Kaikki sinisen sävyt

Artikkelikuva - Autolautan kyydissä Pielisellä

Kun mietin rentouttavaa lomafiilistä – sitä tunnetta, kun hengitän syvään, katson ympärilleni ja nautin hetkestä niin täysillä kuin vain mahdollista – minulle tulee usein aivan ensimmäiseksi mieleen kirkas, sininen taivas. Siinä on raikkautta, joka ilahduttaa kerrasta toiseen niin reissussa kuin toki arkenakin. Se antaa tilaa huokaista. Monesti matkailua ajatellessa mieleeni hiipii myös turkoosi merimaisema, mykistävän kaunis vuoristojärvi tai villinä virtaava joki. Luonnossa on sitä jotain! 

Kokosin sinistä loma-ajatuksistani inspiroituneena tähän postaukseen ikimuistoisimpia siniväsyisiä vapauden hetkiä eri puolilta maailmaa Instagram-kuvieni kautta esiteltyinä.

Yksi suurista, nyt jo toteutuneista matkailuhaaveistani on ollut Iguassun putoukset. Pääsin vihdoin näkemään ne maailmanympärimatkalla. Kuva on Brasilian puoleisilta putouksilta. Siellä vesi todella näyttää voimansa ja pauhaa korviahuumaavasti. Imatrankoski jää snadisti kakkoseksi.

Menneenä kesänä yksi tienpätkä oli ylitse muiden: Grossglockner Hochalpenstrasse Itävallan Alpeilla. Siellä näimme muun muassa kuvassa olevan Pasterzen jäätikön.

Lentokoneesta aukeaa joskus todella vaikuttavia maisemia. Tämä näkymä matkalla Darwinista Cairnsiin oli mielestäni erityisen hurmaava ja antoi esimakua Australian upeasta rannikosta. Cairnsistä alkoi kuukauden automatkamme Australiassa.

Tämä maisema aukeaa taiteilija Carlos Páez Vilarón suunnitteleman Casapueblon terassilta. Hämmästyttävä talo sijaitsee Uruguayssa Punta del Estessä. Sinne voi tehdä päiväretken Montevideosta, kuten me teimme.

Queenstown Hillin laelta aukesi yksi upeimmista maisemista Uudessa-Seelannissa. Mitkä värit! Jos ei olisi tuullut niin älyttömästi, olisin voinut istua tuolla koko päivän.

Sinisen sävyistä ei todellakaan ollut pulaa Italiassa Caprin saarella. Parhaiten päiväretkeltä jäikin mieleen tämä upea maisema merelle.

Lake Pukakin rannalla Uudessa-Seelannissa maisema oli jotain ihan käsittämätöntä. Tämän pysähdyksen matkalla Tekaposta Dunediniin muistan luultavasti ikuisesti.

Kuten sanottu: virtaavassa vedessä on jotakin erityisen viehättävää. Sloveniassa Vintgarin solassa veden voimasta saa nauttia hienon kävelyreitin päästä päähän.

Jos jossain, niin Rarotongalla keskellä Tyyntämerta olen kokenut olevani todella kaukana kotoa.

Jos pitäisi nimetä yksittäinen reissuhaave, jonka toteutumisesta olen ollut erityisen onnellinen, se olisi tämä. Auringonnousu Angkorin temppeleillä Kambodzassa oli todella odotettu ja toteutui upeana.

Aina ei tarvita näyttäviä koskia tai kuohuja. Matkoilla upeita hetkiä ovat tarjonneet myös hiljaa virtaavat vedet. Tässä olemme Hemmon kanssa melomassa Saksassa Spreewaldissa. Ihana paikka!

Jos joku järvi on ollut erikoisen värinen, niin ainakin tämä Espanjan Guadalestissa sijaitseva tekojärvi menee ehdottomasti siihen kastiin. Guadalestissa sijaitsee hieno linna, jossa vierailimme päiväretkellä. Tämä taisi olla ensimmäinen kosketukseni Espanjan sisämaahan, ja minulle aukesi silloin aivan toisenlainen Espanja.

Yksi hienoimmista matkailumaista on mielestäni Uusi-Seelanti. Maailmanympärimatkalla vietimme siellä Hemmon kanssa kuukauden päivät, ja tuo kuukausi oli täynnä uskomattoman hienoja luontokokemuksia. Kävimme muun muassa Abel Tasmanin kansallispuistossa, missä oli vierailumme aikaan ihanan kesäinen meininki.

Jostain syystä odotukseni Kalifornian suhteen eivät olleet kummoiset, kun matkustimme Los Angelesiin. Venice Beachillä auringonlaskua katsellessa mieli kummasti muuttui. Aurinko molskahtaa Losissa niin nätisti, että moista spektaakkelia harvemmin pääsee kokemaan.

Mikä on ensimmäinen väri, joka sinulle tulee matkailusta ja lomailusta mieleen?


Lue myös:

Pysy matkassa mukana ja seuraa Unelmatrippiä somessa:

22 vastausta artikkeliin “Kaikki sinisen sävyt”

  1. Aika monella on aiheena nämä sinisen sävyt. Eikä ihme. Upeita kuvia täälläkin, tuo taivaan ja meren yhdistelmä on jotenkin vaan niin vastustamaton. Tuo Rarotongan kuva kelpaisi lomameditointiin, miltei tekisi mieli printata siitä kopio työhuoneen seinälle. Sitä kelpaisi sitten tuijotella ja haaveilla.

  2. Sininen dominoi näitä teemapostauksia. 😀 En valita, onhan näitä sinisiä kuvia ihana katsella. Caprin näkymät varsinkin on ihanat. Mulla tulee matkailusta mieleen sininen, vihreä ja oranssi. Meri, luontokohteet on mulla yleensä aika vihreitä ja sitten auringonlaskut oranssina on tärkeänä matkoilla.

    1. Auringonlaskut ovat kyllä upeita, olen samaa mieltä. Samoin luonnon vihreys. Paljon tuleekin matkoilla oltua myös luonnossa, vaikkakin usein vähän kerrallaan. Kiva, että tykkäsit kuvista!

  3. Ehdottomasti mullakin sininen/turkoosi! Varsinkin tälläsillä harmailla syyskeleillä alkaa niin haikailemaan jonnekin reissuun ja kyllä mulla ensimmäisenä on mielessä turkoosina kimmeltävä meri 🙂
    Upeissa paikoissa oot kyllä käynyt ja maailmanympärimatka kuulostaa niin siistiltä! Täytyypä tulla paremmalla ajalla lukemaan teidän reissusta 🙂

    1. Turkoosi on <3! Mäkin kaipailen jonnekin valoisaan, turkoosin meren äärelle. Ja joo, maailmanympärimatka todellakin oli just niin siisti kuin miltä se kuulostaakin. Aivan mahtava reissu. 🙂

  4. Sininen on kyllä varmasti yksi eniten matkailuun liittyvistä väreistä. Vihreä olisi varmasti toinen, joka tulisi ensimmäisenä mieleen. Luonto, taivas ja vesi varmasti esiintyvät hyvin monessa reissukuvassa. Mutta ihan syystä, niiden katselemiseen ei ikinä kyllästy. Ja ne myös näyttävät erilaiselta riippuen vuorokauden- ja vuodenajasta sekä säästä. Ihania sinisen sävyjä olet ikuistanut 🙂

    1. Kiitos – kiva, että tykkäsit kuvista. 🙂 Sinistä taivasta ja merta sekä vehreitä maisemia tosiaan jaksaa ihailla vaikka loputtomiin. Vuoret ovat mulle kanssa sellainen, että niihin en kyllästy ikinä, vaikka ne ovatkin monesti aika karun näköisiä. Niissä on silti sitä jotakin. 🙂

  5. Jos nyt pakko olisi itse valita yksi väri, niin se olisi vihreä. Aikoinaan se oli golfkentät, nykyään riittää pelkät palmut. Nimittäin jos talvella haluaa etelään, niin se tarkoittaa minulle palmuja 🙂

    Tuo Uruguayn Punta del Este tulee aika ajoin vastaan, onko suositeltava paikka? Kaiken kaikkiaan olet kyllä reissannut maailmanympärimatkallasi todella upeissa paikoissa!

    1. Palmuja onneksi löytyykin aika helposti, ihan jo Euroopasta. 🙂

      Punta del Estestä voisi sanoa, että jos nyt on Montevideossa tai muualla pikkuruisessa Uruguayssa käymässä, niin samallahan sitä sitten käy Punta del Estessäkin. Varta vasten en sinne lähtisi mistään muualta Etelä-Amerikasta. Sehän on sellainen rikkaiden lomanviettokaupunki, jossa omasta mielestäni ei sinänsä ole kummoista nähtävää (korkeita taloja, palmuja, hulppea loma-asuntoalue, jokunen patsas, shoppailumestoja ja muuta sellaista aika perussettiä), mutta jos nyt sattuu huudeilla olemaan niin miksipä ei kävisi pyörähtämässä ihan vain käymisen ilosta. Sen sijaan matkalla Montevideosta Punta del Esteen on tuo Casapueblo, joka kyllä on näkemisen arvoinen. Rakennus on todella erikoinen ja kaunis. Se sijaitsee ihan Punta del Esten vieressä Punta Ballenassa, 10 kilsaa about välimatkaa näillä. Eli jos käy katsastamassa Casapueblon niin kyllä mä samalla käväisisin Punta del Estessä myös. Casapueblossa voi myös majoittua, mutta hinta oli aika suolainen etenkin budjettimatkaajan näkökulmasta.

  6. Loistavaa Jenni, että sinäkin lähdit mukaan Instagram Travel Thursdayhin!

    Jos olisin valinnut yhden värin, se olisi luultavasti ollut myös sininen. Minullakin vesi liittyy olennaisesti ajatukseen lomasta. Viime kesänäkin reissusuunnitelmat muuttuivat lennosta, kun minulle tuli meren kaipuu. Hyviä kilpailijoita olisivat olleet vihreä ja auringonlaskujen oranssi.

    1. Pitihän tätä kokeilla. 🙂 Ei vaan olen kyllä monesti miettinyt, että olisi mukavaa osallistua, mutta erinäisistä syistä – kuten ajanpuute – en ole aiemmin lähtenyt mukaan. Oli tosi hauskaa huomata, miten erilaisia postauksia esimerkiksi tästä sininen-teemasta jengi oli laatinut.

      Vihreä oli kova kilpailija minullakin sinisen rinnalla. Aika paljon tulee kuitenkin matkoilla nykyään käytä kaikenlaisissa luontokohteissa, vaikken mikään eräpirkko olekaan. Tässä tuli huomattua, että Instagram-feedissäni on todella paljon kuvia, joissa on joko sinistä taivasta tai vettä muodossa tai toisessa – tai molempia. Sitä on aika paljon tullut reissailtua merten, järvien ja jokien tuntumassa ja ilmeisen kauniilla säällä, kaikesta päätellen. 😀

  7. Upean sinisiä kuvia. Näistä tulee ihan loma olo ja sininen on muutenkin rauhoittava väri. Nyt vähän asian vierestä, mutta minusta näihin Instagram travel thursdayn teemakuukausiin on ollut kiva osallistua, koska samasta aiheesta jokainen saa niin omanlaisensa jutun. Toivonkin että myös ensi vuonna jatketaan teemojen parissa. Ei ehkä kuitenkaan joka kuukausi. Muutenkin tämä on kiva tapa katsoa vähän menneeseen. Tämä pienenä kannustimena IGTT:hen osallistumiseen. Toki aika on aina rajallista.

    1. Kiitos! 🙂

      Teemat ovat olleet minusta ideana hyviä – niiden ympärille on helppo rakentaa. Aika on yksi asia, joka on toki rajallinen, ja sitten ihan oma muisti. 😀 Muutaman kerran multa on nimittäin yksinkertaisesti mennyt se kyseinen torstai vahingossa ohi, joten ehkä nämä vain pitäisi merkata kalenteriin. Luulisi, että kuun ekan torstain muistaisi, mutta eipä vain aina muistakaan. 😀

  8. Kyllä se sininen väri on vaan niin tärkeä meille. Kauniita kuvia sinullakin kuin muilla! Tämä väriteema oli mielenkiintoinen. Ilmeisesti sininen on hyvä turistin vetonaula!

    1. Kiitos! 🙂 Sininen voi olla turistin vetonaula, mutta sitä on aika vaikea lavastaa (näissäkin kuvissa kun sininen on nimenomaan luonnosta) tai hommata mistään lisää. 😀

  9. Oisin kyllä ajatellut, että olet osallistunut IGTT:hen aikaisemmin, mutta väärässä näköjään olisin ollut. Kiva juttu, että lähdit nyt mukaan 🙂
    Voi Uusi-Seelanti sentään, tuonne pitäisi kyllä oikeasti päästä uudestaan ihan ajan kanssa. Näistä kiinnostaisi myös Slovenia – ja Capri! Onpas upean näköistä! Tai oikeastaan voisin lähteä vaikka heti ihan minne vaan näissä kuvissa näkyvistä maisemista. Mahtavissa paikoissa olet päässyt käymään 🙂

    1. Olen kyllä monesti meinannut osallistua, mutta en sitten ole kuitenkaan. Tai siis olen mä saattanut joskus sillä häsällä jonkun kuvan jakaa ja sillä tavalla osallistua, mutta postauksen muodossa en ennen tätä. 🙂

      Haluaisin itsekin palata Uuteen-Seelantiin. Nyt tosin sieltä on kuulunut kamalia uutisia (ne maanjäristykset). Ihmetyttää vieläkin, miten meillä oli niin hyvä tuuri, ettei tunnettu kuukauden aikana yhtäkään edes pienen pientä tärinää, vaikka siellä koko ajan oli jossain päin pieniä järistyksiä silloinkin.

      Voisin itsekin lähteä about mihin tahansa juuri nyt. Olen todellakin loman tarpeessa. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *