, pitääpä tutkia tuota saarta! Moni kehuukin noita itäpuolen saaria paremmiksi kuin länsipuolen, mutta toisaalta huonoja eivät vissiin nekään ole. 🙂

  3. Kiitos ihanasta postauksesta! Tässä oli monta matkakuumetta nostavaa kohdetta!
    Oman haavelistani top viiteen kuuluu tällä hetkellä mikä tahansa valkohiekkainen paratiisisaari, Italian junamatka (toukokuulle varattu!), Karibian lattarifiilis, USAn länsirannikko ja Uusi-Seelanti. Alustavana suunnitelmana olisi lähteä maailman ympäri parin vuoden päästä, joten ainakin osa näistä tulee toteutumaan viimeistään silloin 🙂

    1. Uusi-Seelanti olisi omallakin listalla erittäin korkealla, jos en olisi siellä jo käynyt. 😀 Otin tälle listalle vain paikkoja, jonne en ole vielä matkustanut. Uuteen-Seelantiin kyllä kelpaisi lähteä milloin vain uudelleen, siellä on mielettömän hienoja paikkoja.

      Myös jokin valkohiekkainen paratiisisaari kelpaisi juuri nyt enemmän kuin hyvin. Alkaa tuo pimeys vähän rassata…

  4. Mun lista on kanssa pitkä kuin nälkävuosi ja kasvaa vaan koko ajan. Galapagos-saaret on näistä sun kohteista keikkunut munkin listalla ihan TOP 3:ssa, ikävän kallis kohde vaan. Mutta vielä joku päivä! Malediivit taas lähtee kokeiluun ylihuomenna – ja budjetilla – eli tuu kurkkaan meidän blogiin kunhan pääsen sieltä juttuja kirjoittamaan 😉

    1. Uu, vähänkö hienoa, ilman muuta käyn lukemassa Malediivien meiningit blogista! Saas nähdä, millaisella budjetilla pärjäätte siellä.

      Galápagossaarilla ei taida tosiaan kovin halvalla päästä, ja on sinne matkustaminenkin aika työlästä. Mutta ehkä jonain päivänä!

  5. Hihhh, no sattuipas tosiaan että kirjoitin juuri PCH rantatiestä blogiini 🙂 Se on kyllä huikea, joten ihan oikeutetusti listalla. Kyllä mullekin kelpais uusinta siitä ja mieluusti mm. tuonne Malediiveille voisin lähteä loikoilemaan, ah!

    1. Varmasti kelpaisi uusinta, sen tien varrella on ihan mielettömiä maisemia (sun blogin perusteella ja tietty muutenkin, kun onhan noita kuvia tullut vuosien varrella fiilisteltyä siellä täällä :D).

      Mua ei loikoilu niin viehätä, mutta turkoosit vedet ja huojuvat palmut silti kelpaisivat. Ja aurinko!

  6. Olihan siellä listalla muutama sama matkahaave, mitä meilläkin. Jenkkilän road trip, safari Afrikassa, Galapagossaaret, Portugali… Meidän listalta löytyisi myös ainakin Uusi-Seelanti ja Meksiko. Malediivit oli meidän häämatkakohde, ja on kyllä ihana mutta hintava paikka, ainakin jos veden ylle rakennetusta bungalowista haaveilee. Varmaan riippuu vähän saaresta, minkälaista muuta tekemistä löytyy kuin löhöilyä, mutta vesiaktiviteetteja ja retkiä varmaan löytyy ainakin. Langkawilla me ollaan lyhyesti käyty, ja haluaisin lähteä uudestaankin.

    1. Taitavat olla ilmeisen suosittuja nämä haaveet. 😀 Uusi-Seelanti ja ehkä myös Meksiko olisivat omallakin listalla, jos en olisi molemmissa jo käynyt. Otin tähän listalle vain itselleni uusia kohteita.

      Mä muuten muistelinkin, että te olitte käyneet Malediiveilla. Jos sinne joskus tulee mentyä, niin pakkohan se on ainakin pariksi yöksi majoittua veden päälle rakennettuun bungalowiin! Toistaiseksi pihiys on vienyt voiton tuon suhteen ja reissut suuntautuneet muualle. Ei kai Malediiveilla muuten niin kallista olekaan, mutta nuo majoitukset voivat sitten tehdä hyvän loven lompakkoon. Vesiaktiviteetit, lähinnä uinti ja snorklaus, kiinnostaisivat kyllä.

  7. Eihh, sait juuri lisättyä minun haavelistalle paikkoja, joista en edes tiennyt. Nyt alkoi Skotlanti kutsua iloisin maanantaisin säkkipillisävelin 😀 Puhumattakaan Sveitsistä, tuo Churin ympäristö on ihan maagista aluetta enkä voi kuin suositella! Nyt marraskuussa onkin todella hyvä aika kerätä kyllästymistä pimeään ja suunnata se rakentavasti matkahaaveisiin.

    1. Haha, se on vaarana näissä! Lista vain kasvaa kasvamistaan! 😀

      On siitä Churin ohi tullut joskus ajeltua kesäisillä autoreissuilla, mutta Bernina Expressin kyydissä en ole ollut.

      Onneksi ei ihan kamalan kauan tarvitse meitsin ainakaan odotella seuraavaa matkaa. Alkaa nimittäin vähän jo rassata tämä pimeys ja reissaamattomuus. 😀

  8. Ihania matkahaaveita! Lissabon on ihana. Kävin siellä viime kesänä elämäni toista kertaa ja juuri pari päivää sitten hoksasin, etä Portugali ”eri muodoissa” on näköjään nyt oikein mun juttu. Kävin nimittäin Lissabonin lisäksi kesällä Azoreilla ja nyt on varattu talveksi Madeiralle ja keväälle Portoon lennot.

    Ja monta minunkin haavetta listaltasi löytyy. Vaikka tuntuu, etei rantalomat pelkästään nykyään riitä, niin Malediiveille haluan. Ihan samoja aatoksia minulla Malediiveista kuin sinullakin siis :). Safari ehdottomasti kiinnostaa ja yksi vaihtoehto ensi kesälle on ollut Skotlannin saaret, mutta voi olla että se haave siirtyy vielä. Galapagossaaret olisi huima! Yksi mielenkiintoinen pieni saari pingviineineen minua ehkä joulun aikaan odottaakin, kun silloin suuntaan Patagoniaan. Saa nähdä, päästäänkö myös pingviinisaarelle…

    Kiitos kovasti linkkauksesta blogiini <3.

    1. Eipä kestä. 🙂

      Patagonia on varmaan upea, vau! Mua kiinnostaisi myös Madeira, ja toki Azoritkin kelpaisi kohteeksi. Rantalomat eivät tosiaan ole mun juttu – eivät ole koskaan olleet – mutta lämmössä ja auringossa ei ole mitään vikaa silti. Tykkään vain tehdä koko ajan jotain, löhöäminen on muita varten. Kai sieltä Malediiveiltakin jotakin tekemistä löytyisi. 🙂

  9. Minunkin pitäisi kirjata ylös omat matkahaaveet. Lista vaan tulisi olemaan aika pitkä 🙂

    Veden päälle rakennettuun bungalowiin minä ainakin joku päivä vielä aion. Niitähän on ihan tosi monessa paikassa ympäri eksoottisia saaria. Ja hintatasokin vaihtelee paljonkin.

    1. Juu niinpä, ei tässäkään listalla missään nimessä kaikkia matkahaaveitani ole kirjattuna. Lista on niin tajuttoman pitkä, että ei sitä kukaan jaksaisi selata. 🙂

      Jostain syystä olen itse saanut jonkun fiksaation siihen, että nimenomaan Malediiveilla pitäisi majoittua veden päälle rakennettuun bungalowiin. Muilla paikoilla ei niin väliä, kunhan nyt joku korsu on, jossa nukkua. 😀

  10. Chicago on kiinnostanut pitkään. Ei sinne edes olisi kovin paha lähteä, kun menee suoria niin hyvin ja suht edullisestikin. New Yorkiin lentäessä meillä oli vaihto O’haressa, mutta eipä siinä kaupunkia kuitenkaan päässyt näkemään. Maistettiin sitten amerikkalaista unelmaa, ja syötiin kentällä juustohampparit Mäkistä. Oli ihan hirveitä 🙂 Siihen on toistaiseksi rajoittunut meidän Chicago-kokemukset!

    1. Ihan totta, Chicagoon matkustaminen ei olisi mitenkään paha rasti. Mutta ehkä juuri siksi sinne ei ole tullut toistaiseksi lähdettyä. Jotenkin näitä ns. helppoja kohteita jää itsellä ainakin roikkumaan listalle pitkiksi ajoiksi, kuten nyt tuo Lissabonkin. Sen vuoro sentään vihdoin koittaa kuukauden päästä.

  11. Minua huvittaa se vanha Kari Suomalaisen piirustus, missä UKK tökki summanmutikassa kartalle matkakohteita. Ne osuivat kaikki Neuvostoliittoon. Vähän samanlainen minäkin olen, että jos kysytään vaikka keskellä yötä herättämällä, minne seuraavaksi, niin sanon: Venäjälle! Kuitenkin Amazonasin ja Andien jälkeen on tullut fiilis, että kaikki on nähty, ainakin kaikki äärimmäinen, missä ei jäädytä itseään. Mitä taas tulee jäätymiseen, niin Suomessakin voi jäätyä, tai Venäjällä.

    Minä ehdottaisin kuitenkin tuolle listalle Hwy 49 Kaliforniassa, ellet ole täysin immuuni sellaiselle eksotiikalle. Ehdotan sitä myös kaikille muille. Ei ole tietenkään mahdottomuus se, että ajaa sekä 1 että 49.

    1. Kiitos vinkistä – miksipäs ei! Yleensäkin tykkään ajella about mitä tahansa reittiä, ja tuo ehdottamasi on sentään historiallinen. Joten ihan hyvä idea kaikin puolin. 🙂

  12. No tossahan oli monta hienoa haavetta. PCF tietysti näin road trip -henkisenä aivan mahtava.

    Mulla on montakin haavetta mutta kerrottakoon vaikka yksi vähän vaikeammin toteutettava ja sitten yksi helpommin:

    1. Pan American Highway – eli Alaskasta Etelä-Amerikan kärkeen.
    2. Irlannin länsirannikko.

    extra: Norja – Atlantic Ocean Road ja Trollstigen.

  13. Hieno lista!

    Mulla on kans tekeillä samanlainen, mutta en ole päässyt vielä kunnolla jäsentelemään haaveitani. Osa on, kuten varmasti monilla, hyvin laveita. Ja osa sellaisia, etten tiedä tuleeko koskaan toteutettua. Mutta haaveilla saa ja pitää, ilman sitä ei mikään koskaan toteudukaan!

    Mulla muuten sekin sama, ettei aiemmin ole oikein USA kiinnostanut. Mutta kerran-pari siellä käytyään, on alkanut houkuttelemaan. Siellä olis kyllä ihan vaikka ja mitä upeaa nähtävää ja koettavaa!

    1. Juuri näin: haaveita pitää olla! Ja joo, USA tosiaan alkoi vaikuttaa paljon houkuttelevammalta ekan käynnin myötä, ja toisen kerran jälkeen kiinnostus lisääntyi entisestään. Hauska ilmiö.

  14. Mukavia haaveita ja sinänsä mielenkiintoisia kohteita, että näistä kaksi on itsellä korkealla: Bernina Express ja Galapagos -saaret. Itse asiassa olen näissä muissa listasi kohteissa ollut paitsi Malediiveillä ja Skotlannin reitistä olen mennyt vasta osan. Skotlannin reitti kokonaisuudessaan kiinnostaa golfin ja pub-kulttuurin takia, ja se varmaan tulevaisuudessa ohjelmassa onkin. Malediiveistä en tiedä, mutta joku vastaavanlainen paratiisisaariryhmä tulee ohjelmaan varmasti.

    Safarilla olen ollut Keniassa ja Etelä-Afrikassa. Itse suosittelen Krugerin kansallispuistoa Etelä-Afrikassa varsinkin siksi, että et ole aikaisemmin käynyt Afrikassa. Mun mielestä paras tapa aloittaa Afrikaan tutustuminen Etelä-Afrikasta, koska kulttuurimuutos on paljon pienempi kuin moneen muuhun Afrikan maahan verrattuna ja toiseksi maa on aivan upea. Krugerin lähistöltä löytyy muitakin luontonähtävyyksiä, jotka on näkemisen arvoisia.

    Mukavaa matkaa Lissaboniin! Itselle se oli lievä pettymys, kun kaikki oli hehkuttanut sitä maasta taivaisiin. Annan sille kuitenkin uuden mahdollisuuden, kun en mene niin korkeilla odotuksilla uudelleen. Sillä tavalla uskon tykästyväni kaupunkiin paremmin, mukavahan se oli. Ja tuo Tram28, siitä voisi tehdä joskus oman postauksen, on ollut kyllä työn alla 🙂

    1. Kiitos, mä muistelinkin tuota Krugeria ja se on kyllä vahvana ehdokkaana, jos Afrikkaan tulee lähdettyä. Muutenkin kun E-Afrikka kiinnostaa.

      Olen yrittänyt vähän hillitä omia odotuksia Lissabonista ja varmaan onnistunutkin siinä aika hyvin. On tullut opittua kantapään kautta, että muiden kokemukset jostain paikasta eivät todellakaan aina korreloi omien kanssa. Mutta eiköhän siitä tule hyvä reissu. 🙂 Kunhan nyt ei koko aikaa sataisi niin olisin jo aika tyytyväinen, olen niin loman tarpeessa tällä hetkellä. 😀

  15. No nyt aloin minäkin miettiä unelmamatkakohteita, vaikka en ole sellaista listaa konkreettisesti koskaan ajatellutkaan! Tältä listalta Skotlannissa haluaisin joskus tehdä kierroksen historiallisissa linnoissa. Mutta minun listalleni tulisivat todennäköisesti Mongolia, Madagascar, Uusi-Seelanti (kolmatta kertaa…), Australian Uluru & Kata Tjuta sekä Tasmania ja Grönlanti. Myös Islanti on uudestaan listalla ja Huippuvuoret, ja ne todennäköisesti tässä lähiaikoina varmaan toteutuvatkin. 😉

  16. Vähän jännitti onko meidän matkahaaveetkin samat, kun nämä viime aikojen reissut ovat sen verran osuuneet yksiin. Skotlanti ja Portugali löytyivätkin jo mun listalta, ja tuon Sveitsin junan lisään sinne heti.

    1. Heh, joo, se olisi ollut jo aika todennäköistä näiden kaikkien tismalleen samoihin paikkoihin suuntautuneiden reissujen jälkeen. 😀 Ehkä puksutellaan tuolla Sveitsin junareitillä sitten peräkanaa jonain päivänä. 😀

  17. Ihania matkahaaveita 🙂 Kyllähän noista kelpaisi mikä tahansa tällä hetkellä 😀 Miäkin tein Bucket listin keväällä ja se vähän räjähti käsiin 😀 Oon ite käynyt noista Georgetownissa Penangilla ja Langkawilla. Suosittelen todellakin Penangia! Se ruuan määrä oli jotain niin mahtavaa 😀 ( http://starbox.fi/terveisetpaivantasaajalta/penang-georgetown )

    Langkawista en ite niin tykännyt, koska se ei ollut mulle semmoinen paratiisi mitä kuvittelin. Vesi ainakin niin sameeta rannasta, ettei eteensä nähnyt ;/ Tanjung Rhu oli semmoinen paratiisimainen pala kylläkin, mutta sielläkin yksi mies astui rauskun päälle rantavedessä :O
    Mutta sieltäkin löytyy paljon kuvia blogista jos kiinnostaa 🙂

    1. Hei kiitos linkistä, pitääpä tutkia! Joo, olen kuullut Langkawista tuota samaa useammalta tyypiltä. Joutuu varmaan pohtimaan tarkemmin asiaa, jos ja kun sinne Malesiaan on matkan varaaminen jossain vaiheessa käsillä. Voisihan sen saaren vaihtaa johonkin toiseenkin…

  18. Pacific Coast Highway ja Galapagossaaret olisi myös minun listalla. Niiden lisäksi ainakin Australia, Uusi-Seelanti ja Etelä-Afrikka olisivat myös jonon jatkona ja olishan niitä paljon muitakin paikkoja. Ehkä olisi helpompi tehdä lista maista jonne ei halua 🙂 Afrikan safari oli upea kokemus, sitä suosittelen! Olin itse Tansaniassa (blogista löytyy juttua) mutta Afrikassa on kuulemani mukaan muitakin hienoja safarikohteita.

    1. Kiitos vinkistä, pitääpä käydä tutkimassa safaripostauksesi (muistelen kyllä lukeneeni, mutta kertaushan ei haittaa!).

      Olet ihan oikeassa: ei-kiinnostavien paikkojen lista olisi varmasti lyhyempi kuin kiinnostavien tai voisin mennä -osaston paikkojen lista. 😀

  19. (Hmm, mielestäni lähetin kommentin jo pari päivää sitten, mutta on näköjään kadonnut bittiavaruuteen…) En ole oikeastaan tullut koskaan pitäneeksi listaa haavematkakohteista, vaikka toki sellaisia välillä mieleen pulpahtaa. Tätä lukiessa aloin kuitenkin itsekin miettiä, mitä ne voisivat olla. Skotlanti nousee minunkin listalleni, haluaisin kierrellä vanhoissa linnoissa! Madagascar olisi luonnon ja kukttuurin puolesta mielenkiintoinen, samoin Uudessa-Seelannissa voisin käydä ajan kanssa kolmannen kerran. Australiassa haluaisin nöhdä erityisesti Uluru – Kata Tjutan kansallispuiston ja Tasmanian. Islantiin onkin tarkoitus lähteä mahdollisesti tässä talvella uudestaan, ja Huippuvuoret ja Grönlantikin on ehdottomasti nähtävä! Ja toki Nepaliin varmasti palaan vielä, toivottavasti useita kertoja… 🙂

    1. Olen pahoillani – aiempi kommenttisi oli vielä hyväksyttävien jonossa, kun olin pari päivää poissa blogin parista. Kiitos, että kävit uudelleen kommentoimassa, vaikka kommentin ”puuttuminen” olikin ihan minun vikani.

      Islanti ja Madagaskar kiinnostaisivat minuakin! Ja niiiiin moni muukin paikka, huhhuh. 🙂

  20. Voi kyllä! Varsinkin toi Afrikan safari kutkuttelis tosi paljon. Kyllä pitää lähitulevaisuudessa se vielä tehtä. Tältä listalta olen käynyt vain Lissabonissa ja sielläkin hyvin lyhyesti. Lähtisin mielelläni uudelleen pidemmäksi aikaa.

    1. Mulle nämä kaikki ovat uusia, en laittanut listalle käytyjä paikkoja ollenkaan. Mun listallahan keikkuu aina mm. Berliini, mutta jätin sen nyt tästä pois. 🙂

      Eiköhän tuosta Lissabonin-reissusta vuodenvaihteessa tule kiva matka!

  21. Ehkä vasta puolet noista mekään olemme nähneet, vaikka yhtä jos toista olemmekin jo nähneet.
    Nyttemmin en enää oikein osaa matkasuunnitelmiamme haaveiksi nimetä – meillä on vaan, tylsästi, lista, jossa on hahmotelmia lähivuosien kohteiksi, joko siksi, ettei niissä ole ennen käyty, eli bongauskohteita, tai sitten paikkoja, joissa ei ole käyty moneen moneen vuoteen, eli kertauskohteita. Ja joskus haetaan sopivaa kohdetta vaan periaatteella, että minne päin maailmaa juuri tähän vuodenaikaan kannattaisi lähteä.

    1. Ihan samoilla periaatteilla tulee itsekin valittua paikkoja: vuodenajan mukaan, sen mukaan että paikka olisi uusi, ja sen mukaan että jossain paikassa vierailusta on mennyt jo niin kauan. On kyllä paljon paikkoja, joissa käyntiin mielestäni riittääkin se yksi kerta, mutta moniin voisin palata oikein mielelläni. Tällä listalla oli vain paikkoja, joissa en ole vielä käynyt. Vaikken ole sinänsä maabongari niin kyllähän mä näitä käytyjä paikkoja lasken (eli niin, ehkä mä sitten jossain määrin olen bongarikin!) ja kohteiden valintaan vaikuttaa hyvin usein se, onko jossain paikassa tullut vierailtua aiemmin. Esimerkiksi tuo vuodenvaihteen reissu Portugaliin tuntui enemmän OK:lta Malesian kosahdettua budjetin takia, koska myös Portugali on meille uusi maa. Eli vaikka nyt Malesia jääkin välistä tällä kertaa, niin sentään päästään uuteen maahan. 😀

  22. Langkawi ja Georgetown on ohjelmassa tänä jouluna. Nyt on alkanu tosissaan kiinnostaa nuo Uuden-Kaledonian paratiisisaaret, kiitos Muuttolintu-Annan postausten. Highway 1 kannattaa ajaa rauhassa ja nauttia pikku kylistä matkalla.

    1. Hyvä tietää! Voin tsekkailla teidänkin blogista kokemukset. Ja joo, Muuttolinnun postaukset saivat aikaan ihan älyttömän hingun palmusaarelle aurinkoon – käsittämättömän hienoja mestoja.

  23. Tosi hyvä lista, täynnä tosi samanlaisia kohteita, jotka on myös omalla listalla. Esim. Galapagos-saaret ja Malediivit. Ai, että toivottavasti lähivuosien aikana pääsee kanssa itse noi kokemaan! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *