Jameson Distillery: kierros viskitehtaassa

Artikkelikuva - Viskinmaistajaiset

Aivan kuin Guinness-olut liittyy kiinteästi Dubliniin, siihen liittyy kiinteästi myös Jameson-viski. Vanha Jamesonin viskitislaamo on ollut Dublinin Bow Streetillä vuodesta 1780 – siis siitä lähtien, kun kyseisen viskin isä John Jameson sen sinne perusti. Vuodesta 1850 lähtien Jamesonia on valmistettu Corkissa, joka sijaitsee eteläisessä Irlannissa. Alkuperäinen Dublinissa sijaitseva Jameson Distillery on kuitenkin säilytetty ja, kuten arvata saattaa, se on suosittu vierailukohde. 

Jameson Distilleryn viskitehtaalla Dublinissa järjestetään vajaan tunnin mittaisia opastettuja kierroksia, ja suosion vuoksi liput kannattaa varata etukäteen netistä. Silloin saa myös hieman alennusta hinnasta. Meilläkin oli ystäväni kanssa liput valmiiksi buukattuina, ja perillä havaitsimme, että se todella kannatti. Kierrokset myivät loppuun toinen toisensa jälkeen. Eipä silti, omaa vuoroa on harvinaisen mukava odotella tislaamon baarissa maukkaan drinkin äärellä.

Jameson-lampunvarjostin vanhalla viskitislaamolla
Old Jameson Distilleryn etupiha

Viski ei ole minulle mikään intohimo, mutta kiinnostuin toki tislaamokierroksesta, koska viski on niin olennainen osa irlantilaista kulttuuria. Vastaavasta syystä tuli käytyä myös Guinness Storehousessa tällä samaisella reissulla. Nämä molemmat vierailut saa muuten halutessaan ihan näppärästi hoidettua samalla kertaa: Guinness Storehouse ja Old Jameson Distillery sijaitsevat vain reilun kilometrin päässä toisistaan. Matkalla museosta toiseen voi lyödä vielä kolmannenkin kärpäsen samalla iskulla ja poiketa vaikka lounaalle Irlannin vanhimpaan pubiin, The Brazen Headiin. Ainakin salaatti oli siellä ihan hyvää!

Jameson Distilleryn viskikierroksen opas oli hauska kaveri, kuten irlantilaiset tuppaavat olemaan. Viskin valmistuksen eri vaiheet tulivat tutuiksi sammio, tislauspannu ja tynnyri kerrallaan. Siinä sivussa me noin 15 osallistujaa saimme nauraa oppaan jutuille.

Sammio Jameson Distilleryn tiloissa
Museoesineitä Jameson Distilleryn tiloissa

Kenties valaisevin osuus koitti tislaamokierroksen lopussa, kun pääsimme vertailemaan kolmea eri viskiä toisiinsa. Itselleni valtavat makuerot eivät tosin tulleet lainkaan yllätyksenä, mutta joillekin osallistujille kyllä. Sanotaan se vielä suoraan: viskeissä todellakin on eroja.

Kierros Jameson Distilleryssä on paitsi sivistävä myös hauska, ainakin jos oppaaksi sattuu sama tyyppi kuin meillä oli. Tutustuminen viskin valmistukseen on kiinnostava ohjelmanumero Dublinin-reissulla – suosittelen!

Lisätietoja Jameson Distilleryn verkkosivuilta.


Lue myös muut matkaan liittyvät jutut:

Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:

2 vastausta artikkeliin “Jameson Distillery: kierros viskitehtaassa”

  1. Luulin, etten pidä viskistä, ja sitten maistoin Jamesonia 🙂 Tosin nykyisin olen kyllä tottunut jo myös skottiviskien makumaailmoihin, joskaan en vielä ihan kaikkiin. Jameson on niin suosikkilistalla, että jos teen/tilaan drinkin, on siinä käytetty alkoholi hyvin suurella todennäköisellä Jameson. Kannattaa kokeilla esim. karpalomehun tai ginger beerin kanssa. Nam!

    1. Heh, kuten kirjoitin, viskeissä on tosiaan eroja. 🙂 Vaikka toki myös mieltymyksiä on monia, eikä makuasioista oikein ole järkevää kiistellä. Joka tapauksessa olen samaa mieltä, että inkivääri sopii viskin kanssa yhteen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *